Kumpi vaikuttaa lapseen enemmän, kasvatus vai perimä?

Kovin oli aamun 27.2. puheenvuorosi kasvatuksesta yksioikoinen. Esitit asiasi tavalla, joka sai ajattelemaan, oletko ollenkaan perehtynyt kasvatusalan kirjallisuuteen, tai käytännön kasvatustyöhön, jollaista mm. koulu edustaa. Tuskinpa on aikoihin John Locken tabula rasa antanut esikuvansa, vaan pikemminkin juuri käsittelemäsi aihe: perimä vs. ympäristö on saanut sijansa, mutta paljon syvällisemmin problematisoituna kuin pakinasi antoi ymmärtää. Näiden kahden suhteen pohtiminen on paljolti teoreettisesti kiinnostava, ja Locken näkemys johtavana periaatteena on jo aikoja sitten heitetty historian romukoppaan, ellet ole tuota huomannut. Syy miksi kasvatus- ja koulukeskustelu sisältää paljolti ympäristötekijöihin ja niiden dynaamisiin prosessipuoliin, "kasvatukseen", liittyviä pohdintoja, johtunee lähinnä siitä, että on nähty ja tunnustettu, että kasvatettavan genetiikkaan ei pystytä enää vaikuttamaan, mutta ympäristötekijöihin kyllä. Kysymyksessä on vuorovaikutusprosessi, johon kyllä viittasitkin. Mutta miksi irvailla ja marssittaa esiin mörköjä, jotka ovat itse luomasi asetelman ja oman esitystapasi tuotetta? On turhan tavallista retoriikkaa ensin luoda jostakin asiasta karrikoitu irvikuva, minkä jälkeen onkin sitten helppo tyrmätä moiset ääri-ilmiöt, ampua niitä puskasta alkuperäisen lähtöväittämän oikeellisuutta enempää perustelematta tai kritisoimatta.
Jos esim. ajatellaan kasvatuksen (aina henk. koht.) periaatteita missä tahansa perheessä, tai koulujen opetussuunnitelmien laadintaa ja toteuttamista koko ikäluokalle tarkoitettuina oppimisina, on aivan turha piiloutua genetiikan taakse - sehän veisi lopulta täysin perimän armoille ja luovutukseen. Jos mieli kasvattaa, on pakko tehdä voitavansa niillä ympäristön, sosiaalisen interaktion, mallioppimisen ym. keinoin, joilla ihmiset voivat toistensa käyttäytymiseen vaikuttaa. Vetoaminen geeneihin heittää ongelmansa juuri tuon interaktion suuntaan, ja on väärin käsitellä asiaa niin mustavalkoisesti kuin nyt tulit tehneeksi.
Kaipa halusit lähinnä esiintyä poleemisesti ja ärsyttää ihmisiä. Siinä kyllä onnistuitkin, mutta samalla heittäen itsesi ylle turhan yksioikoisuuden varjon.
Viimein en malta olla tunnustamatta, että käyttämäsi äänensävyt ärsyttivät jokseenkin yhtä paljon kuin esityksen köykäisyys. Voin nähdä siinä viitteitä niihin pirullisen hienovaraisiin keinoihin, joilla erityisesti tytöt pystyvät näkymättömään, mutta sietämättömään koulukiusaamiseen.
Terveisin
Kimmo Leimu
Palokka

Toivottoman pelottavia ja naurattavia kuvia maalailit taas. Jos geenit merkitsevät niin paljon, monella tuttavalla löytyy selittämistä: miten lapsi on niin naapurinmiehen oloinen? Tähän asti luultiin että se oli matkimista, mutta nyt todistit että se onkin GEENEISSÄ!
Lapset eivät ole meidän.
Kiitos taas kerran ajatuksia herättävästä ohjelmasta - ja hauskuudesta. Ja venkoilusta. Venkoilua ei kukaan muu kuin sinä harrastakaan. Sinua tarvitaan!
T. Yx Hartsa vaan

Lomaviikon herkkua on istua yöpuvussa korvamagneetin liimaamana kuuntelemassa Virtasta. Murrosikäisten opettajana ja kahden eronneen geneetikon kolmen lapsen yh-äitinä olen harjoitellut kaikkia ohjelmassa käytettyjä ajatuksia. Kun omien lasten kanssa on ongelmia, suosin yleensä geenien syyttelyä. Työni takia ja muutenkin olen vakuuttunut siitä, että geenit todella määräävät hämmästyttävän paljon personallisuuden rakenteestamme. Ei sillä etteikö kasvun tulos voisi olla hyvinkin erilainen eri ympäristössä! Ja saman pesueen poikaset ovat erilaisia kohdusta saakka: vaikka kohtelisit heitä samoin, reaktio on kuitenkin erilainen. Joka tapauksessa joudut tilanteisiin, joissa lapsilla on eri säännöt, ja auktoriteettisi mennyttä. - Olen jo ehtinyt ikään jossa joutuu antautumaan vanhempiensa perimän läpitunkevuudelle, halusi tai ei. Vaikka yritän 24/7 kasvattaa lapsia ja itseäni, on se mielestäni enemmän selviämistapojen keksimistä kuin varsinaista muokkaamista. Vanhempien syyllisyydelle olisi parempaakin käyttöä kuin ihmetellä miksi minun lapseni on jotenkin vino tai viallinen. Kaikki ovat, usko vaan! Yritä sen sijaan opastaa miten sen kanssa voi elää. Ja miten sinun kanssasi voi elää niin että elämästä voi nauttia! - Kiitti hyvistä ohjelmista Kirsi!
- Maikki

Geenit tietysti vaikuttavat mutta viime vuosikymmeninä on lapsia kasvatettu enemmän tiedollisesti johtuen luonnollisesti yleisen tietämyksen lisääntymisestä. Älykkyys on aika tasavertainen ominaisuus johon kaikki pystyy. OK, toisille sekin on vähän vaikeampaa. Kasvatuksen periaate on kuitenkin minusta fiksu pakinastasi kuunneltuanikin. Sellainen joka toistaa lapselle samaa neuvoa on ymmärtänyt väärin kasvatuksen. Sellainen joka vastaa kysymykseen "Miksi?" on minusta oikeilla jäljillä.

taas ohjelema joka onnistuu hämäämään kaikkia. ei muka ole tietoa ja puhutaan huonoa suomenkieltä ja mututuntumaa. virtasella on aina tietoa selkänsä takana. oli nytkin. kiitos, mukavaa oli. mutta ottakaa pois ne musiikit ja pankaa virtanen puhumaan koko tunnin. musiikit häiritsevät kokonaisuutta. virtasen ohjelma kaipaisi alkuun dramaattisen teoksen, ja loppuun rauhoittavan. kyllähän tuota naista jaksaa kuunnella kuka hyvänsä, vaikka kuinka pitkään.

Minä kuuluin niihin huonoihin äiteihin 70-luvulla. Nyt tiedän että poikani oli autistinen (poika on 31 -vuotias) ja tiedän myös sen, ettei poikaani olisi voinut auttaa millään tavalla, ei kukaan, ei edes äiti. Mutta silloin kaikki oli minun syytäni. Poikani istui keinumassa itsekseen perhepäivähoitajan luona enkä minä olisi tajunnut mitään jos tämä hoitaja ei olisi sanonut jotain. Sitten kaikissa tutkimuksissa syynättiin sitä miten minä olen lapseni kanssa. Vikahan oli aina kasvatuksessa ja yksinhuoltajana se vika oli tietysti minussa. Se oli ilkeää ja tappavaa aikaa. Selvisimme poikani kanssa ja nykyään hänellä on oma asuntonsa jossa hän vieläkin tykkää toimia omaan autistien tapaan joka tarkoittaa sitä että hän välillä hakkaa takaraivoaan seinään. Tällaiset ohjelmat jossa vanhemmat päästetään ja vapautettaan syyllisyydestään pitäisi olla paljon enemmän. Tämäkin tuli sellaisella kanavalla jota nuoret eivät kuuntele. Kaikkien pitäisi kuunnella ja varsinkin sukulaisten ja naapureiden. Kiitos Kirsille.

tällaista sitä kuuntelee talvilomakeskiviikkona. hyvä ette verisuoni katkea päästä! yhä uudelleen taas hyvä verenpaineennostattajaohjelma! saisiko jokapäiväiseksi? kyllä joo, virtasta on pakko kuunnella. riippuvuus, se riippuvuus...

Lapsi ei aina kaipaa vastauksia, joskus (yleensä) vain totuuksia. Virtasen ohjelmassa tämä ajatusmalli tuli hyvin esille. Voimme tehdä kaiken mihin pystymme. Emme kuitenkaan voi lapsiamme muuttaa, ei vaikka käyttäisimme lahjonta-kiristys-uhkailu -tapaa. Lapsi ei muutu. Lapsi voi kuitenkin oppia ed. mainituilla tavoilla sen mitä yhteiskunta heiltä vaatii. Mutta se ei ole muutosta, se on vain oppimista. Eläimiä kaikki tyynni. Me ihmiset siis.

Lapseni (nyt 37) diagnosoitiin pohjois-suomessa skitsofreenikoksi. Lukemattomat tunnit käytettiin siihen että kyseltiin äidiltä (yh) että mitä ja miten olen tehnyt väärin.
Nyt pojallani on diagnoosi, sopivat lääkkeet, vaimo ja yksi lapsi ja vakituinen työpaikka varastoesimiehenä!
Minua ei vielä kukaan ole päästänyt synneistäni. Eikä tämäkään ohjelma riittänyt. Kuka tekisi ohjelman siitä miten 1960-1980 vuosina äidit olivat muka syyllisiä kaikkeen? Kuka tekisi ohjelman jossa oikeasti päästettäisi miedät 60-70-luvun äidit syyllisyydestä ja pahasta mielestä? Nyt tiedetään että skitsofreenia on sairaus eikä mikään huonon äidin aiheuttama syndrooma. Meitä on paljon äitejä jotka kaipaisivat synninpäästöä!!

Näitä mielipiteitä pulpahtaa pinnalle aina silloin tällöin. Viimeksi Tatu Vanhasen suusta.
Kirsi ja Tatu voisivat tehdä oman ohjelman geeneistä, rikollisista geeneistä ja roduista.

Kiitos ohjelmastasi - Kirsi Virtanen kuunnellaan meillä aina. Geneettinen perimä on jälkipolvillanikin mielenkiintoinen: mistä kahdesta sukuhaarasta on peräisin tyttärenpojan kädentaito, mistä pojantyttären viehtymys musiikkiin ja balettiin.

Itse tietoisesti hakeuduin koulutukseen, joka antoi aikaisen valmistumisen ja mahdollisuuden äitiyteen. Se oli 60-lukua. Alun perin mieheni kanssa olimme yhtä mieltä siitä, että kasvatus on yhtä kuin 'antaa kasvaa' ja tarjota lapsille parasta mitä itse olimme kokeneet. Klassista hoilattiin, naapurien lapset saivat aina tulla meille (vain ruoka-aikana hätistettiin pois). Ruoka oli ainoa asia, jossa olin jellona: mieheni painoi saman kuin me kolme yhteensä, joten ruoka-asian pidin näpeissäni tarkasti.

Noin lasten 11-12-vuotiaaksi satsasin omaa aikaani lapsiin määrättömästi, niin kauan kuin se upposi. Lomat - mökeillä ja autolla pitkin Eurooppaa. Nyt saan nauttia hedelmistä. Molempien lasten perheissä on sama jatkumo. Terveet ruokatavat, tavoitteellisuus. Mainitsenpa vielä, kun pojan kavereita oli olohuoneessa ja jotkut kehuivat kivittäneensä kaupungin valoja. Poika painokkaasti: ajatelkaa että siinä menee meidän verovaroja. Kiitos Kirsi.

Ratkaisu "Gordionin solmuun":
Perimä vaikuttaa 100-prosenttisesti, ja
kasvatus vaikuttaa 100-prosenttisesti.
Kasvatuksella on siis täydet mahdollisuudet
annettujen edellytysten pohjalta. Edellä sanottu tukee kasvatusoptimismia.

Tervehdys!
Kuuntelin töiden lomassa ohjelmasi "Perimä vai kasvatus".Todella mielenkiintoinen ja monimutkainen asia.En laajemmin ala pohtimaan asiaa, mutta ymmärrän miten kielteisen geneettisyyden ihmisessä voi ehkäistä juuri kasvatuksen avulla.

Jopa geneettisyyden vaikutustasoa lapsessa voidaan ohjata.Tästä erittäin hyvä esimerkki on puhehäiriö änkytyksen poistaminen lapselta/ihmiseltä.Siis kasvatuksen avulla vahvistaa lapsen heikkoa aluetta, joka ongelmoittaa hänen puhumisensa.Monimutkainen kokonaisuus.(Löytynee netistä tapaus, jossa julkisesti kävimme erään lapsen änkytysvaiheet läpi).

Geneettisyys on todella pohja ihmisen kehityksessä, mutta siihen vaikuttaa ympäristön ohjaus/kokemukset.Siis kasvatuksellakin on merkittävä osuus ihmisen käyttäytymistä ja mielikuvien kehitystä ajatellen.

A = B x C
Kumpi tulon tekijä B vai C on tärkeämpi? Kumpikin ovat ratkaisevia A:n arvolle.

Samoin kuin A on myös persoonallisuus riippuvainen kahdesta ratkaisevasta tekijästä: perimästä ja ympäristöstä (ml. kasvatus). Lisäksi kumpikin tekijä vuorovaikuttavat.

Ympäristö vaikuttaa geenien ilmenemiseen jopa biokemiallisella tasolla ja minkälaisen muodon geenien ohjaama käyttäytyminen saa. Vastaavasti geneettisesti ohjautunut käyttäytyminen vaikuttaa siihen, miten ympäristö reagoi, kuten Kirsin jutussa tuli hyvin esiin.

Lasten perimät temperamenttipiirteet eroavat, joten kasvatuksenkin pitäisi olla erilaista erilaisilla lapsilla ja kasvatuksen lopputuloksetkin ovat välttämättä erilaiset. Keitä pitäisi syyllistää? Ainakin niitä, jotka opettavat yhtä kategorista kasvatustapaa ja -tavoitetta. On toki huonoja vanhempia, jotka ovat laiminlyöneet tai alistaneet lapsiaan taikka siirtäneet väkivaltaisia käyttäytymismalleja, päihdeongelmaa jne. lapsiinsa, mutta on myös hyviä vanhempia, jotka ovat epäonnistuneet tai joilla ei ole ollut mahdollisuuksia onnistua kasvatustyössään. On myös onnistuneita kasvattajia, joiden lapset geneettisistä syistä ovat altistuneet skitsofereniaa tai autismiin.

Ehkä taipumus psykopaattisuuteen tai ylikorostuneeseen narsismiinkin ovat osittain perinnollistä, mutta kasvatuksella voidaan ohjata personaalisuushäiriönkin kehitystä, tosin jälleen vanhempien syyllistäminen perinnöllisen taipumuksen suhteen on kohtuutonta ja hedelmätöntä.

Älykkyys on perinnöllistä, mutta, iso mutta periytyvää älykkyyttä ja lahjakkuutta on monenlaista. Yhdellä on loogis-matemaattista älykkytttä, toisella tunneälyä, kolmannella taiteellisia taipumuksia jne. Niinpä älykkyyden periytyvyyden tunnustaminen ei merkitse eriarvoisuuden imperatiivia, jos ymmärrämme arvostaa älykkyyttä ja lahjakkuutta monipuolisesti.

Upea avaus lastenkasvatuksekseen. Näitä tarvitaan. Ihan sama oletko oikeassa tai väärässä.