yle.fi

Lue palautetta

15.3. Löytöretki yllätti minut täysin. Siitä muodostui arjen keskelle huikaiseva hengähdyshetki. Ohjelman toteutus oli todella hyvä ja koskettava! Oli hienoa seurata vaeltajien matkaa. He uskalsivat uskomattomalla tavalla "heittäytyä" ja avata arkojakin asioita. Sarjasta teki hienon myös yhteishenki ja lämmin tunnelma. Ihanaa, että tällä kertaa löytyi ohjelma, jossa ei ollut tarkoitus "savustaa" ketään ulos ja ilkeillä, päinvastoin. Inhimillisyys ja toisten tukeminen lämmittivät todella mieltä. KIITOS upeasta sarjasta! Toivottavasti kiitokset kantautuvat myös vaeltajien korviin.

15.3. Kyllä tätä ohjelmaa oli mukava seurata. Eikö voisi saada jotain vastaavaa samalle katselu paikalle. Oli tosi kiva aina odottaa maaanantai iltaa, tosin katsoin uusinnatkin mahdollisuuksien mukaan. Olin niin sanotusti koukussa. Terveiset Pentille,Eijalle,Juholle, Leifille,Annelle,Eijalle. Olette todella ihania.

11.3. Lämmin kiitos talvikauden parhaasta ja hengittävimmästä ohjelmasta.
Monien muiden lailla olen kulkenut suomalaisryhmän kanssa hengessä mukana.

Työkaverini on pari vuotta sitten kulkenut matkan. Hänen vaelluksensa herätti minut ajatukseen "entä jos minäkin...".
Nyt katsoin mainiosti erilaisista ihmisistä koostuvan ryhmän yksinäistä ja yhtenäistä vaellusta.

Ajatukset leijailevat edelleen kaukana: "entä jos minäkin...".
Jalat pitää saada vielä kantamaan, mieli kyllä jo kannattelee...!
Kiitos rohkeille vaeltajille, kiitos ohjelman rakentajille.

10.3. Tosi hyvä ohjelma sarja. Retkeilijöistä tuli kuin ystäviä. Enemmän tämäntyyppisiä ohjelmia. KIITOS!

10.3. Olipa kerrassaan mukava ohjelma. Olen itsekin kävellyt osan matkasta viisi vuotta sitten ja oli hauskaa seurata kävelijöiden taivalta. Nyt lähdetään vaimon kanssa portugalin reitti kävelemään keväällä. Tästä reitistä ei taida olla paljoakaan tietoa saatavilla.

10.3. Kiitos tästä ohjelmasta.Saisiko sen pian uusintana, ystäväni eivät ehtineet mukaan alusta.

10.3. Tosi hyvä ohjelma sarja. Retkeilijöistä tuli kuin ystäviä.
Enemmän tämäntyyppisiä ohjelmia. KIITOS!

8.3. Tervehdys Napapiiriltä!

Tahdon kiittää tästä Löytöretki-ohjelmasarjasta. Se oli koskettava, aidon oloinen, rehellinen. En tiedä, miten vaeltajat oli valittu, mutta valinta oli todella hyvä. Eri ikäisiä, erilaisia, persoonallisia, samalla ns. tavallisia ihmisiä. Kuitenkin heidän keskinäisen välittämisensä aisti ruudunkin läpi. Voisi kuvitella, että he ovat panneet itsensä todella likoon. Kiitän heitä rohkeudesta ja ihmisyyden jakamisesta.

Ohjelmasarja oli myös muullakin lailla koskettava. Kuvauksellisesti ja äänellisesti. Kertojan ääni oli niin sopiva. Ja paikkojen ja maisemien ja ihmisten kuvaaminen oli todella kaunista ja riittävän rauhallista, ohjelman luonteeseen sopivaa. Sen ohella nautin kauniista fontista, jota käytettiin. Sekä vaeltajien kirjoitetuista ajatelmista.

Näin vain on, että kielteistä palautetta tästä ei millään löydy, ei edes tasapainon vuoksi. Sarja oli niin mukaansa tempaava, että sarjan seuraamisen jälkeen omatkin jalat melkein luulevat kulkevansa caminolla ulkona lenkkeillessä...

Kiitos upeasta ohjelmaideasta ja sen toteutuksesta kaikille osapuolille!
Todella mukavaa nähdä tällaista televisiossa.

7.3. Olisipa mielenkiintoista nähdä "näin tehtiin Löytöretki"- ohjelma! Miten vaeltajat valmistautuivat, miten varusteet hankittiin ja sovitettiin, miten ohjelma kuvattiin, missä tuotantoryhmä yöpyi, miten muut vaeltajat suhtautuivat suomalaisjoukkoon jota kuvattiin (onko totta että eivät kovin suopeasti?) ja niin edelleen. Olisikohan se mahdollista? Kiitos ohjelmasta!!

7.3. Todella hieno ja syvällinen ohjelma, johon katsojat voivat samaistua ja lähteä kulkemaan samanlaiselle löytöretkelle omalta sohvaltaan. Ohjelma rauhoitti kiireisen kulkijan sekä fyysisesti että henkisesti.

Kiitos! Löytöretken saa varmaan uusintana moneen kertaan, mutta pyydän samanlaisia pohdiskelevia ohjelmia lisää. Tämä oli viikon kohokohta kahdeksan viikon ajan. Niistä saa sielun ravintoa. Terve sielu terveessä ruumiissa!

4.3. Löytöretki oli Aivan Upea sarja. Kiitos teille kaikille.
Onkohan kukaan tehnyt moista matkaa lasten kanssa? Itse suunnittelen mieheni kanssa sellaisen haasteen haukkaamista, koska kuukautta ei voi olla lapsista erossakaan. Jos heidät odottaa aikuiseksi saakka - haavetta täytyy siirtää kymmenen vuotta.
Olen haaveillut Santiagosta Coelhon kirjojen vuoksi jo kolme vuotta. Ohjelmasta sai monia tosi hyviä käytännön vinkkejä ihan vain katsomalla sarjan. Meidän projekti toteutetaan tavalla ja toisella viimeistään 2010.

4.3. Ihan mahtava ohjelma. Haluaisin tietää kenen kappale on Löytöretki sarjan tunnusmusiikki? Olen todella rentoutunut tätä sarjaa seuratessa. Toivottavasti jatkossa tulee jotain samankaltaista.

3.3. Löytöretkestä: Ei ohjelma huono ollut, mutta pettymys kuitenkin. Ohjelmassa oli liikaa toistoa, joka jaksossa osallistujien henkilökohtaisista ongelmista. Olisi riittänyt niiden kertominen ensimmäisessä jaksossa ja sitten viimeisessä jaksossa, löytyikö ongelmiin ratkaisuja ja jos löytyi, millaisia. Olisin odottanut enemmän selostusta itse vaelluksesta ja nähtävyyksistä sen varrella. Myöskin paikallisten ihmisten olisi toivonut olevan kuvassa mukana, haastatteluja(esim. hospitalerot), tapahtumia kylissä jne. Myös muiden vaeltajien olisin toivonut ohjelmassa näkyvän. Ohjelmasta jäi sellainen kuva, että vaelluksella ei ollut juuri muita kuin vain nämä kuusi suomalaista. Kuitenkin reitillä vaeltaa vuosittain pitkästi yli 100 000 ihmistä ympäri maailmaa. Lukemieni matkakertomusten mukaan juuri nuo toiset vaeltajat ovat olennainen osa vaellusta, siellä syntyy elinikäisiä ystävyyssuhteita ja albergeissa tuo kansainvälinen porukka muodostaa enemmän tai vähemmän kiinteän yhte!
isön. Vai linnoittautuivatko nämä vaeltajat niin omaksi porukakseen, ettei kontakteja muihin vaeltajiin syntynyt?

3.3. Erinomainen ohjelma - tuntui väliin siltä että olisi itse ollut mukana.
Lisää tällaista.

3.3. Sarja oli hyvä lukuunottamatta kahta viimeistä jaksoa. Siinä näytti aika /raha loppuvan ja loppumatkasta ei saanut mitään käsitystä reitistä, vaikka olen itse sen vaeltanut myös viime syyskuussa.
Tulo Santiagoon oli lässähtänyt- miksi messusta ei näytetty kuin pappien touhuilu- puhumattakaan botafumeirosta? Seuraavan päivän messussa luetaan pyhiinvaeltajien maat-sen olisi voinut edes mainita. Onko messuun osallistumisen näyttäminen liikaa yksityisasia- katsojille ei välittynyt se tiivis tunnelma, joka caminon = pyhiinvaelluksen päättymisen jälkeen vallitsee kirkossa. Mitä uutta reitin kulkeminen antoi? Oletus oli , että jokainen käy oman elämänsä kriisiä läpi. Se toteutui. Ennakkoluuloton pyhiinvaelluksen merkityksen pohtiminen jäi puuttumaan. Itse asiassa tuota kriisiä olisi voinut pohtia vaikka Karhunkierroksella Kuusamossa, jos uskonnollisen perinteen esiintuominen on niin vaikeaa.
Kiitos tulee alun hyvästä toteutuksesta!!

Kotimaan kokous vaikutti turhalta. Mieluummin sen koonnin olisi voinut kuvata maailmanperintökaupungissa Santiagossa.

3.3. Seurasin mielenkiinnolla Löytöretkeä. Vaelsin itse toukokuussa -08 osan matkaa Leonista-Santiagoon. Mielestäni liian paljon "vatkattiin" vaeltajien henkilökohtaisia ongelmia. Varsinkin loppumatkalla maisemat olivat huikaisevan kauniit ja olisivat varmasti kiinnostaneet varsinkin henkilöitä, jotka eivät ole itse caminolla olleet. Itse lähtisin vaeltamaan alkumatkan, jos löytyisi sopivaa seuraa. Kiitos kiinnostavasta ohjelmasta.

3.3. TUHANNET KIITOKSET UPEASTA SARJASTA! EI OLE MIKÄÄN SARJA AIKOIHIN SAANUT ISTUMAAN TELEVISION ÄÄRESSÄ NÄIN INNOKKAASTI. TV-LUPAMAKSUKIN TULI MAKSETTUA HYMYSSÄSUIN KUN SAI VIHDOIN JOTAIN VASTINETTA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KEVÄTTÄ "KÄVELIJÖILLE" SEKÄ KOKO TUOTANTORYHMÄLLE!

3.3. Olen seurannut sarjaa innolla koska olen itse menossa
"Caminoon" toukokuussa. Onko teillä tietoa esim mitä karttaa nämä vaeltajat kyttivät?

2.3. Kuuntelin vuosia sitten radiosta äänikirjeitä pyhiinvaeltajien reitin varrelta ja haave jäi elämään mielessäni, että joskus pääsisin itsekin sinne.Haave toteutui eläkkeellä ollessani kesällä 2007 ja 2008 kahdessa n. 200 km erässä.Löytöretken mukana olen saanut vaeltaa omat taipaleeni uudelleen. Kiitos kaikille ohjelman toteuttajille! Erityiskiitos urheille vaeltajille.Teidän ajatuksenne on olleet parasta antia. nimim. Mesetalle en jaksanut.

1.3. paras ohjelma ikinä. Rauhallinen,hyvät maisemat ja ihmiset avautuu aidosti. Musiikki on nappiin. Hesarin arvostelu oli käsittämätöntä löpinää. Olen ottanut jaksot talteen ja katsonut uudestaan,tuoreus pitää ja ohjelma kantaa uusintanakin. tarkoitus olikin varmaan keskittyä henkiseen puoleen eikä teknisiin varusteisiin tai historiaan. Kiitos tekijöille ja matkalaisille rohkeasta esiintulosta! Mulle saisi mielellään tulla lisää inhimillisiä ohjelmia. kiitos, kiitos!

1.3. Kiitos AIVAN UPEASTA ohjelmasarjasta.olen seurannut tähänsaakka kaikki osat ja saannut aavistuksen meille varmaan kaikille tarpeelisesta "compostellasta" tavalla tai toisella. Useat meistä taviksista ei koskaan suoriudu tuollaisesta rasituksesta, vaikeuksia oli ja ne voitettiin. Antanee monille ajattelun aihetta ja uskoa elämään, ja siihen että elämä kyllä kantaa kunhan ei luovuta. Vaikeatkin ratkaisut pitää tehdä ja saattaa alkuun. KIITOKSET TARPOJILLE JA MUULLE TUKI PORUKALLE pohjanmaalta.

1.3. Muutama asia on jäänyt epäselväksi: kaikilla näyttää olevan samanlainen rinkka, ja muutenkin hyvin samanlaiset varusteet. Onko jokainen hankkinut ne itse, vai kuuluivatko ne mukaan ohjelmapakettiin? Mihin henkilöt lensivät ennen aloituspaikkaa, ja mistä takaisin kotimaahan?Paljonko reissulle tuli hintaa/henkilö? Matkalla näkyi porukkaa liikkeellä myös polkupyörillä. Olivatko kyseiset henkilöt paikallisia, vai voiko matkan tehdä myös pyöräilemällä?

27.2. Tämä Löytöretki on ollut mahdottoman hyvä ohjelma. Vahinko, etten hoksannut sitä alusta asti katsoa.Tiedän, että on monta muuta tuttavissani, jotka eivät ole hoksanneet tätä katsoa. Toivottavasti se tulee joskus uusintana.

26.2. Kiitos todella upeasta ohjelmasta. pari jaksoa olen katsonut uudestaan, kun on niin upea seurata tätä positiivista porukkaa ja heidän matkaansa. Tuli itselle ajatus, että tuonkaltainen irtiotto olisi varmasti tarpeellinen juttu. Elämä on ihanaa, mutta joskus vaan on päiviä, että tuntuu hankalalta olla .. Kävelijät ovat kaikki ihania ihmisiä. Heidän tarinansa ovat liikuttaneet ja koskettaneet monella lailla. Kiitos vaeltajille avoimuudesta ja rohkeudesta !! Tällä kertaa näen ohjelman vasta huomenna, enkä malttaisi odottaa millään tarinan jatkoa. Halaus kaikille !!

25.2. HIENO, AJATUKSIA HERÄTTÄVÄ OHJELMA. Tekisi mieli tehdä itsekin; fyysisenä suorituksena ja mitähän löytäisin matkan aikana sisältäni. Uskon, että sen jälkeen elämä jakautuisi ennen matkaa ja matkan jälkeiseen elämään.

24.2. Haluan kiittää teitä mahtavasta ohjelmasta "Löytöretki". Kaiken kiireen ja tohinan keskessä se on ollut niin rauhoittavaa katseltavaa. Sen on jopa voinut katsoa kahdesti viikossa. Aina jakson katsomisen jälkeen on mieleen virinnyt rauhainen olo. Näiden viikkojen aikana ryhmän jäsnet ovat tulleet tutuiski.Aivankuin olisi itse ryhmän jäsen. On jopa itsemiettinyt sitä, miten itse olisi toiminut kunkin ryhmän jäsenen kanssa. Ihan tulee haikea olo,kun nyt alkaa sarja olla lopuillaan. tämä on samanlaista,kun on ollut vaikkapa matkoilla ja tutustunut uusiin ihmisiin. Loman loppuessa haikeus valtaa mielen,kun on erottava uusista tuttavuuksista. Kuvaustapa on erinomainen, maisemat kauniit ja mieltä herkistäviä.Musiikki on kuitenkin se,mikä on herkistänyt mieltäni eniten. Ei pelkkämusiikko,vaan sen yhdistäminen ohjelmaan. haluaisinkin tietää,onko ko sarjan musiikki ostettavissa jossain muodossa äänitteenä,vai onko se ekslusiivisesti tehty ohjelmaa varten? Kiitoksia vielä kerran mahtavasta ohjelmasta.

24.2. Voisiko näille sivuille vielä laittaa, paljonko kävelijöiden päiväbudjetti oli?

24.2. Löytöretken formaatti ei oikein sovi Teemalle (paremminkin kakkoselle). Muut kanavat ovat jo täynnä tätä "tosi-tv:tä", tirkistelyä, avautumista ja kisailua pienen porukan kesken, kieliohjelmista lähtien. Toivottavasti vastaavia ohjelmia ei tule muutoin tasokkaalle Teemalle lisää. Kiitos Dan Cruickshankin ohjelmista; saamme tutustua maailman kulttuuriaarteisiin ja arkkitehtuuriin innostuneen ja asiallisen prof. Cruickshankin johdolla.

24.2. Löytöretki on ainoa tv-ohjelma, jota olen vuosiin seurannut, niin että kiitoksia siitä. Odotin kuitenkin hyvin toisenlaista ohjelmaa - vähemmän henkilökohtaisten tragedioiden uudelleen ja uudelleen kelaamista ja "tirkistelyä". Caminosta tulee ohjelman perusteella aika outo kuva, todella rajoittunut. Olivatko nämä suomalaiset siellä tosiaan vain omassa porukassaan, vai miksi ei koskaan näytetä muita vaeltajia, joita siellä kuitenkin on satoja ja taas satoja? Etukäteen moni luuli, että kyse on ohjelmasta, jossa seurataan vaellusta ja kerrotaan caminosta, eikä jouduta todistamaan jaksosta toiseen osallistujien draamoja. Sinänsä osallistujat ovat hyvin valittuja ja hyvin aitoja ja koskettavia. Näiden monien elementtien yhdistäminen yhteen sarjaan ei ehkä ollut hyvä ratkaisu. Ainakaan minun ja lukuisten tuttavieni mielestä. Kiitos silti...

24.2. Hei, minua kiinnostaa millä paikkakunnalla tämä rautaristi on, ja minkä kokoinen se on, kuka kertoisi, terveisin Irja ja kiitos mielenkiintoisesta ohjelmasta toivottavasti se tulee vielä uusintana,

24.2. Kiitos erinomaisesti tehdystä ohjelmasta. Mielenkiintoinen teema, hyvin valitut ihmiset jotka pystyvät ja haluavat jakaa elämäänsä ja kokemuksiaan hienolla tavalla, hyvin kuvattu ja kaunis kokonaisuus. Ehdottomasti suosikkiohjelmani näinä viikkoina.

23.2. Kiitos erinomaisesti tehdystä ohjelmasta. Mielenkiintoinen teema, hyvin valitut ihmiset jotka pystyvät ja haluavat jakaa elämäänsä ja kokemuksiaan hienolla tavalla, hyvin kuvattu ja kaunis kokonaisuus. Ehdottomasti suosikkiohjelmani näinä viikkoina.

23.2. Löytöretki on mielenkiintoinen ohjelma kokonaisuudessaan, upeasti toteutettu.
Kiitos myös vaeltajille, jotka esiintyivät aidosti ja avoimesti omana itsenään.

23.2. No en vano recorre el mundo, el que la SUERTE sua en su mochilla lleva.
Neljästi olen ollut vaellusmatkallani Espanjassa. Kolmasti olen lähtenyt Santiagon reitille eri lähtöpisteistä ja kerran kävellyt Camino Fonsecan. "Löytöretken" kaltaista itkun tuherrusta en ole vielä matkoillani kohdannut. Monenlaisia fyysisiä ja mentaalisisia ongelmia olen kuitenkin havainnut, mutta eivät ne ole nousseet tai nostettu esille TEEMAN kaltaiselle tasolle. Kevyt reppu ja kevyt mieli ovat mielestäni perusvaatimukset matkalle lähtevälle. Myös kanssakulkijoista , paikallisista asukkaista ja erilaisista tapahtumista matkanvarrelta voisi näyttää kuvia. Syöpäläisiin en myöskään ole tutustunut. Liukkaat suihkutilat ovat olleet tosi vaaralliset kokemukseni. Ruokailu on ehdottomasti kiellettyä makuutiloissa! Kuvissanne näkyy tämän ohjeen rikkomuksia. Saludos del amigo de caminos.

23.2. Aivan mahtavaa katseltavaa. Ihanat ihmiset ohjelmassa. Ei voi olla kun iloinen heidän puolestaan,kun ovat matkaan uskaltautuneet. Kaikkea hyvää heille.

22.2. TOIVOA hyvästä ohjelman tekemisestä siis vielä on; LÖYTÖRETKI on sukeltanut minuun, joka olen luopunut tv;stä jo monta vuotta sitten. Seuraan Ylen Areenassa kiinnostavia ohjelmia, joista Löytöretki juuri nyt ehdoton ykkönen; erityisesti ohjelman tunnusmusiikki valloittaa. Ohjelman idea ja toteutus toimii vaikka välillä osallistujat mielestäni joutuvat kuvausten takia varsin teennäisiinkin tilanteisiin. Kaikki kuusi vaeltajaa ovat mielessäni ja toivon heille hyvää; rohkeita ovat, kuvauksissakin välittyy rentous ja inhimillisyys, kiitos heille jokaiselle yhdessä ja erikseen.

22.2. näin ohjelman 7. jakson ihan sattumalta. Ihana ihmisläheinen ohjelma. juuri tällaista itsensätutkiskelua nykyihminen tarvitsee, Avointa, herkkää ja vaikuttavaa viestintää. Kuin itsekin olisi matkalla. pysähtyi oikein ajattelemaan elämäänsä elettyä aikaa ja edessäolevaa.
Kiitos tästä ohjelmasta. Voisin hyvinkin ajatella lähteväni mukaan tällaiseen.Arvoja niitä tarvitaan.

21.2. Olen ollut hengessä mukana teidän kanssanne. Olen elämäni siinä vaiheessa, että kaipaisin juuri tuollaista matkaa. Haluaisin taakan pois harteiltani.Tosin en jaksaisi kulkea joka päivä yli 25 km. Matkani etenisi 10-15 km päivävauhtia.

Tunnen liikutusta katsellessani jokaista matkapäiväänne ja suren kanssanne kipuja, rakkoja tai vatsakipujanne. Olette jo kotona, mutta kiitos, että saamme seurata löytöretkeänne.

21.2. Erittäin loistava ja ajatuksia herättävä ohjelma tämä löytöretki. Tuli itselle halu nähdä ja kokea sama.

19.2. Iso kiitos ohjelmasta! Olen itse kävellyt saman reitin (tosin kahdessa erässä Roncesvalles-Burgos ja seur. kesänä Burgos -Compostela). Nyt, seuratessani näiden ihmisten kulkua, palautuu mieleeni elävästi omat kokemukset reitiltä. Olin matkalla lähinnä maantieteellis/kulttuuri -mielessä en siis uskonnollisista syistä mutta eläissäni en ole niin monta kertaa kirkossa käynyt kuin tuolla matkalla. En silti kokenut mitään uskonnollisia elähdyksiä mutta oli upeaa huomata kuinka vähällä irtaimella ihminen pärjää ja kuinka vaatimattomissa oloissa uni voi maittaa. Ja iso onni oli myös se, että kroppa kesti. Kiitos Teemalle panostuksesta ja näille kävelijöille rohkeasta avoimuudesta!

19.2. Kiitos tästä Löytöretki-ohjelmasta! Tämä on parasta mitä tällä hetkellä, ja pitkään aikaan, on televisiosta tullut. Tämä on erittäin hyvin ja ajatuksella tehty, käsittelee vaikeitakin asioita kauniisti, herkästi ja rehellisesti.
Olen ihan koukussa tähän sarjaan, ja odotan joka maanantaita innolla, että näen taas pätkän näiden ihmisten ajatuksia ja matkantekoa.

18.2. Todella hieno ja puhutteleva ohjelmasarja. Erityisesti pidän siitä luontevuudesta, jolla hengelliset teemat ovat olleet esillä. Olisi mukava jos tämän porukan mietteitä voisi kuulla uudessa keskustelujaksossa, joka tehtäisiin puolen vuoden kuluttua matkan päättymisestä. Monet retken hienoista ajatuksista ovat varmaan kypsyneet lisää. 

18.2. todella hieno ohjelma.hyviä ajatuksia,ja myös hengellistä puolta. tällaisia lisää. 

18.2. Kehut ja kiitokset Löytöretki-ohjelmastanne!
Mielenkiintoinen, historiallinen, kulttuuriin ja uskontoon liittyvä aihepiiri raikkaasti nykyaikaan yhdistettynä. Pääosissa oikeita ihmisiä rohkeasti ja aidon tuntuisesti omana itsenään ja omilla nimillään, hatunnosto siitä heille.
Koko toteutus hyvin tasapainoinen, mielenkiintoinen sisältö yhdistettynä levolliseen kerrontaan ja kuvaukseen, grafiikkaa ja musiikkia unohtamatta. Tuntuu kuin saisi tehdä sympaattisen vaan ei hampaattoman porukan mukana matkaa omasta nojatuolistaan. Tästä saa inspiraatiota ja kuka ties yksi päivä tulee itsekin taittaneeksi tuon taipaleen.

17.2. Loistava ohjelma, kiitos tästä! Koko vuoden virkistys, antaa voimia itselle ja mielenkiinto pysyy koko ajan. Lämmin kiitos avoimesta tilityksestä kaikille kuudelle osallistujalle - te teitte tämän ohjelman niin hienoksi kuin mitä se on. Terveisin nimim. Caminolle kesällä 2009, vuosien haave toteutumassa.

17.2. Kerrassaan upea ohjelma. Tulee itsellekin palava halu lähteä kokemaan jotain samaa. Suuret kiitokset ohjelman keksineelle ja tuottaneelle sekä osallistujille.

17.2. Hienosti tehty ohjelma. Kiitos! Kuvaukset tehty jouhevasti vaikeissakin olosuhteissa. Sanoma menee varmasti perille.
Olimme vaimon kanssa kesällä 2005 samalla vatkalla ja aina se mieleen palaa.
Käytimme aikaa 6 viikkoa ja kuljimme vähän hitaammin. Hyvin meni vielä meiltäkin vaikka olemme yli 70- vuotiaita. Kiitos ohjelmasta vielä kerran!!

17.2. Ehdottomasti paras ohjelma mitä olen pitkää aikaan nähnyt. Henkilöt ohjelmassa ovat aitoja, mielenkiintoisia ja valmiita muuttumaan. Ovat niin suuri vastakohta nykymaailman hömpötyksille. Terveisiet kuusikolle! Toivottavasti löysivät itsestään sen mitä meivät etsimään.

17.2. Loistava ohjelmakokonaisuus,jota seuraan taalla Pohjois-Kreikassa YLE arkiston kautta kotikoneelta! Mielenkiintoinen patikkamatka ja jokaisella kavelijalla oma,erilainen tarinansa annettavana! Olen herkistynyt monta kertaa ja on tuntunut hyvalta seurata jaksoja,harmi vaan,etta sarja kohta loppuu..Saatan katsoa jaksoja uudestaankin ja aina saan jotain uutta ajateltavaa ihmiskohtaloista ja maisemistakin. Onkohan oma Camino-patikkaretki jo tilauksessa,seura vaan puuttuu ymparilta! Loytoretki-ohjelmasarja on parasta katseltavaa mita olen seurannut viime vuosina ulkosuomalaisena ,20 vuotta Kreikan maisemissa. HELLAT HALAUKSET TEKIJOILLE JA KAVELIJOILLE!

17.2. En ole pitkään aikaan saanut nauttia näin upeasta tv-ohjelmasta, kuin mitä Löytöretki on. Odotan koko viikon seuraavaa jaksoa, jonka äärelle ikäänkuin hiljennyn. Kävelijöiden tarinat ja mietiskelyt porautuvat sielun syövereihin. Koko ohjelma on hengellinen elämys. Musiikki on upeaa, visuaalinen toteutus samoin. Kiitos Yle!

17.2. Kiitoksia upeasti tehdystä ohjelmasta! Olin itse caminolla 14.5-15.6.08 yhdessä ystäväni kanssa. Sarjan seuraaminen on heräättnyt mieleen monia ihania ja vähemmän ihania muistoja. Hieno kokemus, jota en antaisi pois! En muista milloin viimeeksi olisin nauranut niin paljon kuin caminolla. Matkaan liittyi myös paljon syviä tunteita ja itkua. Lunto oli kauneimmillaan ja ihmiset aina niin ystävällisiä, varsinkin pienissä kylissä.

16.2.Olen seurannut jokaisen jakson ja nauttinut kävelemisen katsomisesta. Olin itse reitillä - tosin vain pari viikkoa - ja voin suositella sitä vilpittömästi.

Ohjelma on välittänyt tunnelmia hyvin, mutta kaipaisin enemmän muidenkin kuin suomalaisryhmän seuraamista. He ovat varmasti tavanneet matkallaan mielenkiintoisia ihmisiä eri puolilta maailmaa, joten olisi mukava, että saisi nähdä heidän keskustelujaan muidenkin kuin suomalaisten kanssa. Lienee kysymys siitä, ettei kuvauslupia muiden kulkijoiden kuvaamiseen ole saatu, kun majapaikatkin näyttävät usein ihmeen tyhjiltä. Kaipaisin myös espanjalaisten haastatteluja, joissa kuulisi heidän näkemyksiään reitistä ja sitä kulkevaisista.

Kiitokset tekijöille ohjelmasta, joka tuo kävelemisen rauhan tunnelman kotiin. Caminolle kaipaan Löytöretken myötä yhä enemmän uudelleen.

16.2. hei Hieno ohjelma, upeaa seurata näidne kuuden ihmisen vaellusta ja tarinaa..
tuleeko ohjelmalle jatkoa, itse haluasin olla kenties mukana 09 ryhmässä.

Kiitos erilaisesta , aidosta ja upeasta ohjelmasta!

16.2. Löytöretki saa minut miettimään, että itsekkin voisi kävellä tuolla ja käydä elämäänsä lävitse. 

15.2. Yle Teemalle suuret kiitokset erittäin mielenkiintoisesta ja antoisasta dokumentista. Kävelijöiden ajatuksia ja vaiheita voi seurata myötäeläen. Erityiskiitos musiikista vastaaville henkilöille - se istuu ohjelmaan täydellisesti.

15.2. Olisi kiva lukea minkälaisia palautteita ohjelmasta on tullut. Kertokaapa miten ja missä voin niitä lukea. Omaakin palautetta lähettäisin, mutta ensin olisi hyvä lukea minkälaista hymistelyä tästä teennäisestä retkeilystä on kirjoitettu.

15.2. Mielenkiintoinen ohjelma, sillä vaellus on itsellänikin mielessä. Ei ehkä ihan heti Espanjassa, sillä onhan Suomessakin muun muassa Pyhän Henrikin vaellus Köyliöstä Turkuun.

15.2. Yle Teemalle suuret kiitokset erittäin mielenkiintoisesta ja antoisasta dokumentista. Kävelijöiden ajatuksia ja vaiheita voi seurata myötäeläen. Erityiskiitos musiikista vastaaville henkilöille - se istuu ohjelmaan täydellisesti.

15.2. Sen voisi vielä näille sivuilla laittaa, että miten kävelijät on valittu. Itse huomasin keväällä jutun, jossa kävelijöitä etsittiin - päivä jälkeen viimeisen hakuajan. Onko ryhmään haettu erilaisuutta vai samanlaisuutta? Anne ainakin tuntee olevansa ulkopuolinen, mutta sitä hän varmaan tunteen jokaisessa ryhmässä.

12.2. Olen katsonut jokaisen jakson ja eläydyn tilanteisiin, itken ja nauran mukana. Olen itsekkin tällähetkellä syvästi surullinen, mieheni kuoli 19.12.2008, joten tämän katselu jotenkin lohduttaa ja mielessä elää uutta aikakautta mitä tästä eteenpäin. Kiitos ohjelmastanne, hyvää jatkoa. ps.Olen nauhoittanut ja katson aina uudelleen.

10.2. Miua kiinnostaa retkeilijöiden varusteiden valinta. Siihen o ilmeisestikin saatu ammattilaisapua. Kengät, minkä merkkiset?? Olen itse pitkä linjan suunittelulla lähdössä Santiago tielle, ja varsikin kenkäkysymys on tärkeä. olosuhteet eivät ole samat kuin Suomessa patikoidessa. Tietoakengistä löytyy, mutta ei kyseiseen tarkoitukseen. Onko tieto salaista : ) Minua kiinnostavat nasten kengät, olen yrittäyt ulonäö perusteella netistä löytää, mutta vielä ei ole tärpännyt.

8.2. KIITOS, ihmeteltävän rohkeat löytöretkeilijät ja ohjelman tekijät, ihastuttavasta ohjelmasarjastanne! Jokaisen kattauksen olen nauttinut, kolmesti... Ohjelmanne aluksi leppoisasti kutsui retkelle mukaan, esitellen tien kulkijat: jokaisella oma matka kuljettavana vaikka tie yhteinen. Puhuttelevia ohjelmassanne ovat ne osallistujien kertomuskatkelmat ja omakohtaiset pohdinnat, joille reitin varrella on kauniisti tilaa. Ja maisemathan ovat oma juttunsa. Ohjelmassa näkyy myös ryhmän muotoutuminen ja yhteinen jakaminen oivallisella tavalla. Voin vain ihaillen ihmetellä, kuinka luontevasti osallistujat ovat omana itsenään ja samalla toimivat sulavasti yhteen. Kai ohjelman jälkeen saamme kuulla ja katsoa vielä sen, miten tämä ohjelma oikein syntyi ja rakentui ja millaista palautetta olette saaneet. Mainio toteutus! Ei voi muuta kuin kiitellen ihmetellä täällä puolen tv-ruutua. Ja kuinka läheisiksi olettekaan tulleet, olette koskettaneet elämänkertomuksillanne ainakin minun sisintäni. Myötätuntoni varmaan johtuu siitä, että olen oman (kotimaisen) löytöretkeni vaeltanut jäätyäni eläkkeelle. Tuolloin kertailin elämän merkityksellisimmät tapahtumat ja sieluni maisemat. Se oli elämäni pisin matka, matka lapsuusmaisemista opiskelu-, perhe- ja työaikaisten vaiheiden kautta nykyiseen, kaikkine mieleen tulleine ajatuksineen ja tunteineen. Teille kaikille yhteisesti ja jokaiselle omakohtaisesti kiitokset jo tässä vaiheessa vaellusta. Siunausta elämäänne.

4.2. Kiitos hienosta ohjelmasta! Toteutus on tyylikäs, ja casting osunut nappiin. Rehellisyyteen kykeneviä ihmisiä, jotka eivät piehtaroi oman napansa ympärillä.

3.2. Tosi mukava ohjelma. On todella kiva seurata näitä tuttuja paikkoja, ajoin nimittäin polkupyörällä tuon reitin 9.9.-27.9.2006. Lähdin matkaan Ranskasta Jaen Pied de Portista ja käytin matkaan 12 päivää. Matkaa kertyi yhteensä 940km. No minun syyni lähtöön oli tervehtyminen syövästä, jonka kanssa kaksi vuotta taistelin. KIITOS TEKIJÖILLE!

30.1. Kiitos kaikille ohjelman tekijöille hienosta ohjelmasta, jonka aikana itsellekin tulee "LÖYTÖRETKIOLO" Välittäkää, jos mahdollista, kaikille mukanaolleille lämmin kiitos antautumisesta yhteyteen meidän katsojien kanssa, jakamalla asioita matkalla.

29.1. Erinomaisen hyvä ohjelma. Lisää tällaisia. Tällaisesta tosi-tv.stä minäkin pidän. Todella tyylillä tehty. Vaellus on hyvin mielenkiintoinen. Mutta samoin ovat ne asiat, joita ihmiset matkallaan prosessoivat. Mukana olevat ihmiset kuitenkin paljastavat itsestään kuitenkin vain sen, minkä itse haluavat. Mukava tehdä matkaa näiden ihmisten kanssa.

27.1. Annelle; upea suoritus, itsesi likoon pistäminen fyysisen ponnistelun ohella. Poistuessasi yhteiseltäpäivälliseltä sanoit ettet halua läpikäydä epäonnistumisiasi, miksi me ihmiset suhtaudumme itseemme niin kriittisesti. Miksi ajattelemme että onnistunut suoritus, onnistunut elämä kulkee vain kohtisuoraan:koulu-opiskelu-avioliitto-lapset-ura-ansaittu eläke. Itsensä ja paikkansa hakeminen, eri ovien availu, vääriltä reiteiltä palaaminen ja taas uuden etsiminen on taatusti rikkaampaa elämää ja lopputulos on varmasti yhtä hyvä. Tsemppiä jatkossakin, terv samasta matkasta haaveileva.

21.1. Ohjelma on kertakaikkiaan mainio. Itselle tulee voimakas halu lähteä kävelemään matkalaisten mukaan. Ja varmasti lähitulevaisuudessa lähdenkin matkaan. Olette löytäneet mukavia ihmisiä matkantekoon! SUURKIITOS ohjelmasta!

20.1. Sain juhannusviikolla puhelinsoiton, jossa minun kerrottiin sijoittuneen varasijalle kävelijöitä valittaessa. Tietysti vähän harmitti, mutta kun kuulin Pentin elämän suurista suruista ymmärsin ja hyväksyin täysin tekemänne valinnan "eläkeläiskävelijästä". Hän on täysin ja paljon paremmin perustein kuin minä ansainnut vaelluksensa. Kävelen omaa "pyhiinvaellustani" ohjelmaanne seuratessani, kasvattava kokemus sekin. Kiitos teille järjestäjille minua kohtaan osoittamastanne kiinnostuksesta. Toivotan teille ja kaikille kävelijöille onnellista tulevaisuutta.

19.1. Kiitos Yle Teemalla ja kaikille vaeltajille todella mielenkiintoisesta ja niin monenlaisia ajatuksia herättävästä ohjelmasta. Ehkä esimerkkinne saa minut parantamaan omaa fyysistä kuntoani pikkuhiljaa siten, että joskus voisin uskaltautua itsekin matkaan rinkka selässä.

18.1. Hei, tässä palautelomakkeessa lukee ensimmäisen laatikon kohdalla Löytörerki: - ehkä po Nimi: Kirjoitan ehdottaakseni, että avaisitte keskustelun. Siitä olisi varmaan hyötyä muidenkin ohjelmien kohdalla.

15.1. Olen 60v ja kävelin saman matkan viime huhtikuussa siskoni kanssa, aikaa meillä meni samat 30 pv, yövyimme aina kirkon ylläpitämissä majapaikoissa, emme käyttäneet yhtenäkään päivänä yli 20 € rahaa, pyrimme elämään kuin entiset pyhinvaeltajat niukasti ja mieli motivoituneena, koska minulla on keliakia oli ruuan hankinta usein tosi hankalaa, laihduin yli 300 g pv yhteensä reilut 10 kg matkan aikana. Ohjelmanne näyttää hyvin huolletulta niin ravinnon kuin muidenkin tarpeiden osalta vaeltajille, ehkä antaa monelle liian helpon kuvan matkan kulusta Katsellaan mitä jatkossa tulee. Terveisiä Nuorgamista T--jatta

13.1. Oma vaellus Pamplonasta Santiago de Compostelaan syyskuussa 2007. Ensimmäisen jakson perusteella tuntemukset olivat samanlaiset kuin näilläkin vaeltajilla. Vaelsin Caminolla yksin, reitin yksi hienous on siinä että siellä saa olla yksin, mutta ei ole pakko. Lisäksi Santiagon tiellä tuntuu olevan ihan oma tahtonsa, siellä voi vaeltaa ilman mitään erikoisia tapahtumia, mutta vastaavasti siellä tapahtuu myös asioita jotka herättävät kummastusta. Tärkeintä vaelluksesssa oli vaellus omien korvien välissä, ja se vaellus ei suinkaan loppunut Santiagoon. Yksi toive olisi. Voisiko joku kääntää Compostelan latinankielisen tekstin suomeksi, vaikka ohjelman loppuun?

12.1. Hei, Mukavantuntuinen alku ohjelmasarjalle. Odotan yksityiskohtaista luetteloa repun sisällöstä ja muista varusteista grammoineen. Tuleehan ne jossain vaiheessa ainakin näille nettisivuille. Millaiset kengät, millaiset sukat, ? käyttikö jokainen varvasrasvaa ja jos niin millaista? Muu valmistautuminen?

2.1. Hei Mielenkiinnolla odotan ohjelmaa. Painovirhe kannattanee korjata osiossa 'Jaksot'. Siellä ensimmäisen jakson otsikkokna on 1.12. Sen tulisi olla ilmeisesti 12.1., joka on ensimmäisen jakson esityspäivä.

watches replica (ei varmistettu) 16.8.2010 09:54

Ali has no rolex mens watch legal training but, without the jaeger lecoultre replica help of a lawyer, she watch burberry managed to win judgments that watches longines enabled her to seek $1.7 replica cartier watch billion from the financial firms chanel 2.55 bag involved in the foreclosure. Earlier

29.7.2010 10:03

Wholesale Christian Shoes are also adapted in some areas. UK's Christian Louboutin Pumps boutiques are lied in NY city, LA city, Las Vegas, and Orange County, with another arrangement for the Christian Louboutin Boots Design District in Miami. Boutiques are also located in Hong Kong, London,. Christian Louboutin Sandals line of luxury shoes was motivated by the bedecked showgirls he saw perform in variant Parisian clubs.

Coach bags also has tan and brown canvas with white leather. There is an exterior coin Coach Hamptons with a snap. There is always the Signature Authentic Leather and Canvas Purse available to buy. It's so popular Coach Legacy is in demand any time of the year. The female shopping for a Coach Madison would do well to try her shopping online, first.

Despite the fact that expensive, persons are opting to hire VHS to THE JOHNNY CASH SHOW conversion providers because from the massive improvement within the top quality of THE JOHNNY CASH SHOW DVD COLLECTION image and sound. VHS to THE JOHNNY CASH SHOW DVD conversion has come to be the practical substitute not only for viewing and storage but for preservation as well.

Cartier replica Watches (ei varmistettu) 19.7.2010 06:08

their password. omegawatches The crook then logs imitation rolex watch into the person's account rolex watches to transfer out money rolex watches or make unauthorized purchases. knockoff rolex watch BBB Logo Mr. Ford rolex watches says it is possible fake rolex watch to identify these scam rolex watches sites and even easier rolex watches to protect yourself from quality rolex watches them and offers the following advice: You are walking to your car in the par

Harry (ei varmistettu) 5.3.2009 17:59

Kiitos hienosta sarjasta. Oli kuin olisin kävellyt saman matkan uudelleen. Kävelin yksin matkan alle kuukaudessa. Tapasin matkalla muita vaeltajia ja oli hienoa tutustua erilaisiin ihmisiin kaikkialta maailmasta.

Toivoin enemmän historiaa ja kulttuuria mukaan. Matkan vaikutus jatkuu kauan ja tulin muuttuneena ihmisenä takaisin. Minulle matkalla oli myös uskonnollinen merkitys ja pääsin jopa puhumaan katedraalissa Santiago de Compostelassa messun aikana.

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <br><p><span><table><tr><td><h2><h3><h4><a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd><img><hr><div><fieldset><legend><label><input>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Varmenne
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.
7 + 0 =
Ratkaise tehtävä ja syötä vastauksesi. Jos kysymys on esim. 1+1, syötä 2
Lähetä linkki

Esitysaika

YLE Teema maanantaisin 26.4.2010 alkaen klo 20.15, uusinta tiistaisin myöhäisillassa ja perjantaisin klo 17.55

YLE Areena

YLE Areena

YLE Areena

Löytöretki on katsottavissa YLE Areenasta 30 päivää ensi lähetyksestä lähtien.