yle.fi

Penan päiväkirja 15.10.

15.10.YLE Kuvapalvelu/Pentti Hänninen

Löytöretken pisin päivämatka edessä. On herättävä ajoissa, jotta ehdimme perille ennen kuin passinleimauspiste suljetaan. Herätys kello viisi, tutut aamurutiinit viimeisen kerran ja taipaleelle kello 5:45. Otsalamppu osoittaa jälleen tehonsa, sillä ilman sitä ei taivalluksesta tulisi mitään vaikka taivaalla möllöttää täyskuu. Sää on nimittäin sumuinen eikä kuunvalo juurikaan valaise polkuamme. Saavumme Leifin kanssa Arzúaan puoli seitsemän maissa ja vastaamme kävelee kadulla nainen, jolle toivotamme kohteliaasti hyvät huomenet. Hän vastaa ohittaessaan ja avaa äsken ohittamamme baarin ulko-oven. ”Hei, hän avasi baarin, nyt saadaankin aikainen aamiainen” Leif toteaa hämmästyneenä. Käännämme rintamasuuntamme ja marssimme juuri avattuun baariin. Hetken odottelun jälkeen nautimme aamiaiseksi kahvia ja bocadilloja ja olemme tyytyväisiä, sillä päivä on alkanut tosi mukavasti. Arzúan ohitettuamme aamu sekä vaelluksemme jatkuu pimeänä vielä tunnin verran.
Kävellessä mielessä liikkuu pääasiassa päivämatkan pituus; miten jakaa voimansa ja tauottaa vaellus että varmasti jaksaa Santiagoon saakka. Matka taittuu kuitenkin mieli kepeänä maisemista ja eukalyptusmetsiköiden tuoksuista nauttien. Saavumme San Paion kylään kello 13 tienoilla ja vastaamme osuu ravintola. On sopivasti lounasaika ja päätämme nauttia suunnitellun kevyen lounaan. Valitsemme molemmat alkuruokalistalta parsakeiton. Sitä syödessämme samalle terassille pysähtyvät loputkin löytöretkeläiset ja vaihdamme kuulumiset ruokailun yhteydessä. Olimme etukäteen päättäneet, että kuljemme San Marcosin kukkulalle omaan tahtiimme ja sieltä jatkaisimme viimeiset viisi kilometriä yhtenä ryhmänä Santiagoon. Kartasta katsomme, että San Marcosiin olisi vain toistakymmentä kilometriä ja olemme tässä yhdessä, joten kenenkään odotusaika kukkulalla ei muodostuisi kovin pitkäksi. Lähdimme Leifin kanssa jatkamaan toisten vielä syödessä. Keiton jälkeen matka jälleen maistui, eikä voimien katkeamisesta ollut tietoakaan, kun kilometri kilometrin jälkeen jäi taaksemme. Polkumme kulki Santiagon lentokentän vierustaa, kun kentälle laskeutui iso matkustajakone. Olimme juuri koneen alla, eikä etäisyytemme siihen ollut kuin joitakin kymmeniä metrejä. Kone liukui yllämme ohitse, emmekä ehtineet kaivaa kameroitamme esiin, vaan menetimme loistavan kuvaustilanteen.

San Marcosin kukkulalta kuljimme tiiviinä ryhmänä kohden Santiagoa. Jalkojen alla oli katu polun asemasta ja ympärillämme esikaupunkiasutus. Matkaa oli jäljellä vain pari kilometriä, kun sivullemme tuli jälleen kukkula. Sieltä varmaan jo näkisimme katedraalin tornit, päättelimme ja kapusimme kukkulalle. Torni toisensa perään tulikin näkyviimme ja tämä sai meidät joukolla hihkumaan innosta. Vietimme kukkulalla lyhyen hetken ja laskeuduimme kukkulalta portaita pitkin kohden kaupungin keskustaa. Matkaamme loppu oli ainakin minulle niin merkittävä, etten vieläkään osaa pukea sanoiksi tuntemuksiani. Eräs ystäväni lähetti minulle ennen matkaa pyhiinvaellusretkestä joukon valokuvia, joita olin uteliaana katsellut läpi monia kertoja. Kuvien joukossa oli kuva, jossa iso ryhmä pyhiinvaeltajia kulkee nauhana Santiagon katedraalin aukiolla kohti katedraalin avoimia ovia. Kun saavuin katedraalin aukion portaiden yläpäähän ja näin aukion allani, tuntui uskomattomalta, että nyt minun sääreni vilkkuisivat tuolla aukiolla. Hetki syöpyi lähtemättömästi muistiini. Kuukauden Löytöretkivaellus oli tulossa päätökseensä ja mitä mielessäni tapahtui? Mieleni täytti sellainen hämmennys, etten vieläkään osaa sitä selittää; saavuttamaton oli saavutettu!!

Martti, Vaasa (ei varmistettu) 4.3.2009 21:26

Terve Pentti näin jälkikäteen !

Sain vasta tänään 4.3.09 sattumoisin kuulla tästä teidän "Löytöretkestänne" ja että myös sinä olet ollut siinä mukana. Koetan vähän tämän Yle Areenan kautta tutustua matkantekoonne, jonka toivon sujuneen loppuun asti hyvin ja niin että saavutitte jokainen henkilökohtaiset tavoitteenne. En ole vielä nähnyt maaliintuloa La Compostelaan !
Toivon kaikkea hyvää sinulle ja perhekunnallesi myös tästä eteenpäin !

Lämpimin terveisin vanha työkaverisi
Martti
(mjisomaki@hotmail.com)

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <br><p><span><table><tr><td><h2><h3><h4><a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd><img><hr><div><fieldset><legend><label><input>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Varmenne
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.
6 + 8 =
Ratkaise tehtävä ja syötä vastauksesi. Jos kysymys on esim. 1+1, syötä 2
Lähetä linkki

Esitysaika

YLE Teema maanantaisin 26.4.2010 alkaen klo 20.15, uusinta tiistaisin myöhäisillassa ja perjantaisin klo 17.55

YLE Areena

YLE Areena

YLE Areena

Löytöretki on katsottavissa YLE Areenasta 30 päivää ensi lähetyksestä lähtien.