Tällä kertaa - 19.9. - juttutupaan tulee vierailemaan tuttu mies, Pekka Visuri, joka on valtiotieteen tohtori ja eversti.
Emme näet halua sivuuttaa sitä, että koulun, armeijan ja kukaties kirkonkin perinteinen tapa tavoitella päämääriään pakottamalla ihmisiä tai taivuttelemalla näitä "vetoamalla kunniantuntoon" tai ihanteisiin ei ole ehkä koskaan toiminut kunnolla.
Nytkin (Juha Mälkki, "Herrat, jätkät ja sotataito") on korostettu väitöskirjatasolla "pienryhmäorganisaatiota" eli sellaisia velvollisuuden ja häpeän tuntoja, joita herättävät vain tutut kaverit.
Tuo tutkija sanoa paukauttaa, että 1939-1944 jääkärieliitti eli huomattava osa kenraalikuntaa ei ollut koskaan nähnyt suomalaista sotamiestä luonnossa. Sitä vastoin reservin upseerit, kadettiupseerit ja aliupseerit olivat kouluttaneet näitä "kansansotilaita" asevelvollisina, jolloin ainakin fiksuimmat olivat huomanneet, mikä tehoaa ja mikä ei.
Kirjoittaja sanoo, että meininki oli monin paikoin merkillisen samanlainen kuin savotoissa - kymppejä ja ukkoherroja uskottiin, jos he olivat itse uskottavia.
Huonoa työtä tehtiin kyllä Suomen armeijalle tai Kemi-yhtiölle, mutta ei useinkaan tutussa porukassa eikä tutuille työnjohtajille.
Sen esti säädyllisyys eli häpeä.
Kysymme perjantaina, miksi nykyajan liikkeenjohto pyrkii niin usein käsittelemään joukkoja esimerkiksi innostamalla ihmisiä pökerryksiin. Joukot eivät kumminkaan tee työtä, vaan ihmiset.
Ja ihmisiä on joka lähtöön.
Tämä tästä ja loput radiossa.
yleistä häpeää
Eikös ne puliukkolaumat olleet perua sota-ajasta? Traumoihin ja ehkä häpeääkin vedettiin viinaa. Ja kerrotaan, että sodan jälkeen maalaiskylissä lauantaisin kokoontui suuria porukoita juomaan viinaa ja korttia löymään. Sotaveteraaneja kaikki. Mahtoiko SMP sitten kanavoida hurmoshenkisesti näitä miehiä takaisin elämään.