isyys

Vuosi on kulunut nopeasti. Samalla tavalla kuin Kelassa numerot vilisivät silmissä, on joitakin päiviä mennyt ohi niin, ettei ole vauvaa tai muksuja ehtinyt näkemään. Nämä ruuhkavuodet ovat tällaisia.

Vauva nukkui jälleen lähes koko matkan laivasatamaa ja koirakin oli hiljaa. Ihmetteli kai kaikkea uutta ja taisi olla pelokaskin. Mutta tämä iloni hiljaisuudesta oli ennen aikainen.

Moni konttausikäinen saa itselleen kypärän ja vanhemmat juoksevat lastensa perässä vahtien jokaista liikettä. Olen nähnyt, kun eräs isä seurasi herkeämättään, kun lapsi hapuillen otti ensimmäisiä askeleita. Kun lapsi meinasi kaatua, oli isä valppaana ottamassa koppia.

Onneksi kukaan ei ollut näkemässä, kun isä hoilasi tyhjässä talossa. Vauva ei muista mitään tästä hetkestä, mutta isä muistaa.

Enpä olisi isänä uskonut, kuinka paljon egoa hivelee, että lähes kaikki vastaantulijat hymyilevät ja kauempana ihmiset osoittelevat ja jälleen hymyilevät.