Kuinka eroon vaarallisista puista?

 Isto Janhunen / YLE
Puun kaataminen omalta tai vuokratontilta ei ole aivan vapaata ja yksinkertaista touhua.
Asemakaava-alueilla vapautta rajoittaa maankäyttö- ja rakennuslaki, jossa sanotaan että puiden kaatoon tarvitaan maisematyölupa. Se kuulostaa kovin juhlalliselta ja viralliselta, mutta monessa kunnassa luvan hakeminen on tehty varsin helpoksi.

Esimerkiksi Oulussa luvan saa yleensä puhelinsoitolla rakennusvalvontavirastoon. Luvan antaa, jos mitään estettä ei ilmene, saman tien suunnitteluhortonomi Päivi Latvalehto.
- Puhelimessa kysyn minkälainen puu on kyseessä ja missä kohdin pihaa se kasvaa tai jos on useammasta puusta kyse, niin kysyn missä päin pihaa ne kasvaa. Tarkistan saman tien ilmakuvasta tietokoneelta, onko puu omalla tontilla, mihin se asettuu, ja onko sillä vaikutusta niin sanottuun suurmaisemaan.

> Katso ratkaisu

Oksa (ei varmistettu) 10.10.2009 21:23

Helsingin rakennusvalvontaviraston sivuilla kerrotaan neuvoja naapurin tontilla olevan puun oman tontin puolelle ulottuvat oksien katkaisemisesta. Viraston mukaan
naapurin tulisi katkaista naapurinsa puolelle ulottuvat oksat ja juuret mikäli naapuri sitä pyytää. Ellei naapuri pyynnöstä huolimatta katkaise tällaisia oksia, voi ne katkaista itse, kunhan ilmoittaa asiasta naapurillenne ennen katkaisua. Tästähän voi toki syntyä myäs mehevä riita, mutta se on jo toinen juttu.

Marja ja Timo (ei varmistettu) 17.9.2009 05:35

Tälläinen kaveri hoitelee työkseen näitä puita kun Esa Hoffren www.puunkaatoa.com käykää hänen kotisivuilla siellä on yhteystiedot.

tuikku (ei varmistettu) 6.9.2009 21:07

Eräät tuttuni pyysivät kaupunkia kaatamaan talonsa vieressä olleet puut ja samalla myös tonttinsa viereisessä ojassa kasvaneet pajukot. Heidän ei tarvinnut itse maksaa kuluja sillä pajukot kasvoivat tienvartisessa ojassa ja tien kunnossapito kuului kaupungille. Samoin puut kasvoivat voimalinjalla, joten sekin kuului muille kuin tutuilleni, jotka kylläkin omistivat itse tonttinsa. Haja-asutusalueella kun yleensä ei puun kaatoon tarvita kuin maanomistajan lupa. Voimalinjoilla kasvavista sähköjohtoja "uhkaavista" puista ja oksistoista kannattaa ilmoittaa sähkölaitokselle tai kaupungin tekniselle osastolle. He poistavat/poistattavat sellaiset puut mielellään ja ammattitaidolla .

sakko (ei varmistettu) 3.9.2009 21:12

puun kaadsolle kannattaa kysyä lupa kunnalta tai kaupungilta. Sakkoja on tullut kun naapuri kaatoi kaksi mäntyä tontiltaan.

rakentaja (ei varmistettu) 3.9.2009 21:10

saana on oikeassa. Taloja rakennettaessa kaadetaan joko kaikki puut tai sitten niitä jätetään vääriin paikkoihin. Juuret ovat rikkonut salaojaputkia ja sokkelia kun puu on kasvanut seinän vierellä. Pihasuunnittelusta voisi olla apua, jos halutaan puita säilyttää tai istuttaa uusia.

ikohonka (ei varmistettu) 3.9.2009 21:02

..juu vaarallista on puiden kaataminen. On nimittäin puu kaatunut talon päälle kun yritettiin säästää metsurin palkkioissa ja kaadettin itse. Mehtäänhän se meni.

Metsämies (ei varmistettu) 3.9.2009 21:00

Jyväskylässä jäi kaksi naista katkenneen koivun alle keskiviikkona. Ainakin toinen naisista loukkaantui vakavasti. Koivu oli kai ollut laho ja se ei kestänyt syystuulia, joten kannattaa katsella tarkkaan ovatko pihojen puut terveistä. Apua tarkistukseen voinee kysellä kaupungin puistotyöntekijöiltä. Itse ei kannata kaataa kun kuulemma on puu mennyt auton päälle.

Mummi (ei varmistettu) 3.9.2009 14:02

Sattupas sopiva aihe.Nimittäin huomenna torstaina 04.09.09
meidän kerrostalon pihallamme kaadetaan kolme isoa koivua.
Lupa tarvittiin kaupungin puutarha osastolta,puut ovat vanhoja osittain lahoja.
Autot on pyydetty siirtämään pihalta pois tienkin ja liikkumista pihalla vältettävä.
Ja työn suorittaa ammattitaitoinen ryhmä.

saana (ei varmistettu) 2.9.2009 21:45

älkää hyvät ihmiset rakentako puitten viereen talojanne, tuossakin kuvassa tuo vaja on selkeesti nuorempaa tekoa kuin nuo vieressä olevat puut.
käyttämällä järkeä ennen rakennuksen pystyttämistä rakennuksen paikasta, ei tarvitse miettiä jälkeen päin miten eroon puista :)

puut kaadetaan ammattimiehen toimesta, se o kätevintä, sillä jos on varaa rakennuttaa mökkelöitä, niin on varaa kaadattaa puitaki.

mk (ei varmistettu) 2.9.2009 19:36

Ja kaatakaa nyt ihmeessä ne kuusetkin pois. Kuusi ei ole pihapuu!

Lähetä linkki

Esitysaika

 

 

 

Suomi express Areenassa

YLE Areena

YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.

> Areenaan

Elävä arkisto

Elävä arkisto



Muualla Yle.fi:ssä