Tänään kuulimme siis musiikkia Bachin Matteus-passiosta Wilhelm Furtwänglerin johtamana (1954). Kuullut osat olivat järjestysluvuiltaan 71 (resitatiivi "Und vom der sechsten Stunde") ja 72 (koraali "Wenn ich einmal soll scheiden").
Bach-aiheisia teoksia on tietysti suunnaton määrä. Elämäkerroista suositeltavimpia lienevät Philipp Spittan klassinen teos vuodelta 1880 sekä Christoph Wolffin tuoreempi kirja vuodelta 2000. Suomennettuna löytyy Malcolm Boydin elämäkerta vuodelta 1991 (Otava). Matteus-passiota sivuava teos on Celia Applegaten Bach in Berlin: Nature and Culture in Mendelssohn's Revival of the St. Matthew Passion (2005).
Luultavasti kattavin sivu Matteus-passiosta (mm. kiinnostavia artikkeleita sekä lista levytyksistä) löytyy osoitteesta http://www.bach-cantatas.com/Vocal/BWV244.htm
Matteus-passioon ja Bachin muihin sävellyksiin sisältyvää numerologiaa käsitellään mm. oheisista osoitteista löytyvissä artikkeleissa:
http://www.ntnu.no/gemini/2000-06e/32-34.htm
http://www.geocities.com/martlet_choral_links/ProgLibSMP2.html
Andras Schiff huomauttaa haastattelussaan Matteus-passion kiintoisista yhteyksistä Bachin muihin sävellyksiin:
http://www.andante.com/article/article.cfm?id=12727
Lähetyksessä mainittiin myös Richard Dawkinsin The God Delusion (2006, suom. nimellä Jumalharha 2007, Terra Cognita) sekä Douglas R. Hofstadterin Gödel, Escher, Bach: an eternal golden braid (1979).
Matteuspassion eksistentiaalisuus?
Kuten aina, vajaa tunti meni kovin nopeasti, ja keskustelua olisi voitu jatkaa toinen mokoma. Kahvilassa olemme usein istuneet vielä hyvän aikaa senkin jälkeen, kun mikrofonit on jo viety pois.
Tällä kertaa haluaisin vielä kommentoida yhtä Jukan tarjoamaa laakapalloa, johon ohjelman aikana emme ehtineet tarttua. Tarkoitan hänen viittaustaan Matteuspassion "eksistentiaalisuuteen" - joka tietenkin oli tarkoitettu provokaatioksi.
On tietenkin totta, että Matteuspassion kertoma tarina on täynnä tuskaa, ahdistusta ja syyllisyyttä: Jeesuksen ahdistus Öljymäellä, kun hän rukoilee kolme kertaa Isäänsä ottamaan pois tarjolla olevan katkeran maljan; Pietarin katkerat kyyneleet, kun hän kolme kertaa kieltää Kristuksen; ja musiikkinäytteessä kuultu kaikkein synkin epätoivon hetki, kun ristillä riippuukin Kristuksen, Jumalan pojan asemesta vain Jeesus, pelkkä kidutettu ihminen josta Jumala on kääntänyt katseensa. Bach alleviivaa tätä epätoivoa jättämällä tässä ainoassa kohdassa pois Jeesuksen osuutta muuten säestävät jouset, kun hän valittaa "Eli, Eli, lama asabthani?". Pikanderin teksti tekee myös selväksi, kenen syytä Kristuksen kärsimys ja kuolema on: juuri meidän, teosta kuuntelevan seurakunnan.
Mutta eihän tarina pääty kuolemaan je epätoivoon, vaan Juhani Forsbergin mainitsemaan toivoon. Kristus solmii uuden liiton ihmisten kanssa ja pyhittää ehtoollisen sen merkiksi. Kuolemallaan hän sinetöi tämän liiton ja antaa kaikille muille toivon elämästä. Teoksen lopun musiikki ilmaisee tätä toivoa ja sen synnyttämää kiitollisuutta. Myös Pietarin epätoivoa seuraa kenties koko teoksen kaunein aaria "Erbarme Dich", joka varmaan hellyttää enkelitkin kyyneliin ja anteeksiantoon.
Juuri tämä tarinan draamallinen mittakaava ja sen herättämä valtava kirjo ajatuksia ja tunteita oli varmaankin se syy, miksi Bachin oli suorastaan pakko säveltää näin lavea teos, jossa hän laittoi taiteensa kaikki keinot peliin. Teosta varmaan voi kuunnella eri tavoin, mutta itselleni se kuitenkin aukeaa tällaisista lähtökohdista. Juuri tätä tarkoitin, kun sanoin etten oikein voi ymmärtää miten teosta voisi lähestyä muuten kuin "hengellisenä" tai "uskonnollisena" musiikkina.
Martti Mäntylä