yle.fi

Teijan päiväkirja 16.9. - 20.9.

 Teija Aaltoti 16.9.
Heräsin aamulla kello 05. Myös sisarenpoikani Mika nousi silloin keittämään minulle kahvin ja teki myös herkulliset voileivät. Aamiaisen söin pienen jännityksen vallassa, sitten rinkka selkään ja lähdin kadunvarteen odottamaan taksia. Mikalle ja Hannalle kiitokset majapaikasta ja aamiaisesta. Palvelu oli viiden tähden arvoista, aivan kuten tilasinkin:)

Oli hauska nähdä muu kävelijäporukka lentoasemalla. Lennot sujuivat hyvin.
Roncesvallesissa saimme pyhiinvaeltajien passin ja majoittauduimme, jonka jälkeen oli aika lähteä messuun. Messu oli mielenkiintoinen: siinä mm. lueteltiin kaikki kansallisuudet joista seuraavana päivänä oli matkalle lähtijöitä. Yksi lause jäi mieleen koko messusta este es el sacramento. Messun jälkeen ruoka maistui. Saimme eteemme ison kulhollisen pastaa, ihanaa patonkia ja paikallista punaviiniä. Kun pastalautaset kerättiin pois, tajusimme, että se olikin vasta alkupala. Pääruuaksi tarjoiltiin ranskanperunoita ja erittäin maukasta kalaa. Jälkiruoaksi oli jogurttia. Tyytyväisinä, vatsa täynnä lähdimme refugioon nukkumaan. Hyvillä mielin laitoin vielä viestiä läheisillä: perille oltiin päästy, huomenna alkaa matka kohti Santiago de Compostelaa. Nukahtaminen oli vaikeaa: eri äänisiä kuorsaajia oli runsaasti liikkeellä.

ke 17.9. Roncesvalles – Larrasoaña
Yöllä heräsin useasti: Kuorsausäänet, yskiminen ja kuumuus pitivät hereillä.
Aamulla kuitenkin tunsin itseni virkeäksi, väsymys oli tipotiessään.
Ensimmäinen liikkeellelähtö oli opettelua, mutta lopulta kamat oli kasassa ja matka alkoi klo 7:15
Pysähdyimme kyltin kohdalle, jossa luki: Santiago de Compostela 790 km. Kunnioitettavat kilometrit!

Astuimme polulle – tunne oli sanoinkuvaamaton: oli kuin olisimme astuneet satumetsään. Meidät ympäröi pimeys, puut ja taivaalla loisti täysikuu. Huomasimme, että olimme todella ensimmäistä päivää liikkeellä, otsalamppu oli rinkassa, samoin käsineet. Onneksi edellä kävelijällä oli lamppu, jonka valossa näimme. Sormet oli kohmeessa, mutta fiilis oli korkealla.

Matka oli vaihtelevaa, välillä jyrkkää nousua, välillä laskua. Olimme samaa mieltä siitä, että kävelysauvat olivat hyvä apu. Matka eteni mukavasti ja km:t kuluivat nopsaan kun Annen ja Eijan kanssa tutustuimme toisiimme.

Loppumatkasta kuumuus alkoi viedä voimia ja muistuttelin itseäni siitä, että juoda pitää riittävästi. Kuin kangastuksena näimme Pentin istuvan polun vieressä iloisena ja suihkun raikkaana. Herrasmiehenä hän tarjosi apua rinkan kantamisessa, mutta emmehän me tytöt rinkoista luopuneet. Matkaa oli jäljellä vajaat 500 m, tunnelma oli korkealla kun pääsimme perille.

 Teija Aalto

to 18.9. Larrasoaña – Pamplona
Kello soitti aamulla 5:15. Yön nukkui huomattavasti paremmin kuin ensimmäisen. Aamutoimet sujuivat ripeästi ja Eija ja Annen kanssa lähdimme matkaan 6:15. Edellisestä aamusta viisastuneina otsalamppu ja käsineet olivat käytössä. Aamu oli huomattavasti lämpimämpi ja käsineet sai riisua heti alkumatkasta.

Joen rantaa kulkiessa harmittelimme pimeyttä. Hieno maisema jäi osittain arvailujen varaan kuohuja kuunnellessa. Vatsat alkoivat kurnia, sillä aamulla söimme vain myslipatukan ja joimme vettä. Kahvitauon jälkeen matka eteni nopsaan.
Ihastelimme maisemia, pienien kylien kauneutta; jokaisella parvekkeella kukkivat lukuisat pelargoniat, annansilmät ja petuniat. Ihmiset tervehtivät iloisesti: hola!

pe 19.9. Pamplona – Puente la Reina
Matka jatkuu hyvässä tunnelmassa. Pienet rakot alkavat kiusata ja paikallisten apteekkien compeed-varastot alkavat tulla tutuksi. Ehkä tämä kuuluu pyhiinvaeltajan arkeen: ylämäessä ei varpaisiin satu, mutta alkaa herkästi ahdistaa. Alamäessä ahdistus helpottuu, mutta varpaisiin sattuu. Onneksi rinkan säädöt ovat kohdallaan, eikä sen kantaminen tuota ongelmia. Perillä Puente la Reinassa lähdimme tyttöporukalla shoppailemaan: pastaa, tomaattimurskaa, valkosipulia, tavallista sipulia, parmesan-juustoa, patonkia, erilaisia hedelmiä, paikallista viiniä ja lihakaupasta jauhelihaa. Pojat toimivat kokkeina ja hetken päästä saimme nauttia runsaasta ja erittäin maukkaasta ateriasta. Illalla nukkumatti oli erittäin tervetullut vieras.

la 20.9. Puente la Reina- Estella
Aamulla väsytti ja paikat tuntuivat kankeilta. Söimme aamupalaksi eilen illasta jääneitä hedelmiä ja patonkia. Alkumatkan ylämäki tuntui raskaalta, varsinkin kun kahvilat olivat kiinni ja kahvihammasta kolotti.

Kuljimme tyttöporukassa kunnes Eija antoi Annelle kuulokkeet korville ja laittoi Eput soimaan. Hetken kuluttua näimme vain vilauksen Annen lentävistä askelista kun hän ampaisi musiikin innoittamana puolijuoksuun.

Matkalla katselin muita pyhiinvaeltajia; meitä oli matkaa tekemässä monen maalaisia, monen ikäisiä, miehiä ja naisia. Olimme kaikki samassa asemassa, välillä kohtasimme ja vaihdoimme tervehdyksen ja muutaman sanan. Tällä tiellä ei ole hienoja titteleitä; tällä tiellä jokainen on oma itsensä.

 Teija Aalto

25.1.2009 13:59

Osta laitteeseen verkkovirtalaturi tai hanki uusi soitin johon sellaisen saa. Majapaikoissa voit sitten ladata laitteesi suoraan verkkovirrasta. Kannattaa kuitenkin varmuuden vuoksi pitää laitetta silmällä latauksen ajan.

Sirkka (ei varmistettu) 18.1.2009 13:09

Päiväkirjastasi ilmeni, että mukana oli ilmeisesti mp3-soitin. Missä sen voi ladata reissun aikana? Sain joululahjaksi soittimen, jota kotioloissa lataan tietokoneelta. Miten homma hoituu vaelluksella? - Kiitos myös kivasta ohjelmasta samalla koko porukalle.

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <br><p><span><table><tr><td><h2><h3><h4><a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd><img><hr><div><fieldset><legend><label><input>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Varmenne
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.
3 + 3 =
Ratkaise tehtävä ja syötä vastauksesi. Jos kysymys on esim. 1+1, syötä 2
Lähetä linkki

Esitysaika

YLE Teema maanantaisin 26.4.2010 alkaen klo 20.15, uusinta tiistaisin myöhäisillassa ja perjantaisin klo 17.55

YLE Areena

YLE Areena

YLE Areena

Löytöretki on katsottavissa YLE Areenasta 30 päivää ensi lähetyksestä lähtien.