Viime viikkojen aikana, kun pöly on jo laskeutunut menneen iloluontoisen Norppauinti lanseeraustilaisuuden päälle, ovat projektin realiteetit nousseet pinnalle. Norpat ovat uineet uniini, joskus taas uni ei ole tullut kun mietin kuumeisesti, miten voisin oppia paremmin ja vielä nopeammin. Kun syksyllä aloitin pitkänmatkanuinnin harjoittelun, oli oppiminen nopeaa. Jännittävää. Sittemmin puolen vuoden harjoittelun aikana uintitekniikkani on hioutunut, kunto kohonnut, siinä samalla painokin pudonnut ja elämäntyylini muuttunut paljon ihmisystävällisemmäksi. Samalla kehityksen ohella kuitenkin vaatimukset ovat kasvaneet. Näihin vastaaminen on sekä jännittävä että vähän hirvittäväkin tehtävä.

Myönnän että olen aina suhtautunut nyrpistellen tositeeveen elämänmuutosohjelmiin, joissa täydellisen kropan omaava punttiadonis tai aerobicjumalatar juoksumatolla kirmatessaan katsoo kameraan kestohymy kasvoillaan, kahvakuulaa pikkurillillään pyöritellen, ja sanoo, että 'näin sinäkin voit olla tyytyväinen omaan kroppaasi, kunhan vain uskot itseesi’. Uuh. 

Elämääni ennen Norppauintia kuului kevytmuotoinen liikunta pari kertaa viikossa ruokavalioni ollessa mitä oli, sekä ainainen lupaus itselleni, että ensi maanantaina aloittaisin kunnollisen urheilemisen. Pyh.

Rehellisyyden nimissä, en ole varma, miten hyvin usko itseeni, olisi auttanut minua toteuttamaan menneen uudenvuoden lupaukseni puhdistaa kehoni ja sieluni aloittamalla uuden elämäntyylin ja harrastuksen. Kun kirjoitan tätä, minulla on pyjamat päällä, söin liikaa aamumuroja, mahaa turvottaa ja minua vaivaa yleinen laiskotus. Ilman Norppauintia avaisin nyt television ja kenties kanavasurffaillessani näkisin sen jumppajuontajan vilahtavan ruudulla leveä hymy kasvoillaan, katsoen syvälle aikaansaamattomaan sieluuni. Kenties masentuisin. Kenties kiroaisin omaa saamattomuuttani.  

Norppauinnin edetessä olen huomannut, että uinnin ja muun urheilun ollessa säännöllinen osa arkeani ja ruokavalioni muututtua pari askelta ruokaympyrän ihannekuvan näköiseksi, on oloni parempi ja energiaakin tuntuu löytyvän enemmän. Edes saunasiideri ei enää tunnu maistuvan. Mitä minulle on tapahtumassa?

Norpat eivät jätä vaihtoehtoa. Nyt on vain noustava ja lähdettävä uimahallille, vaikka ei huvittaisi. Joten kiitos saimaannorpat! Kiitos te ihanat viiksivallut, että olette uineet uniini ja näyttäneet minulle uuden elämänsuunnan. Tämä on kahden kauppa; haluan auttaa teitä niin kuin te autatte minua!

 Niinpä, jos kuvailemani epäröinnin hetket ja sisäiset taistelut saavat sinussa kaikua, eikä suksi aina oikein luista, ehdotan, että keksi itsellesi tavoite. On lajisi sitten uinti, hiihto, juoksu, aerobic tai vaikka kalliokiipeily. Ihan mikä vain. Päätä, että päivämääränä X sinä pystyt suoritukseen Y. Ja silloin kasvoillesi leviää :)

Monelle tämä tavoite on maratonia varten treenaaminen. Onneksi netti on myös nykyään täynnä monenlaisia harrastuskohtaisia foorumeita (eri yhteisöjä) joissa kerrotaan niin tapahtumista kuin eri tason kilpailuistakin. Valitse vaikka sieltä yksi – joko porukka, kisa tai molemmat, mikä auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi. 

Sitten vain annat mennä. Niin ja usko itseesi.