Roller derbyn ABC

Suomessa roller derbyä pelataan Women’s Flat Track Derby Associationin säännöillä, jotka uusitaan noin kahden vuoden välein. Uusin versio julkaistiin marraskuussa 2012 ja säännöt astuivat voimaan 1.1.2013.

Ottelun kulku

Ottelu eli bout kestää 2 x 30 minuuttia ja koostuu maksimissaan kaksiminuuttisista jameista. Jamin alussa pelaajat asettuvat radalle lähtöasetelmiin. Kaikki pelaajat aloittavat samalla, yhdellä vihellyksellä.

Molemmat joukkueet yrittävät saada oman jammerinsa virheittä ensimmäisenä pakan läpi, jolloin tästä tulee liidi, eli lead jammer, johtava jammeri, joka voi lopettaa jamin koska tahansa erityisellä käsimerkillä: koskettamalla käsillään lanteitaan toistuvasti. Jamien välissä on 30 sekunnin tauko. Molemmilla joukkueilla on kolme minuutin mittaista aikalisää käytettävissään. Roller derby –ottelu ei voi päättyä tasan, vaan jatkoaikajameja käydään niin pitkään, että toisella joukkueella on enemmän pisteitä jamin ja peliajan päättyessä.

Pelaajat ja pisteidenteko

Neljätoistahenkisestä roller derby -joukkueesta on radalla kerrallaan viisi pelaajaa: yksi tähtihattuinen jammeri joka tekee pisteitä joukkueelleen ohittamalla vastapuolen neljää blokkeria, jotka puolustavat eli blokkaavat vartaloillaan estääkseen vastapuolen pisteidenteon.

Jammeri saa myös pisteitä jäähyllä istuvista pelaajista sekä ohittaessaan toisen jammerin kierroksella. Blokkereista yksi on pivot, eli pelinrakentaja raidallisessa kypäränsuojuksessaan. Pivotista voi tulla uusi pisteidentekijä, jos jammeri luovuttaa tälle kypäränsuojuksensa. Jammerit lähtevät taaimmaisen lähtölinjan takaa ja blokkereiden täytyy lähteä kahden lähtölinjan välistä. Kaikki pelaajat aloittavat samalla, yhdellä vihellyksellä. Blokkerit saavat pakassa tai kontaktialueella ollessaan myös hyökätä eli auttaa omaa jammeriaan tekemään pisteitä.

Pelimuodostelma

Pakka on oltava määriteltävissä koko pelin ajan. Pakka muodostuu siihen kohti rataa, missä eniten blokkereita molemmista joukkueista luistelee maksimissaan kolmen metrin etäisyydellä toisistaan. Jos tämä pakka hajoaa, täytyy molempien joukkueiden nopeasti koota pakka takaisin kasaan rangaistuksen uhalla. Sillä hetkellä kun pakka ei ole koossa, blokkerit eivät saa puolustaa tai hyökätä.

Pakka on strateginen elementti, jota joukkueet voivat monin tavoin käyttää hyödyksi esim. venyttämällä sitä tai siirtämällä sitä keinotekoisesti toiseen paikkaan - tai tuhoamalla sen hetkellisesti. Pakan etu- ja takapuolella on kuuden metrin kontaktialue, jonka sisällä blokkerit saavat toimia aktiivisesti. Jammerit eivät ole osa pakkaa, vaan voivat toimia aktiivisesti koko radan pituudella (mutta eivät voi ottaa kontaktia kuin toiseen jammeriin, jos ovat kontaktialueen ulkopuolella).

Rangaistukset

Rangaistukset ovat vähintään minuutin mittaisia jäähyjä. Seitsemännestä jäähyminuutista tai harvinaisen törkeästä/tahallisesta väkivallanteosta pelaaja ajetaan ulos. Rangaistuksia saa mm. pakan tahallisesta tuhoamisesta, selkään ajamisesta, kyynärpäiden tai käsivarsien käytöstä vastapuolen pelaajiin, oikomisesta, päähän kohdistuvasta huitomisesta, kamppaamisesta, blokkaamisesta radan ulkopuolella tai ulkona kontaktialueelta, estämisestä käsillä sekä blokkaamisesta pysähtyneenä tai väärään suuntaan. Kun toisen joukkueen jammeri joutuu jäähylle, pelaa toinen joukkue ylivoimaa, sillä heillä on ainoana joukkueena mahdollisuus tehdä pisteitä. Jäähyllä voi olla kerrallaan jammeri ja kaksi blokkeria per joukkue. Ylimääräiset jäähyt siirtyvät tällöin seuraavaan jamiin tai siihen kunnes jäähyaitiossa on taas tilaa.

Tuomarit

Pelissä on usean luistelemattoman toimitsijan lisäksi seitsemän tuomaria.

Molemmilla jammereilla on oma tuomarinsa, joka seuraa jammeria koko jamin ajan, näyttäen sekä mahdollisen lead-aseman että pisteet pisteidenlaskijoille. He myös viheltävät rangaistukset omille jammereilleen ja viheltävät pelin poikki oman lead jammerinsa toimesta. Pelissä on myös viisi tuomaria pakan sisä- ja ulkopuolella, jotka huolehtivat blokkereiden toiminnan sääntöjenmukaisuudesta pakassa.

Vaasankatu hyökkää!

Roller Derby

Radiodokumenttisarjassa Vaasankatu hyökkää! kuljetaan kohti Suomen ensimmäistä roller derby paikallisottelua, jossa Kallio Rolling Rainbow (KRR) kohtasi pahimman kilpailijansa Helsinki Roller Derbyn (HRD).  Sarja kertoo ystävyydestä, rakkaudesta, yhteisöllisyydestä ja elämästä yleensä kolmekymppisten harrastajien silmin kalliolaisessa roller derby seurassa. Ohjelmasarjaa ei suositella puritaaneille eikä tosikoille.

Sarjan nimeä kantavaa blogia sitä vastoin suosittelemme kaikille, jotka ovat kiinnostuneet ilmiöstä ja urheilulajista nimeltä roller derby. Blogin vakiokirjoittajina sulkakyniään teroittelevat iki-ihanat: Hiki Pop, Pi Muncher, Sniff Poppers ja Tigre Force.

Seuraa blogia:

Kuvat: Carlos Marko-Tapio