Kasvatuksesta

Kiitos lasten puolustamisesta, tänään puhuit silkkaa asiaa, lasten väkivaltaisen "kasvattamisen" on loputtava. Käytät mainiosti logiikkaa ja väännät kansalle asioita rautalangasta.

Minua kuritettiin lapsena, ja aiheesta.
Ei pienenä mutta 10+ ikäisenä esim. kun roikuimme autojen puskurissa. Kun tästä jäätiin kiinni kotona seurauksena oli puhuttelu, seuraavalla kerralla kotiaresti ja puhuttelu, seuraavan kerran kun päästiin ulos ja taas auton perään ja narahdettiin, meitä puhuteltiin, saatiin kotiarestia, ja piiskalla uhattiin. Seuraavalla kerralla samat, mutta jouduttiin hakemaan piiska jolla saadaan piiskaa.
Yleensä tämä jäi tähän, ja uhkaus jäi päälle että "Vielä jos kerrankaan roikut autojen perässä niin piiska odottaa tuossa"
Ja jos vielä jäätiin kiinni samasta ennenkuin piiska oli ehditty hävittää, saatiin piiskaa!
Ja oikean verran, ruumiillisen kurituksen ei pidä sattua lapsen ruumiiseen, vaan lapsen henkeen. Se tuntui pahalta saada piiskaa, ei sa käy kipeää. Ja tämä oli kyllä ansaittua.
Aika vääristeltyä tuo sinun juttu.
Itse kannatan vastaavaa kuritusta. Itselläni on lapsia, ja jos yhtä tyhmiä temppuja tekisivät toistamiseen kuin itsekin, niin kyllä minäkin kokeilisin kurittamista.
Koskaan ei ole tarvinut piiskata lasta.
Sen olen tehnyt lapselleni ihan pienenä että jos lapsi menee kieltämisen ja kieltämisenkin jälkeen uudestaan ja uudestaan esim. kaatamaan biojäteastiaa, sormeen sormella napauttaminen, juuri sen verran että alahuuli alkaa väpättää, toimii yllättävän tehokkaasti. Tosin nuoremman kohdalla ei ole tullut kertaakaan sitäkään tehtyä. Fyysistä kipua en ole lapsena piiskaamisen osalta koskaan kokenut, enkä koskaan lapsilleni tuottanut.
Paitsi mummu joskus tukisti niskatukasta kun mummulan navetan katoltahypittiin, se kävi kipeääkin.
Kaikki kokemani ruumiillinen kuritus on ollut minulle hyväksi, enkä usko että tulen itse enää ruumiilliseen kuritukseen koskaan turvautumaan. Omat lapset on järkevämpiä kuin itse lapsena, en usko että ovat niin tyhmiä kuin itse lapsena.
Aika näyttää...

Asiaa. Autoritaarinen kasvatus jossa lapsia mäiskitään ei tuota mitään hyvää. Minua on tukistettu (rankastikin) ja lyöty milloin kasvoille milloin muuten vaan huidottu ja huudettu siitä kun vesilasi kaatuu jne. Eli mesottu pienistä asioista vähän liikaa. Lopputulos: kasa mt-diagnooseja, työkyky surkea, kamala ahdistus ja kilo kokeiltuja lääkkeitä ja tuhansilla euroilla terapiaa.... Yhteiskunnan elättejä kasvatetaan kun lapsia alistetaan. Eihän huonolla itsetunnolla varustettu nuori pärjää työelämässä.

Puhuit lasten kasvatuksesta tavalla, jossa omat mielipiteesi ja muiden ajatukset eivät selvästi erottuneet kuten hyvässä esityksessä tulisi. Lisäksi heittelet epätarkkoja yleistyksiä. Tästä esimerkkinä kirkon järjestämä kiertokoulu-opetus ja pappien toimiminen opettajina niissä.Tottakai kirkon vaikutus oli suuri ja esim. lukutaitoa kontrolloitiin kinkereillä, mutta papit eivät olleet kiertokoulujen opettajia. Ja järjestäytynyt kansanopetus on kansalaisten sivistystahdon tulos. Toinen asia, joka lopussa otti korvaan. Puhuit kasvatustavoitteista ja eräänä tavoitteena sanoit onnellisen ihmisen. Keinoiksi annoit täydellisen itsensä toteuttamisen. Tavan, jossa toisia ihmisiä ja heidän huomioimistaan ei mainittu sanallakaan. Aika kapea näkökulma onnellisuuteen. Joku on sanonut, että vain rakastettuna olen onnellinen.

Kiitos ansiokkaasta läpikäynnistä, joka sislsi lähes kaikki olellisen kasvatuksesta.
Kuritusta vastustavat äidit vievät lapsensa jääkiekkokaukaloon hakattaviksi, nyrkkeilykehään hakattaviksi, krossiradalle runnottavaksi ja ottavat niskasta kiinni jos aikovat juosta ajoradalle, että sellaista hellimistä,

Luonnossa eläimet kurittaa poikasiaan fyysisesti, joka on jäänyt äideiltä huomaamatta vaikka koirakin on perheenjäsen.

Kymmenvuotiaana meille tuli serkkumme kylään noin seitsemänvuotiaat vapaan kasvatuksen uhrit ja meille tuli jotain kinaa ja lupasimme veljeni kanssa heitä vähän kouluttaa tappelulla, johon pojat sanoi, me ei ole saatu koskaan selkään ette tekään voi sitä tehdä, joten hoidimme asian pois päiväjärjestyksestä ja poikien isä tarjosi meille jätskirahat hyvästä työstä ja sanoi, että oli jo aikakin saada piste äidin vapaalle kasvatukselle.

Ukkina kasvatan 4 lastenlastani kaikki tyttöjä kuriin ja nuhteeseen ja sitä enenmmän ne minua rakastavat ja haluavat sylissäni olla ja vieressä nukkua, sillä he ei huutokasvattaja äidiltään saa muuta kuin sitä huutoa, jota he ei todella kaipaa,

Kirkon peloittelu helvetillä on elämän tärkein asia, sillä mitä hyötyä on olla saamatta kuria ja virua helvetissä, kuin kuritettuna päästä taivaaseen

Kiitän toimittajaa pisteliään hauskasta ohjelmasta. Olisi kuitenkin toivottavaa, että taustat ovat oikein. Tänään toimittaja väitti, että 40- ja 50-luvuilla syntyneet isovanhemmat kävivät vain kiertokoulua, jos sinnekään pääsivät (ohjelmassa referoitu Wikipedian sanaa "kansakoulu"). Koska oppivelvollisuuslaki tuli Suomeen vuonna 1921, niin nykyiset kuusikymppiset ovat istuneet tukevasti kansakoulun ja moni myös oppikoulun penkillä oppivelvollisuuslain mukaisesti.
Joidenkin nykyisten iso-isovanhempien (synt. ennen vuotta 1921) koulunkäynti saattaa olla kiertokoulupohjalla.
Ja ne 60-luvun summerhilliläiset vanhemmat ovat syntyneet pääsääntöisesti 40-luvulla, siis toimittajan mainostamaan kiertokouluaikaan...
Kiertokoululaisen tytär, dosentti

Toimittaja virtanen puuttui aivan oikeisiin asioihin kasvatusohjelmassaan... ellei nyt sitten oteta huomioon sitä, että monien mielestä hänen näkemyksensä olivat täysin vääriä.

Sanon tähän alkuun taustana olevani kolmen lapsen isä, josta vanhin on jo aikuinen...millä ei luonnollisestikaan pidä olla mitään tekemistä sen kanssa tiedänkö jotakin kasvatuksesta, vai enkö.

Joka tapauksessa näen kasvatuksen, niin kuin koulunkin tapahtumana/paikkana, missä keskustelulla pitäisi olla määräävä osa. Keskustelu on siinä mielessä ongelmallinen, että siihen ei ole aikaa. Ei ole aikaa, jos systeemi on nykyisenlainen, jolloin ei rohkaista omien mielipiteiden esiintuontiin, vaan katsotaan se mahdottomaksi suurten ryhmien tms. vuoksi.

Keskustelu on kulttuuriympäristö. Se on sitä niin kotona, kuin koulussakin. Väitän, että jos koulukin olisi enemmän keskusteleva pänttäämisen sijaan, niin huolia olisi vähemmän.

Mutta se kasvatus. Olen samoilla linjoilla Virtasen kanssa siinä, miten oma esimerkki on kaiken perusta.
Tämä on asia, josta olen ollut sukset ristikkäin jopa oman tyttäreni kanssa. Hän ajattelee, että on 'vanhemman oikeuksia', jotka eivät kuulu lapselle, vaikka ne olisivat ristiriidassa sen kanssa mitä haluaa opettaa.

Miten lapsi voi luottaa mihinkään, miten hänen voidaan edes ajatella kunnioittavan vanhempaa, jos jo hänen ensiaskeleillaan vanhemmista on näkyvissä jokin pimeä puoli, jokin, mitä ei selitetä muuten kuin vain sanomalla ettei se kuulu lapselle.

Tämän saman asian voi hyvin siirtää isomppiinkin ympyröihin. Kun lapsi näkee ympärillään väkivaltaisen maailman, miten häneltä voi perustellusti vaatia olemaan jotakin vastakkaista. Eihän 'kasvatus' voi tuottaa mitään pysyvää, jos ympäristö puhuu koko ajan eri kieltä.

Mielestäni tuo edellinen on juuri se asia, mikä on kaikkien niiden ongelmien takana, joita esiintyy niin koulussa, kuin muuallakin yhteiskunnassa puhuttaessa nuorista ja lapsista. Kertakaikkinen ristiriita sen välillä, mikä on todellisuus, tai mitä vaaditaan, mihin pyritään kasvattamaan. Lapsi tuntee sisällään tämän ristiriidan, vaikka ei kenties osaa sitä pukea sanoiksi. Hän tuntee jotakin olevan perusteellisesti vialla aikuisten maailmassa. Herkimmät heistä alkavat oirehtimaan, protestoimaan... mutta surullista kyllä silloin nousee armeija erilaisia asiantuntijoita hiljentämään lasta. Hänen on tultava toisten(aikuisten) kaltaiseksi hyväksyjäksi, hänessä oleva hyvä ja aito nujerretaan, latistetaan... lapsi lopulta ymmärtää, että voidakseen jotenkin elää muiden kanssa, on hänen hyväksyttävä itsensä jakaminen kahteen eri olemisen muotoon. Hän voi sisässään olla jotakin sitä, mitä itse on, mutta pärjätäkseen maailmassa on hänen hyväksyttävä esimerkiksi väkivalta maailmaan kuuluvana, vaikka sydän sanoisi muuta.

Mitä tulee siihen, että lapsia hakataan, kuin hevosia muinoin kasvatuksellisessa mielessä...

Näen lapsen lyömisen nimenomaan väkivallan ilmentymänä, enkä perusteltuna, tai perustelemattomana toimena lasta kohtaan. Mutta väkivaltaa on niin monenlaista. Jos sanon, että eräs äiti juuri pilasi 10 -vuotiaan poikansa syntymäpäiväjuhlat olemalla juovuksissa tilanteen kärjistyessä siten, että tuli kolme tarjousta yöpaikasta tälle kymmenvuotiaalle... onko se väkivaltaa lasta kohtaan? Se on sitä rankimman päälle, mutta tässä tullaan taas siihen mitä tarkoitetaan, kun puhutaan kasvatuksessa siitä mitä on itse, ja mitä vaatii lapselta.

Aikuinen sanoo: jos et hyväksy tätä pientä heikkouttani, niin joudut kestämään vielä enemmän. Tämä on todellisuutta...
Ja niin lapsi hyväksyy.

Kaiken taustalla on tietenkin vanhemman omat vaikeudet. Hän voi vedota kiireeseen, siihen ettei ole aikaa miettiä asioita. Ei ole aikaa sille ymärrykselle, että lapselle ei oikeasti merkitse mitään, vaikka hän jäisi ilman uutta tietokonetta, tai Guitar Hero muotijuttua... yhteensä 1000 euroa, jos hänelle annetaan niiden sijaan jotakin muuta. Jokainen aikuinen tietää tämän, mutta jokin tässä yhteiskunnassa vetää asioita vinoon...
...pietroboy...

Jälleen aivan mahtava jakso! Toivottavasti ne kaikki tuntemani ihmiset jotka kannattavat ruumiillista kuritusta, siis pahoinpitelyä, kuuntelevat tämän jakson. Suomessa on aivan uskomattoman paljon juntteja lastenhakkaajia.

Törkeätä hyvä Kuritettu. Sinä puolustelet täällä lasten ruumiillisen koskemattomuuden rikkomista - väkivaltaa. Oletko aivan pimeä? Kauheeta ajatella että tuollaisia mielipiteitä vielä on olemassakaan. Häpeä.

Niin - mikä mättää nykylasten kasvatuksessa - se on kaiken tasapäistävä sosiaalidemokratia -henki, joak on mellestänyt suomalisessa yhteiskunnassa 60-l alkaen.

Ei kuulu kasvatusvastuu lastentarhanopeille eikä peruskuolun opeille, kyllä kasvatusvastuu on vanhemmilla! Se että vanhemmat eivät (työnteoltaan tms. käsittämättömästä tekosyystä) selviä kasvatusvastuusta on murheellista

Ai juutas mitä probagantaa!

Vapaa kasvatus on kantanut hedelmänsä nykyvanhemmissa ja heidän lapsissaan. Kyllä sanahelinällä saadaan helvettikin näyttämään taivaalta.

Ei piru vie vetele, että esimerkiksi 10-v vieras lapsi haistattaa minulle bussipysäkillä päin naamaa, ihan tosta noin vaan! Totta vie monilta nykyvanhemmilta, joille lasten kasvatus mielestäni vahvasti pohjimmiltaan kuuluu, on palikat totaalisen hukassa. Tunnen henkilökohtaisesti monta opettajaa ja lastentarhanopettajaa, joille omassa työssään - opetuksessa ja kasvatuksessa tulee eteen jatkuvasti lapsia, joille ei ole rajoja annettu kodissa.
Rajojen antamisella en kannata todellakaan ruumiillista kurittamista. Lapsille kuuluu kodin tarjoama rakkaus, joka tarjoaa myös rajat. Jos lapsi ei saa rajoja kodissaan niin loppupelissä ne rajat antaa poliisi.

Jos vaaditaan, niin kuin esität ja mikä ihmiselämään todella kuluu on, että kasvatuksen tulee antaa lapselle eväät muidenkin huomioonottamiseen, niin eikö tämä jos mikä ole kristillisyyttä? Sinulle kun kristillisyys tuntuu myös olevan jokinlainen mörkö ja "pahantekijä".

Olen nähnyt nyky Suomessa leijailevan vakavia henkisiä ongelmia ja noilla vapaa kasvatus- teeseillä ei sitä poisteta.

Olen itse suureen ikäluokkaan kuuluva, lasteni isä ja lapsen lasteni pappa. Otan haukut vastaan, mutta en ole yksin täällä haukuttujen joukossa.

Lasten ruumiillisesta kurituksesta olen Virtasen kanssa samaa mieltä eli ruumiillinen kuritus ei ole sallittua. Sen sijaan Virtanen voisi tutustua tarkemmin Suomen koululaitoksen historiaan, kun hän virheellisesti kertoilee suurten ikäluokkien käyneen kiertokoulua, jossa kirkko ja papit opettivat. Virtanen nimesi kirkon ja papitkin syyllisiksi nykyisiin kasvatusmetodeihin. Hän kuitenkin jätti sanomatta, mitä hyviä arvoja kirkko on antanut tälle kansalle.

Virtaselta unohtui (tai hän ei uskaltanut ottaa esille) eräs tärkeä seikka eli reippaasti lisääntyneiden avioerojen ja runsaamman alkoholinkäytön vaikutus nykyisten lasten kasvatukseen ja tarpeettomaan kärsimiseen. Meidän ja meidän vanhempien kasvatuksen aikaan avioeroja ei juuri ollut ja alkoholia käytettiin vain murto-osa siihen nähden kuin nykyään.

Avioerot ja ryyppääminen. Mistä tuollainen vanhemmuuden muutos johtuu? Ruumiillisesta kurituksesta, vapaasta kasvatuksesta vai mistä? Ilmeisesti se johtuu vain meistä suurista ikäluokista ja meidän vanhemmista ja kirkosta, ainakin Virtasen mielestä, vai kuinka?

Jos joku kasvatusmetodi saattaa olla Virtasen mielestä syvältä, niin kyllä yhä useampien nykyvanhempien kasvatusmetodit voivat olla heidän itse aiheuttamana järjettömiä ja pinnallisia siihen nähden, mitä meidän ja meidän vanhempien aikaan. Nyt erotaan yhä useammin mitättömistä syistä ja alkoholia juodaan monin verroin enemmän ja kodit hajoavat. Minkälaisia kasvattajia näistä hajonneista kodeista tulee? Virtanen varmaan osaa vastata parhaiten.

Suosittelen kyllä hiukan huolellisempaa taustojen tarkistamista ennenkuin esiinnyt valtakunnan verkossa. Ei muuta kuin läksyjä lukemaan, jos on tarkoitus esittää faktojakin. Luulo kun ei ole tiedon väärti.

Suosittelen myös tutustumaan, miten kasvatus ja opetus ymmärretään jo opettajien koulutusvaiheessa. Opettajaksi opiskellaan KASVATUStieteiden tiedekunnassa. Myös lastentarhanopettajaksi.

Suomeen on säädetty oppivelvollisuus 1920-luvun alussa.
Mummoutumassa ja papoittumassa olevat ikäluokat ovat syntyneet 1940-luvulla. En kyllä ole ihan varma, kasvatettiinko 1960-luvulla tyttöjä kotirouviksi, minua ei ainakaan. Eikä minun kavereitani. Nämä nyt vain siksi, että asiat asettuivat aika-akselille hataranlaisesti.

Ruumiillinen kuritus kotikasvatuksessa on lailla kielletty parikymmentä vuotta sitten. Se siitä.

Emerita

Ohjelmassa sanottiin, että vielä 50-luvulla ajateltiin, että lapsi syntyy syntisenä ja synti pitää hakata lapsesta ulos. Voin sanoa, että luterilainen kirkko opettaa edelleen, että lapsi syntyy syntisenä, mutta pointti ei ole siinä, että lapsi olisi jotenkin erityisen syntinen, vaan siinä, ettei kukaan ihminen ole synnitön. Kyse ei ole siitä, että lapsia pidettäisiin erityisen pahoina vaan päinvastoin - opetetaan, ettei kukaan ihminen voi olla itsessään täysin puhdas ja synnitön ja siten asettua toisen yläpuolelle. Kukaan vähääkään luterilaisesta teologista perillä oleva ei ole voinut opettaa, että synti lähtisi piiskaamalla - luterilainen syntikäsitys on ihan päinvastainen: perisynti ei lähde ihmisestä millään, ei hakkaamallakaan eikä käännyttämällä.

Luterilaisen kirkon uskonkäsitys ei muuten mielivaltaisesti muutu, vaan on kirkkolain mukaan sidottu luterilaisiin Tunnustuskirjoihin.

Kiitos, että otit esiin tärkeän asian - kasvatuksen.
Ja nimenomaan lapsen oikeuden väkivallattomaan kasvatukseen.
Rajojen asettaminen kun käy muillakin keinoin.

Väkivalta, edes jonkin mielestä harmittomalta tuntuva tukistaminen tai luunapittelu, ei ole kasvatusta vaan nimenomaan väkivaltaa. Kasvatusta ei myöskään ole lapsen ohjauksen ja huolenpidon laiminlyönti "vapaan kasvatuksen" nimissä. On helppo ajautua edellämainittuihin tapoihin toimia, jos omat tunnetaidot ovat kehittymättömät,kuten ne useilla väkivaltaa kokeneilla ihmisillä ovat.

Mitä lapsen psyykeelle ja kiintymyssuhteelle merkitsee se, että vanhempi, jonka tulisi olla lapselle se luotettavin ja turvallisin ihminen, satuttaa lasta tahallaan? Voiko lapsi enää luottaa mihinkään tässä maailmassa, jos se maailman napa, oma äiti tai isä, aiheuttaa hänelle kipua ja henkistä pahaa oloa? Väkivalta ja sen pelko erottaa aina lasta emotionaalisesti vanhemmasta. Väkivalta murentaa myös lapsen käsitystä omasta itsestä hyvänä ja arvokkaana olentona.

Suomalaisista noin 40% on turvaton kiintymyssuhde. Kiintymyssuhdetyyli muodostuu suht pysyväksi ensimmäisten elinvuosien aikana, ja se muodostuu suhteessa omiin vanhempiin - se miten vanhemmat suhtautuvat lapseen ja miten he kohtelevat häntä. Kiintymyssuhde taas vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ihmisen hyvinvointiin vielä aikuisiässä. Turvaton kiintymyssuhde lisää riskiä sairastua masennukseen, ahdistuneisuushäiriöihin ja uupumuseen. Sen lisäksi sillä on vaikutusta myös stressivasteen kehittymiseen ja siten mm. sydän- ja verisuonitautisairastavuuteen. Kiintymyssuhde vaikuttaa myös tapaan suhtautua toisiin ihmisiin ja kykyyn solmia läheisiä ihmissuhteita.

Ei tosiaankaan ole sama, miten lasta kasvatetaan.
Kasvatus on pitkäjänteistä, aikaa ja vaivaa vaativaa toimintaa, siinä ei voi "oikaista" käyttämällä kepulikonsteja. Kasvatus on parhaimmillaan kasvua lapsen kanssa - myös aikuinen kasvaa ja kehittyy vuorovaikutuksessa lapsen kanssa, jos itselleen antaa siihen mahdollisuuden.

Tuossa jutussa ei oikein osattu perustella, miksi luunappien antaminen ja tukistaminen, eli siis "hakkaaminen", on väärin. Sitä perusteltiin vain sillä, että sitten lapsetkin vanhempina tekevät omille lapsilleen niin. Tähän asiaan palattiin usein, mutta aina päädyttiin samaan kehäpäätelmään. Eli siis se on väärin koska se on väärin.

Jutussa mainittiin myös jonkun henkilön (en muista nimeä) tokaisseen, että jos kieltää lasta piirtämästä seiniin, niin onko se lapsen taiteellisuuden rajoittamista. Tuohon sanoisin, että nokkelat vanhemmat ostavat lapselleen paperia johon hän voi harjoittaa taiteellisuuttaan tapetteja tärvelemättä. On tosin huomattavissa, että lasten tosiaan annetaan piirrellä seiniin. Isompana oman kodin sisäseinät vaihtuvat vain julkisten rakennusten ulkoseiniin ja tussit spraypurkkeihin. Sitten puolustellaan sitä sillä että se on taidetta siinä missä Picassonkin työt. Ero vain piilee siinä, että Picasso ei tehnyt maalauksiaan toisten seiniin vaan omiin tauluihinsa.

Kasvatuksesta

Kirsi Virtanen selosti asiantuntijan auktoriteetilla kuinka kaikki hakatuiksi tulleet
isovanhemmat ovat henkisesti vaurioituneet siinä määrin, että eivät ole kelvollisia hoitamaan lastenlapsiaan, koska myös itse kokemustensa vammauttamina puoltavat ruumiillista kuritusta. Ymmärrän näkemyksen juuri
sellaisen henkilön antamaksi, joka ei ole itse joutunut ruumiillisesti ja henkises-
ti kuritetuksi lapsena. Asia on sen kokeneelle murheellinen, eikä se koskaan unohdu, mutta väitän, että kierteen voi katkaista ja kärsimästään pahasta voi
selvitä ehjäksi aikuiseksi ja rakastavaksi vanhemmaksi ja isovanhemmaksi. Se vaan vaatii paljon tahtoa tehdä elämästään ja rakkaidensa elämästä parempi
kuin mitä itsellä on lapsena ollut. Vaikka yhteiskunnassa tuntuu olevan yleisenä
käsityksenä, että vanhukset ovat taakka, niin siinä kyllä unohtuu se tosiseikka,
että monen lapsiperheen arki helpottuu juuri sen kunnolla kansakoulunsa käy-
neen huolehtivan ja rakastavan isovanhemman avulla.

1. Väkivalta luo väkivaltaa ja se kasvaa - tukistus voi seuraavalla kerralla olla rajumpi
2. Kukaan ei ole automaattisesti hyvä kasvattaja - nykyisin on enemmän tietoa
3. Kasvatustapa periytyy - katkaise huono ketju
4. Lapsi on tasa-arvoinen ihminen
- minuun teki aikoinaan suuren vaikutuksen transaktioanalyysi, jota suosittelen jokaiselle kasvattajalle ja sovellettavaksi työelämäänkin (neuvotteluissa seurasin kuka oli milloinkin lapsen, aikuisen tai vanhemman roolissa)

Kiitän Kirsiä loistavasta ohjelmasta - oli pakko jäädä kylmään autoon kuuntelemaan loppuun asti.

Yleensä olen pitänyt Kirsi Virtasen ohjelmista, joskus ne ovat suorastaan riemastuttavia - mutta tämä kasvatusta koskeva ohjelma oli täynnä uskomattoman vääriä väittämiä, jotka esitettiin varmoina totuuksina; nyt puhun nykyisten isovanhempien koulutuksesta ja heidän saamastaan kasvatuksesta. Kuten muutama on jo kommentoinut, kiertokoulua kävivät joidenkin nykyisten isovanhempien vanhemmat (1900-luvun alussa syntyneet, joista suurin osa jo tuonpuoleisessa), mutta eivät suinkaan 30- ja 40- saati 50-luvulla syntyneet, jotka ovat käyneet vähintään 6-vuotisen kansakoulun loppuun - ja monille vanhemmat kustansivat silloin vielä kalliin keskikoulun ja lukionkin, jos päätä riitti.

Olen syntynyt 1939 ja tiedän, mistä puhun.

Kieltämättä ikäluokassani oli lapsia, jotka saattoivat saada piiskaakin, mutta ei se mikään sääntö ollut. Vanhemmatkin ovat olleet aina erilaisia, samoin kasvatustavat. Uskonnolla uhkailua ei kokenut kukaan tuntemani ja olen sentään käynyt (rautatievirkamiehen lapsena) koulua sekä Päijät-Hämeessä, Porissa että Hangossa.

Ei myöskään vanhempien koulutaustalla ole (ollut) havaintojeni mukaan suurtakaan merkitystä kurin- pitotavoissa. Enemmän kyse on vanhempien luonteesta ja kieltämättä jossain määrin myös heidän kokemastaan perinteestä.

Jossain määrin vapaata kasvatusta - miten se nyt käsitetäänkin - on ollut jo 40- ja 50-luvuillakin (esim. itselläni aika pitkälti), mutta yhteiskunnan henki oli silloin varsin kaksinaismoraalinen ja ahdasmielinen noin yleisesti.

Omat lapseni ovat kasvaneet ystävällisesti kohdeltuina, niukoin rahavaroin, mutta ns. peräänkatsottuina. Vapaasta kasvatuksestani huolimatta olen suorittanut korkeakoulututkinnon, olen raitis, en ole eronnut, lapsenlapseni ovat suuria aarteitani ja yritän neuvoa heitä ja auttaakin henkisesti - välimme ovat ilokseni hyvät. He ovat jo isoja, vanhin 20-vuotias.

Kirsi hyvä, maailman sivu on ollut monenlaisia vanhempia ja myös monenlaisia kasvatustapoja. Ei ennenkään mustavalkoista ollut. Selkäsaunat tuomitsen ehdottomasti ja olen aina tuominnut, samoin kamalan huutamisen ja rumasti puhumisen lapsille, jota myös kuulee jopa kaupoissa jne.

Mutta, otetaan ensin selvää faktoista (viittaan kiertokouluun jne) ennen kuin aletaan paasata radiossa. Ja selvä alku, keskikohta ja loppu olisi hyvä myös pakinoissa. Tarpeeton toistaminen ei ole mukavaa.

Ystävällisin terveisin
Lempeä mummi

Kiitos Kirsi Virtaselle napakasta asioiden pohdinnasta! Korvaani tarttui kuitenkin pari juttua isovanhempien roolista, kun itsekin olen tähän säätyyn päässyt ja edustan tätä 60-isten ikäluokkaa. Olen kasvanut syrjäisimmässä Pohjois-Suomessa, mutta kyllä siellä jo 50-60-luvulla yleinen oppivelvollisuus oli toteutunut, ts. vähintään kansa- ja kansalaiskoulu ja varsin suuri osa lapsista kävi ns. keskikoulun. Lapsen perisyntisyydestä ja vanhempieni käsityksestä siitä en osaa sanoa; selkääni sain muutaman kerran mutta en koe siirtäneeni tätä perinnettä eteenpäin minään normina. Myönnän läpsäisseeni omaa tytärtäni hänen ollessaan ala-aste-ikäinen, jossain ääritilanteessa, mistä olen vilpittömän pahoillani. Nyt minulla on kaksi ihanaa tyttärentytärtä, joita en ehdi tavata ollenkaan niin usein kuin soisin, kun olen tiiviisti vielä töissä. Koen heidän kanssaan viettämäni ajan olevan kuin rusinat vanhemmuuden pullasta ja jos johonkin syyllistyn heidän kanssaan niin liialliseen lepsuuteen. Heillä kotona pidetään rajoja hyvin, lyödä ei varmastikaan mutta kieltämättä joskus huudetaan. Näkisin, että vanhempien 24/7 vastuu saa kenen tahansa hermon pettämään ajoittain; mummona on helppoa kun tietää, että vastuu kestää vain ne pari tuntia/päivää.Meidän mummojen kesken olen ymmärtänyt että näin on muillakin. Mummoksi päästyäni sain yhdeltä Eeva Kilven runositaatin, jossa (ei nyt käsillä) "lastenlasten syntyessä mummot vapautuvat rakastamaan kuten ei koskaan ennen". Niin olen kokenut itsekin; se että välissä on yksi sukupolvi saa miettimään mm.sukuyhteyttä etäämpää ja havainnoimaan aivan toisin kuin oman lapsen kohdalla!

Oli kyl valitettavan yksoikoinen sisältö, vaikka alku kuulostikin lupaavalta. Odotin loppupuolen 'aivan varmasti' ja 'ehdottomasti on niin'-tyyppisissä kommenteissa, että kohta seuraa ironian paljastus - että Virtanen tekisi pilaa omasta ehdottomuudestaan, mutta EI. Sitä ei tullut.

Siinäpä sitä kysymistä onkin, kuka on kasvattanut heidät, joiden narsismi ei kestä omien näkemysten _todellista_ kyseenalaistamista.

Oma muorini oli moinen, jota maatalon lapsena piiskalla kuritettiin tarpeen mukaan - ja joka lapsensa sitten kasvatti ilman moista tapaa.

Oli kyllä repiä hiuksia päästään, kun kerroin, että nyt on niin, että mulla (25v lapsellaan) on narsistinen persoonallisuushäiriö.

Ja paperilla lapsuuteni oli "hyvä", ilman probleemia, ilman traumoja.

Mikäli kasvatuksesta median välityksellä puhuvat haluaisivat tehdä jotain hyvää, jotain mikä oikeasti asettaisi termin 'kehityt' sen tarkoittamaan asiayhteyteen, niin lukekaapa hitunen ihmisen kehitys- ja kasvatuspsykologiaa ennen seuraa showta, jossa välitetään niitä omia 'parhaita' mielipitetä tuhansille kasvattajille.

Oli meinaan sen verran tuttua tavaraa..

Kun aina nämä jotka huutavat siitä, että lasta ei saa kurittaa, näkevät kurituksen vain silmittömänä hakkaamisena, niin ei ole pohjaa terveelle keskustelulle asiasta. Rajat on oltava ja sanktiot niiden ylitykselle. Eli eikö se silloin ole kurin pitoa ja rangaistus kuritusta. En kannata lyömistä, varsinkaan hakkaamista, mutta mitä voi tehdä jos 12 v. poika ei tottele vaikka minkä tekis. Kyllä se lievä ruumiillinen kuritus on hyvä olla edes pelotteena, vaikkei sitä toivottavasti koskaan joutuisikaan käyttämään. Meinaan sillä on hyvä ehkäisevä vaikutus. Paljon parempi kuin viiden-kymmenen vuoden päässä olevalla linnatuomiolla. Elekää olko niin fanaattisia.

Olen 63-vuotias mummu. Isäni, joka oli syvästi uskovainen ihminen, ei ikinä kurittanut meitä kolmea tyttöä ruumiillisesti. Eikä myöskään henkisesti. Henkisen väkivallan runsas ja laaja käyttö jäi kokonaan pois ohjelmasta. Äitimme yritti joskus meitä villejä tyttöjä vähän piiskata, mutta se päättyi aina hänen itkuunsa ja anteeksipyyntöönsä, joten hän ei kyllä ruumiillista kuritusta usein edes käyttänyt. Hän kertoi, että hänen vanhempansa eivät ikinä heitä kahdeksaa lasta kurittaneet ruummiillisesti, koska se ei heidän mielestään kristittyyn kotiin sovi. Ihmettelen teidän kristinuskon vastaisuuttanne. Mistä muusta kuin kristinuskosta ovat meille tulleet esimerkiksi sellaiset arvot kuin armahtavaisuus, anteeksiantaminen ja lempeys tulleet. Ei osoita erityisen sivistynyttä ja avaraa asennetta suomia tavallanne uskontoa ja kirkkoa.
Omalta kohdaltani voin rehellisesti sanoa, että olen tehnyt aivan valtavasti virheitä varsinkin eskoisen kohdalla. Niistä on ollut hedelmällistä puhua aikuisten lasten kanssa.Suosittelen sitä muillekin!

Mistä muusta kuin kristinuskosta ovat meille tulleet esimerkiksi sellaiset arvot kuin armahtavaisuus, anteeksiantaminen ja lempeys tulleet

No ihan yleisestä inhimillisyyden ja maailman käsityksestä ja elämisen tunnosta. Siitä että kykenee asettumaan toisen asemaan. Nuo mainitut arvot tuskin ovat kristinuskon yksinoikeutta tai keksintöä.

Itse olen uskonnoton enkä lapsiani kasvata piiskaamalla, eikä varmaan moni muukaan kaltaiseni uskonnoton kurita ruumiillisesti lapsiaan. Tosin varmasti monissa uskonnollisissa perheissä sitä on kuitenkin harrastettu. Ja armahtavaisuus, anteeksiantaminen ja lempeys tuskin ovat käytännössä olleet historian perspektiivissä mitään kristinuskon sen kummemmin arvostamia hyveitä, vaikka uskonto ja sen kannattajat haluavat usein sellaisen kuvan antaa.

En usko että hyvä kasvatus ja lasten onnellisuus olisivat kiinni vanhempien vakaumuksesta. Rakkaus, oikeudenmukaisuus ja viisaus nähdä lasten paras, siinä avaintekijät, jotka eivät kysy uskontoja tai poliittisia aatesuuntia.

Yksi pohdiskelun aihe voisi olla, että miksi Suomessa Ruotsin ohella suhtaudutaan nykyään hysteerisesti lapsen ja nuoren fyysisiin kasvatuskeinohin. Ai niin, sehän on nykyään "väkivaltaa" tai "pahoinpitelyä". Useimmat eivät millään ymmärrä, että on lapsia joille pelkkä puhuminen ei riitä. Oikean ja väärän rajaan ehdollistumisessa valtavia herkkyyseroja. Onneksi muualla maailmassa ollaan tässä asiassa säilytetty terve järki.

Seurauksena meillä on kenties maailman röyhkein, tapakulttuuriltaan täysin rappeutunut ja auktoriteettejä vähiten kunnioittava nuoriso. Noin keskimäärin. Kalapala-alekseja saadaan ihmetellä vielä toisenkin kerran.

Loistavasti todisteltu, että muna on viisaampi kanaa. Nimimerkki Vain kuusi tipua kasvattanut

Työssäni ohjasin kehitysvammaisia pitkään. Metodina rajat ja rakkaus. Monta miehen alkua meille tuli, joiden kanssa muualla ei pärjätty.
Alussa haettiin tavoitteet yhdessä, mihin pyrittiin. Tutkittin rahatilanne ja siitä se lähti. Oli palkitsevaa saada toivomiaan asioita velkojen ollessa historiaa.
Erilaiset omapäiset hankinnat peruttiin ja ei siitä vihaa tullut, kunnioitus kyllä. Ja ystävyys.
Eli kyllä lapsi/nuori kokee turvallisuutta vanhemman rajoittaessa sovitusti. Pieni ei kaikkea ymmärrä, mutta aika hyvin hekin tietävät oikean ja väärän. Liian aikaisin liian paljon on pahasta.
Ruumiillista kuritusta ei ollut, ei kotonani, eikä omaa lasta kasvattaessa. Vaikka Raamatussa kyllä sanotaankin, että joka kurita kasvaa, se kunniatta kuolee.
Aitoa välittämistä siinä tarvitaan.