Äitiys

Olen tässä omaa kuukauden ikäistä kestovaippapeppuani imettäessä kuunnellut Kirsi Virtasen aatoksia äitiydestä. Sen verran haluaisin kommentoida, että nykyinen täysimetyssuositus on 6kk, ei 3-4 kk. Suositus löytyy Sosiaali- ja terveysministeriön nettisivuilta sekä neuvolassa jaettavista kansantajuisista opaslehdyköistä.

Suositus perustuu luonnollisesti tutkimustuloksiin. Toivoisin toimittajan selvittävän tällaisen perusasian ihan itse eikä esittävän vanhoihin suosituksiin perustuvaa perimätietoa "uusimpina tutkimustuloksina".

Mitä tulee kestovaippoihin, niin meillä vaippapyykin pesee ihan pesukone eikä äiti.

Kirsi muistat kai että äitisi on kivulla tai epiduraalin turruttamana sinut synnyttänyt ehkä roikkuvien rintojen ja hyllyvän keskivartalonkin uhalla. tätä asiaa ei voi kai kuitenkaan koskaa muuttaa vaikka teknologia kehittyykin. Toiseksi olisipa hauska tietää onko sinulla omia lapsia? Vanhatpiiat on parhaita lasten kasvattaja. Olen ikäisesi nainen ja sinkku. 3sisarustani ovat perheen perustaneita pienten lasten vanhempia. Kyllä siinä käsitykset on idyllistä romahtanut romukoppaan.Mutta sen tilalle on tullut aitoa elämää ja turha tällääminen perheessä on jäänyt mutta aito välittäminen ja yhteinen tekeminen on lisääntynyt. Kirsi jokaisella on täysi vapaus valita yksinäisyyden ja äitiyden väliltä. Esität tavallaan feminismiä mutta toisaalta alistat naisia koko ajan. Tämä ulkonäköpaineet yms. tulivat tässä esiim. Kyllä niitä on räjähtäneitä ja suihkun tarpeisia lapsettomiakin ihmisiä.

Taas olemme saaneet kuulla vajaan tunnin ajan tympeitä kärjistyksiä, yleistyksiä ja keinotekoisia vastakkainasetteluja. Tunkkaiset ennakkoluulot ovat vahvistuneet. Halu ymmärtää, auttaa ja eläytyä toisen ihmisen vaikeisiin tilanteisiin on nakattu tarpeettomana likaämpäriin.

Tunteeko joku tämän ohjelman kuultuaan ymmärtävänsä paremmin äitiyttä? Saiko joku tästä ohjelmasta uusia ajatuksia? Saiko tämä ohjelma aikaan yhtään mitään? Tuntuuko siltä että ohjelmalla edes yritettiin saada aikaan yhtään mitään?

Kai tätä tarvitaan kun tästä kerran maksetaankin.

Kiitos tämän aamuisesta äiti-teemasta.
Kuuntelin sitä 3-viikkoinen piltti kainalossani, aamupuuroa omaan nassuuni lapaten. Olen siis itse 3-viikkoinen äiti. ;)

Aiheet olivat todella nykyäidin arkipäivää. Jo kolmessa viikossa olen ehtinyt käydä läpi kaikki nuo; imetyspakko = tutteli-pullo-huono-äiti, kestovaippaihanne = kertisvaippa-huono-äiti, mies-ei-osaa-mitään, romaanit/leffat-vaihtunut-aivottomaksi-höpinäksi, "kukaan-ei-kuitenkaan-kiitä-minua-vaikka-kuinka-raadan" jne. jne.

Vaikken usein Kirsin pakinoista oikein pidä, niin tämä aihe osui nyt niin tiukkaan ajanhermoon, että pakko oli tulla kiittämään :)
Tosin olisin ehkä toivonut PIENTÄ toivon näkökulmaa 4 lapsen äidiltä rohkaisuksi meille alkutaipaleella rämpiville;
Mitä järkeä tässä sitten on? Onko äitiydessä/vanhemmuudessa mitään hyvää?
Onko äitimyytille vaihtoehtoa?
Pelkkä provosointi on helppoa, viisaudet jaettaneen muualla.
Itse kypsässä keski-iässä äidiksi tulleena olen jo aavistellut, että provosointi johtaa vain provosointiin, ei ratkaisuihin. Hyvä silti, että joku sanoittaa ääneen ristiriitaisia naisen/äidin tuntoja!

Iloa vanhemmuuteen!

t.äiti, nainen ja silti ihminen ;)

(ps. Kiitos myös ruoka-aiheisesta pakinasta. Se oli myös "vertaistuellisesti" tuulettava ja helpottava, sillä täysin samoja asioita miettii arjessa moni. Ainakin meidän lähipiirissämme. :) )

Joopa joo! Nina mikkolan sopisi kuunnelle tämä Virtasen vuodatus. Kuultuaan totuuden meistä hirviö äideistä, haluaisiko hän enää pitää lapsia kotihoidossa? Eikö olisi turvallisempi sijoittaa lapset päiväkotiin turvaan kiroilevilta ja repiviltä äideiltä?

Ihan en kyllä Virtaskan mielipiteisiin tälläkertaa yhdy.

T:työssäkäyvä pienten lasten äiti, joka ei kiroile, eikä revi. leipoo satunnaisesti ja yrittää valmistaa kotiruokaa mahdollisimman usein.oikeasti rakastaa lapsiaan.

Aikuiset puhuvat omista oikeuksistaan. On isän oikeudet lapseen ja äidin oikeudet lapseen, mutta todellisuudessa lapsi ei ole esine, johon aikuisilla on oikeus. Kukaan ei puolusta lasta, sitä, että lapsella on oikeus vanhempiinsa jopa niin, että lapsi haluaa olla turvallisimman ihmisensä lähellä myös tämän käydessä vessassa. Ei kolmi- tai nelikuinen lapsi tarvitse vapautta. Turvallisuutta ja läheisyyttä hän tarvitsee. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kiintymyssuhteeseen äitiinsä tai äidin puuttuessa johonkin toiseen aikuiseen, joka on jatkuvasti vauvan tai pienen lapsen saatavilla. Tuon ihmisen pitää olla koko ajan sama. Turvallinen kiintymyssuhde syntyy, kun äiti suostuu päästämään vauvansa lähelleen, tyydyttämään pienokaisen tarpeet, lohduttamaan jokaisen itkun. Tähän tarpeeseen on imetys erittäin yksinkertainen ja toimiva menetelmä. Siihen vain pitää suostua. Pitää vain imettää aina, kun lapsi tahtoo. Kyllä maitoa riittää, kun sitä jatkuvasti imetään. Koko ajan tulee uutta. Imetys myös sulattaa raskauden aikana ehkä kertyneet läskit. Tiedän nämä asiat, sillä olen imettänyt kuusi lastani ja saanut tuotetuksi välillemme turvallisen kiintymyssuhteen, vaikka olen itse kompleksisesti traumatisoitunut lapsuudenaikaisessa perheessäni.

Tuo lisäruoka-asia huvittaa minua. Lapselle kehittyy ensimmäiset hampaat noin puolivuotiaana. Hän oppii tarttumaan esineeseen kolmi-nelikuisena. Lapsi laittaa aluksi kaiken suuhunsa ja kalvaa sitä ikenillään tai hampaillaan. En usko, että on tarkoitettu (siis luonto on tarkoittanut), että lapsi syö teollisia soseita. Ihmiset olisivat kuolleet sukupuuttoon ja ajat sitten, jos ne olisivat välttämättömiä. Riittää, kun antaa lapselle käteen jotain kovaa syötävää, josta ei irtoa isoja kurkkuun meneviä paloja. Lapsi oppii itse syömään kädestään. Runsaasti imetetty lapsi ei halua lisäruokaa. Ilmeisesti hän ei tarvitsekaan sitä. Jos lapsi on nälissään, hän kyllä syö.

Allekirjoitan kaiken äskeiseesä ohjelmassa kuulemani, ainut mistä olen hieman eri mieltä on purkkiruokien syöttö. Ajatukseni tästä ruokakulttuurista on niätsek se, että kun siellä kotona kuitenkin vietetään pakostakin ja välillä jopa vapaaehtoisesti niin paljon aikaa pienten lasten kanssa hoitovapailla etc., niin mielestäni se ei ole suurikaan vaiva pistää pari perunaa ja porkkanaa keitettynä sivuun ja tilsiä eli soseuttaa ne ja siinä saa lapsikin samaa ruokaa aluksi ilman turhia lisäaineita ja siitä siiten vähitellen alkaa syömään samaa kuin muukin perhe.
Mutta muuten: fantastista rokkia korvilleni oli tää juttu, ja välillä lyyristä sinfoniaa, harvinaisen rohkeaa ja rehellistä puhetta, vaikka epäilenkin, ettei tämä tekopyhä ja todellisuudessa erittäin väkivaltainen maa ole lähimainkaan valmis kuulemaan totuutta tälläisenään itsestään, saatikka murtamaan myyttejä.
Pitäisi siirtyä vanhemmuuteen ja lakisääteisiin vanhempien vapaisin 50+50-periaatteella, eli isille samat etuoikeudet kuin äideillä on nyt täällä Suomessa, siis: palkkaan sidottu vanhempain vapaa, josta molemmat vanhemmat ovat velvollisia ja oikeutettuja jakamaan ilon ja vastuun lapsistaan yhtäläisesti.
Eli heja Sverige, siellähän tästä asiasta sain nauttia jo 18 vuotta sitten, jolloin jaoin kaksosvanhemmuuden isän kanssa niin, että palasin vuorotöihin kaksosten ollessa 6 kk vanhoja, enkä epäillyt hetkeäkään etteikö isä pärjäisi. Tosin lapseni eivät olleetkaan tissin vankeja, vaan maito pumpattiin 3 ensimmäistä kk sähköpumpulla ja tarjoiltiin pulloitse nuo ratkaisevat kuukaudet yhdessä, ja tai erikseen, riippuen siitä kumpi vanhempi oli paikalla ja hereillä, olipa ystävät ja sukulaisetkin mukana talkoissa. En koskaan nukkunut vähempää kuin 6 tuntia yössä kerrallaan koska asiat oli funtsattu sen verran tarkkaan.
Ja synnytystä en ole kokenut myöskään, onhan suunniteltu keisarinleikkauskin keksitty; isänikin on syntynyt keisarinleikkauksella 1935 Viipurissa, jossa jo silloiseen aikaan ilmeisestikin vallitsi sivistynyt ilmapiiri.
Epäilen vähän, että ilmapiiri on nuista Viipurin kulta-ajoista mennyt kovastikin taaksepäin täällä kantasuomessa, ja tätä primitiivistä vihakulttuuria kuvailit ohjelmassasi mielestäni oikein hienosti, mm. lasten kaltoinkohteluina ja kipusynnytysten ihailuina.
Myös se, ettei äitien väkivaltaisuudesta haluta puhua ja vielä vähemmän siihen puuttua, on mielestäni tärkeän törkeä asia, ja se katti on nostettava pöydälle ja kureet on oijottava, muuten ei tästä maasta tule ikinä sivistynyttä ja hyvinvoivaa.
Yhteinen vanhemmuus kunniaan, ja yksin ei saa jättää ketään, ei saa mennä piiloon muka yksityiselämän kunnioituksen taakse, vaan lapsen oikeus molempiin vanhempiin ja turvalliseen elämään on turvattava. Ydinperheistä laajempiin yhteisyyksiin tulisi pyrkiä, koska 4 seinää ei puhu eikä puutu, mutta yksikin lisä ihminen pyhässä perheessä voi auttaa paljon, puhumattakaan, jos tämä pyhä marttyyriäiti on yksin vastuussa sekä lapsistaan että omasta hulluudestaan.
Ensin pitää lopettaa jokapäiväinen valehtelu ja siitä se sitten lutviutuu, mutta aikaa se tulee viemään koska vanhemmuuden rappio on mielestäni todellakin aika syvä tässä maassa.

Kyllä se menee niin päin, että lapsi pitää imettävää äitiä tissien vankina. Kun esikoisen kanssa päästiin ylitse imetyksen alkuvaikeuksista, ei lapselle enää maito pullosta kelvannut. Vasta reippaasti päälle yksivuotiaana alkoi maitoa mennä merkittäviä määriä mukista, vaikka sitä oli harjoiteltu siitä asti, kun palasin töihin lapsen ollessa kahdeksankuinen. Työmatkoille en sitten heti päässytkään ja aluksi myös palaveri+saunailta lyheni osaltani pelkäksi palaveriksi.

Muutenkin imettäessä aloite tuli lähes aina lapselta. Kun poika oli päälle vuoden, niin jo joskus mietin, että pitääkö jokaisen hellän hetken välillämme aina lopulta johtaa imetykseen. Eikö lapselle koskaan pelkkä sylittely riitä.

Tiedän, että tätä on vaikea ymmärtää, jos oma kokemus imetyksestä on sellainen, että äiti itku kurkussa yrittää tarjota tissiä lapselle, joka ottaisi mieluummin maitonsa pullosta.

Rakas Kirsi Virtanen! Lähestyn kirjeellä, näin aluksi, jos saan keskusteluyhteyttä, ihan oikeasti, niin tarvittaessa voin jatkaa siitä mihin jäätiin. Olen äiti, Vanhaäiti,-lastenlapset esittelevät,"se on meidän mummi" ,anoppi, ja paljon muuta. Kokemuksestani kerron, aloitan vuodesta 1947, osa lapsista syntyi synnytyslaitoksella. Syntymän jälkeen lasta vilautettiin äidille ,viettiin pesulle.Vuorokausi ruokittiin viisiprosenttisella sokerivedellä, syy, luultiin että vatsa puhdistuu mustasta kakasta paremmin kuin äidin ternimaidolla.Toiset lapset itkivät itsensä väsyksiin ja eivät osannet imeä rintaa. Voi sitä äitien rintakipua, arvaat miksi. Ei ollut äidiksi tuleminen helppoa silloin, jos ei aikaisemminkaan, niinkun ei nytkään tässä viisaassa maailmassa,ei lapsena olokaan.
Otetaan lapsi syliin, annetaan rintaa, jos mahdollista, isä mukaan synnytykseen, annetaan äidin parantua, kestää vähintään kolme kuukautta, ennen kuin paikat ovat entisellään. Paljon hyvää on opittu, mutta paljon hyvää unohdettu, siinäpä kaiken keskellä luotetaan sittenkin vaistoihimme, rakkauteen ja vanhempien vastuuseen. Apua tarvitaan, kukaan ei ole raudasta. Rakkain terveisin Anna-liisa. j.k Kodinhoitajat takaisin, ei arvostelijoita.

Joskus tulee kuunnelluksi Kirsi Virtasta. Aina en viitsi, koska asioiden käsittely on ohjelmassa vain negatiivista jargonia. Olen kuuden lapsen äiti ja jo myös mummo. Opiskelin vanhimpien lasten syntymän aikoihin, mieheni on yrittäjä. Oli luontevaa, että minä hoidin lapsia ja mies hankki leivän. Kun lapset kasvoivat, meillä oli hoitaja kotona. Kunnalliseen hoitoon ei tuohon aikaan yrittäjän lapsia huolittu. Päädyin itsekin yrittäjäksi, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi: jompikumpi meistä pystyi olemaan kotona lasten kanssa, kun toisella oli työmenoja. Uravalintaani en tämän takia tehnyt vaan ihan itsekkäistä syistä: sain mielenkiintoisen työn. Imetin lapsiani, käytin sekä kerta- että kestovaippoja. Meillä on tuoksunut pulla (lasten kanssa yhdessä leivottuna), ruoka on ollut melkein aina kotiruokaa ja ommellutkin olen. Vatsanahka on venynyt ja rinnat muuttuneet siitä, kun olin parikymppinen. Siis olenko marttyyriäiti tai jokin omituinen myyttinen äiti? En todellakaan. Vain iloinen ja kiitollinen elämää täynnä olleista ja olevista vuosista, olkoonkin, että niihin on sisältynyt myös vaivaa ja omien mielitekojen syrjään siirtämistä. Olen äitinä aina toiminut niin kuin itsestäni on parhaalta tuntunut. En ole ottanut liian vakavasti neuvoloiden neuvoja, koska ne muuttuvat vuosien mittaan ja terveydenhoitajakohtaisesti. Tukea olen tarvitessani saanut äidiltäni, samassa elämäntilanteessa olevilta ystäviltä ja, yllätys, yllätys Kirsi, rakkaalta aviomieheltäni. Tärkein asia, joka minulle nousi mieleen Kirsi Virtasen valitusta kuunnellessa, oli suru. Etkö sinä raukka ole saanut mitään iloa äitiydestäsi? Lapsistasi? Elämästäsi naisena, vaimona, äitinä? Entä kun lapsi kietoo kätensä kaulallesi ja sanoo rakastavansa sinua? Ajatteletko silloinkin vain "menetettyä naiseuttasi", johon tunnuit tiivistävän koko äidiksitulemisen tragediasi? Te, joilla on ollut onni saada lapsia itsellenne lainaksi elämältä, olkaa onnellisia perheestänne, eläkää lastenne kanssa omanäköistänne elämää ilman turhaa stressaamista, pullalta tuoksuen tai ilman. Marttyriksi ei kannata ruveta. Aina ei aurinko paista äidinkään taivaalla, mutta aika usein kyllä. Asenne ratkaisee!

Minä olen kokenut sekä sektion että alatiesynnytyksen. Alatiesynnytys oli kyllä kaikin puolin parempi kokemus. Kokonaisuutena myöskin kivuttomampi, koska toipuminen kävi niin paljon nopsempaa.

Olen ulkosuomalainen ja tilannut pakinat podcastina ja mukava niita on autossa tyomatkalla kuunnella, kiitos vaan, Kirsi.

Taytta karjistystahan tama pakina oli, niinkuin muutkin Kirsi Virtasen pakinat. Mutta kylla se pisti vahan miettimaan omaa aitiyttaan ja sita mita siirtaa tai on siirtamatta omalle lapsellaan.

Mutta hei, hyvaa aitienpaivaa kaikille!!!!!

Pakko kysy muutamia kysymyksiä:
Onko Kirsi Virtasella lapsia?
Voisiko Kirsi Virtanen yrittää joskus ajatella myönteisesti jostakin?
Miksi kaikki pitää asettaa vastakkain?
Yrittääkö Kirsi Virtanen sanoa jotakin?

Kirsi, juttusi eivät toimi.
Niitä ei kertakaikkiaan pysty kuuntelemaan.
Viisi minuuttia sinun tyylistäsi kärjistystä on maksimi tunnin mittaisessa ohjelmassa. Pidempi yksipuolinen kärjistäminen vie tehon itseltään.

Itse olen mies ja usean lapsen isä. Tämä äiti-juttu ei huvittanut minua missään kohti.

Tuoreempaakin aineistoa saattaisi löytyä, on niitä äitejä ollut 50-luvun jälkeenkin...

Julkisen palvelun tuottaja voisi palvella ihmiskuntaa nyt parhaiten lopettamalla Kirsi Virtasen ohjelman. On kuultu JO!

Hyvä Kirsi,

Näin miehen, ja siis isän, näkökulmasta katsottuna lähes kaikki tuntui tutulta, liian tutulta.

Tätä ei ehkä pitäisi sanoa ääneen, mutta olen jo vuosia ihmetellyt, miksi ihanista nuorista neidoista tulee lopulta ämmiä (sanakirjan mukaan mm pahasuinen).
Olet ehkä löytänyt yhden teeman, myös muita syitä löytynee.

Miten tyttäremme pääsevät tästä irti muutaman sukupolven kuluessa? Valitettavan suuri osa esim lukioikäisistä tytöistä ovat uupuneita. Lieneekö silloin kyse henkisestä kasvatusympäristöstä ja sen jatkuvuudesta?

Että itse oikeasti ymmärtäisin, täytyy antaa vertaus:
Äiti-myytti on hieno haave, vähän niin kuin Ferrari. Näyttää hyvältä ja kaikki siitä haaveilevat -- mutta, ympäristöä vahingoittavat CO2-päästöt ovat valtavat, muutokset pitkäaikaisia.

Valitettavan harva näköjään viitsi ja/tai jaksoi kuunnella pakinan riittävällä hartaudella, ferrari-esimerkkihenkilö poikkeuksena tosin.
Minulle tämä oli premiääri kuuntelutilaisuus, olin niätsek potemassa flunssaa kotona yhdessä kouluikäisen nuorimmaiseni kanssa ja töllön teema lähetti radiota.
Eli asiaan: johan kirjassakin sanotaan: älä katso heidän suitaan, vaan katso heidän käsiään, eli teot ratkaisevat. Isät, jotka eivät välitä lapsistaan niin paljoa, että ottaisivat pienet lapsensa huolekseen, ja puolet vanhempain vapaista omikseen, ovat vain kaihon vallassa ja se varsinainen valta perheessä jää äideille; tiedämme kuitankin, että valtaa ei anneta, se on aina otettava.
Mielestäni keskiverto äiti ei ole tämän yksinvaltiuden arvoinen, eikä yhtäkään ihmistä yksinään pitäisi jättää niin paljon vartijaksi kuin pieni kasvava lapsi on.
Kollektiivin, joka lapsesta huolehtii, olisi hyvä olla suurempi kuin tämä nykyinen suomalainen pyhä ydinperhe on, ja vielä suuremmalla syyllä ns. yksinäisten ja tai yksinelävien aikuisten pitäisi saada kollektiivista apua muilta aikuisilta, eikä heitä saa jättää yksin lapsineen.
Despootin taipumukset on helpompi huomata kun joukko on suurempi sekä asioiden korjaaminen voisi alkaa nykyisin ajoissa, kun todellisuudessa ei kukaan puutu käytännössä mihinkään yksilön vapauden ja kuvitellun yksityisyyden kunnioituksen valheeseen verhoutuneena.
Esimerkin voima, eli kuinka äiti käyttää perheessä valtaa, jatkuu seuraavalle sukupolvelle, erityisesti jos hänen annetaan yksin olla vallassa. Sama pätee kuin missä muussa tahansa väkivallassa, se periytyy.
Jos taas perheessä vallitsee demokratia, näkyy sekin jälkeläisissä. Mikäli on tapana huolehtia muistakin kuin omistaan, ja ajatella perhettä laajempana käsitteenä myönteisessä mielessä kuin juuri tuo kirottu ydinpee, näkyy sekin jälkikasvussa, ihmismyönteisyytenä sekä lapsirakkautena,joka kohdistuu sekä omiin että muiden lapsiin.
Eli rakastakaamme tarpeeksi, se ei ole pelkkää tunnehöpinää, vaan välillä raskaita ja vaikeitakin asioita, jos haluamme murtaa myytit ja pelastaa yhteiset lapsemme että itsemme.
Minulla meni tovi, kun oivalsin, että äitien päivä oli provosoinut pakinoitsijaa, minua moinen ei voi provosoida, kun ei ole syytäkään.
Itse en ole koskaan pitänyt tuota päivää minään erityisenä juttuna, kun en ole ominut tuota emon hommaakaan liijemmin henk.koht., mutta tuntuuhan se mukavalta, kun aikuiset ilman tissiä kasvaneet kaksostyttäret haluaa tulla juhlimaan nimenomaan Äitinsä päivää omasta aloitteestaan.

Toivon sitä samaa kaikille muille vanhemmille, sukupuoleen, kansallisuuteen ja siviilisäätyyn katsomatta...

Kuten edellä nähtiin, isät iskevät takaisin.

Kaikki kunnia äitien ihmeelliselle n vuoden ponnistukselle per lapsi. Kiitos!

Sekä äideillä että isillä on aikaa lastensa kanssa n 50 vuotta. Samoin lapsilla vanhempiensa kanssa.

Loistavaa. Tästä on puhuttu jo vuosia.

Kirsi kuule,

pakinassasi on ikävän laatuinen ristiriita. Ensin puhut äitimyytin purkamisen puolesta, mutta sitten hyökkäät nuorien äitinaisien kimppuun. Vanhempia on hyvin helppo syyllistää, esimerkiksi puhelimeen puhumisesta, siitä että ei ole joka ikinen hetki katso taaperon perään, ja varsinkin siitä, että ostaa kaupasta keskiolutta. Olen samaa mieltä siitä, että äitijalustat ovat haitallisia niin miehille kuin naisille, mutta ikävä kyllä liityit pakinallasi siihen syyllistävien naisten kuoroon, joka määrittelee oikean vanhemmuuden.

Imettämistä: Sen sijaan, Kirsi hyvä, että viljelet 70-luvulta peräisin olevia ohjeita imetyksestä, voisit pohtia, sisältääkö länsimainen kulttuuri ylipäätänsä tendenssin lapsien hyvin varhaisesta itsenäistämisestä. Pitkäkestoinen rintaruokinta on Suomessa suhteellisen harvinaista, sillä me ihannoimme varhaista itsenäistymistä niin rinnasta kuin vanhemmistakin. Esimerkiksi WHO suosittelee imetystä 2 vuotiaaksi asti. Länsimaissa lapsi taas erotetaan hyvin varhain ihokontaktista. Tämä näkyy esimerkiksi kulttuurimme lapsenhoitovälineissä: me käytämme pinnasänkyjä ja lastenvaunuja sen sijaan, että kantaisimme lasta ja nukkuisimme lapsen vierellä. Saattaa tietenkin olla, että imetys on -- kuten esitit -- vallankäytön väline toisille äideille, mutta toisaalta: onko sinusta 4 kuukautta vanha vauva valmis fyysiseen eroon vanhemmistaan?

Ystävällisin terveisin,
J. Uro.

Tuo kuuden kuukauden suositus löytyy "Imäväisikäisen ruokin" -julkaisun sivulta 18

Julkaisu löytyy Sosiaali- ja terveysministeriön sivulta osoitteesta:

http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=28707&name=DLFE-3548.pdf&title=Imevaisikaisten_ruokinta_Suomessa_vuonna_2005_fi.pdf

Pieni kommentti tähän.
"...jokaisella on täysi vapaus valita yksinäisyyden ja äitiyden väliltä". Aina ei vain ole kysymys valinnasta. Itse olen koko aikuisikäni sairastanut kroonista fyysistä sairautta. Tämä sairaus ja sen vaatima lääkehoito on estänyt lapsen hankkimisen. Yritykset päättyivät joka kerta keskenmenoon. Kolmannella kerralla olin menehtyä itsekin. Mies häipyi lisääntymiskykyisen naaraan matkaan. Sen jälkeen olen elänyt yksin jo parikymmentä vuotta. En ole pyrkinyt antamaan kenellekään neuvoja kasvatuksessa. Minulla ei myöskään ole sisaruksia, joten en ole seurannut kovin läheltä muidenkaan perhe-elämää. Olen katkera, enkä edes yritä väittää muuta. Olen kuitenkin päättänyt olla näyttämättä sitä. Helppoa tämä ei ole ollut. Erityisesti äitienpäivä ja koko se viikonloppu on vuoden raskainta aikaa. Lauantaina käyn oman äitini ja isoäitieni haudalla, sen jälkeen vetäydyn kolooni.

Toivokaamme hartaasti, että Kirsi Virtasella ei ole lapsia, eikä koskaan tule. Paitsi jos hän onnistuu kasvamaan ihmisenä ja saa asennevammansa hoidetuksi.

Valitettavasti vain tällaiset kirsivirtaset ovat usein niin pahasti negatiivisten asenteidensa vankeja, ettei muuttuminen ole mahdollista. Taustalla voi olla vaikka kuinka vakavia lapsuuden traumoja, joita sitten projisoidaan muihin. Kirsi Virtanen tuskin pyrkii sanomaan mitään, hän vain purkaa pahaa oloaan.

Epäkohtien kriittinen tarkastelu olisi sitten aivan eri juttu, sellaista en tässä havainnut.

Itse olen vanhapiika, mutta suhtaudun äitiyteen myönteisesti. Kaikkia ei tarvitse tupata samaan muottiin. On monia erilaisia tapoja toimia oikein.

...tällaisilla naisten pakinoilla eikä vakavillakaan jutuilla. Saa miehet nauraa partaansa ja pitää etunsa juuri niin kauan ja aivan oikeutetusti, kun tämäntyyppistä puhetta naisten suusta tulee. Vitsinä tai ei, samantekevää, sen osoittaa jo tämä kommenttiketju.

Odotan sitä aikaa, että naiset pitävät toistensa puolta siinä, että sen kanssasisaren paras toteutuisi äitiydessäkin.
Jos sisaren paras ei kiinnosta, ei tule tasa-arvoa sukupuolten välillekään.

Imetys on erityisen kumma juttu. Kukahan huolestuisi vaikkapa siitä, että imetystukipuhelimeen soittaa useat äidit heti neuvolakäynnin jälkeen ja lapsi näkee NÄLKÄÄ? Jotkut terkkarit tietävät NIIN vähän, etteivät osaa edes lääkäriin näitä ohjata eikä korvike-neuvontaa antaa. Sekin jätetään kolmannelle sektorille.

Lisääntyminen ei ole perusoikeus, mutta jälkeläisistä, sekä omista, että muiden, huolehtimen on jokaisen kansalaisen velvollisuus.

Hei - minä kuulin tästä vin ripauksen! Siksi kyselenkin kuulijoilta.

Oliko KV saanut tähän juttuun mukaan maaseutu- ja maalaisvihamielisyyttä? Entä kepu-vastaisuutta?

Jos ei, niin olihan HUIPPUJUTTU ja todella risoo, kun en ole kuunnellut.

Jos taas oli, niin risoo sekin, kun olisi ollut upeaa kuunnella, miten hän sen nyt tekee.