Ke 05.06.2013 @ 15:07Eetu Laine

Nopeasti kiinni töihin

"Hei! Olen Eetu, 17-vuotias tuusulalainen. Työmatkani Ylelle on melko pitkä, lähes tunnin, mutta työ on niin mielenkiintoista, etten valita. Kun meidät maanantaina jaettiin eri työpisteisiin, pääsin työskentelemään UA-toimitukseen. Ensimmäisen viikon olen kuvausryhmien matkassa tutustumassa siihen, miten haastattelija ja kuvaaja toimivat.

Jo heti alussa opin monta asiaa, joita en vielä tiennyt uutisten tekoprosessista. Kuvaajat ovat ikään kuin Ylen palomiehiä, sillä heille ei aina ole juttua kuvattavaksi, mutta kutsun käydessä he ovat nopeasti liikenteessä. Niin olin minäkin, kun töiden vasta alettua huomasin olevani yhtäkkiä autossa matkalla Lohjalle haastattelemaan melojia ja soutajia. Vaikka työ onkin välillä hektistä, meno on yllättävän rentoa. Kuvaajan lähtiessä järvelle ottamaan otoksia veneen kyydistä jäimme toimittajien kanssa laiturille istumaan ja nauttimaan auringosta.

Pääsin myös mukaan tekemään klassista kesähellejuttua alueuutisiin. Kävimme uimarannalla haastattelemassa uimareita ja auringonottajia sekä rantavahtia. En tiennyt, että niin yksinkertaisen jutun tekeminen voisi olla niin vaikeaa. Mustikkamaan uimarannalla oli yllättävän vähän ihmisiä ja meiltä jäi puuttumaan auringonottajan haastattelu, joten suuntasimme (suosituksista huolimatta) Hietaniemeen metsästämään 'pissiksiä', kuten toimittajat sanoivat. Tietyiltä stereotypioilta saa helpoiten tilanteeseen sopivia kommentteja. Opin myös, että jos kunnollista haastateltavaa ei millään löydy, toimittaja voi näytellä 'satunnaista haastateltavaa' jotta uutinen saadaan tehdyksi. Tässä tapauksessa se olisi ollut minä. Pääsin myös tutustumaan sähkeen leikkaamiseen materiaalista, jonka kuvasimme päivällä. Yksi asia tuli erittäin selväksi: Ylellä valmiin kokonaisuuden tekeminen on sekuntipeliä. En tiennyt, että uutistenlukijan lukunopeudellakin olisi niin paljon merkitystä.

Työ Ylellä on ollut erittäin opettavaista ja mielenkiintoista. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan muihinkin UA-toimituksen osa-alueisiin."

Eetu Laine työskentelee kesäkuun ajan Ylen siistinä kesäduunarina Ylen Uutis- ja ajankohtaistoimituksessa.

0 kommenttia

Ylen siisti kesäduuni

Tässä blogissa 16–17-vuotiaat nuoret kertovat kesäkuisista työpäivistään Ylellä.

Blogiarkisto