Lyö lastasi oikein

"Lapseen ei saa käydä käsiksi, ei millään tavalla eikä mistään syystä"?
Olen riuhtaissut lasta. Vieläpä vierasta lasta. Vieläpä niin rajusti, että lapsi alkoi itkeä. Paikka oli suojatie, liikennesäännöistä piittaamaton auto oli tulossa päälle.

Omaa lastani en ole onneksi joutunut riuhtomaan. Olen ehkä pelotellut ylivarovaiseksi ("suojatie ei tarkoita sitä, että siinä on suojassa"), ei hyvä sekään.

Ja ei, en puolustele hakkaamista ja lyömistä. Mutta teen saman riuhtaisun uudelleen, jos tarve vaatii. Yleensä vain huudan pää punaisena keskellä tietä skeittaaville natiaisille: "Varooo-ooo!"

Onkohan Kirsi koskaan yrittänyt miettiä miltä ateisti fundamentalisti mahtaisi kuulostaa?.
Kun nyt otat kantaa pahantekoon niin mikset ota kantaa myös lapsille suoritettuun Hyvän tekoon, mistä täällä hämeessä liikkuu kansanviisaus, liittyen lestadio-neitsyihin että, jos pappi ei vie niin isä hoitaa asian.

Hyvä Kirsi,
asiasi oli tänään tärkeä ja vakava. Mikään ei oikeuta lapsen minkäänlaiseen väkivaltaiseen kohteluun.
Mutta milloin väkivaltainen ja alistava vanhempi - katuessaan syvästi nuoruuden tietämättömyyttään, vanhojen mallien toistoa ja surkeuttaan saisi jonkinlaisen synninpäästön... Miten selittää aikuiselle lapselle käytöstään ja pyytää anteeksi. Miten auttaa ja hyvittää...?
Äiti -51

Olen suuttunut tämän päivän ohjelmastanne ja puheistanne, joka koski lapsen kasvatusta.

Jos olette lasten äiti, ja olette ylpeä tällaisesta tavasta kasvattaa lapsia, olette pahimpia äitejä.

En ymmärrä, enkä tahdo tietoisesti ymmärtää huumorianne tässä asiassa!

Tiedän tästä nyt kaiken tehden omat johtopäätökseni asiasta.

Luunapin ja tukkapöllyn tai koivuniemen vitsalla varottamisen ja toteuttamisen kevyesti lapsen ikä huomioiden hyväksyn, en mitään muuta selitystä!

Väkivaltainen vanhempi saa myöhemmin kokea kovempaa myöhemmin tavalla tai toisella! Se ei totisesti ole helppo kokemus. En ole teidän puolellanne näiden puheiden perusteella.!

"Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan." Ei nyt, mutta myöhempien vuosien päästä! Olen ehdottomasti lapsen puolella!

Terveisin eräs kuuntelija

Äänen korottaminen lapselle on eri asia kuin lapselle huutaminen. Varsinkin jos huutamiseen kuuluu vielä kirosanojen käyttö, minusta se on aivan yhtä tuomittavaa kuin lapseen kiinni käyminen tai läimäyttäminen. Olen seurannut 2,5 -vuotiaan lapsenlapseni kielenkäyttöä läheltä. Häneen tarttuvat kirosanoin höystetyt käskyt ja komentaminen herkästi ja hän käyttää niitä jatkuvasti, koska esimerkki on saatu omalta isältä. Samoin isoveli kohtelee pienempää veljeään, huutamalla ja käskemällä. Ei ainoastaan lapsen lyöminen ja kovakätinen kurittaminen ole tuomittavaa, pidän kovaäänistä lapselle kiroilemista vähintään yhtä pahana lapsen "kasvatuksena".

PS. Miksi Kirsi Virtanen lukee muutoin ansiokkaita ajatuksiaan pilkallisella äänenvireellä? Aluksi luulin, että koko pakina oli tarkoitettu pilaksi, kunnes tajusin, että se johtui väärin valitusta äänenpainosta, joka kuulosti pilkalta, erityisesti suomalaisten äitien pilkkaamiselta verrattuna ruotsalaisiin äiteihin.

Olen ollut aikoinaan sitä mieltä, että ei saa käydä käsiksi. Ei edes antaa tukkapöllyä. Toisin sitten kävi lapseni ollessa noin viisivuotias räjähdin totaalisesti ensimmäisen kerran. Hän heitti nuppinelat ympäri lastehuonetta. Ompelin siellä. Niitä meni joka paikkaan. Leluihin ylä- ja alahyllylle sekä lattialle. Nyt loppui. Otin hiuksiin kiinni. En ymmärtänyt itseänikään. Olin aikoinaan päättänyt oman kuritukseni kautta, jotta en piiskaa. Puhumalla. Olinkin niin yksin kasvattajana toisella paikkakunnalla, mies meni omia menojaan eli elämätöntä lapsuuttaan. Minä olin kotona. Olisi pitänyt saada näkökulmaa omaan hyvinvointiinkin. Lapsille toisiakin hoitajia. OMA KURITUKSENI AIKOINAAN: * Aiheet oli kun en syönyt omasta mielestäni pahaa ruokaa ja TV:n katselusta (naapuris häiritsin heidän elämää). Asia olisi pitänyt mielestäni selittää totuudenmukaisesti. Piti kieltää etten koskaan tule katasomaan naapuriin TV:tä (meillä ei sitä silloin ollut). Oma ajatus oli. En saa valehdella, tulen kumminkin joskus. Niin kauan kesti piiskaus, kunnes myönsin etten tule. Omasta mielestäni valehtelin.* Lapsen logiikkaa.

NYT puollan ajatusta, jos ei sanalliseti saa kuria, niin miksi ei. Mutta oikeus ja kohtuus kaikessa. Ei mahdotonta. Oma lapseni ei osannut puolustautua "hoidossa" kun toinen samanikäinen "erisukupuolta" (onko merkitystä) kävi nyrkit pystys kiinni mennen tullen. Pitää osata puolustautua. Omaa minää kohtaan. Ei saa antaa periksi. "Liian kiltti ei ole hyvä." Maailma tallaa jaloillaan. Eläimetkin taistelee, oikeuksistaan. Vahvempi yleensä voittaa eläinmaailmassa. Se käy saalille ensin. Ihmiset ruotsalaistkin saisivat puolustajan, ellei suusanallisesti pärjää. Jääkiekko-ottelut ovat aina olleet koetinkivi. Ruotti-Suomi. Itsetuntoko. Katseella seuraaminen. Pelataan loppuun saakka peli. Voitto tai häviö.
Jos vedän tähän naapurimaan Venäjä... voihan Venäjä. Nais/Miesnäkökulma... alistus/ei. Kulttuuriaate. Missä on alkoholilla vaikutusta. Kommuuni. Ihmisarvo.

MIKSI EMME OSAA KOMMUNIKOIDA OIKEIN? MIKSI VAIKENEMME? MIKSI TEEMME ITSELLEMME PAHAA? MISTÄ LÖYDÄMME APUA; TARVITTAAESSA? MITEN LAPSET SAAVAT ÄÄNENESÄ KUULUVIIN? TOTUUS MISSÄ MENNÄÄN; KUKA TEKEE MITÄKIN? SYYTÖN-SYYLLINEN VAIKO KOMPROMISSI-TASAPELI-SUKU MUKAAN:)

M I T E N VÄLTÄMME ONNETTOMUUDET? (raha, rakkaus, rauha, ruoka, lepo, hyvä aika...)

Mielestäni lapsella on itsestäänselvästi oikeus elää väkivallattomassa ympäristössä, kaikenlainen fyysinen puuttuminen lapseen on väärin. Väärin on myös lapsen henkinen pahoinpitely - vähättely, pilkkaaminen, alistaminen, mitä kaikkia muotoja niitä nyt onkaan.

Olen ollut lapsi 40-50-luvuilla. Ja vaikka omat vanhempani eivät varsinaisesti "antaneet selkään", niin tukistuksia ja läimäyksiä kyllä sain. Ja kyllä, kyllä niistä on jäänyt tunne, että vanhempi enimmäkseen purki omaa kiukkuaan minuun, lapseen. Alussa tunne oli vihaa ja uhmaa, myöhemmin tunsin vanhempia kohtaan pettymystä, kun he olivat olleet epäoikeudenmukaisia.

Toinen asia, jota olen miettinyt paljon, oli yleinen vähättelevä ja melkein vihamielinen suhtautuminen lapseen. Lapsen tunteita ei tarvinnut (= ei saanut) ottaa huomioon, vaan hänet sai huoletta asettaa naurunalaiseksi. Häntä sai kiusoitella, hänelle sai puhua palturia leikin varjolla. Olen tullut asiasta tietoiseksi vasta kun olin itse aikuinen ja olin siirtämäisilläni tuota perin juurin väärää ihmiskuvaa vuorostani ympäristöni lapsiin - omia lapsia minulla ei ole, puhun sukulaisten ja ystävien lapsista. Siis vasta parikymppisenä tajusin vähitellen, miten nurinkurinen tuollainen käytös oli, kun ajattelee, että sen pitäisi antaa lapsille malli tulevaan maailmaan. Ja järkytyin sitä, miten helppoa olisi toteuttaa vanhaa mallia omassa käytöksessään, siis jos ei pysähtyisi ajattelemaan asiaa.

Siis: ennen sai laittaa lapsen hakemaan pimeästä riihestä jotakin esinettä iltamyöhällä. Jos lapsi pelkäsi, hänelle naurettiin ja häntä pilkattiin. Naimaton eno sai kiusoitella naiseksi varttuvaa tyttöä ja tökkiä "leikillään" hänen rintojensa nuppuja.
Kun pojat varttuivat asevelvollisiksi, he simputtivat kavereitaan. Kun heistä tuli pomoja yrityksiin, he osasivat ottaa alaisilta luulot pois ja hallita pikku hitlereinä omaa tunkiota.
Ja ennenkin oli äitejä, jotka leveilivät lastensa ansioilla. Silloin ei älytty mittailla samoja asioita kuin nyt, mutta kävelemään oppiminen, puhumaan oppiminen, koulumenestys, opiskelupaikka - kovaa valuuttaa joidenkin äitien mielestä!
Kiitos, Kirsi Virtanen, tämä on hyvin tärkeä asia. Ohjelma oli minusta hirmu hyvä, koska kyllä tällaiset käytösmallit ansaitsevat tulla herjatuiksi. Mikä muu siihen voisi auttaa?!
Orvokki

Miten sattuikaan pari päivää sitten tuli nuorimman poikani kanssa (12 v.) puheeksi menneet tapahtumat. Jutustelu alkoi halustani tietää miten hänellä nykyisin menee äitinsä kanssa(äiti läpikäy vaihtelevia 'tunnetiloja' taivaallisista spektaakkeleista suoraan huutoon -ehkäpä ei nykyisin enää niin usein).

Ihan hyvin -sanoi poikani, mistä sitten jutustelu alkoi ...

Hän kertoi muistavansa yhden tapauksen, mikä koski itseäni (väkivalta). Hän muisti, miten tahallaan (näin hän kertoi) rikkoi kellarin ikkunan kivellä. Miten minä (isä) olin ottanut risun, ja läpsinyt housujen päälle ...

Tälläinen muisto siis kaksitoistavuotiaalla oli isänsä vakivaltaisuudesta -ei paha- ajattelen itsekseni, mutta tiedän samalla paljon asiaan liittyvää muutakin.

Tiedän sen, että rauhallinen harkinta pysyy tai kaatuu yksilön kulloiseenkin henkiseen tilaan. Elimme siihen aikaan 'huonoja' aikoja. Avioero, monenlaiset sitä seuranneet ristiriidat, huonovointisuus jne...

Kun siis katsomme vanhempien huonoja tekemisiä pitää muistaa myös inhimillinen puoli. Tämä ei ole puolustus, vain kokemus omalta kohdalta.

Asiat muuttuivat, se mikä olin, se palasi takaisin ja niinpä voimme yhdessä muistella menneitä tapahtumia. Ilman näitä tapahtumia (poikaani koskien) emme kenties olisikaan tässä, missä nyt olemme. Meillä on kummalakin tietoisuus siitä, että sellaiset asiat eivät voi toistua, vaikka olisikin ristiriitoja. Olemme kasvaneet -olemme molemmat oppineet ymmärtämään itseämme ja sitä, miten toimimme, ja miksi.

Kellarin ikkunan rikkominen 'tahallaan' -niin kuin hän asian ilmaisi- ei ollut tahallinen teko. Myös hän oli tapahtumien keskellä, sai niistä osansa, teki mitä teki, koska ei muuten osannut ilmaista sanottavaansa.

Kirsi Virtanen puhuu taas kerran hyvin tärkeistä asioista. Tunnistan hänen kertomuksestaan myös tyttäreni (aikuinen).

Synnytettyään toisen lapsensa (muutama kuukausi sitten) tapahtui laitoksella jotakin, mikä sai tyttäreni epätoivoon. Siellä annettiin ymmärtää, ettei lapsen kohdalla kaikki aiat olleetkaan hyvin. Oli silmien luomissa jotakin, mikä herätti ajatukset tiettyyn suuntaan .. oli muutakin. Sanalla sanottuna: he saivat tyttäreni pelkäämään.

Hän soitti minulle ollessaan vielä laitoksella -kuuntelin hänen tarinansa, ja en voinut sanoa hänelle muuta kuin ensimmäisen asian, mikä tuli mieleeni: usko, että asiat ovat hyvin -he ylireagoivat. Näin olikin: asiat olivat hyvin, mutta olen pannut merkille, että tyttäreni siitä huolimatta kiinittää tavattonmasti huomiota niihin viesteihin, mitä neuvolat, sun muut tarjoavat. Milloin kasvu näyttää pysähtyneen, milloin lapsen paino ei nouse tarpeeksi jne ...

Kaikkiin näihin reagointeihin olen ollut melko tyly, ja 'ymmärtämätön'. Elä omaa elämääsi -lapset kehittyvät tavallaan, ne eivät ole sittenkään neuvoloiden keskikäyrien mukaan kulkijoita, vaan yksilöitä. Ja taas tyttäreni palaa maan pinnalle, kunnes kaikki alkaa uudestaan ...

Olemme pohtineet sitäkin miksi nuoret äidit jauhavat netissä asioista keskenään. Miksi he eivät puhu miestensä/omien vanhempiensa kanssa? Onko sukupolvien ketju tässä mielessä katkennut? Alammeko taas puheen kiireestä ja siitä, ettei ole aikaa lapsille? Näyttäisi myös siltä, että mitä enemmän saa tietoa, se samalla pinnallistuu.

-pietroboy-

Vasta yksi kommentti näin iltapäivällä. Onpa yllättävää! Olisi luullut, että tämä aihe jos mikä tuo ennätysmäärän kommenteja.

Itse olen pari kertaa paikallisen lehden keskustelupalstalla herätellyt keskustelua tästä aiheesta ja aina mielipiteeni on teilattu 100-0 näiden lapsenhakkaajien toimesta. Voi päätellä, että ainakin täällä maaseudulla lasten hakkaamisella on pitkät ja moneen sukupolveen ulottuvat perinteet. Hyvin tyypillisiä kommentteja ovat vanhat, typerät sanonnat kuten "joka vitsaa säästää se lastaan vihaa" tai "joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee". Näillä perusteilla ainkin minun kokemuksen mukaan lapsenpieksäjät perustelevat tekojaan.

Kiitos Kirsi tästäkin aiheesta!

Olen samaa mieltä,kuin Kirsi Virtanen.
Lasta EI saa lyödä,eikä muutenkaan kohdella huonosti.
Aikuiset
ei saa omaa huonoa tuultaan purkaa lapseen,
Hyvällä saa asiat sujumaan paremmin,kun juttelee ja
tuo hieman iloa lapsen elämään.
Silloin kaikki sujuu kuin tanssi !

Ihan asiallinen kolumni (tällä kertaa) Virtaskalta. Meillähähn on totuttu ajattelemaan, että meillä tehdään asiat (tässä tapauksessa lasten kasvatus) huomattavasti paremmin kuin muualla. Ruotsista nyt puhumattakaan, nehän ovat sellaisia mammanpoikia. Koulusurmiin syyksi katsottiin internet ja Yhdysvallat ja ratkaisuna käsiaseiden kieltäminen. Kotioloihin huomion kiinnittäminen kuului sarjaan kaunopuheita, sillä kenelläkään julkisuudessa asiasta puhuneista ei ole ollut harmainta aavistustakaan siitä, miten asiaa oikein voisi alkaa lähestyä käytännössä.

Huutaminen voi olla lapselle ihan yhtä traumaattista kuin lyöminenkin,joten ei Kirsi Virtanen ihan oikeilla raiteilla ole sitä salliessaan. Ei kaikki väkivalta ole fyysistä, vaan on myös henkistä. Se vasta hirveää usein onkin, terv nimimerkki "Kokemusta on". Huom! Tämä ei tarkoita että suosisin väkivaltaa missään muodossa.

Toki huutamisessa on eri asteita. Varsinkin tolkuttomaksi menevä, raju, suora sieluun asti menevä repivä julma, lapsen koko olemassaoloa kyseenalaistava huutaminen, mikä lopulta muuttuu kritisoinniksi ja jäkätykseksi on aina paha, kun taas huudahdus tai lempeä karjaisu esim vaaratilanteissa ei.
Jos lapsen perusihmisyyttä ja olemassaoloa aletaan kyseenalaistaa huutamalla niin lopputulos ei varmana ole hyvä.

Tulipa kerrankin asiallista ohjelmaa.Oli oikein oppitunti
Katselehan runoja galleriassani, on tullut lisää.
Siunausta ja menestystä työllesi.
Ystävällisin terveisin Reino Koponen

En ole yleensä erityisemmin pitänyt Kirsi Virtasen ohjelmista; en pidä hänen provosoivasta, kärjistävästä ja yleistävästä tyylistään. Tämänpäiväinen ohjelma oli kuitenkin hyvä, kärjistäminen ja yleistäminen tuntui toimivan tässä yhteydessä. Toivottavasti ohjelma herättää suomalaiset miettimään lasten kohtelua tarkemmin.

Luin hiljattain sveitsiläisen psykiatrin Alice Millerin teoksen Lahjakkaan lapsen draama. Suosittelen. Siinä on myös selostettu, miten lapseen kohdistuva väkivalta ei ole pikkujuttu, vaan se vaikuttaa lapseen hänen koko loppuelämänsä ajan. Suomalaisten kansallissairaus masennuskin saattaa olla seurausta suomalaisesta väkivallan kulttuurista.

Martti Paloheimo (Kirjapaja 1997) käsittelee kirjassaan "Suomalaisen lapsuuden haavat, miten sinua kohdeltiin lapsena" esimerkein terapiahoidoissa olleita henkilöitä, jotka ovat mahdollisesti joutuneet käymään koko elämänsä ajan eheytymisprosessia lapsuudessaan saamien traumojen vuoksi.

Kiitos! kun paasit asiaan. Aina syytetaan paivakoteja ja hoitajia ja koulua. Mutta, kun se syy on meissa vanhemmissa. Jatketaan keskustelua niin kauan, etta jokaikin lapsi on turvassa. Taistellaan: aletaan itsesta.

Lasten hakkaaminen ja vitsaaminen ei ole oikein, mutta pieni tukistus on välillä ihan paikallaan.
Jos lapselle ei koskaan tehdä mitään muuta kuin huudetaan, jos se tekee jotain pahaa, niin se turtuu ja tottuu siihen. Mitä hyötyä? Lapsi tottuu, että on ihan sama mitä hän tekee niin hänelle vain huudetaan.
Tällaisista lapsista tulee niitä, jotka voivat tehdä mitä vaan, koska he eivät saa siitä rangaistusta. He voivat tehdä mitä vaan myös silloin kun läähtee kotootaan pois. Kurittaminen kannatta jossain määrin!!! Kurituksella ja väkivallalla on täysi ero!!!

Asiaa puhui.Olen useamman kerran ollut tilanteessa, jossa ollaan keskusteltu lasten ruumiillisesta kurittamisesta. Ja hämmästynyt kerta toisensa jälkeen, miten rauhalliset, fiksun oloiset ihmiset puolustavat sitä juuri näillä Virtasen mainitsemilla asioilla: "minuakin on lyöty ja olen kiitollien siitä vanhemmilleni jne" Voi olla vaikeaa olla satuttamatta lasta, kun oikein suuttuu, jos itseäkin on satutettu, mutta pitäisi olla ehdottomasti ja aina niin, että toista ei saa satuttaa ikinä! Pahinta on lyödä pientä ja puolustuskyvytöntä.
t. suurperheen äiti

Kuulin ohjelmasi ensimmäistä kertaa, sillä olen kanavanne "satunnaiskuuntelija". Ehkä aikomuksesi oli hyvä, mutta mielestäni lähestymistapasi oli jossain määrin naiivi ja aivan liian yksinkertaistettu. Tuntuu siltä, että et ole ajatellut asiaa aivan loppuun saakka. Keskustelua se on näköjään herättänyt, ja ehkä se (toivottavasti) olikin pohjimmainen ajatuksesi.

Koin kuitenkin, että nimitys-"säälittävä ihmisraunio" on luunappeja ja tukistamista kasvatuskeinona käyttävästä vanhemmasta varsin liioiteltu. Itse en ole joutunut sellaisia (vielä) käyttämään ja toivottavasti en paljoa joudukaan. Minua on kuitenkin ehkä muutaman kerran tukistettu ja kenties saman verran määriä luunapitettu. Nämä teot tekevät siis SINUN määritelmän mukaan MINUN vanhemmista "säälittäviä ihmisraunioita", joille voit vielä (ehkäpä päin naamaa?) sanoa: "Hyi Hitto!"

Siinä sinä menet niin pahasti metsään, että kolisee. Ja ilmeisesti olet sitä mieltä, että jonkun olisi pitänyt tehdä heistä ilmoitus viranomaisille(?) Jalo ajatus.

Ajatuksesi lapsiin kohdistuvista väkivallasta oli oikeilla jäljillä; sitä EI pidä sallia. Joskus on kuitenkin hyvä ottaa järki hetkeksi aikaa käteen ja miettiä hetki eikä kirjoittaa tunnekuohun vallassa kaikkea, mitä sylki suuhun tuo. Kuten tavataan sanoa: "Järjen käyttö on sallittua, jopa toivottavaa."

En oikein ymmärrä mustavalkoista suhtautumistasi lapsen kasvatukseen. Olen samaa mieltä siitä että lasta ei saa lyödä eikä sille saa aiheuttaa minkäänlaista alistamista. Minä olen ainakin tähän asti (lapseni ovat 11 ja 9) välttynyt lyömästä lapsiani.

Mutta aina välillä, erityisesti 4-7 - vuotiaille, pitää sanoma saada perille, saada lopettamaan ei-toivottu käytös, esim risulla toisen hakkaaminen tai kivien heittely parkkipaikalla. Tämän ikäisiä sanottiin lapsuudessani "hulliaisiksi", fysiikka toimii mutta päänuppi kolisee tyhjyyttään.

Tuossa iässä lapsestani otin kiinni, jos sana ei toistoista huolimatta tehoa. Tarkoitus on saada lopettamaan ei-toivottu tekeminen. Olen samaa mieltä siitä, että oman raivon, kiukun ja suuttumuksen purkaminen lapseen fyysisesti on väärin, onneksi omat vanhempani opettivat meidät 70-luvulla siten, että toista kunnioitetaan, ei lapsen ihmisarvo katoa siihen, että hän ei tottele. Lapsen ei-toivottu tekeminen lopetetaan vaikka fyysisesti lapseen kajoamalla, mutta lasta ei rangaista fyysisesti.

Ohjelmastasi sai käsityksen, että myös lapsen henkinen "rankaisu" olisi väärin. En ole lainkaan samaa mieltä kanssasi. Lapsen pitää oppia, että toisen satuttamisesta, joko henkisesti tai fyysisesti, joutuu kantamaan seuraukset. Isäni sanoi meitä pojankoltiaisia ojentaessaan, että "jos minä en teitä tavoille opeta, sen tekevät poliisi ja linnakaverit".

Pakinasi oli tahallaan kärjistetty, en usko kenenkään vanhemman käyttäytyvän kuten pakinassasi toivoit, se johtaa aikamoiseen kaaokseen lapsen mielessä, oikean ja väärän rajat katoavat ja omien mielitekojen tekeminen muita tai seurauksia huomioimatta on elämän pääasia.

Missa tama ohjelma on kuultavissa? Ennen tama ohjelmasarja oli Ylen internetissa ja nyt sita ei ole saatavilla mistaan. Sama koskee Tuomas Embuskea, eepokkia, aristoteleen kantapaata jne! Mita siella taas saadetaan, ohjelmat nettiin kuultavaksi ja sassiin kiitos.

Nettikuuntelija

Kylläpä nyt Kirsi laittoi pahan asetelman kun kirjoitti:
"Jos olet tästä asiasta eri mieltä, saat toki olla.
Mutta silloin sinäkin olet aikamoinen surkimus."

Tuo on sitä perinteistä Jos et ole meidän puolellamme olet meitä vastaan uhoa. Tietysti tuollaisen ennakkotuomion esittäminen myös selvästi estää asiallista keskustelua.

Asetelmaa pahentaa vielä Kirsin raju tapa yleistää: "Meillä piiskataan ja tukistetaan lapsia surutta. Se ei suomalaisen isän tai äidin mielestä edes ole väkivaltaa, vaan ruumiillista kurittamista."

Tietenkään asia ei ole lainkaan niin yksinkertainen kuin alustuksessa esitetään.
Skaala on valtava, toisessa päässä ovat lasten tapot, toisessa päässä luunapit tai sormille näpsäytykset.
Kirsi laittaa suoralta kädeltä kaikki rikoksiksi, mutta tuskin se nyt ihan noin sentään on. Varmaan sieltä luunapin ja tapon välistä jostain löytyy se kohta josta ylöspäin mentäessä on todella kyseessä rikoksesta.

Dostojevskin tunnetuin teos taitaa olla Rikos ja rangaistus. Me aikuiset ymmärrämme että rikos ja rangaistus kuuluvat yhteen, mutta missä vaiheessa sitten lapsi pitää opettaa siihen että pahasta teosta tulee myös rangaistus ja että rangaistus on sitä ankarampi mitä pahempi teko.
Jossain vaiheessa tätä oppia pitää alkaa lapsellekin vähän kerrallaan antaa. Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä että se oppi annettaisiin lasta hakkaamalla ja fyysisiä vammoja tuottamalla, muotakin keinoja on.

Kivun tuottaminen jotta oppi menisi perille taitaa muuten olla loppujen lopuksi aika yleistä. Pari esimerkkiä tuolta nelijalkaisten maailmasta.
Muuan esteratsastusvalmentaja (muistaakseni Saksassa) päätti saada hevosensa hyppäämään puhtaammin siten että laittoi niihin puomeihin pieniä teräviä piikkejä. Näin jalkojaan roikottava hevonen sai selvän viestin, jos et nosta jalkojasi se tekee kipeää. Tuo tapa sitten tuomittiin ja julistettiin eläinrääkkäykseksi.

Sähköpaimenia sitten kuitenkin myydään Suomessa joka vuosi suuria määriä. Aiemmin niitä käytettiin lähinnä lehmien pitämiseksi laitumillaan, mutta nykyisin niitä näkee kutakuinkin kaikissa hevosaitauksissa. Periaate on hyvin yksinkertainen, jos eläin pyrkii kiellettylle alueelle niin se saa sähköiskun kuonoonsa.
Pitää huomata että usein nämä sähköpaimenet ovat nimenomaan eläinten omaksi turvaksi, estetään pääsy jyrkille rinteille tai vaikkapa virtaavaan jokeen.

Siinä sitten voi filosofisesti miettiä että kuinka eettistä tai epäeettistä pienen kivun tuottaminen on jos tarkoitus on myös opettaa ja suojella. Sitäkin voi miettiä että poikkeaako ihmislapsi kuinkakin paljon eläimistä oppisensa suhteen.

Pienen vinkinkin voisi Kirsi Virtaselle antaa. Lasten hakkaamisen rinnalla on myös toinen tapa pahoinpidellä, nimittäin henkisen väkivallan käyttö. Siitä voisi vaikka tehdä ihan oman juttunsa, se kun taitaa olla vielä fyysistäkin väkivaltaa yleisempää.

Radiosta tulee juuri parhaillaan ohjelmasi, jossa käänteisellä (?) huumorilla neuvotaan lyömään lasta oikein.
En pystynyt kuuntelemaan ensi hämmästykseni jälkeen sitä, vaikka kyllä ymmärsin tarkoituksesi, tai no...
Eikö ole vähän liian uskaliasta kirjoittaa vakavasta asiasta noin. Entä jos ohjelmaa jostain kumman syystä kuunteleekin juuri se henkilö, joka on jäänyt pahoinpitelystä kiinni ja kokee nyt ahaa-elämyksen.
Tuollainen kommenttityyli on ala-arvoista ja sitä tulee harjoittaa halutessaan vain pienessä porukassa, jossa varmasti tietää, että viesti menee perille niinkuin sen on tarkoitettu menevän.

Aihe on tärkeä ja on hyvä että siitä puhutaan.

Viesti tuli perille, mutta en kyllä ihan allekirjoita että ruotsalaiset olisivat niin paljon parempia kasvattajia kuin suomalaiset! Mutta voi se olla tottakin, enhän minä ruotsalaista yhteiskuntaa niin hyvin tunne. Äitien nettifoorumeilla on kyllä enimmäkseen positiivinen ja kannustava ilmapiiri, eikä muistaakseni kukaan ole käyttämälläni sivustolla fyysistä kuritusta suositellut.

Huutaminen ja henkinen väkivalta on minunkin mielestä vahingollista lapselle, eikä yhtään sen hyväksyttävämpää kuin fyysinen kurituskaan. Tuo ohjelman "kiinnijäämättömien kuritustapojen" esittely oli kyllä turha, meni vähän yli...

Aiemmin ajattelin että on ok antaa joskus vaikka piiskaa lapselle, jos ei mitenkään muuten tottele....Juuri näin siksi kun itsekin olen pari kertaa saanut koivuherrasta sen ikäisenä että muistan, eikä ainakaan pahempia traumoja ole jäänyt. Luunappeja tai tukistamisia ei koskaan ollut, eikä henkistä väkivaltaa. Tuo piiskaus tapahtui "hyvästä" syystä, eikä suuttumuksen vallassa. Kaksivuotiaana äiti oli kuulemma kerran vitsan kanssa ajanut minut maantieltä, jonne olin aina karannut eikä kiellot ollet siihen auttaneet. Maatilan emännällä kun oli niin paljon töitä ettei lasta voinut koko ajan vahtia..

Mutta nyt kun minulla on oma taaperoikäinen lapsi, niin olen asiaa pohtinut, enkä missään nimessä halua käyttää fyysistä kuritusta!!! Pieni lapsi on niin viaton ja puhdas, eikä varmasti parane tai jalostu paremmaksi väkivallalla! Meillä on uhmaiät ja muut vielä edessä, mutta yritämme pärjätä puhumalla ja muullaisilla rangaistuksilla. Toimisikohan tähtitarra-pisteet tms. joita ohjelmassa "Nanny 911" käytetään..?!

Kyllä esimerkiksi perhevalmenuksessa/neuvolassa voitaisiin käsitellä aihetta enemmän. Siellä pitäisi antaa neuvoja ja vinkkejä siihen, miten väkivalta voidaan korvata paremmilla, palkitsemiseen perustuvalla tavalla..!

-äiti 32v.

samanlaista äänenkäyttöä harrasti ruotsinopettjani, kun me pojan koltiaiset emme omaa parastamme muuten ymmärtäneet - opimme käytöstapoja.

Kiitos Kirsille kantaaottavista, rohkeista puheista.

Itse ole syyllistynyt luunappeihin ja häpeän sitä syvästi. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin toivon, että tulevat lapsenlapseni eivät saa käytöksestäni kärsiä. Lapsiltani olen käytöstäni anteeksi pyytänyt.

Riuhtaisten, tönäisten tai vaikka syliin kaapaten pitää ihmisiä varjella lapsista aikuisiin.

Kiitos Kirsi, kun herättelet meissä aikuisen vastuuta. Aikuisena oleminen ei ole aina leppoisaa oleilemista, vaan enemmän mukana elämistä ja sen on IHANAA! Kuuden lapsen kanssa, joista nyt jo osa aikuisia, on ollut hienoa olla isä.

Silloin kun on ei ole mitään hyväksyttävää syytä ajatella toisin. Väkivaltaa ei voi puolustaa millään naurettavalla filosofoinnilla. Kivun tuottaminen pienissäkään määrin fyysisesti ei ole oikeutettua.

Sanoilla me usein sivallamme rajusti. Kun aikuinen pyytää anteeksi typeryyttään, pahoja sanojaan, oppii lapsikin niin tekemään.

Toivottavasti sanojesi takana ei ole pahuutta eikä omia halujasi vaan häpeä siitä, että oikeasti niin papit kuin isätkin ovat lapsia hyväksi käyttäneet. Siitä on puhuttava, lujaa ja niin kauan kuin yksikin lapsi on uhattuna.

tämä tuntui aika mauttomalta. Alku oli hyvä. Vertaus lapsen ja työkaverin välillä oli ajatuksia herättävä. Mutta sitten... Neuvoja miten voi paremmin lasta hakata, paremmin kurittaa. :0 Siis mitä?! Suomalais- ja ruotsalaisÄITIEN vertailu, siis mitä ihmettä?!

Mielestäni tärkeää keskustelun aihetta on myös se, miksi uhmaikäinen lapsi voi herättää ärtymyksen ja kiukun tunteita. Miten voisi paremmin ymmärtää omaa ärtymystään ja kiukkuaan, ja miten voisi paremmin sietää lapsen uhmaa? Miten voisi rakentavasti siihen suhtautua? Nämä ovat mielestäni tärkeitä keskustelun aiheita. Ei ainoastaan se, miten paheksuttavaa ja kamalaa/rikollista lapsen hakkaaminen on.

Herkkä ihminen ei edes leikillään eikä provosoidakseenkaan pysty kehoittamaan ketään pahoinpitelemään lasta. Olen pettynyt.

Kiitos Kirsi Virtanen, että otit tämän vaietun ja hyssytellyn lasten pahoinpitely -aiheen niin suoraan ja voimakkaasti esille. Jos tämänkaltaisia mielipiteitä tulisi enemmän julkisuuteen, niin kenties asenteetkin alkaisivat muuttua vihdoin parempaan suuntaan.

On todella kummallista, että aikuisen ihmisen pahoinpitely on poliisiasia, mutta lapsiin kohdistuneena väkivalta menee jonkin hämärän kasvatus-nimikkeen alle.