Takaisin kotiin

 Jarkko Vuolle

Paavo Salosen elämän onnellisin hetki oli huhtikuussa, kun hän sai poikansa Antonin syliinsä. Pojan äiti oli vienyt laspen salaa ja väärin paperein Venäjälle. Epätietoisuus pojan Suomeen saamisesta piinasi Paavo Salosta 14 kuukautta, vaikka hänellä oli papereiden mukaan kaikki oikeudet lapseensa.

Yrittäessään saada poikansa kotiin, Salonen teki useita turhia matkoja Venäjälle. Lopulta hän päätti, että kuudennelta matkaltaan hän ei palaa tyhjin käsin. Salonen halusi Venäjällä tehdä kaiken lakipykälien ja viranomaisten ohjeiden mukaan. Pelkästään eri asiakirjojen käännättämiseen hänellä on mennyt tuhansia euroja rahaa. Hän selvitti asiat venäläisten viranomaisten kanssa ennen kuin meni ex-puolisonsa asunnon ovelle. Siellä hän sai Antonin syliin. Poika hoki vain: ”Finlandia, Finlandia.” Luottamus isään oli palautunut heti. Antonilla oli valtava nälkä. Hän ei tunnistanut enää voita ja kieltäytyi ensin syömästä lihasoppaa, koska sitä ei hänen mukaansa saanut syödä.

Saloset joutuivat piilottelemaan Pietarissa ennen kuin pääsivät suojaan Suomen konsulaattiin. Suomeen Saloset pääsivät lopulta konsuli Simo Pietiläisen autossa. Suomalaiset diplomaatit, virkamiehet, neljä Suomen ministeriä ja venäläinen asianajaja tekivät Paavo Salosen mukaan valtavan työn.

Runsaan viikon Suomessa olon jälkeen isän kieli on alkanut palautua Antonille. Mutta tunteita ei ole tarvinnut etsiskellä, ne ovat olleet molemmilla koko ajan olemassa – huolimatta erosta.

> Katso video
> Venäjä jätti Suomelle nootin

Lähetä linkki

Esitysaika

 

 

 

Suomi express Areenassa

YLE Areena

YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.

> Areenaan

Elävä arkisto

Elävä arkisto



Muualla Yle.fi:ssä