YLEn SIISTI kesäduuni

To 28.06.2012 @ 14:39Alex Anttila

Elävä arkisto - Niin, että mikä?

Elävä arkisto. "Niin, että mikä?", mietin kun ensimmäisen kerran kuulin, että aion työskennellä Elävän arkiston parissa. Olinhan minä jo aikaisemmin selannut lastenvideoita kyseiseltä sivulta, mutta mieleeni iski vain lähinnä mustavalkoiset 60-luvun tanssivideot. Ei oikein aluksi miellyttänyt täysillä, mutta olin jo aikaisemmin päättänyt, että tarjottiin minulle mitä vain duunia Yleltä, niin minähän otan sen ilomielin vastaan. Ja kyllähän minä Elävän arkiston otinkin.
Ti 30.06.2009 @ 10:23Laura Olkkonen

Mitä olen oppinut YLEllä Top 5

Viimeinen päivä Radio Extremissä ja myöskin viimeinen blogikirjoitus. Jätän romaanien kirjoittamiset muille ja kerron lyhyesti, mitä olen täällä YLEllä oppinut, suurimman osan kantapään kautta. Mitä olen oppinut YLEllä - Top5 1) Älä kävele Radiotalon vieressä olevan ruohokentän yli varsinkaan aamuisin, jos et halua valkaista vaatteitasi tai hiuksiasi lokinkakalla.

Sivut

Subscribe to RSS - YLEn SIISTI kesäduuni