Skip navigation.
Home

Esityslista 11.4.2008

Tulevana perjantaina pohditaan jo aiemmin keväällä käsiteltyä median ja tuomiovallan monitahoista suhdetta. Paikalla vakiovieras, tekniikan tohtori Martti Mäntylä sekä teemaan sopivasti Helsingin Sanomien päätoimittaja Reetta Meriläinen ja korkeimman oikeuden emerituspresidentti Olavi Heinonen.

Aihe on tietysti ajankohtainen, mutta luultavasti katsauksia luodaan viimeaikaisten asioiden lisäksi myös taaksepäin historiaan, siis median ja tuomioistuinten suhteeseen 1900-luvulla. Keskiössä myös julkisen mielenkiinnon lisääntymisen vaikutus tuomarien toimintaan ja käyttäytymiseen, klassisten rikosjuttujen suhde niiden saamaan julkisuuteen sekä tietyt nykyiset, hallintolainkäyttöön liittyvät huolet. Luvassa siis pohdintaa eri kokemustasoista käsin, ilman vastakkainasetteluita.

Miksi keskustella

Miksi keskustella kriminaalipolitiikasta, kun kriminologian peruskurssilla opetetaan rattijuoppojen tappavan itsensä onnettomuuksissa. Tästä on lyhyt matka siihen "perusteluun", ettei rattijuoppojen rangaistuksia ole syytä kiristää.

Kriminaalipolitiikasta ei keskustella, koska Inkeri Anttilan opetuslapset leimaavat erimieltä olevat "hölmöiksi".