Tänä perjantaina vieraana on Esko Putus, joka tosin on liikkeenharjoittaja, mutta ainoa lajiaan - vanhojen kameroiden spesialisti (EP-kamera, Uudenmaankatu). Teema: missä kuljimme kerran? Mikä on vanhoihin valokuviin ja kameroihin liittyvä lievä mystiikka ja onko maailma tältä osin digitaalisena muuttunut aivan toiseksi?
Monet muistavat sotavalokuvan, jonka väitetään muuttaneen Yhdysvaltojen yleisen mielipiteen Vietnamin sodan vastaiseksi. Lähes kaikki ovat nähneet nyt manipuloiduksi tiedetyn neuvostovalokuvan punalipun kohottamisesta Berliinin valtakunnankanslian katolle. Mielikuvamme vanhasta Helsingistä on melkein kokonaan yhden naisen työtä, Signe Branderin, jolla oli käsittämätön kyky kuvata ihmisiä kaupunkiympäristössä.
Kamera oli 1920-luvun uusasiallisuuden tärkeimpiä työkaluja. Kinofilmikamera (Leica) oli yhtä kuin retusoimato reportaasikuva. Ja vanhojen kameroiden historiassa peilautuu vaikean hienomekaniikan siirtyminen Euroopasta Aasiaan, kun aikoinaan naureskeltu Japani valloitti markkinat viimeistä piirtoa myöten.
Ja nyt, yllättäen, kamera on puhelin tai tuijottava Ison Veljen silmä (valvontakamera).
Putus on puuhannut näiden ilmiöiden parissa vuosikymmeniä ja seurannut läheltä sitäkin, miten hyvin monilla miehillä ja useilla naisilla on ollut aktiivisen valokuvaamisen kausi ja siihen kuuluva kalusto.
Siirtyminen muun kuin filmimateriaalin käyttöön oli digitaalisen kulttuurin äkillisimpiä, kertakaikkisimpia ja vähiten tutkittuja. Lisäksi se on sangen heikosti ymmärretty.
Tästä perjantaina.
Miksi kerran kuvaamme?
Joku muun kuin kuva-alan taiteilija muisteli vähän aikaa sitten julkisuudessa nuoruuttaan. "Minullakin oli kameraharrastuksen kausi", hän tunnusti. "Hävettää nyt ajatella niitä outoja kuvakulmia ja otoksia omista jaloista!"
Tunnistin itseni, samat olivat viat. Nyt vanhempana, iäkkäämpänä ja lapsia saaneena, kuvaamisessa on enää vähän ambitiota, ja viatkin ovat toiset- riittäisi kun saisi turistimaiseman ja tutut turistit kerralla nätisti samaan kuvaan. Eivätkä silmät olisi kiinni tai auki punaisina ja iho toistuisi oikeanvärisenä eikä punaisena.
Kuvaan nyt näyttääkseni muille mitä näen. Silloin kerran, aiemmin, kuvasin näyttäkseni, että ja kuinka näin.
Sanotaan että piirtäjä aloittaa ja lopettaa saattaakseen maailmalle omakuvansa. Ehkä kamerakuvaaja ainakin aloittaa saattaakseen esille oman maailmankuvansa?