Me määrittelemme kaiken ajassa.
Rakkaudenkin: kuinka pitkään olette olleet yhdessä?
Kukaan ei kysy että oletteko onnellisia ja onko teillä kivaa, vaan kysytään aikaa jonka pariskunta on viettänyt yhdessä – koska sen perusteella me muka kuvittelemme voivamme päätellä, ovatko he onnellisia.
Meillä on valtava tarve kokea että meidän teoillamme on ollut jotakin merkitystä, että niistä on jäänyt jonkinlainen jälki. Mutta jos me ihmiset itse emme olisi alkaneet merkitä ja mitata aikaa – kukaan muukaan ei olisi sitä tehnyt.
Kalentereiden ja juhlapyhien ja työpäivien avulla me olemme itse rakentaneet itsellemme suuremman merkityksen kuin mitä me ansaitsemmekaan.
Merkitsemme kalentereihimme sellaiset asiat jotka kuvittelemme olevan tärkeitä – emmekä tajua että ilman niitä meidän kalentereita, noita tärkeitä tapahtumia ei olisi lainkaan.
Ja sitten kun me häviämme maapallolta, meidän merkityksemme on taas olematon, aika on vienyt sen mukanaan, pyyhkinyt sen pois ja mennyt menojaan.
Aristoteles sanoi ajasta kutakuinkin näin: oli aika sitten päättymätön tai tietyn mittainen, ihmiselle aika koostuu kahdesta asiasta: ei-enää ja ei-vielä.
Tämä on paradoksi koska menneisyys on jotakin mitä ei enää ole, se on joskus ollut olemassa mutta ei ole enää.
Ja tulevaisuus on jotakin mitä ei vielä ole olemassa mutta mikä on olemassa ihan kohta.
Nykyisyys ei ole mitään koska se ei ole ollut olemassa eikä tule olemaan olemassa.
Kirsi Virtanen
(YLE Radio 1 keskiviikkona 30.12.2009)
kuolemantuomio
Kuuntelin radio-ohjelmaasi tänään sattumalta. Radio ei yleensä kuulu harrastuksiini, mutta aihe ja se osa ohjelmaa, jonka kuulin puhutteli.
Näin Salman Rushdien haastattelun jokin aika sitten. Mieheltä kysytään miltä hänestä tuntui juuri sillon kun oli saanut fatwan, kuolemantuomion ääri-islamilaiselta ajatollahlta. Rusdien vastaus on jäänyt mieleen. 'Ei oikeastaan sen kummemmalta. Meille kaikillehan on annettu kuolemantuomio. Jokainen kuolee jossain vaiheessa.'
Tuota ajattelin kun kuuntelin ohjelmasi osiota sikainfluessarokotetta odottelevien käytöksestä. Ennen median paisuttelemaa pandemiaa meillä kaikilla oli ihan tismalleen sama kuolemantuomio voimassa. Voimme kuolla minä hetkenä tahansa. Tänään tai huomenna. Ensi viikolla tai ensi vuonna. Viiden tai kahdenkymmenne vuoden päästä. Emme tiedä milloin. Silti kaikki kuolemme.
Kuitenkin kuolemantuomion konkreettiseksi teki meille media. Paljon etusivuilla ja pääuutisissa ollut uutisointi paisutti asian ja kuolemantuomiolle annettiin aika: kuolemme pian. Silloin tulimme paniikkiin.
Medialla on yksinvalta meitä kohtaavien pelkojen kanssa. He määräävät mitä milloinkin pelätään ja miten paljon. Mitä kannattaa tällä hetkellä pelätä. Paniikoimmeko vain pelkäämmekö ihan vain vähän.
Rokote ei muuta mitään. Rokotteen otettuaan voi meistä kuka tahansa kävellä rekan alle vielä samana päivänä.