Sääkerismiehet Forsberg, Kemppinen ja Mäntylä kokoontuvat kesän mietittyään
edustamaan noin kahtatoista alaa.
Nyt perjantaina on puheena metsäläissuomalaisuus sellaisena kuin se esiintyy
Päätalon ja Linnan romaaneissa ja meistä monien muistoissa.
Prof. Mäntylä määrittelee stadilaisuuden tukeutuen sporalogiaan - stadia on
se alue, jolle pääsee luontevasti sporalla eli raitiovaunulla. Larulaiset
(lauttasaarelaiset) eivät nauti raitiovaunun iloista mutta ovat muuten
mielestään heimo, jolla on oma kieli ja kulttuuri.
Muutos: Ennakkotiedoista poiketen Lauri Kemppinen ei osallistu lähetykseen, mutta hän on ystävällisesti kirjannut ajatuksiaan blogin kommentteihein.
Lauri Kemppinen
Olen sairauden vuoksi estynyt tulemasta lähetykseen. Koetan seuraavassa vähän koota niitä näkökohtia, joita olin ohjelmaa varten pohtinut.
Kun kerroin yliopiston henkilökuntaruokalassa, että olen menossa radioon keskustelemaan Päätalosta, seurasi ilmoitustani selvä hämmentyneisyys.
Moni ehti kai jo ajatella, että minä lukisin Päätaloa. Sitten Hanna ryhtyi muistelemaan, että hänen Pudasjärveltä, Iijokivarresta kotoisin oleva äitinsä rakasti Päätalon teoksia. Äiti oli lukenut päätaloa lopulta suurennuslasin avulla kun näkö oli heikentynyt.
Keskustellessamme siitä, mikä Päätalossa puhutteli, oli Hannalla vastaus valmiina: yksityiskohtien runsaus ja kieli. Yksityiskohtaisuus herätti menneen ja tutun maailman henkiin. Luultavasti Päätalon käyttämä kieli tuntui kodikkaalta; tutut asiat, tutulla tavalla sanottuna.
Kaupunkilaisen näkökulmasta Päätalon tuotanto ja Kansa Taisteli -lehti kuuluvat jollakin tavalla samman kirjahyllyyn. Ei liene sattumaa, että kummastakin väännettiin vitsiä Pahkasika -lehdessä. Pahkasikaa ei tainnut aluksi edes saada muulata kuin hyvin varustetuista kioskeista ja antikvariaateista (siis kaupungista). Eräässä 1970-luvun lopulla ilmestyneessä Pahkiksessa on seuraava ilmoitus: "Pahkasian uusi kotimainen kirjakoerho. Tarjolla seuraavat kotimaiset uutuuskirjat: Kallu Puutalo: Keksin varjossa - Piijoki-sarjan uusin osa. Sota on päättynyt ja Kallu palaa savottaan. Tässä kirjassa hän kertoo heinäkuisen päivän tapahtumista vuonna -45. sid. 89,-, 849 sivua".
Toisessa Pahkasika -lehdessä on juttu "Jatkoa Kalle Päätalon muistelmasarjalle - Kirjoituskone laulaa". Tässäpä pieni ote tuostakin jutusta: "Tulin, Kalle, tuotahäntä tätä viikatteenväkkyrää pallauttammaan, ilmoitti Reeti asiakseen tuolla sanonnan helppoudella, jolla hän tuli takavuosina tunnetuksi Hermannin nuorisoseurassa..."
Tällaiseltakohan Päätalon teksti kuulostaa kaupunkilaisnuorison korvissa?
Olen kuullut usein sanottavan täällä Raumalla, ettei Tauno Koskelan esseitä saa kutsua pakinoiksi, eikä varsinkaan murrepakinoiksi.
Nimityksessä on kuulema jotakin alentavaa. Murrejutut eivät ole kirjallisuutta - se ajatus kai siinä taustalla on. Miten lie sitten Nortamon laita? Hänkin taisi lopulta olla pahoillaan siitä, että vain raumankielellä kirjoitetut jutut saivat kiitosta ja lukijoita.
Vuonna 1924 ilmestyneessä Kirjeoppaassa (WSOY) kerrotaan, että murre-ilmaisujen käyttäminen yksityiskirjeissä tai juhlapuheissa on erittäin epäsopivaa: ...itsekukin, joka haluaa vapautua murteellisuuden tai heikon kielikorvan aiheuttamista virheellisyyksistä, on paras ottaa avukseen hyvä kieli- ja lauseoppi sekä muutenkin tutustua alaa koskevaan kirjallisuuteen. Niille, joilla koulusivistys on vajanaisempi, tuottaa esim. murteesta luopuminen usein suuriakin vaikeuksia. Kuinka vaikea onkaan esim. porvoolaisseutulaisen käsittää, että kun hän surkeasti kieltä rääkäten sanoo: "Minä pidin putoa", hänen on se kirjoitettava: Olin putoamaisillani. Raumalaisista puhumattakaan.
Hyvä opettaja käyttää hyvää yleiskieltä ja välttä murreilmaisuja, opetettiin OKL:ssä. Onneksi normaalikoulun lapset eivät tienneet tällaisista tavoista. Parhaat murreilmaisut olen kuullut lasten suusta.
Kun tulin eräänä päivänä kouluun bootsit jalassa, huudahti yksi pojista: "häävit monot"! (Häävi=hieno) Vähemmän siisteistä (tavallisista) voitaisiin sanoa "Sikses hiano". Kerran eräs luokan pojista lähti tarkistamaan, onko opettaja unohtanut unohtanut tuntinsa.
Opettajanhuoneen ovesta kurkistettuaan hän huusi odottavalle luokalle: "Siäl se istus ja luk Läns-Suami. Kyl se koht tule."
Terveisin: Lauri