Kolme neljästä suomalaisesta osaa ainakin yhtä vierasta kieltä. Tätä pidetään kansainvälisesti kovana tasona. Mutta miten syvää on suomalainen osaaminen? Voiko kehua kielitaidollaan, jos osaa tilata oluen Zimbabwessa tai Jakartassa? Miten vivahteikasta kommunikoinnin vieraalla kielellä tulee olla? Ja miksi 95% koululaisista lukee enkkua? Äidinkielenään englantia puhuu kuitenkin vain viitisen prosenttia maailman ihmisistä. Miksi kouluissamme ei opeteta mandariinikiinaa, panjabia tai japania?
Fennougristiikan tutkija Janne Saarikivi kohtaa väitteen maanantaina 28.1. kello 11.40 Yle Radio 1:ssä. Sinä voit räväyttää kommenttisi tähän blogiin vaikka heti. Kän vii spiik längvitsiis oor not? Du ju spiik inglis?
Politiikkaa vai pedagogiikkaa?
Laki estää kahden kielen lukijoita valitsemasta esimerkiksi yhdistelmää englanti-ranska, ranska-venäjä jne. Sen toisen kielen pitää olla aina (suomen)ruotsi. Tai sitten pitää otta kolmas kieli ja sen viimeistään on oltava (suomen)ruotsi.
Englantihan ei ole pakollinen kieli jos ihan tarkkoja ollaan.
Mitä tulee käsitteeseen "kotimainen kieli" niin sen käyttäminen todistaa, että kieliopinnot on Suomessa politiikkaa eikä pedaogiikkaa.
(Suomen)ruotsia opetetaan ihan samoilla vieraan kielen opetusmenetelmillä suomenkielisille kuin muitakin vieraita kieliä, koska pedagogisestihan se on vieras kieli suomenkieliselle.
En minä ainakaan mitään eroa huomannut englannin ja ruotsin opetuksen välillä, vaikka jälkimmäistä väitetään "kotimaiseksi kieleksi".
Kyllä me osataan ihmetellä jos jossain muussa valtiossa kouluopetukseen,pedagogiikkaan ja kielten tutkimukseen sotketaan (puolue)politiikkaa mutta malkaa ei nähdä omassa silmässä. Tv:n aamuohjelmassakin tänään opetusministeri Sarkomaa puhui "kotimaisista kielistä". Säälittävää ja tunnen myötähäpeää ministeriä kohtaan.
Lopuksi joku voisi kertoa miksi minulle "kotimaisen kielen" oppitunnilla koulussa opetettiin Ruotsin kansallislaulua?
Ihan tyhminäkö meitä pidetään. (meitä=kansalaisia)