Skip navigation.
Home

Perjantaina 17.10.2008

Tänä perjantaina vieraaksi saapuu kirjailija Kjell Westö, jota on toivottu ohjelmaan jo keväästä asti.

Aiheena on Helsinki sellaisena kun sen näkee Kahvisalongin ikkunasta ja
lähinnä Westön kahden romaanin kutsumat assosiaatiot 1970-luvulta ja
1920-1940-luvuilta. Sävy on kirjallinen eli todetaan varmaan taas kerran
ääneen, että näkökentässä on entinen Bronda ja Hattupäiden kahvila sekä
Opris, josta Westö on ilmeisesti tehnyt osittain korostetun.

"Drakarna" -teema on kahviloiden paljous - Nissen, Colombia, Primula jne. Samoin: valikoimien vähyys ja ainakin "grillien" synty.

Loppukaneettina seuraava salaperäinen toetamus: Kirjallisuus on se väline, joka näyttää hiilijalanjäljet ja pitää itsestään selvänä asiaa, jonka tiedekin on nyt ymmärtänyt. Jokapäiväiseen elämäämme vaikuttavat isien ja isoisien pahat teot paljon laajemmin kuin hiilidioksidipäästöinä. Tehokkain keino pysäyttää sattumanvarainen muuttuminen (Brownin liike) on taiteilijan valmistama preparaatti mikroskoopin alla.

Kaksi paralleelia visiota

Mitä Westö tykkää tästä:

"Maailma, jossa kaikki voivat olla yhteydessä toisiinsa." (Nokian visio)

"Kaikki maailman työtätekevät, yhtykää!"
(Karl Marxin visio).

Lauri Gröhn
Nauvo

pyöröovista

Nykyisin tunnetuimmat Helsingin tai koko Suomenkin pyöröovet ovat Yliopiston Porthania-rakennuksen ovet. Hankalimmat lienevät Ruoholahdessa Sitran talossa, niistä kulkevat päivittäin tuhannet matkalla bussipysäkkien ja metron välillä.

Varsinainen kysymys: mihin pyöröovia tarvitaan - tehdäänkö sillä ilmalukko pakkasen ja sisälämmön väliin, vai onko kyse joukkojenhallinnasta?

Sanojen rytmistä

"Missä kuljimme kerran" - keskustelussa kiinnitettiin huomiota sanajärjestyksen tärkeyteen. Westö viittasi taustaansa runoilijana.

Jostain syystä mieleen tuli huumori. Luin juuri Tervon Troikan, ja siinä Tervon huumori taas kerran nojaa ihmeellisesti nimenomaan rytmiin - asian huomaa hyvin, jos yrittää kertoa kirjassa naurattanutta kohtaa eteenpäin. Ei toimi. Sen sijaan joku toinen, pitämäni Donald Westlake tai vähättelemäni Arto Paasilinna esimerkiksi, pelaa vain kuvaamiensa tapahtumien tai vain mainitsemiensa seikkojen, hullunkurisuudella tai outoudella. P.G.Wodehousesta voi todeta molemmat ominaisuudet - rytmin alkukielestä ja latteuden tähänastisista suomennoksista.

Nyt tullaan vihdoin pointtiin: Tervo taas ei runoissaan ole juuri lainkaan rytmikko, vaan pelaa värittämällä ja vyöryttämällä. Tällä vastaesimerkillä tuon esiin Westön proosassakin läpikulkevan runouden, muutoinkin kuin kirjojen nimissä. Luulen, että tämä on kulttuurista, eikö Bo Carpelan tule samasta taustasta ja osoita samoja piirteitä.

Hieman muokattu ote Hemingwayn novellista The Killers

Kuvaukseksi tämän korkeatasoisen radiokeskusteluohjelman blogin keskustelevuudesta:
*****
“This is a hot town,” said the [man]. “What do they call it?”

“Summit.”

“Ever hear of it?” Al asked his friend.

“No,” said the friend.

“What do they do here [mornings]?” Al asked.

“They eat the [breakfast],” his friend said. “They all come here and eat the big [breakfast]"