Mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen?

Kirsi Virtasella on ohut, pedanttinen ja omahyväinen ääni. Erinomainen ääni parodiselle pakinoijalle. Näkökulma kuhunkin asiaan on taatusti kapea. Mitä tämmöisistä aineksista tulee? Kymmenen minuutin pakina ja ehkä 6 kerran sarja. Sitten idea on loppuun ammennettu.

Tämänpäiväinen fysiologisen kuoleman teema oli upea, mutta toteutus kehno, etäinen ja mielenkiinnoton. Oudosti valittu kaunis musiikki ei sido osia yhteen vaan erottaa.

Kirsi Virtasella on oma kapea osaamisensa. Omaan tunnin mittaiseen eivät eväät riitä.

Kirsi Virtasen, tai kenenkään muunkaan on älytöntä väittää, että "nykyihminen tietää, että kuoleman jälkeen ei ole elämää". MISTÄ HÄN SEN TIETÄÄ?

toivon sydämestäni, että lapsensa vastikään menettäneet eivät olisi kuulleet ohjelmaa.
huh, miten kuvottava oli kuvaus siitä, miten keho alkaa muuttua kuoleman jälkeen... kuka omaisensa menettänyt haluaa kuulla, miten tuo sielun maja muuttuu kaikenlaisten hajoittajien myötä kasaksi luuta??? miten lapsen pehmeät ja rakastavat käsivarret muuttuvat vähitellen kermamaiseksi massaksi.
aivan yököttävä juttu

voimia teille, jotka elätte luopumisen ja menettämisen aikaa.

mistä muualta saa voimaa jaksaa mustan murheen läpikuin siitä, että lapsi odottelee johtotähtenä taivaan kodissa???

En voi kuin ihailla sitä, miten Kirsi Virtanen saa moisen puhetulvan aikaan aiheesta kuin aiheesta. Minkä valtavan pohjatyön hän tekeekään jokaisen ohjelmansa eteen!
Turha provosoitua Virtasen näkökulmista. Harvoin kuolemaa käsitellään tältä kantilta kun Virtanen sitä käsitteli, kyllä Kirsi oli taas nainen paikallaan Ylen aamussa.

Avarakatseisuutta hyvät ihmiset. Miksi odottaa, että radiossakin vain myötäiltäisiin omaa ajattelua? Kirsi Virtanen tuo raikkaita tuulia ainakin minun aamuhetkiini haastaen ajattelemaan asioita laajemminkin.

niinpä niin, taas osasit sohaista jonkin mielensopukoihin mutta, -on tosi asia että moni muukin on miettinyt tuota samaa asiaa kuolemastaj jopa minä. mutta mutta, tuo plastinaatiossa on vain yksi huono puoli,- mitä teen koko suvulla häijynnäköistä muovitettua "kurppaa" jotka kummittelevat vielä mielessä elossa ollessaan sanomien ja tekemien tekojen takia, säilöisinkö niitä puutarhan nurkalle variksen peläteiksi vai vajaan pölyttymään jotain mahdollisesti myöhemmin keksittävää tehtävää varten. eikö ole paljon parempi että ne ovat sijoitettu pois silmistä ja (pois mielestä) kiinnitetään huomioa vain paikalla ja lähistöllä oleviin. Nooo, tuo elintestamentti on jotenkin niiin vaiettu asia että en malta olla tarttumatta siihen , itse tein jo vuosikymmeniä sitten testamentin ja olen toitottanut siitä julki, että tietävät. kyllä minä mieluummin vaeltelisin täällä jossain toisessa kropassa (Toiv. nätimmässä)kuin antaisin kaiken matosille.

Voisiko saada myös kuvauksen ihmisruumiin pimeän aineen ja energian hajoamisesta ?

Hei
Olinpa taas iloinen kuunnellessani yo aiheen. Järkeävätä puhetta. Olen käynyt puhumassa paljon hautajaisissa, joissa on tätä tieteellistä ja oikeaa ratkaisua kannatettu. Näinhän asia on. Olen ollut kriittinen Sinun joihinkin muihin aiheisiin. Tällä kertaa olimme kyllä aivan samaa mieltä.

tapio leppänen/ nurmijärvi

no itse voisin testamentata elimiäni jälkeläisteni käyttöön. niin ja mitä käy kuoleman jälkeen ?? oon miettinyt että yksinkertaisesti syntyy uudestaan... tai sitten yksinkertaisesti lakkaa olemasta... mikä on uskomatonta edes ajatella.. elämä on iso lahja... kun ajattelee maailmankaikkeutta... ollaan niin pieni osa sitä kaikkea. niin onko se itsestään selvyys että elämää on kuoleman jälkeen ??? juuri meillä... kuitenkin... jotain on pakko tapahtua... kyllähän atomit meistä jää leijumaan... :)

kumminkin musta tuntuu että me eletään kaikki jonkunlaisessa pyörteessä... voisi kutsua sitä vaikka elämän ketjuksi heh heh.. henkilökohtaisesti toivon että elämä on vasta kaiken alku. mutta järki sanoo että ei olla mitään erityisempää... mutta ehkä joku hallitseva voima meitä ohjaa :) kumminkin ihminen on täysin poikkeuksellinen... mutta alunperin aivan samasta lähtöpisteestä.

en suosittele että tätä aihetta mietitään. sillä ei ole mitään merkitystä mitä tapahtuu. kaikella on aikansa. mutta jos saisin asiasta päättää.. niin mieluummin eläisin nuoressa kehossa 60-80 vuotiaaksi ja kuolisin onnellisena ja voimakkaana pois.kuin että kuihdun ja kidun pois tautien myötä. toivon että tähän löydetään ratkaisu joskus. lopulta se sydän kuitenkin lakkaa pumppaamasta. mutta että eläisi sen ajan nuorena... se on semmoinen haaveeni.... kun loppujen lopuksi lähes suurin osa "älyllisestä" elämästä eletään vanhana... mun mielestä elämän laatua tulisi parantaa.

toivottavasti tästä viestistä herää ajatuksia joittenkin korviin. jos viesti jaksetaan hyväksyä :)