Kansanmusiikin ilta

Ehdotus uudelle vuodelle
Pakina: Heikki Laitinen

Hyvät kuulijat!

Uusi vuosi on lupausten aikaa. Minkälaista lupauksen aihetta ehdottaisin siis meille, kansan-musiikin rakastajille, harrastajille ja ammattilaisille, esiintyjille ja kuuntelijoille?

Tekisi mieleni tietysti ottaa puheeksi mieliaiheeni: laulu. On hyvin merkillistä, että vaikka laulu on tänä päivänä kansanmusiikissamme saanut yhä enemmän tilaa, se on kuitenkin vielä aivan ansaitsemattoman huonossa asemassa. Merkillistä, että sadassa vuodessa olemme luovuttaneet oikeuden omaan lauluumme. Sitä ennen se oli kymmenen tuhatta vuotta tällä Suomenniemellä yhtä tärkeää kuin puhe. Itse asiassa melkein tärkeämpi, sillä se oli jokaihmisen taiteellinen tapa hahmottaa olemassa oloaan ihmisenä. Olisi aika keksiä yhä uusia keinoja ja tilanteita, joiden avulla pystyisimme purkamaan noita viime vuosisadalla syntyneitä tilapäisiä kulttuurisia esteitä omakohtaisen laulamisen tieltä. Yhä useampi saisi tilaisuuden ja kulttuurisen mahdollisuuden kokea laulu ruumiissaan, muistissaan, sydämessään. Kuinka laulu on meissä jokaisessa kymmentuhatvuotinen viesti, joka on kuitenkin joka hetki tätä päivää, tätä elämää.

Ehdotan kuitenkin tällä kertaa uuden vuoden lupauksen aiheeksi pienemmältä tuntuvaa yksi-tyiskohtaa, vähäisempää tehtävää.

Uudella vuosituhannella on kansanmusiikkipuheessa tapahtunut hämmästyttävä käänne. Ku-kaan ei enää yritä todistaa kansanmusiikin tärkeyttä kansallisilla arvoilla. Nyt riittää, kun to-detaan, että se on musiikkina mahtavaa, ilmaisuvoimaista ja luovuuden sallivaa. Tähän ei ole mitään huomautettavaa, päinvastoin. Sehän on todellakin kansanmusiikin ydintä. Mutta silti tuntuu siltä, että jonkunnäköinen lapsi on mennyt pesuveden mukana.

Kansanmusiikin suurmies professori Erkki Ala-Könni alkoi neljä vuosikymmentä sitten Konsta Jylhän, Otto Hotakaisen ja muutaman muun sävellystyön innoittamana ehdottaa pelimanneille, että he ryhtyisivät kaikki säveltämään. Ja kaikki tuumasta toimeen. Siitä alkoi 1970-luvulla poikkeuksellinen kehitys, jonkalaista ei liene missään muualla Euroopassa siihen aikaan tapahtunut. Pelimanneja ei enää vaadittu soittamaan vanhaa, kansallisesti arvokasta perinnettä, vaan tekemään uusia omia, tämän päivän sävellyksiä. Ja niitä syntyi satoja, tuhansia. No, toisaalta: samaan tapaan kansanmusiikki oli tietysti kaikkina aikoina syntynyt, vaikka hämäyksen vuoksi kappaleille oli annettu nimeksi vaikkapa ”vanha polkka”. Mutta nyt: taval-linen pelimanni astui tuhathenkisen yleisön eteen ja tunnustautui säveltäjäksi ja esitti ylpeänä ja itsetietoisena oman uuden sävellyksensä. Se oli merkillistä aikaa.

Sama tunne on jatkunut voimakkaana. Nyt on tosin edetty jo niin pitkälle, että kaikki soittavat ja laulavat vain omia sävellyksiään. Siitäkin on vaikea sanoa mitään kielteistä, vaikka silti kui-tenkin tuntuu siltä, että siinä on vain puolet totuudesta. Kansanmusiikki on aina ollut myös perinnettä, historiaa, historiatietoista musisointia. Maassa, jossa on kansainvälisesti katsoen valtaisat arkistot, täynnä nuotteja, laulujen sanoja ja tuhansien soittajien ja laulajien äänitettyjä esityksiä, tuntuu omituiselta, että niihin eksyy yhä harvempi. Minusta meillä on vastuu siitä, että kaikilla suomalaisilla olisi mahdollisuus kuulla ja tutustua, laulaa, soittaa ja tanssia omaa paikallista historiaansa. Oli paikallisuus sitten maata, maakuntaa, pitäjää, kylää tai sukua kos-kevaa. Kansanmusiikki on tässä aivan toisenlaisen vastuun ja toisenlaisten haasteiden edessä kuin muut musiikin lajit: niillä on vastuullaan sata, kaksi sataa vuotta, meillä kymmenen tu-hatta.

Siispä ehdotukseni uuden vuoden lupaukseksi meille jokaiselle: etsin tänä vuonna ainakin yhden historiallisen soittajan tai laulajan, soittimen tai laulutyylin, soiton tai laulun, johon tutustun tarkemmin, etsin tietoja arkistoista ja kirjoista ja asiasta ehkä jotain tietäviltä, ja kerron löydöistäni muille, pienemmässä tai isommassa piirissä. Kerron puhumalla ja musisoimalla.

Kun samaa rataa jatkamme koko alkavan vuosikymmenen, on meillä vuonna 2020 koossa upea, soiva Suomen musiikin historia.

Heikki Laitinen
Professori