Tarinasta, osa 1

Matkalla Inkeroisten nuorisotalolle haukuimme ajan kuluksi elokuvia. Ja lähes kaikkia samasta syystä: niissä kun on niin luokattoman huono käsikirjoitus. Vähänpä aavistimme, että joutuisimme muutaman tunnin kuluttua painimaan juurikin tällaisten käsikirjoitusten ongelmien kanssa.

Mediabussin työpajassa osallistujat tekevät aina jonkinlaisen oman pätkänsä, elokuvansa, videoteoksensa. Ja jotta sellaisen pääsee tekemään, pitää olla joku aihe, tai tarina, jonka sitten toteuttaa.

Joskus tarina syntyy tuosta vaan, mutta usein hyvän aiheen tai tarinan keksiminen noin vartissa saattaa olla todella hankalaa puuhaa… esimerkiksi Inkeroisissa, esimerkiksi arki-iltana, esimerkiksi hieman väsyneenä.

Onneksi olin kaiken varalta ottanut Inkeroisiin mukaan tarinan alun, keskikohdan ja pari käännettäkin. Tarinassa ”Henkilö ja banaani” nälkäinen henkilö syö banaanin, heittää kuoret maahan ja liukastuu niihin…. ja mitä sitten, se jäi vielä osallistujien keksittäväksi.

No, osin tämä suurenmoisen jännittävä tarinan alku on kehitetty myös kuvakerronnan keinojen opetusta varten, joten ihan ykkösluokan draamaa se ei liene:) Mikä on osin tarkoituskin - jotta voi lähteä kokeilemaan ei kaiken tarvitse olla suuren suurta eikä täydellistä.

Mutta idea on siis se, että ihan tarinan alku on valmiina osallistujille kuvakäsikirjoitukseksi asti tehtynä. Tarinan keskikohta on valmiina vain tarinana, kuvat sen kertomiseen pitää osallistujan itse keksiä. Ja loput pitää miettiä ihan itse.

Ja katso, tuosta samasta lähtökohdasta tuli kolme eri tarinaa - vai tuliko? Tällaisia:

Ja hei, jos sinulla on sellainen tarinan alku ja keskikohta ja vaikka loppukin, jonka haluaisit Mediabussin työpajassa tallennettavan, laita teksti tulemaan: media.bussi@yle.fi

(Tarinan pituus max noin 2 minuuttia)

0 kommenttia

Mediabussi

 

Mediabussi matkaa ympäri Suomea pitämässä videotyöpajoja nuorille mediakasvatuksen nimissä. Työtä rahoittavat Yle ja Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Mediabussin videotyöpajoissa nuoret mm. suunnittelevat, kuvaavat ja editoivat omia elokuviaan.

Mediabussin ensimmäinen kiertue tehtiin jo  vuonna 2006. 
Uusi kiertue uusin vetäjin starttaa helmikuussa 2012. Tänä vuonna vieraillaan mm. kouluilla, kirjastoissa ja nuorisotaloilla.

Jos haluat Mediabussityöpajan paikkakunnallesi, ota yhteyttä media.bussi@yle.fi!

 Mediabussi facebookissa

Blogiarkisto

2010

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu