yle.fi

Lefan päiväkirja 21.9. - 24.9.

21.9. Legi: Estella – Los Arcos

 Leif KarlssonLuksusta, majapaikasta sai aamiaisen ja kahvia. Hyvä alku päivän vaellukselle.
Klo 8:00 tultiin mestaan, missä sai viiniä seinässä olevasta hanasta. Paikka oli Monasterio Irache, eli munkkiluostari. Munkeilla on ideaa kun tarjoavat viiniä heti aamusta vaeltajille. Vois harkita vaihtaa aamukahvin viiniin jatkossa.

Tuntuu hyvältä kun voi rauhassa tyhjentää kovalevyä ja tunnustaa itselle upumuksen syitä. On suuri virhe yhdistää työ ja harrastus. Noin 20 vuotta sitten näin kävi ja se tuntui suurenmoiselta ja oikealta ratkaisulta. Se kasvatti asiantuntijan. Kaikki aika ja energia meni helposti työhön; oli kivaa ja antoisaa, mentiin motivaatio korkealla. Ajan myötä toiminta kasvoi ja kehittyi, tunnettavuus ja työt lisääntyi. Hyvin meni ja pidin kovasti työstäni. Se kiinnosti kovasti myös muita ja siitä puhuttiin aina, vapaa-ajalla, illallisilla, lähes joka paikassa missä tapasin ystäviä, sukulaisia ja jopa vieraita.

Lomilla vietin aikani perheen kanssa harrastukseni parissa ja tapasin asiakkaitani. Lomat olivat myös työtä. Vuosia kertyi ja näin mentiin. Työ antoi paljon sisältöä, motivoi ja piti liikkeellä. Joitakin vuosia sitten rupesin oireilemaan. Uupumus tuli hitaasti, mutta varmasti. ”Se on hiipivä hölmöys”.

Väsymys rupesi jo aiheuttamaan vahinkoa tärkeille asioille, terveydelle, rakkaudelle ja rauhalle. Nyt on aikaa tehdä jotakin aivan muuta erilaisessa ympäristössä, pysähtyä, ettei jarrutus mene liian pitkäksi.

 Leif Karlsson
22.9. Legi: Los Arcos - Logroño

Aamutoimet ja taipaleelle. Hetken mentyäni rupesi takaa kuulumaan kova kälkätys kaikista krempoista ja hiertymistä; hirveetä kalinaa ja kolinaa. Se meteli peitti kaikki maaseudun aamuhämärän äänet.

Oli pakko pistää toinen vaihde päälle ja spurtata snadi rako että kuuli edes omat ajatukset.

23.9. Legi: Logroño - Nájera

Kaupungissa oli vielä valtavasti nuoria, juopuneita. Olivat jääneet hengailemaan eilisen päivän ja illan karnevaaleista. Kaupunki oli sotkussa ja skeidassa, vähän kuin stadi vapun jäljiltä. Karua kateltavaa.

Voi hemmetti, enpä seurannut reitin merkkejä kun tarkkailin väsähtäneitä juhlijoita. Ystävällinen ja iloinen kadunlakaisija neuvoi tien. Tulin risteykseen keskustan ulkopuolelle ja tähystelin jälleen reitin merkkejä. Eipä näkynyt, eikä ristin sieluakaan. Mutta saman tien viereen ilmestyi jostain paikkakuntalainen ja neuvoi mua. Vaellusreitti löytyi.

 Leif Karlsson
Tylsät maisemat, moottoritien reunaa, roskaa, rakennusjätteitä yms. Välillä viiniviljelmiä - tasaista kulkua. Muistelin omaa lapsuuttani. Tuli mieleen monta hyvää hetkeä ja monta hauskaa juttua.

Vaellus meni suht nopeasti vaikka maisemat olivat vaatimattomat. Noin 30 kilometriä tuntu sklabbeissa. Majapaikan edessä oli puhdasta vettä virtaava joki. Eiku tsengat veks ja paljaat sklabbit jokeen. Tuntu makeelta.

24.9. Legi: Nájera - Santo Domingo de la Calzada

Lyhyt, noin 20 kilsan patikointi tänään, joten nukuin kuuteen ja seiskalta reitillä. Suht galsa aamu. Kun aurinko rupes nousemaan lämpöäkin oli jo +14 c. 6 km:n kävelyn jälkeen join kyläkahvilassa aamukahvia ja pidin snadin tauon. Teija ja muut mimmit tuli perästä ja selkisi että Teija on vielä aika huonossa hapessa, ei ole voinut skrudata kunnolla. Otettiin Juhon ja Penan kanssa sen kamoja kantoon.

Leif KarlssonTasaista menoa viiniviljelmien halki. Muistelin upeita hetkiä ja hauskoja tapahtumia Niklaksen ja Annikan kanssa, kun ne oli lapsia. Lapsiahan ne on mulle vieläkin.
Päivän vaellus meni nopeasti ja perillä jo 12:30.

Suihkuun, oluelle ja spagetille. Lepo maistuu aina kun vaan mahdollista.
On aika ”mörskä” tämänkertainen albergue, mutta eipä tällä matkalla mitään Sheratonia odotakaan. Vaatimattomalla ja nöyrällä asenteella pärjää pitkälle.

chanel bracelet (ei varmistettu) 16.8.2010 12:55

constant, replica zenith diligent, and serious champion of Vivienne Westwood Bracelet these moves is a shy omega constellation double eagle but brilliant German theologian, Josef louis vuitton keychain Ratzinger -- now Pope Benedict adobephotoshop cs3 XVI.
Princeton University Renaissance scholar Anthony Tiffany Suit Grafton, not a Catholic, says jewelry cartier Pope Benedict is "probably the vacheron patrimony

19.7.2010 08:57

lications FunctionsS: cheap jewelry Hours, Minutes, Sub-dial seconds cheap silver jewelry (3 o'clock), Chronograph, Date, wholesale fine jewelry Tachometric scale CalendarS: Automatic Pandora jewelry congress at 3 o'clock fine fashion jewelry DialColor: Silver At replicawatchfactory.com, fine jewelry stores IWC Grande hot water fine jewelry carbon Watches occur domination Links of London Charms Jewelry distinctive models tailored whereas silver jewelry wholesale both womanliness fine jewelry

Tuulikki (ei varmistettu) 23.1.2009 20:22

Olemme joskus vuuuoosia sitten tavanneet, silloin kun puskit eteenpäin, etkä tainnut paljoa itseäsi säästää. Nyt olen ilolla seurannut kaksi ensimmäistä osaa Löytöretkestä ja ajatuksistasi. On ilo kuulla että olet pysähtynyt ja annat aikaa itsellesi. Kaikkea hyvää sinulle jatkossakin.
Minäkin olen matkalle mielinyt useamman vuoden, ehkä sekin aika pian koittaa.

Väistö&osuma (ei varmistettu) 23.1.2009 19:32

...oikeastiko ajattelet, että se oli virhe...
Jos et olisi valinnut niin kuin valitsit silloin, katuisitkohan nyt...sitä että et uskaltanut antautua...et muuten ikinä saa tietää!
Välillä mietin onko varsinaisia virheitä olemassakaan, on vain valintoja. Nuorena valitsit niin, nyt valitset näin, huomenna ehkä noin.
Hyvää matkaa.

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <br><p><span><table><tr><td><h2><h3><h4><a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd><img><hr><div><fieldset><legend><label><input>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Varmenne
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.
2 + 0 =
Ratkaise tehtävä ja syötä vastauksesi. Jos kysymys on esim. 1+1, syötä 2
Lähetä linkki

Esitysaika

YLE Teema maanantaisin 26.4.2010 alkaen klo 20.15, uusinta tiistaisin myöhäisillassa ja perjantaisin klo 17.55

YLE Areena

YLE Areena

YLE Areena

Löytöretki on katsottavissa YLE Areenasta 30 päivää ensi lähetyksestä lähtien.