lama

Vänrikki Koskelasta Iiro Viinaseen – valta kriisissä

Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas löytää Tuntemattomasta sotilaasta monta tuttua tilannetta. Kriisitilanteessa muodolliset valtasuhteet eivät välttämättä päde: vallan ottaa se, jolla on tahtoa ja tavoitteita. Hän kertoo kokemuksistaan avoimesti 10 kirjaa vallasta -ohjelmassa torstaina 5.7.

Matka kodittomaksi voi olla lyhyt

Koko omaisuuttaan mukanaan raahaavat kodittomat ovat tuttu näky Yhdysvaltain suurkaupungeissa. Kodittomien määrä oli Yhdysvalloissa monta vuotta laskussa, mutta laman takia määrä on viime aikoina lievästi noussut. Erityisesti työttömiksi joutuneilla on suuri riski menettää kotinsa, sillä sosiaalinen turvaverkko ei ota useinkaan tippuvaa vastaan. Perheellisten osuus kodittomista on kasvanut talouskriisin myötä.

Vanha lama ei paljon opettanut työttömän kannalta

Jos vertaa 1990 – luvun alun lamaa nykyiseen työttömän työnhakijan näkökulmasta, niin eipä paljon ole muuttunut. Nuorten ja ikääntyneitten on edelleen yhtä vaikea päästä työn syrjästä kiinni. Kovin paljon ei ole tapahtunut periaatteellista muutosta tukijärjestelmissäkään. Ne ovat edelleen osin passivoivia. Itsensä auttajaa lyödään halolla päähän.

Läski käy Yhdysvalloille yhä kalliimmaksi

Jännään Yhdysvalloissa lentäessäni usein sitä, kenen viereen joudun koneessa istumaan. Toivon aina, ettei vierustoverikseni sattuisi pahasti ylipainoista henkilöä. Lentokoneiden istuimet ovat muutenkin sen verran ahtaat, että puolelleni tahtomattaan höllyvän kanssamatkustajan seura ei houkuttele. Todennäköisyys saada vierustoveriksi iso ihminen on kuitenkin melkoinen, sillä jo kaksi kolmasosaa amerikkalaisista on ylipainoisia ja sairaalloisen lihavien osuus kasvaa koko ajan.
Ma 27.10.2008 @ 16:32Matti Virtanen

Tarina ahneudesta

Kaksikymmentä vuotta on kulunut Kouri-kaupoista, jotka mullistivat suomalaista talouselämää ja talousjournalismia. Pankkien ympärille muodostuneiden valtapiirien sodanjälkeinen linnarauha oli mennyttä, ja toimittajat joutuivat selittämään tapahtumia kansalle, ilman tarkkoja tietoja siitä mitä todella tapahtui.  
Subscribe to RSS - lama