Viitteitä lähetykseen 28.11.2008

Kiitoksia taas ajatuksia herättävästä ja petollisen leppoisasta jutustelusta. Mainitsitte Ajan. Siitä tulee raunioituneisiin aivoparkoihini pari aatosta.

Ensiksi Tarkovskin kommentti: "Ajasta tulee ihmiskunta tekemän suurimmat keksintönsä" (ja Tarkovskin kirja "Sculpting in Time").

Toiseksi. Elokuva on sävelmä, jossa oleellisinta roolia pelaa tahtilaji. On leffoja, jotka tykitetään lävitse 4/4 ja hirveällä tempolla; sitten on valssin tahdissa ja vaihtelevalla tempolla meneviä elokuvia ja niin pois päin. Oleellisinta niiden onnistumisessa on kuinka ohjaaja, kuvaaja ja varsinkin leikkaaja osaavat soittaa yhteen. Suomi-elokuva, useimmiten, on sukua Suomi-iskelmälle; rummut tärkein instrumentti.

Kolmanneksi. Aika. Mainitsitte minuakin kiehtovan seikan: vanhaan aikaan aika kulki hitaammin ja elokuvaistakin tuli verkkaisempia. Mietin syytä tähän havaitsemaani ilmiöön, ja ajattelen että se on välineen ansiota. Minä 50-luvulla (tai isoisäni) ei ollut tämän päivän ihmistä verkkaisempi, mutta välineemme olivat. Silloin mentiin puhelimeen, tilattiin puhelu ja odotettiin. Nyt kun kännykkä soi alamäessä pyöräilijän taskussa, se vastaa siihen (ja menee nurin). Rukoaa saadaksemme piti hakea halkoja, rakentaa tuli ja nostaa pata renkaille. Nyt valitaan -- horrible dictu -- mikrosta kuusi minuuttia ja täysteho. Kaikki mulle nyt heti ei ole koskaan ollut näin mahdollista!

Eero Raunio
Porvoo

Hei,

Kemppinen-radio-ohjelmaa tyytyväisenä seuranneena ehdotan vieraaksi Pekka Himasta. Olen ihmetellyt mihin mies on hävinnyt kun ei ole näkynyt tai kuulunut. Ehkä en ole vain sattunut oikeiden medioiden ääreen.

Olisi kiva kuulla mieheltä tuoreita ajatuksia yhteiskunnasta ja sen kehittymisestä - tai ihan mistä vaan!

terveisin,
Arto

Isänmaa on aina Suomi suomalaisille.
Aina aikojen läpi.

Ei historia ala Suomessa Ruotsin valloitusretkistä.

Historian kirjoitus on valtaapitäneiden muokkaamaa.
Sotia, Ruotsin kuninkaita.

Ei meillä ole ollut yhteistä isänmaata vain valtaapitäviä.

Ps. Onhan paljon Ruotsista tulleita nimensä muuttaneita, joille saattaa Ruotsi olla edelleen jotakin.

Mutta ei meidän tule puhua heidän puheitaan.

Mielenkiintoista juttua, kahvilaan oli taas saatu alan ammattilainen.

Ohjelmasta saadun vihjeen perusteella aloin katsoa perjantai-illan elokuvaa, jonka ilman vinkkiä olisin sivuuttanut tunnusmerkkiensä perusteella. Vaikeaa ymmärtää, mikä on peruste tehdä tämän sortin filmejä. Ehkä se, että on tuotantokoneisto, yrittäjähenkeä sekä rahaa ja toivo siitä, että tekijöille palautuisi enemmän kuin tuotantokulut. Uusi Shakaali oli sisällöstä päätellen suunnattu amerikkalaisen väkivaltaviihteen ystäville ja rakennettu niiden nopeiden kuvien varaan, joista kahvilassakin puhuttiin.

Elokuvanteon arkipäivän kompastuskiviä edusti alussa kohta, jossa shakaalin tappamisperiaatteet kerrottiin, samaan aikaan kuvassa hyeena näytti hampaitaan. Tappaja kuljetti ovelasti superaseensa Kanadasta USA:n puolelle kilpapurjeveneellä, mutta epäonnistuneen attentaatin jälkeinen takaa-ajokohtaus oli kuvattu Montrealin metrossa!

Teeman lauantain Kieslowski-iltaan valmistauduin katsomalla omasta tallennearkistosta ”Punaisen”. Kahvilakeskusteluun liittyen tärkeä kerronnallinen rooli filmissä oli toisen päähenkilön kasvokuvilla, eri suunnista ja erilaisella valaistuksella. Kasvot, lähes pimeässä suoraan edestä kuvattuna ja vain toiselta sivulta pehmeästi valaistuna teki kovin nykvistiläisen tunnelman. Kieslowski on mielestäni lainaillut aika paljon aika suoraan, mutta sitähän ne muutkin.

Toinen aiemmin katsomatta jäänyt oli Aki Kaurismäen listalta Teemalle: Ase ja laki, The Day of the Outlaw. Tässä oli mielestäni hyvä esimerkki ohjelmassa (kaihoisasti?) mainituista hitaista kuvista. Oli paljon ulkokuvaa, luultavasti johonkin kansallispuistoon lavastettu ”kaupunki”, joka ei peittänyt avointa, syvää maisemaa, taustanaan kaikille TA:ta tunteville pörssipelureille tutun ”pää ja hartiat”-kuvion muotoinen vuori.

Ulkokuvauksen ongelmallisuus tulee esiin kohtauksessa, jossa rosvojoukon päällikkö astuu ulos majatalosta avoterassille sumuiseen talvisäähän, ennen lähtöä viimeiselle pakoetapille. Hänen uloshengityksensä tiivistyy metrin laajuiseksi huurupilveksi eteen yläviistoon. Kamera panoroi sivuun pienempään kabiiniin, jonka kaminan peltitorvesta tuprahteleva savu menee aivan vaakasuoraan. Tilannetta on leikkausvaiheessa parsittu niin, että vaikka taustalla soi musiikki, sen päälle on lisätty vielä tuulen vinguntaa. Pohjoismaalaista hymyilyttää, koska kuvatut säätyypit ovat niin tuttuja.