Elävä arkisto

To 28.06.2012 @ 14:39Alex Anttila

Elävä arkisto - Niin, että mikä?

Elävä arkisto. "Niin, että mikä?", mietin kun ensimmäisen kerran kuulin, että aion työskennellä Elävän arkiston parissa. Olinhan minä jo aikaisemmin selannut lastenvideoita kyseiseltä sivulta, mutta mieleeni iski vain lähinnä mustavalkoiset 60-luvun tanssivideot. Ei oikein aluksi miellyttänyt täysillä, mutta olin jo aikaisemmin päättänyt, että tarjottiin minulle mitä vain duunia Yleltä, niin minähän otan sen ilomielin vastaan. Ja kyllähän minä Elävän arkiston otinkin.
To 16.02.2012 @ 15:29Tanja Iikkanen, palvelupäällikkö

Elävän arkiston kehitys: kävijäennätys ja haun parannusta

Vuoden alku on ollut sekä Elävän arkiston toimituksessa että palvelukehitystiimissä vauhdikasta. Palvelu saavutti viikolla neljä kaikkien aikojen kävijäennätyksensä kahden tapauksen johdosta. Samaan aikaan kehitystiimissä on selkeytetty hakua ja hakutulosnäkymää.
To 24.06.2010 @ 14:04Jukka Lindfors

Mitkä ovat kesäolympialaisten tähtihetket?

Elävään arkistoon lisätään nyt kesäolympialaisvideoita teidän käyttäjien toivomusten mukaan. Sivuiltamme löytyy jo nyt mittava valikoima radioselostuksia suomalaisten olympiasaavutuksista Berliinin kisoista 1936 alkaen. Muisteloita on sitäkin kauempaa, alkaen Ateenan välikisoista 1906, joista Verner Weckman toi Suomelle ensimmäisen kultamitalin.  

Sivut

Subscribe to RSS - Elävä arkisto