Linkkejä muualle

 

 

  

 

Kommentteja Voimalasta

Katkeruutta (ei varmistettu) 5.3.2009 13:41

Esitäppä prosentit, mistä perheistä ongelmat tulevat, kirjoitin että
minimaalinen % tulee vl-perheistä. Sos.huollon ammattilaisena tiedän
enemmän kuin luuletkaan, älä levitä valheita täällä. Sukuni on yksityisasia
ja haluankin kysyä mistä itse olet kotoisin ja minkäikäinen olet, vaikutat
lapsekkaalta, samoin uskonasiat ovat jokaisen ihmisen yksityisasioita,
siis elääkö kristillisten arvojen mukaan tai jonkun muun arvon mukaan.
Kodilla on toki valtava vaikutus ihmisen kehittymiseen tai kehittymättömyyteen.

uikku (ei varmistettu) 5.3.2009 13:29

Ettei totuus unohtuisi, haluaisin kysyä, ihanko tosissasi uskot että ongelmat,
alkoholismi, erot, huumeet,ym. ovat jotenkin teitä koskettamattomia asioita?
Tunnetko ihmisiä liikkeen ulkopuolelta.? Tavallisia ihmisiä, joilla arvot kohdallaan. Siihen kai jokainen pyrkii. Ongelmat ovat kaikille ongelmia.
Mutta kun niissä surullisissa kohtaloissa on iso osa niitä teidän kasvattamia lapsia. Ja kun juuri heidan kohdallaan on paraneminen kaikkein vaikeinta, kun on "helvetin tielle" lähtenyt ja se toivo on samalla viety, niin antaa mennä. ja mitäpä heistä tekään sitten enää välitätte, toivottomista tapauksista.
vaikka sen pitäis korjata joka rikkookin.

Tuulia (ei varmistettu) 5.3.2009 11:56

Ihmisoikeusliiton selvityksestä ovoi olla myös hyötyä ihan tavalliselle vl-uskovaiselle. Pinnan alla olevia asioita käsitellään useammassa foorumissa ja kaikki pääsevät sanomaan sanansa. Myös vääryyksiä kokeneet voivat tuoda kantansa esiin. Vuosia olen itsekin ollut hiljaa, milloin olen ketäkin suojellut ja milloin pelännyt seuraamuksia. Jos kyseessä olisi joku muu uskonnollinen yhteisö, jonka toimia tutkittaisiin, luulen että myös vl-uskovaisella olisi kirkkaampi kuva asiasta ja eivät panisi pahakseen. Jos epäillään, että on tapahtunut ihmisoikeusrikkomus, on kaikkien edun mukaista tutkia se. Jos kaikki asiat on kunnossa, tutkinta ei ole mennyt kuitenkaan hukkaan. Tämä keskustelu on antanut mahdollisuuden keskustella asioista laajemminkin.Vapaassa maassa pitää olla mahdollisuus avoimeen keskusteluun ja se hyödyttää kaikkia osapuolia. Jos kaiken keskustelun ja kritiikin haluaa ottaa hyökkäyksenä, ei esimerkiksi mahdollisuutena itsetutkiskeluun, on keskustelu mennyt hukkaan ainakin osittain. Voimala-ohjelman naisilta kyseltiin, mitä annettavaa heillä on yhteisölle. Itse olisin odottanut näiltä fiksuilta, koulutetuilta naisilta vastauksiksi esimerkiksi toiminnan kehittämistä, että kuinka yhteisön sisällä voitaisiin tukea äitejä/perheitä ja tiedostaa näitä esilletuotuja ongelmia ja tarttua niihin ja miettiä heikompien asiaa jne.

Epäilevä Tuomas (ei varmistettu) 5.3.2009 11:37

Olen itse uskonnoton, en ateisti vaan uskonnoista vapaa.
Toisaalta muista syistä tunnen hyvin paljon lestadiolaisia, käyn seuroissa ja suviseuroissa aika usein.

Se taustasta ja itse asiaan.
Voimalan edellisessä jaksossa kerrottiin kuinka Dome Karukosken nuoret näyttelijät oli pitkällä aikajaksolla totutettu lestadiolaiseen elämäntapaan.
Kun nyt sitten Voimalan toimittajia ei käytännön syistä ole voitu noin laajasti perehdyttää niin silloin pitää toimittajille asettaa erityisen korkeat puolueetttomuus- ja tasapuolisuusvaatimukset.
Nyt näin ei ollut ja ikivanhat ennakkoluulot kirkkaasti pistivät tällaisen ulkopuolisen seuraajan silmiin. Suorastaan hassunhilpeää oli sitten tuo Ihmisoikeusliiton edustajan kutsuminen mukaan.

Jotenkin siis hyvin pintapuoliseksi tuo ohjelma jäi. Huomaamatta jäi sekin että lestadiolaisperheissä on pitkät perinteet suurista lapsimääristä ja sen myötä valtava määrä kokemusta.
Olen tavannut monta neljän tai viiden lapsen äitiä jotka ovat nääntymäisillään taakkansa alla. Samaan aikaan lestadiolaisäidit hoitavat yli kymmenlapsisia perheitään kuin tyhjää vain. Salaisuus on organisointikyvyssä ja yhteisössä olevasta perimätiedosta.

äityli (ei varmistettu) 5.3.2009 11:36

nyt on ihmisoikeusliitto julkaissut kannanottonsa tähän asiaan. luettavissa heidän sivuillaan.ihan asiaa, ja uskovaisenakin sen juuri noin näen minäkin.

Merkillistä (ei varmistettu) 5.3.2009 11:27

Ihimisoikeusliitto on vasemmistoradikaalien liitto ja feminismiä ylikorostava
järjestö, joka luonnollisestikin hyökkää kaikkea uskonnollisuutta vastaan.
Eikä voi käsittää, että kristityn elämä tukeutuu Raamttuun ja jokainen
kristitty pyrkii elämään tämän mukaan mitä Jumalan sanassa sanotaan.
Se mitä jokin yskittäinen henkilö kertoo kohtalostaan, syyt ovat monet,
yksistään uskonto ei ketään mielisairaaksi tee, mielenterveyshäiriöiden syyt
ovat moninaiset, ne on usein lähtöisin varhaislapsuudesta, pelosta ja hyljätyksi tulemisesta, kaikenlaisesta turvattomuudesta. Totuushan on
tänään häiriintyneiden lasten osa on tosi suuri, ja kuitenkin minimaalisen
pieni prosentti niistä on vl perheistä. Lisäksi kun katselemme esim.
monien kymmenien vuosin taakse ja tänään koulussa ja
jopa erityisluokkia , sen kansoittaa eronneiden perheiden, uusperheiden, alkoholiongelmaisten, huumeiden käyttäjen yms. perheiden lapset,
tämä on totuus, mistä moinen hyökkäys kristillisiä arvoja kunoittavia
perheitä kohtaan. Eihän sitä kannata tietenkään ihmetellä kun hyökkääjänä on toinen äärimmäisyys.
yms. tällaisten preheiden lapset.

Yhdeksän äiti (ei varmistettu) 5.3.2009 11:25

KIITOS OPETTAJA! Kyynel silmässä luin ihanaa kirjoitustasi. Kiitos Sinulle kannustavista sanoistasi. Ihanaa, että joku antaa aidosti hyvää palautetta tämän haukkumisen ja parjaamisen keskellä. Toivon KAIKKEA HYVÄÄ ELÄMÄÄSI. Kiitos, kun olet jaksanut kasvattaa koulussa lapsiamme tähän yhteiskuntaan ja antaa heille omalta osaltasi hyviä eväitä ja oppeja elämään!!! :)

Joku kysyi, olenko huomannut, että suhtautuminen joihinkin asioihin on vuosikymmenien kuluessa muuttunut. Olen huomannut. Yhteiskunta menee eteenpäin ja me uskovaiset toimimme täällä täysinä jäseninä aina kyseisen aikakauden mukaan.

Kuitenkin ehkäisyasia on (ainakin minun omalle tunnolleni ja myöskin Raamatun mukaan) paljon isompi asia. Kysymys on päätöksestä elämästä ja kuolemasta. Haluan jättää sen asian Jumalan käsiin... (Tottakai henkeä uhatessa AINA SUOJELLAAN jo olemassa olevaa elämää, jos lääketiede siihen vain pystyy - esim. jos kohtu ei kestä, se poistetaan. Se on elin siinä missä joku muukin ja jos se on vaurioitunut, niin se pitää poistaa.)

Tuulia (ei varmistettu) 5.3.2009 10:51

En näitä juttuja tarvitse keksiä. Tiedän, että monet huonot kokemukset voivat olla joko henkilökohtaisia, perhekohtaisia, tietyllä paikkakunnalla tapahtuneita tai yksittäisen henkilön toiminnan seurausta. Kuitenkin käsittämätöntä on se, että kun paljon on sattunut kaikenlaista ikävää vl-liikkeen sisällä, joka on aivan faktaa, ei meinaa kukaan vl-uskovainen tunnistaa näistä mitään. Tuntuu, että monia kommentteja leimaa ihmeellinen ylimielisyys mentaliteetilla 'Ei meillä ainakaan tällaista ole tapahtunut".

Yksin uskosta (ei varmistettu) 5.3.2009 10:48

Tuttavani mainitsi hiljattain kirurgista (ei lestadiolainen), ja hänen vaikeudestaan toimia työpisteessä jonka lähellä on toimenpidehuone, jossa tehdään abortteja. Hänen psyykkensä joutui koville, kun hän kuuli usein jo pitkälle kehittyneen sikön kirkumista viereisestä huoneesta. Hän joutui vaihtamaan työpistettä.

Ymmärrän isoissa lestadiolaisperheissä kasvaneiden lasten ongelmat ja traumat, niitä on varmasti paljon, eikä yhteiskunta ei ole varmasti omalta osaltaan ollut paljon muuta kuin sormella osoittamassa, sekä vanhempia ja lapsia, kuten Voimalan lestadiolaisuutta käsittelevässä ohjelmassa. Ei ole helppoa olla ahtaalla - joka suhteessa. Ahtaalla oleminen, niin henkisesti kuin taloudellisesti on ollut vanhempien valinta, josta nyt niin monet ex-lestadioliaset lapset vanhempiaan syyttävät. Vanhemmat eivät ole tehneet kaikkea mainitsemaani tyhmyyttään: eivät he ole olleet tyhmiä ottaessaan kaikki lapset, joita heille on annettu vastaan. Heillä ei ole ollut vaihtoehtoa, sillä " ennen kuin minä jo äitini kohdussa siksisin Sinä (Jumala) tunist minut jo nimeltä", jotenkin näin kuvailee Raamattu jokaisen ihmisyksilön olemassaoloa.

Ennen? Kyllä.

Onko minulla oikeus päättää toisen ihmisen elämästä tai kuolemasta?
Ei ole. Kysymys on erittäin dogmaattiinen, eettinen ja moraalinen. Dogmaattisuutta perättiin Voimalan lestaadiolaisjutussakin useaan otteeseen. Vanhollislestadiolaisuus, elävä usko, joksi itse sitä mieluummin kutsun, perustuu Raamattuun ja Jumalansanaan. Jos Raamatun opetuksen jaksaa ottaa uskolla vastaan, usko on hyvin selvää ja kirkasta. Mutta uskominen ei helppoa, etenkään indvidualistisen, kaiken kyseenalaistavan ja jopa pilkkaavan (mikä oli hyvin tunnistettavissa myös V:n toimittajien alkupuheissa) maailman keskellä.

sivusta seuraaja,ei-niin onnellinen (ei varmistettu) 5.3.2009 10:35

Teillähän on keskusteluja joka asiasta. keskustellaan oman väen kesken yksinäisyydestä. Keskustellaan parisuhteesta tuttujen kesken ja perheleireillä tai semmoisissa foorumeissa, ihan yhtenään tarjotaan mahdollisuuksia kaikenlaiseen purkamiseen. Ei normaali-ihmisellä semmoista ole. Jos se onkin niin, että vl on tottuneet liian hyvälle, että kun elämä potkii, pitäis olla jo tukiverkkoa levitettynä.

Lähetä linkki

YLE Areena



Muualla Yle.fi:ssä