Selkeästä ääntämisestä
Perjantaina 15.2. mietimme puheen ongelmia ja vaikeuksia aloittamalla asian
ytimestä. Laulutaitelija Jorma Hynninen kertoo, ettei puheen opiskelu
poikkea mitenkään kumouksellisesti laulun opiskelusta. Se ei myöskään ole
välttämättä helpompaa.
Hynnisestä on laulajana sanottu, että kun hän on äänessä, kuulija ymmärtää.
Juhani Forsberg pappina ja Martti Mäntylä professorina - molemmat paatuneita
amatöörimuusikkoja - saavat tilaisuuden puhua muiden puhetyöläisten
asioista.
Ajatuksena on jatkaa juttua tuonnempana näyttelijän kanssa ja ottaa esiin
sekin kysymys, miksi äänikirjojen tekeminen näyttää olevan niin vaikeaa.
Romaanin lukeminen levylle on kaikkea muuta kuin helppoa ja myös
runonlausunnan perinne tuntuisi katkeilleen.
Omasta puolestani pohdin, millaiselta kuulostaisi melodraama.
Fischer-Dieskau julkaisi hiljan levyn Shcumannin ja muiden melodraamoja,
jotka siis koostuvat musiikista ja puheesta, välillä vuoroon, välillä
päällekkäin.
Mikä laulaen tulee
..se ei lausuen parane.
Fischer-Dieskau esiintyy lausujana muistaakseni Bostridgen Die Schöne Müllerin -levyllä niitä runon osia, joita laulusarja ei kata. Ymmärrän romanttista saksankielistä runotekstiä saksaksi laulettuna, mutta lausuttuna menee ohi - F-D painottaa luentansa (ilmeisesti nykyisen) saksalaisen teatterikulttuurin mukaan, ja siinä on näemmä iso ero Schubertin säveltämään saksaan.
Vuosia sitten Helsingin uudessa oopperatalossa Peter Schreier piti lied-konsertin, jossa näyttelijä (Wenzell?) aika ajoin astui deklamoimaan suomeksi. Hyvä esitys - mutta en pitänyt.
Lasse Pöystinkin musiikilliset lausuntaesitykset ovat jättäneet nuivaksi.
Aina kun puhe vaihtuu musiikiksi, henki nousee lentoon ja mielen projektoriin kelautuu värifilmi.