Teemalauantai

Takaisin

24.1. Teemalauantai: Polanski

Lauantaina 24.1.2009 klo 21.00

Teemalauantain tähtenä on tällä kertaa puolalainen elokuvantekijä Roman Polanski, joka muistetaan filmeistään kuten Rosemaryn painajainen, Chinatown ja Vuokralainen. Illan aluksi nähtävässä dokumentissa Roman Polanski puhuu intohimostaan, elokuvantekemisestä. Kuva kuvalta, filmi filmiltä paljastuu eteemme mestariohjaaja ja hänen tapansa työskennellä. Dokumentin jälkeen nähdään Polanskin 2000-luvun mestariteos Pianisti, joka samalla avaa Kino Teeman Polanski-elokuvien sarjan.

Roman Polanski puhuu intohimostaan, elokuvantekemisestä harvoin julkisuudessa. Pierre-Andre Boutangin dokumentissa Roman Polanski (Polanski - Documentary) hän sen tekee. Polanski puhuu paitsi elokuvastaan Pianisti myös useista itselleen merkityksellisistä ohjaustöistä. Kuva kuvalta, filmi filmiltä paljastuu eteemme mestariohjaaja ja hänen tapansa työskennellä.

Illan elokuva Pianisti (The Pianist/Ranska/Saksa/UK 2002, 143') on ravistava kuvaus puolanjuutalaisen säveltäjän ja pianistin, Wladyslaw Szpilmanin, selviytymisestä II maailmansodan kauhuista ja vainoista. Szpilman sinnitteli hengissä epäinhimillisis-
sä oloissa Varsovan ghetossa sodan loppuun asti ja saa kiittää siitä paitsi hyvää onneaan ja ystäviensä apua, myös erään saksalaisen upseerin humaanisuutta. Elokuva perustuu Szpilmanin heti sodan päätyttyä kirjoittamaan muistelmakirjaan Kaupungin kuolema. Elokuva on palkittu lukuisia kertoja, mm. kolmella Oscarilla.


Klo 21.00 Roman Polanski
Klo 21.55 Pianisti (K15)

Takaisin

Teemalauantait ovat ajatuksella koottuja kokonaisuuksia. Yleensä ilta koostuu dokumentista ja sen teemaa syventävästä elokuvasta. Dokumentit ja elokuvat muodosta-
vat yhdessä paketin, joka on enem-
män kuin osiensa summa.