Käyttäjän mottosa profiili


Blogit on päivitetty 17.11.2014. Päivityksen yhteydessä sivustolle kirjautuminen muuttui, koska Yle Passi -järjestelmä poistettiin käytöstä. Vanha tunnuksesi on edelleen käytössä, mutta salasana täytyy päivittää. Päästäksesi kirjautumaan sivulle, klikkaa kirjautumissivulla välilehteä “Pyydä uutta salasanaa” ja syötä lomakkeeseen aikaisempi käyttäjätunnuksesi tai Passi-tietoihin tallennettu sähköpostiosoitteesi. Tämä lähettää väliaikaisen kirjautumislinkin sähköpostiisi jota voit käyttää kirjautumiseen sivustolle ja salasanasi päivittämiseen. Mikäli tarvitset uuden tunnuksen tai salasanan päivittämisessä on ongelmia, ota yhteyttä käyttäjätukeen (p. 5858).


Käyttäjän blogimerkinnät

Ma 12.03.2012 Mediabussi
Mediabussin työpajassa osallistujat tekevät aina jonkinlaisen oman pätkänsä, elokuvansa, videoteoksensa. Ja jotta sellaisen pääsee tekemään, pitää olla joku aihe, tai tarina, jonka sitten toteuttaa.Joskus tarina syntyy tuosta vaan, mutta usein hyvän aiheen tai tarinan keksiminen noin vartissa saattaa olla todella hankalaa puuhaa… esimerkiksi Inkeroisissa, esimerkiksi arki-iltana, esimerkiksi hieman väsyneenä.
Ti 06.03.2012 Mediabussi
Mediakasvattaja oppii ensimmäisessä työpajassaan enemmän kuin itse oppilaat...

Sivut

Käyttäjän blogit

Mediabussin videotyöpajoissa nuoret suunnittelevat, kuvaavat ja editoivat oman elokuvansa. Tässä blogissa vetäjien pohdintaa ja poimintoja pajojen tuotoksista!