yle.fi

Lefan päiväkirja 16.9. - 20.9.

16.9. Roncesvalles

Lennot ja automatka lähtöpisteeseen Roncesvallesiin on vienyt päivän ja puhtia. Tuntuu kuitenkin hyvältä. Pysähtyminen on alkanut. Iso kivimöksä ja valtava sali. 110 sänkyä ja saman verran vaeltajia majoittumassa. Osa oli jo nukkumassa, tuntui vähän ihmeelliseltä liittyä joukkoon. Messun aikana tuli kuitenkin rauhallinen ja hyvä olo siitä kun pappi luetteli kaikki maat, joista vaeltajia oli saapunut tällä kertaa, (mm. Brasilia, Australia, USA, Ranska, Espanja, Italia, Puola, Suomi, Ruotsi, Korea, Japani) ja siunasi vaelluksemme. Ollaan kaikki samalla ”viivalla” ja samalla rauhoittumassa. Tästä sainkin jo vahvistuksen seuraavana päivänä.

 Leif Karlsson

17.9. Legi: Roncesvalles - Larrasoaña

Herätys klo 06:00. Tuli mieleen eka aamu armeijassa, ilman sitä meteliä ja hoputusta. Miten nyt pitäis toimia, repusta ei heti löydy mitä tarttisi, miten pitäisi varustautua, missä brekkari jne. Tarkkailin hetken muita, juttelin alasängyssä nukkuneen ranskalaisen eläkeläispariskunnan kanssa ja siitä se päivä lähti hyvällä mielellä. Reppu selkään ja menoksi, tosin pesin hampaat ekaksi. Tovin kuljettuani näin edessä kyltin Compostela 790 km. Jo vain! Aikaa on ja matkaa riittää rauhoittumiselle. Noin tunnin kuljettiin Juhon kanssa kuun valossa, tosin Juho antoi otsalampullaan vähän lisävaloa, jottei heti kompuroida polulla. Tultiin kylään, jossa oli pieni mutta viihtyisä ravintola - brekkari järjestyi tässä.

Maasto osoittautui haastavaksi, mutta vain vaikeahkoksi. Uskomattomat maisemat ja upea keli, hyvä olo ja tekemisen meininki antoivat puhtia päivän vaellukselle. Patikointi eteni tunnustellen ja totutellen varusteihin, en juuri ehtinyt sovittaa niitä ennen lähtöä.

Hikeekin pukkasi välillä kun aurinko paahtoi. Osan matkaa nousut olivat pilvettömän taivaan alla, osan matkaa reitti kulki metsän suojassa ja laidunmailla.
27,5 km meni yllättävän nopeasti kaikesta huolimatta, seitsemässä tunnissa perillä Larrasoañassa n. klo 14:30

Majoituspaikka löytyi saman tien Albergue de Larrasoañasta. Ystävällinen emäntä leimas passin, osoitti petipaikan, opasti käytännön asioissa. Suihkuun ja pyykin pesulle, olut ja hetken lepo. Matka oli alkanut konkreettisesti ja hyvin. Illallisella juttelin muiden vaeltajien kanssa ja käsitykseni vahvistui: samassa veneessä ollaan.

 Leif Karlsson18.9. Legi: Larrasoaña- Pamplona

Herätys klo 6.00
Kamat reppuun ja reitille. Brekkarikin järjesty majapaikasta, luksusta.
Tänään kuljetaan VAIN 19,5 km, eilisen jälkeen se tuntui vain siirtymiseltä. Ehkä tästä syystä ajatukset olivat enemmän rauhoittumisessa ja mietin kuinka tärkeää terveys on niin fyysisesti kuin henkisesti. Se vaatii huolenpitoa ja aikaa. Olen nyt käyttämässä aikaani tähän. Upeeta. Juhon kanssa keskusteltiin aiheesta ja päivän taival suju nopeasti. Ajankulkua ei huomannut.

Perillä Pamplonassa klo 11:30
Pena tarjosi kahvit ja keksit. Pentti oli reippaillut ittensä perille tuntia ennen meitä.
Luulen, että tässä menee muutama päivä tai yksi viikko, että tottuu kamoihin, päivärytmiin ja ympäristöön, ennen kuin pystyy keskittymään itse asiaan, miettimiseen.

19.9. Legi: Pamplona – Puente la Reina

Aamulla käveltiin Pamplonan vanhankaupungin läpi landelle. Ovela tunne, hiljainen kaupunki heräilee, reppuselkäisiä vaeltajia kulkee.

Maisemista en nyt enempää muuta mainitse kuin, että olivat mahtavat. Kaupungin laidalta alkoi nousu pitkin upeita viljelysmaita. Peltoja kynnettiin. Kumma kun näitä arvokasta työtä tekeviä ei arvosteta kuten insinöörejä, pankinjohtajia, juristeja, meklareita jne. Jonkunhan ruoka täytyy tuottaa. Kalastajakin on vaan kalastaja.
Kylien läpi kulkiessa tuntee ja näkee sen arjen mitä viljelijät ja karjahoitajat viettää. Harmonia on läsnä.

Tänään tuntuu, että kamat löytää paikkansa, kroppa tottuu reppuun ja kengät tuntuu omilta. Eteneminen kävellen tuntuu hyvältä. Olen hyvällä tuulella ja kiitollinen tästä mahdollisuudesta rauhoittua, kävellä ja löytää konsti voittaa ahdistus, masennus ja uupumus. Pysähtyä ja hellittää, ”löysätä skuutteja”.

20.9. Legi: Puente la Reina - Estella

Kulku parin kylän ja peltojen läpi sekä muutama nousu ei oikein vetele ilman aamukahvia. Kolmas kylä ja kahvila auki. Nyt kävely taas kulkee ja piristyin. Kahvi teki tehtävänsä.

Olen edelleen kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja tavasta pysähtyä. Nyt viimeistään oli aika sille. Nuorempana tätä ei olisi ehkä oivaltanut. Olkoon tämä 50-vuotislahja itselleni.

 Leif Karlsson

Kiukuttelu, murahtelu, kiroilu niin kotona kuin töissä on loputtava ennen kuin syntyy enemmän vahinkoa - eniten itselleni. Aikaa ja matkaa on mm. tämän miettimiseen, hyvä olo auttaa oivaltamaan oman henkisen uupumuksen.
Perillä Estellassa 13:40.

Anni tanni (ei varmistettu) 6.2.2009 13:00

Tämä löytöretki tekee sinulle nähtävästi huomattavan hyvää. Aina kun alkaa kiukuttaa ja tekee mieli murista, niin koita palata mielessäsi takaisin sinne, missä on pitkä tie ja sinun omaa aikaa.

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <br><p><span><table><tr><td><h2><h3><h4><a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd><img><hr><div><fieldset><legend><label><input>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Varmenne
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.
5 + 8 =
Ratkaise tehtävä ja syötä vastauksesi. Jos kysymys on esim. 1+1, syötä 2
Lähetä linkki

Esitysaika

YLE Teema maanantaisin 26.4.2010 alkaen klo 20.15, uusinta tiistaisin myöhäisillassa ja perjantaisin klo 17.55

YLE Areena

YLE Areena

YLE Areena

Löytöretki on katsottavissa YLE Areenasta 30 päivää ensi lähetyksestä lähtien.