Skip navigation.
Home

Nainen on miestä parempi

(YLE Radio 1, ke 1.10.2008 klo 9.06-10.00)

Jos kiihkottomasti ja tosiasioita vertaillen asiaa tarkastellaan, on nainen miestä parempi, toteaa Kirsi Virtanen.

Vaikka mies on historiassa ollut hallitseva sukupuoli, näin ei ole enää kauaa. Miksi?

No siksi, että nainen on empaattisempi, parempi liikenteessä, hoitaa kodin, pukeutuu huolitellusti.

Siksi, että naiset valtaavat korkeakoulut ja ovat tulevaisuuden suhteen luottavaisempia kuin miehet.

Jo koulussa pojat ovat jäämässä tyttöjen jalkoihin. Isät räpläävät aina jotain releitä, pojat tekevät tätä perässä. Paitsi että pian he tähyilevät tyttöjä, eivätkä harrasta mitään kehittävää.

Vaikka naisten aivot ovat miesten aivoja pienemmät, naisten voittokulun taustalla on geneettisiä tosiasioita.

Naisten aivoissa on paljon miesten aivoja tiuhemmassa neuroneja. Jos miesten aivot ovat kuin Pohjois-Korea pimennyksen aikaan, ovat naisten aivot kuin suurkaupungin valot.

Onko todellakin näin?

Jos asia on näin silloinhan miesten asemaa olisi syytä parantaa. Sukupuolten välinen eriarvoisuus on Suomessa todettu tärkeäksi asiaksi. On vain toimittu täysin väärin koska näin on päässyt tapahtumaan, että naisten asema on keikahtanut näin paljon paremmaksi.

Voitaisiin aloittaa vaikka koulusta ja tehdä se enemmän poikia suosivaksi, eikö vain?

Hienoa että tämä asia on huomattu. Tasa-arvo tärkeä arvo meille suomalaisille.

Ahaa...

Siis tähän tyyliin harjoitettu sovinistinen kirjoittaminen onkin täysin hyväksyttävää?
Vai onko kyse vain kirjoittajan suuresta huomionkipeydestä näin raflaavalla aiheella?
Itse en edes viitsi alentua tällaisesta aiheesta kinaamiseen. Surullisen säälittävää, että lähdetään julkiselle sovinismin tielle tuollaisia kyseenalaisia "tieteellisiä" argumentteja käyttäen.

Onpahan hullunhauska

Onpahan hullunhauska henkilö tämä Virtanen. Eipä uskoisi että holhouksenalaisesta ja lukutaidottomasta toisesta sukupuolesta on tullut reilussa vuosisadassa näin itseriittoinen ja omahyväinen. Gnothi seauton, gyne..

Provosointia, provosointia ...

Kyllähän kaikella tavalla voi provosoida keskustelua. Mielenkiintoista näissä tasa-arvoasioissa on se, että naiset saavat kyllä revitellä mielensä mukaan, ja heitä silti pidetään täysin asiallisina. Mutta auta armias, jos miestoimittaja ottaa vastaavan tyylin: hänet kastroidaan ja lynkataan julkisesti misogyyninä, minkä jälkeen hän on myös täysin menettänyt uskottavuutensa.
Muuten: jos vedotaan tieteellisiin faktoihin, täytyisi myös viitata tutkimukseen/tutkijaan, jossa nämä asiat on todettu.

pula

Naiset ovat fiksuja; siis siitä puhe mistä pula.

sääliksi käy

Jotenkin käy sääliksi sovinisteja, sekä mies- että nais- sellaisia. Täytyy olla ihmisellä asiat aika huonosti, jos omanarvontunne on tuolla lailla sukupuoleen takertuneena.

Ja jos evoluutiosta puhutaan, niin. Jos miehet eivät olisi sellaisia kuin ovat, naiset istuisivat tänäkin päivänä luolissa/puunlatvassa keskustelemassa empaattisesti siitä, miltä tuntuu kun petoeläin järsii omaa jälkeläistä. Näinhän useimmat ihmisen sukuiset kädellislajit taitavat tehdäkin.

Melkein onnistui, ei ihan

Nyt eivät paukut ihan riittäneet terävän huumorin tuottamiseen tästä aiheesta. Tarkoitus oli toivottavasti provosoida älyttömyyksillä mutta juttua ei saatu kiihtymään riittävästi että huumori olisi puhjennut kukkaansa.

Hienoa kuitenkin että joku yrittää saada puhuttua näinkin vakavasta aiheesta huumorin kautta. Yleensä irvokkaan epätasa-arvoinen tasa-arvokeskustelu on aihe josta ei vitsiä uskalleta vääntää.

Sitkeitä kuin pajut...

Hehehe, no jopas oli huumoripitoinen pläjäys...

Yksi asia jäi huomaamatta evoluution kulusta: naiset ovat viimeisen sadan vuoden aikana ryhtyneet itse päättämään lisääntymisestään, kun sitä ennen vonkuu-, risti- tai muulla ryöstöretkellä olleet miehet ovat päättäneet, kenet pistävät paksuksi ja naisten osa on ollut tyytyä pyöräyttämään lapsi per vuosi.

Makeat naurut aiheuttanut

Makeat naurut aiheuttanut puheenvuoro - mainiota - ohjelmapaikka kuitenkin mielestäni täysin väärä, kun aamupäivällä ylen kanavalta odottaisi asiaohjelmaa. Tekijät huomannevat mikä mahdollisuus heillä olisi naurattaa yleisöä erilaisissa ajanvietetilaisuuksissa.

Loistava ohjelma!Ja totta

Loistava ohjelma!

Ja totta joka sana, senhän me kaikki tiedämme. Naiset ovat monella tavalla miehiä parempia,joissakin asioissa suorastaan kiusallisella tavalla, ja sekös miehiä harmittaa. Toimittajalle kiitos, ja kiitos myös tyylistä pilke silmäkulmassa.

Nimimerkille "nimetön": kysehän ei tietenkään ole siitä, kuten Kirsi Virtanenkin ohjelmassaan totesi, että naisten ASEMA olisi miehiä parempi. Tämä siitä huolimatta, että naiset pärjäävät koulussa ja opinnoissa miehiä paremmin. Yhteiskunta siis suosii rakenteissaan yhä miehiä, vaikka naiset ovat taitavampia kuin miehet; onko se oikein?

Basisti takarivissä

Jos ollaan aivan tarkkoja, matalat äänet kantavat kauemmaksi kuin korkeat äänet, jotka lähietäisyydeltä kyllä herättävät eniten huomiota. Ilmiö johtuu matalien äänien pidemmästä aallonpituudesta.

Mies provosoituu enenmmän kuin nainen:)?

En kannata feminisminkään varjolla esitettyä miesten morkkaamista sen enempää kuin naistenkaan. Elämänkokemuksen karttuessa käy yhä selvemmäksi, että yksilö on yksilö, eikä pelkkä sukupuolensa edustaja.

Mutta tässä monologissa taisi olla kyse menneisyyteen, naisten alistamisen ja vähättelyn historiaan, kohdistetusta vastavedosta. Niin ainakin toivoisin.

Juurihan tuossa edellä eräässä kommentissa todettiinkin, miten nopeasti naiset ovat onnistuneet nousemaan miesvaltaisen menneen maailman alennustilastaan, johon johtivat koulutuksen ja kansalaisoikeuksien epääminen sekä monet muut sortotoimet.

Tänä päivänä meidän olisi jo oltava sellaisen yläpuolella, vaikka ainahan jotkut sortuvat tyhmään, stereotyyppiseenkin käytökseen, jolloin voidaan joko nostaa esille yksilön vastuu - tai kuitata toiminta "tyypilliseksi": nuorisolle, vanhoille ukonjäärille, poliitikoille, työläisille... milloin millekin ryhmälle.

Itse en alistuisi minkään ryhmän rivijäseneksi, jonka toimintaa tulkitaan vain jäsenyyden kautta. Jotkut miehet ja naiset näen ihailtavina, joitakuita en tosiaankaan - ne kummankin sukupuolen stereotyyppisimmät(jotka hakevat kaiketi turvallisuutta samanlaisuudesta siskojen tahi veljien kanssa) ärsyttävät kyllä yleensä eniten!

Limbo

Onko Kirsi riidellyt miehensä kanssa?
Ohjalma oli kuin taantuma menneisyyden asenteisiin.
Ei edes hauska, kuten Kirsin ohjelmat yleensä ovat.
Tarkoitus oli kai vain provosoida, mutta nyt sekin
meni ihan metsään.

Tämä onhjelma oli Kirsin huonoimpia :(

xx 60 v

Parempi empatiakyky?

Voin Kirsi ymmärtää naisellisia turhautumiasi ja koittaa myös myötäelää niissä. Seikka jota jäin pohtimaan oli, että missä kohti ohjelmaasi ilmenee se naisen jalostuneempi empatiakyky? ;)

..ehkä "parempikin", mutta ainakin kauniimpi

Yli 50 vuoden kokemuksella miehenä voin vain todeta, että naiset ovat fiksuja mutta joka tapauksessa poikkeuksetta kauniita.
Riipumatta ns. ensivaikutelmasta on jokaisessa naisessa jotain todella kaunista ja viehättävää; kasvot, hiukset, kaula, rinnat(tietysti!), lantio, sääret, silmät, ryhti, kädet, ilme, iho, kävelytapa, puhetapa, ääni, katse, reidet, jalkaterät, sormet, varpaat, korvat tai jotain muuta.

Tämä on vilpitön mielipiteeni, eikä tarkoitettu mielistelyksi tai vastaavaksi.

Voihan jossain olla joku nainen, josta ei löydy mitään kaunista, mutta tähän mennessä tapaamissani naisissa - kaikkialla, työpaikalla, matkoilla, kaupungilla jne - on ollut jotain kaunista, usein vielä useampikin viehättävä ominaisuus samassa naisessa. Onnekseni oma vaimoni on tästä hyvä esimerkki.

Lisäksi olen valmis uskomaan väitteen naisten "yleisestä paremmuudesta" miehiin verrattuna.

Kiitos Kirsille mukavista ohjelmista!

Miesten ja naisten älykkyysero

Yleisradiossa voidaan näköjään sanoa, mitä sylki suuhun tuo. Korjaan vain yhden virheen ohjelmassa.

Naisten aivoissa on paljon miesten aivoja tiuhemmassa neuroneja, väitti Virtanen. Väite ei pidä paikkaansa.

Tarkkaan ottaen naisen aivot ovat 85 prosenttia miehen aivojen painosta ja tilavuudesta sekä neuronien lukumäärästä! Keskimäärin miehen aivot sisältävät 22,8 miljardia hermosolua ja naisen 19,3 miljardia, eikä neuronien tiheydessä ole eroa. (Pakkenberg, B. & Gundersen, H. J. G. Neocortical Neuron Number in Humans: Effect of Sex and Age. – The Journal of Comparative Neurology, 1997, 384, 312–320.)

Seurauksena miesten 18 prosenttia suuremmasta aivosolujen määrästä on viiden pisteen ero yleisälykkyydessä g, josta taas seuraa miesten yliedustus varsinkin vaativissa ammateissa. Mitään lasikattoa ei siten ole olemassa!

Sukupuolten suorituseroja akateemisissa opinnoissa kaikissa Britannian yliopistoissa tutkittiin 1970-luvun lopulla. Tutkimus käsitti 125 670 loppututkinnon suorittanutta miestä ja 71 737 naista, mikä ero lukumäärissä jo kertoo naisten kovemmasta karsinnasta. Miehistä silti yhdeksän ja naisista viisi prosenttia sai erinomaiset arvosanat. (Lynn 1994, 263–264.) Yhteiskunnan korkeimmille paikoille oli siten tarjolla yli kolme miestä yhtä naista kohti.

Britannian eliittiyliopistoista Cambridgessä 17,9 % miehistä ja 8,5 % naisista saavutti ylimmät arvosanat vuonna 1987. Opiskelijoista lisäksi oli miehiä puolet enemmän. Oxfordissa 16,7 % miehistä ja 9,1 % naisista sai ’firsts’ 1984–88. Miesten suoritus oli ylivertainen sekä humanistisissa että luonnontieteissä.

Suomalaisista miehistä Mensaan kelpaa 1,79 ja naisista 0,75 prosenttia, mikä johtuu miesten ja naisten viiden pisteen älykkyyserosta, kun keskihajonta on 15 pistettä. Todisteena tästä on miesten 2,4-kertainen yliedustus Mensan jäsenistössä.

Amatsooni

Hirmuinen 1-silmäinen amatsooni hävitti miehenpuolikkaat
maan päältä.Jäljelle siitä jäi vain se 1-neuvoinen naisen-
puoli.(Joskus kyllä herää epäilys, että onkohan se Virtanen
ihan tosissaan tosissaan...mutta, ei kai sentään).
Ohjelma oli hyvä.Se ärsytti kutkuttavasti.Kuuntelijoita
riittää ja kantaa otetaan innokkaasti samalla formaatilla.
Kuuntelen vastaisuudessakin tätä ohjelmaa jos toimittaja
kieltäytyy päättäväisesti puhumasta asiaa.Se on varmaan
ohjelmajohdonkin neuvo.Kannattaa pysytellä ihan pellelin-
jalla.Siitähän sitä maksetaan.
Kuulemiin ensi viikkoon.Muista pitää pintasi ja ole vain
kuin ei mitään.

Kauneus on katsojan silmässä

Sukupuolten yleisestä paremmuudesta kisaaminen on pakko käsittää huumoriksi, koska jomman kumman tahansa väittäminen oikeasti paremmaksi on suokupuolierottelua.

Tosin KV:n jutustelun huumori ei ole kovin terävää, ja vaikka alussa (ehkä osaksi aihepiiristä) johtuen kuuntelinkin mielelläni KV:n pakinoita, nyt ne alkavat maistua puulta.

Aivan toista maata on Jertta Blomstedt (siis nainen), joka pystyy puristamaan muutamaan minuuttiin enemmän asiaa ja analyysiä kuin KV lähes kolmeen varttiin. Tämänkin aamun kolumni oli aivan uskomaton ajatuksen kuljetus vakavan musiikin konsertin kuuntelutavoista Suomi-brändiin.

On siis (jollain mittapuulla mitattuna) toisia naisia parempia naisia, miehiä parempia naisia, naisia parempia miehiä ja toisia miehiä parempia miehiä. Mutta entäs sitten?

Ajateltavaa

Tämä kirjoittajan teksti oltaisiin voitu hyvin helposti ja vain muutamaa sanaa vaihtamalla muuntaa erään keski-Eurooppalaisen liittovaltion viiksekkään diktaattorin puheenvuoroksi 1930-luvun alkupuolella.
Ihmisvihaan (niin rodulliseen kuin sukupuolelliseen) yllyttäminen - lisäksi vääristellyin ja subjektiivisin tieteellisin näytöin - on äärimmäisen törkeää, jonka lisäksi se on myös Suomen rikoslaissakin määrätty rangaistavaksi.
Tälläinenko luo nyt sitä "lähimmäisestä välittämisen ilmapiiriä", jota vvm J. Katainen peräsi vastikään erään toisen ihmisvihaajan tekemän tuhotyön jälkeen?

Paras pakina tähän asti

Tämä oli kaikkien aikojen ajatuksia herättävin eli parahin Kirsiltä kuulemani pakina.

Pakinoitsija etsii tavallaan syytä miesten parhauteen, mutta on kärjistää asian kääntämällä sen päin vastoin. Miksi siis te naiset ette kaiken tämän jälkeen ole kuitenkaan parempia?

Miehenä tai oikeammin viime aikoina loogiseen ajatteluun perehtyneenä "koen" että maailma ei pysyisi hetkeäkään kasassa ilman sitä kaikkea järjestystä, joka naisia tuntuu ällöttävän. Joskus tosin minuakin. Ei ole perusteltua väittää että esimerkiksi talouspolitiikka olisi jäänne menneiltä ajoilta. Sinikka Salo väitti Radio 1:ssä sitä miesvaltaiseksi.

Mutta me tavikset nähdään asioiden tapahtuminen pää asiassa mikrotasolla. Lainaan tähän alle, jottei Kirsi saisi väärinkäsitystä siitä mitä mikrotaso tarkoittaa. Minä en tunne niin kansantaloutta, mutta ymmärrän tuon hyvin miehenä.

Keväällä saimme viimeksi kuulla puheen miten vain ja ainoastaan markkinatalous eli mikrotaso olisi se kaikki.

Naiset!

http://www.askokorpela.fi/kansanta/raktoi/rato07/rato070s.htm#Makrotarkastelun%20rakenteellinen%20l%E4ht%F6kohta

1. Mikrotasolla kulutuksen teorian painopiste on kotitalouden kulutuksen jakautumisessa hyödykkeittäin. Makrotasolla painopiste on koko yksityisen kulutuksen määräytymisessä ja vaihtelussa.

2. Mikrotasolla pääomanmuodostus on voimavarojen kohdentamis-ongelma. Makrotasolla se on suhdannevaihteluongelma.

3. Mikrotasolla kiinnostavat hintasuhteet, makrotasolla hintataso.

4. Mikrotasolla tarkastellaan tuotannontekijöiden rajatuotoksia. Makrotasolla tuotantofunktion avulla tarkastellaan työllisyyden tasoa.

5. Mikrotasolla markkinavoimat määräävät voimavarojen ohjautu-misesta, makrotasolla julkinen sektori harjoittaa talouspolitiikkaa ja puuttuu talousprosessin kulkuun.

6. Yrityksen teoria on kokonaisuudessaan mikroteoriaa. Ulkomaankauppaa ja rahataloutta käsitellään vain makrotason ongelmina.

Naisten oma Seppo Lehto

Ohjelma menee rikostutkintaan mahdollista syytteen nostamista varten vihan lietsomisesta kansanryhmää vastaan.

Ei sillä, että todennäköisesti kukaan ei ole loukkaantunut, mutta kyseessä on selkeästi lainvastainen ulosanti.
Jos miehen tilalle laitettaisiin esim. somali tai mikä tahansa muu kansanryhmä ja hyökättäisiin yhtä rajusti näitä vastaan, käyttäen vääristellen mm. genetiikkaa, niin kyseessä olisi historiallinen riman alitus, jolle edes 2.5 vuoden vankeustuomion vastaavasta toiminnasta saanut Seppo Lehto ei pystyisi.

Toivon, että yhtä pilaantuneita naisia ei päästettäisi jatkossa ääneen. Tutkintapyyntö lähtee jokatapauksessa.

R.A.

Laillistettua sukupuolivihaa

Uskomatonta miesvihaa. Jos mies olisi puhunut samalla tavalla naisesta olisi varmasti julkisen sanan neuvostoa myöten hirnumassa "epätasa-arvosta".

Määritelmällisesti tämähän oli sovinismia, eli kansankiihotusta ja jotain tiettyä ryhmää (vain puolet ihmiskunnasta!) vastaan suunnattua dissausta.
Naissovinismia säälittävimmillään ja huvittavimmillaan oli tuo ohjelma.

Kun naisella ei ole mitään näyttöjä "paremmuudestaan", kulttuurin, tieteen tai taiteen luomisesta, sen pitää puhua sellainen itselleen. Siitä puhe mistä puute. Vai oletteko koskaan miehen ylistäneen omaa sukupuoltaan, hokemalla "hyvä me miehet!" tai "vahvoja miehiä!".

Säälittäviä ovat sellaiset naiset, jota eivät osaa muuta kuin ylistää itseään, tyyliin naiset naisista naisille naistenlehtiin.

Nainen on sovinnainen laumasielu. Ns. koulumenestys on juuri sitä, että kuuliaisesti tehdään niin kuin auktoriteetit opettaa. Nerous ei kuulu naiseuteen, koska se on yksilöllista itsevarmuutta eli maskuliinisuutta. Jos nainen satunnaisesti on nerokas, se on todennäköisesti lesbo.

Pitäisiköhän jonkun tehdä jonkinnäköinen oikeusaloite tai suoranainen syyte, koska tämä oli totaalisen loukkaava ohjelma.

Hienoa olisi jos joku aidosti vahva nainen tekisi sen, ja ryhtyisi miehisyyden puolestapuhujaksi ja ylistäjäksi, eli maskulinistiksi. Sellainen nainen olisi enemmän kuin tasa-arvoinen: miehenarvoinen.

Tasa-arvoinen maailmankatsomus

"Kukaan nainen ei ole nerokas, poika parka. Naiset ovat koristuksia. Heillä ei ole koskaan mitään sanottavaa, mutta he sanovat sen hurmaavasti. Naiset edustavat aineen voittoa älystä, miehet taas älyn voittoa moraalista"
- Oscar Wilde, Dorian Grayn muotokuva

Tavoitteena ei ole siis tasa-arvo, vaan naisen ylentäminen miehen yläpuolelle hallitsevaksi sukupuoleksi? Kun naissukupuoli ajaa tasa-arvoa, niin se tehdään alentamalla mies apinan tasolle. Kun mies taas kertoo pärjäävänsä tietyissä asioissa naista paremmin, kuten looginen päättelykyky, hän on sovinisti.
Tasa-arvo tehdään rakastamalla ja kunnioittamalla pyyteettömästi, eikä alistamalla.

Terveisin, Teemu Artukka

jestas sentään

Itselleni tuli ensimmäisenä mieleen rva Virtasen katkeruus ja halveksunta lähipiirinsä Miehiä kohtaan(Aviomies, työkaverit, isä, veljet ja näiden edellisten miesystävät jne.) Olet viisaana ja vahvana naisena jotenkin epäonnistuneesti ajautunut miesluusereiden läheisyyteen, koska itse en tunnistanut juttusi miehiä(En kyllä naisiakaan) jostain kuitenkin olet juttusi miesmallit ja esimerkit ottanut ja nähnyt

Ohjelmassa paljon

Ohjelmassa paljon totta!

Esim. kustannusala, kirjastot, yliopistot, terveydenhuolto jo naisten valtaamia.

nyrkin ja hellan väliin

Naiset ovat ensisijaisesti tarkoitettu miesten tarpeiden tyydyttämiseen.

Naisten huomattavasti

Naisten huomattavasti suurempi empatia-kyky tulee esille mm. naisten luonteenomaisella tavalla selkäänpuukottaa ystäviään sekä kolmiodraamojen loputtomana luomisena.

Kyllä naiset aivan hyvin tietää miten paljon enemmän naiset juonittelee ja hyväksikäyttää ihmisiä. Miehillä tämä taas on hivenen suorempaa jossa taas useemmin väkivalta astuu kuvioihin tehokeinona. Naisilla kun ei väkivalta välttämättä onnistu, niin keskitytään sitten henkiseen terrorismiin ja ahdisteluun.

Kyllä te tiedätte, turha jeesustella.

Trolli

Tämän täytyy olla internetin kuuluisa trolli...

Syy voittokulkuun

"Vaikka naisten aivot ovat miesten aivoja pienemmät, naisten voittokulun taustalla on geneettisiä tosiasioita."

Tissit.

Jos kiihkottomasti ja tosiasioita vertaillen asiaa terkestellaan

Ihmettelen suuresti, kuinka ko. kommentin antaja on yleensäkään päässyt Ylen kanaville? sillä hän edustaa mitä ilmiesemmin 100% lesboa ja on näin täysin väärä henkilö esiintymään näillä kanavilla, sillä ehkä juuri hänen moisensa epätäydellisyys on ollut myös motiivin antajana Kauhajoen moisessa massamurhaamisessa, joten pois tuollaiset natsihenkiset lesbot yleisradion taajuuksilta.

selvää "trollaustahan"

selvää "trollaustahan" tämä on. Heitetään ilman täysin naurettava ja absurdi väite, tai kiihkotetaan ihmisiä asialla joista HYVIN monet ovat varmasti eri mieltä. Näin saadaan ainakin huomio itseen. Kaikki huomiohan on hyvää huomiota? Kuuntelijoita/katselijoita/lukijoita riittää, ihmiset eivät pääse irti aiheesta joka ärsyttää.

Itsensä silti tälläisillä asioilla idiootiksi leimaa.

Kiitos taas, Kirsi Virtanen

Aivan mahtava taito sinulla yhdistellä pientä provosointia ja tutkittua tietoa herkullisen huumorin höystämänä.Ja vielä hyväntahtoisen äänen kertomana. Olen päivän aikana lainaillut tämän aamun juttusi herkkupaloja tyttärelleni, joka ei sitä kuullut. Kannattaa julkaista kootut jutut kirjana, vai onko niin jo tehty?!

Täytyy kyllä myöntää, että pitää omata tietynlainen huumorintaju, että pystyy nauttimaan tekstistäsi täysillä. Onneksi minulla on. Kiitos tämänpäiväisestä. Odotan ensi keskiviikkoa.

Hyvää jatkoa, toivoo Terttu 63 v.

Vain näyttö sitten enää puuttuu

Naiset pärjäävät yhä paremmin koulussa, kun miehet siirtyvät suoraan paremille apajille työelämään ja perustamaan yrityksiä. Mihin ne naiset oikeastaan sitten kouluttautuvat? Parempituloisten putkimiesten akateemisiksi kumppaneiksi?

Ja milloin ovat naiset olleet kehityksen etujoukoissa? Aina tullaan perässä miesten pikkuhiljaa hylkäämille reviireille uroksia matkien (esim. politiikka). Miehet ovat aina olleet johtavia innovaattoreita ja visionäärejä koulutustasosta riippumatta (Edison, Einstein, Gates, Jobs...)

Vielä tuosta sikiönkehityksestä: jos kaikki ovat olleet ensin tyttöjä, niin eikös mies ole sitten se pidemmälle kehitelty versio? ;-)

Mies on tosiaan heikompi sukupuoli

Hahaha. Ihan loistavaa. Totta paljolti. Miehet ovat tunteellisempia ja siten heikompia - kylmät naiset pystyvät tekemään asioita tunteettomasti paljon helpommin.

Ainoa vain, että naisten empaattisuus on aika selektiivistä, ja tosielämässä moni nainen pystyy halutessaan olemaan erittäin julma, kostonhimoinen ja pahuus itse.

Melkoisen kehno trolli.

Melkoisen kehno trolli.

Hauska juttu

Pakina antoi hyvät naurut moneen kertaan. Biologisten faktojen tulkinnassa kyllä taisi mennä vähän mutkia epärealistisen suoraksi. Totta kyllä on että toisen X-kromosomin puute tekee äijät sairaammiksi ja kuolevaisemmiksi. Positiivista olikin tukeutuminen evoluutioteoriaan ja biologiaan. Kirsihän kunnostautuu myyttien kaatajana. Tämän päivän myyttejä on tapa selittää selvästi biologisperustaiset erot yhteiskunnallisesti. (Esiintyy tietysti vieläkin esim rasistisia päinvastaisia yrityksiä)
Mies-nais-stereotypiat oli tietysti pakinatyyliin Kirsillä kärjistettyinä. Ainakin meillä kotona ne on monessa suhteessa aivan toisin päin, kuin Kirsi esittää. Kaikki äijät ei innostu punaisista urheiluautoista - eikä edes k..vänjatke-mersuista. Toisaalta monet muijat haluu city-maasturin.
Ei se toki haitaksi ole vaikka annetaan naisten välillä dominoida vallan keskuksia, kokenut vasta tietää. Kirsinkin pakina viittaa siihen, ettei naisten asema ehkä nykyäänkään niin huono ole. Ainakin heillä on melkoinen valta miehiin noin henkilökohtaisissa suhteissa. Seikkaperäisempi erittely tässä yhteydessä olisi hankala. Ja onhan sitten "Mm Pompadoureilla" ja monilla muilla ollut suurtakin poliittista merkitystä.

Tervepä Teille!
Sika-Eemeli

Täytyy kyllä sanoa, että

Täytyy kyllä sanoa, että tälläinen typerä provosointi ei kyllä naisen asiaa edistä. Hyvä esimerkki naisen epäonnistumisesta on Anneli Jäätteenmäki tai Tarja Halonen. Molemmat ovat onnistuneet sotkemaan Suomen asioita melkoisen lahjakkaasti, omilla typerillä ideologioillaan ja mielipiteillään. Pasilaa lainatakseni: "Nainen on heikko, nainen on tyhmä!"

Tässä Virtasen motiivi!

Kuuntelin Virtaskan ohjelman tänään sattumalta autoa ajaessani. Näin miehenä ärsyyntymiseni feministejä kohtaan nousi ohjelman aikana huippulukemiin. Niin kuin varmasti jokaista muutakin mieskuulijaa, minuakin jäi ihmetyttämään mikä mahtaa olla motiivin taustalla kun ajatteleva nainen julkisesti haluaa halventaen alistaa miessukupuolen näinkin totaallisesti.

Mutta melko heti tajusinkin mikä tuo Virtasen motiivi todennäköisimmin on. Häntä itseäänki ällöttää naisfeministit! Tällaisella osuvalla provosoinnilla hän saa suuren joukon miehiä feministejä vastaan. Ja tämähän olikin koko tempun tarkoitus. Kirsin tavoin toimii ovela ja ajatteleva nainen. Ei iske suoraan niin kuin mies vaan puukottaa selkään kiertotietä niin kun nainen.

Myönnä Kirsi, että perimmäinen tarkoituksesi onkin kriisiyttää nykytilanne, jossa naiset ovat tasa-arvokiihkoilussaan mennee jo älyytömyyden rajoille. Muuten ohjelmasi tarkoituksella ei voinut olla mitään sukupuolten yhteistä etua ajavaa motiivia.

En olisi uskonut, että

En olisi uskonut, että päivän ohjelmasta olisi tullut näin paljon typeriä palautteita, ja nimen omaan tietystikin miehiltä. Kyllähän jokaisen kuuntelijan olisi pitänyt ottaa Virtasen jutut kevyellä huumorilla. Tosin pakko myöntää, että itsekin kolmen naisen (äidin ja kahden siskon) kanssa varttuneena arvostan enemmän naissukupuolta. Kuitenkin loppukädessä yksilöiden väliset erot ovat sukupuolten välisiä eroja suurempia.

Terveisin MIESkuuntelija

kärjistäminen

onkohan tieto kärjistettyä. Et ole varmaan lukenut uusimpia neurologian julkaisuja. Ei pidä väittää ellei tiedä

"Tämä siitä huolimatta,

"Tämä siitä huolimatta, että naiset pärjäävät koulussa ja opinnoissa miehiä paremmin. Yhteiskunta siis suosii rakenteissaan yhä miehiä, vaikka naiset ovat taitavampia kuin miehet; onko se oikein?"

Itse asiassa koulutusjärjestelmä on yksi niistä lukemattomista rakenteista, jotka suosivat naisia. Sitran teettämä tutkimus nimittäin osoitti, että tytöt saavat heikommalla osaamisella parempia arvosanoja kuin pojat. Tähän koulutukselliseen sukupuolisyrjintään ei tietenkään miesvihamielisessä feministi-Suomessa ole puututtu millään tavoin.

Jos joku miestoimittaja tekisi Ylelle jutun, jossa väitettäisiin miesten olevan parempia, hän saisi 100% varmuudella kenkää välittömästi, vaikka kyse olisi miten humoristisesta tai faktaperusteisesta ohjelmasta tahansa. Miksi ihmeessä seksististä sikailua pitäisi suvaita naistoimittajiltakaan?

SJS

No, helppohan se on olla empaattinen, hyvä liikenteessä, hoitaa kotia ja pukeutua huolitellusti.

Kun miehet ovat ensin keksineet ja rakentaneet talvellakin lämpimät asunnot, ajoneuvot, kodinkoneet ja vaatteitten koneellisen valmistamisen ja kuljettamisen ulkomaille. Joku onneton pohjoiskorealainen tämänkin nettisysteemin lie keksinyt, jolla nyt meille Virtasen Valkeutta levitetään.

olisiko noin?

Tässä on unohdettu kylmät faktat. Koska maailma halutaan nähdä tietyllä tavalla. Valitettavaa on vain, että kirjoittaja itse ei varmaankaan tätä ymmärrä. Juuri ne geneettiset faktat jotka Kirsi mainitsee ovat syynä hänen epäonnistumiseensa väitteidensä osalla. Kannattaisi ehkä tutustua vaikka ihan nykymallin mukaiseen kehitys oppiin jos haluaa käyttää vastaavanlaisia argumentteja. Pahoittelen, mutta olet väärässä.

Loistavaa satiiria!

Kiitos Kirsi,tämä on yksi parhaimmista pakinoistasi!

Milloin saamme kuulla pakinan aiheesta "Mies on naista parempi"?;)

Nainen 29 v.

"Milloin saamme kuulla

"Milloin saamme kuulla pakinan aiheesta "Mies on naista parempi"?"

Emme koskaan, sillä sehän olisi seksististä ja loukkaavaa.

:-----------D

Vaikka koko juttu olikin utopistinen ja huumoria - niin mielestäni suurin este naisten paremmuudelle tai yhdenvertaisuudelle on se ettei nainen yksinkertaisesti halua olla miestä parempi parisuhteessa.

?

Kiitos päivän nauruista. Tekstissä ei ollut mitään muuta tosiasiaa kuin, että naiset hoitavat kodin ja naisilla on pienemmät aivot. Parempi liikenteessä? Monesti juurikin tytöt ajelevat skoottereillaan huolittomasti ja monesti vielä väärällä kaistalla.

Noh, monikulttuurisuus

Noh, monikulttuurisuus tuhoaa naisen joka tapauksessa. Sitten miehet asuvat paratiisissa oikeasti viisaiden ja kauniiden latinonaisten kanssa. Sillä se että on käynyt lukion ei tarkoita että olet älykäs, se tarkoittaa että osaat nuoleskella opettajia ja päntätä turhanpäiväisiä asioita ja nostaa pientä palkkaa.

Jos miehet ovat sellaosia

Jos miehet ovat sellaosia kuin Kirsi Virtanen eiasia- ohjelmassaan yrittää selittää, niin sehän on ihan naisten vika, koska hehän ovat pilanneet kasvatuksellan miehet. Tähän asiaan on onneksi tulossa tasa-arvon nimissä parannusta tulevaisuudessa.

Hieno jutustelu!

Todella piristävä kannanotto naisnäkökulmasta! Onneksi suurimpaan osaan todisteista ja johtopäätöksistä voi suhtautua huumorilla, koska miehethän ovat loistavia erottamaan kielellisissä viestinnässä sen oleellisen asian eli perustellun faktan eivätkä sotkeudu perustelemaan asioita lähinnä tunneperäisellä vuodatuksella. Miehellä olevan luontaisen huumorintajun perusteella jutusta saa pitkäksi aikaan iloa pimeneviin syysiltoihin, joiden aikana voi miettiä, että miksi se naisten niin oivallinen ja tiettyyn aiheeseen kohdistuva perusteellinen kommunikointitaito niin kovin usein katoaa tunteiden purkausten ja pikkumaisuuden alle, kun keskustelun lopputulos ei olekaan se oman ennakkokäsityksen mukainen. Onneksi ohjelmassa vahvistettiin se hieno naisnäkökulma, että jaettu salaisuus ts. luottamuksellisen tiedon välittäminen eteenpäin, on naisten välisten keskusteluiden tärkein anti. Hyvää syksynjatkoa!

Virtasen puheet

Virtasen puheet palturia

Ovatko naiset parempia kuin miehet?
Kyllä, parempia synnyttäjiä, parempia lastenhoitajia, parempia kodinhoitajia, parempia ruoanlaittajia. Ts naiset ovat parhaimmillaan juuri perhe- ja kotiasioissa. Näin sen on Luojakin suunnitellut, sillä onnellinen perhe saadaan aikaiseksi vain miehen ja naisen yhteistyöllä ja keskinäisen kunnioituksen ja rakkauden avulla.
Kaikkinainen sättiminen, valtataistelu, vihanlietsonta ja toisen sukupuolen halveksiminen tuhoavat avioliittoja ja perheitä ja perheen hajotessa syyttömät lapset kärsivät eniten.

Mies ja nainen ovat täysin riippuvaisia Luojastaan, taivaallisesta Isästään, (myös taivaallisesta Äidistään). Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, mieheksi ja naiseksi. Siis mies ja nainen yhdessä ovat Jumalan kuva. Tosin olemme vielä vaatimattomalla kehitysasteella Luojaamme verrattuna.

Raamatussa oleva kertomus Simpsonista sisältää runsaasti vertauskuvallisia opetuksia. Muutenkin Raamatussa on paljon vertauskuvallisia opetuksia, joten Raamattua ei pitäisi julkisuudessa repostella ellei tunne sen sisältöä ja vertauskuvallisia opetuksia.

Nykyinen maailma on pimeyden tilassa ihmisten riitaisuuden, ahneuden, väkivallan, huumeiden ja turmiollisten tapojen vuoksi. Suomen kansa, joka turvasi Jumalaansa hädässä ollessaan sotien aikana, on nyt hylännyt Jumalansa ja uskoo vain itseensä ja rahoihinsa. Sunnuntaistakin on tehty markkinapäivä, joten lapsille ei ole aikaa myöskään sunnuntaina, kun pitää juosta rahan ja edullisten tarjousten perässä.

Lapsissa kuitenkin on tämän kansakunnan tulevaisuus, joten heidän hyväkseen pitäisi tehdä kaikki mahdollinen perheitä ja hyvää kasvatusta tukemalla sekä miehen ja naisen välistä avioliittoa tukemalla.

Arvostan kotia, jossa vanhemmat, mies ja vaimo, kunnioittavat ja rakastavat toisiaan ja lapsiaan ja auttavat ja palvelevat toinen toistaan lahjojensa ja kykyjensä mukaisesti yhteistyötä tehden yhteisen onnen ja menestyksen hyväksi. Sellainen koti on kuin kappale taivasta maan päällä.
Sellaiseen kotiin eivät mahdu ilkeät, loukkaavat ja arvostelevat puheet toisen sukupuolen mahdollisista vioista ja heikkouksista, sillä emmehän kukaan ole täydellisiä.

Julkisuudessa pidettyjen esitelmien sisältöä pitäisi miettiä erityisen tarkkaan, ettei lyhytnäköisyydessään tule kylväneeksi vihan siemeniä, sillä jokaisesta siemenestä kasvaa lajinsa mukainen kasvi. Jos kylvät vihaa, korjaat tuhon satoa. Tämä on nähty lukemattomia kertoja, viimeksi viime viikolla.
Joten kannattaa puheissaan kylvää mieluummin sovun, ymmärryksen ja lähimmäisenrakkauden siemeniä, sillä ne kasvavat hyviksi hedelmäpuiksi, joista voimme nauttia makeita hedelmiä, joista koko kansakunta pääsee iloitsemaan.

Aivan loistavaa.

Tällaista haluaisin kuulla lisää. Kautta historian on todisteltu miesten olevan naisia parempia ja että mies jostain kumman syystä olisi naisen yläpuolella ja perheen pää. Todisteeksi kelpaa se, että raamatussa lukee niin. Mutta tosiaan, ensin ei suinkaan ollut mies, vaan perussukupuoli onkin nainen.

Katsokaapa nyt mihin tilaan on maailma mennyt miesten johdolla?

Hauska oli myös lukea närkästyneitä kommentteja.

Aika reilua

On kyllä melko loukkaavaa tekstiä muka viisaalta kirjoittajalta, vaihtakaas mies sanan tilalle somali ja nais sanan tilalle valkoinen, onkohan yhtä hyväksyttyä. Miksi suomalainen heteromies on ainut ketä suomessa saa sortaa?

Kirsin tekstissä on vikana se, ettei ole "faktoille" mitään tukevia viittauksia, kuten linkkejä tutkimukseen jossa tuo olisi todettu.

Suuri syy koulumenestyksen erolle on se, että peruskouluissa on paljon enemmän naisopettajia, jotka tietenkin -vaikka tietämättään- suunnittelevat opetuksensa naisten ajattelutavalle sopivammaksi. Esimerkiksi väittelyssä tai kokeissa pojat oppisivat paremmin, tätä tukee jo poikien paremmuus matematiikassa, fysiikassa ja teknisessä työssä, mutta tytöt dominoivat esimerkiksi kielissä.

tästä voitte lukea aiheesta: http://en.wikipedia.org/wiki/Sex_and_intelligence ja kuten täältä näkyy, miesten keskimääräinen älykkyysosamäärä(ÄO ainut varteenotettava älykkyyden mitta, vaikka kaikkea älykkyyttä ei voikkaan mitata) on 3-4 pistettä korkeampi kuin naisten, tämä johtuu todennäköisesti miesten paremmasta päättelykyvystä ja loogisesta ajattelusta, jota ÄO testit painottavat melko paljon. Naiset suoriutuvat paremmin juurikin kielellisissä ja kuvallisissa tehtävissä.
Toinen mielenkiintoinen asia tässä on se, että miesten ÄO:t eroavat toisistaan, paljon tuloksia välillä 140 ja 80, kun taas naisilla on keskittynyt sinne 100-120 alueelle, tästä voisi päätellä että on enemmän tyhmiä miehiä kuin tyhmiä naisia, mutta myös enemmän huippuälykkäitä miehia kuin naisia.

Äskeiselle kommentoijalle: Kuinka monen nykyajan keksinnön luulisit olevan olemassa ilman miehiä? Ei olisi edes maanviljelyä keksitty ilman miehiä, teknologiasta puhumattakaan. En väitä silti miesten olevan parempia, vaan parempia vain tekniikkaan ja käytäntöön liittyvissä asioissa, tottakai naisilla on omat vahvuutensa

loppusanat: On typerää miettiä sukupuolten välisiä älykkyyseroja, kun yksilöiden väliset erot ovat paljon suuremmat, sukupuolesta riippumatta.

Raamatulla päähän

Raamatun kertomuksia voivat siis tulkita oikein vain fundamentalistit ja aina siten,miten heille kulloinkin sopii. Naiset eivät sovi papiksi ja homoseksuaalit eivät pääse taivaaseen, mutta Simpsonin tapauksessa kyse olikin vain vertauksesta! Ja naisen paikka kotona, kyllä.

Olen mies ja tykkään kovasti Kirsistä ja Kirsin ohjelmista. Tosimies ei näistä hötkyile, Kirsi on niin ihana ja älykäs nainen, että on suuri nautinto kuunnella näitä ohjelmia.

Lisää samanlaista!
P.

Voi Kirsi, Kirsi.

Menit sitten nollaamaan viimeviikkoisen ERINOMAISEN "esitelmäsi" heittämällä tällä kertaa ihan överiksi. Kuka sellainen, joka ei ole joutunut virkamiesten vallanhimon uhriksi, uskoo kyseisen ongelman olevan totta, jos sattuu kuuntelemaan nämä kaksi ohjelmaa peräkkäin?

Olen pettynyt. Syvästi pettynyt. Vaikka jotkin asiat totisesti osuivat nappiin, kuvaten miehiä - ja toisaalta naisia - niin armottoman osuvasti. Kuitenkin on aika puusilmäistä jättää huomiotta ne naisten huonot puolet, kuten kaksinaamainen selkäänpuukottaminen ja/tai taitamattomuus vaikkapa auton jarruremontissa. Tai sellaiset naurettavuudet, kuin ötökkäkammo tai typerän typerä korkokengillä kävely.

Ja niin, minä olen nainen, mitä suurimmissa määrin. En edes haluaisi olla mies. Silti olen tullut läpi elämäni paremmin toimeen miesten kuin naisten kanssa. Jaa että miksi? Niistä kun tietää, mitä ne meinaa.

Kaikki ihan yhtä arvokkaita

Onhan se hauskaa kun raukoilla on niin huono itsetunto että pitää alkaa toisia lyttäämään, näinhän siinä yleensä käy. Ohitetaan olankohautuksella kuten muukin huuhaa jauhanta.

kirsi virtanen

Virtasen ulosanti on edelleen kehnonpuoleinen,eikö joku oikea toimittaja voisi lukea tekstin.Korvaan pisti myös:"ohjelmaa valmistellessani"?Siihen ei varmaan paljon aikaa kulu.Ohjelmapaikkakin on outo.Kansan radion yhteydessähän tämmöisiä kuulee.

Kiitos samoin!

Elämässä pitää olla jotakin hauskaa, kuten KV:n provokaatiot :-)

Käytännössä

Mitä ongelmaa tälläisissä teksteissä on? Tälläiset kirjoitukset ovat täysin sallittua nykyisessä "sananvapaudessamme", mutta esim. kirjoitukset eri kansallisuuksista eivät. Onhan tämä YLEn virallinen linja valtion propagandakoneistona.

Millonkas tulee se työelämän valtaus? Siis ihan muutenkin, kuin asettamalla sosialistisia kiintiöitä yms. kun ei työelämässä pärjätä?

Sukupuolisyrjintää

Ihan tekisi mieli kokeilla, miten poliisi suhtautuisi jos tästä ohjelmasta tekisi tutkintapyynnön. Sillä kyllähän tämä on suorastaan rasistista tekstiä. Vaikkakin ehkä huumorilla tehty (toivottavasti!), mutta niitähän suurin osa näistä koulu-uhkauksistakin on - erittäin huonoja vitsejä.

Please go ahead

Congratulations! Finally came the global racism, women versus men. Probably only a woman could acceive such a top result. So much of generalisations in Mrs Virtanen ideas of a superior gender. In my opinion it’s not honest to use researches and tests with a strict, narrow view, only in order to demonstrate to be right. But if this is her style, ok. No problem, I will just stop listening that programme, I’m not interested in proclamings of someone who claims to be more evoluted. I can spend that time in company of guys like Dostojevskij, Conrad, Adorno, Michelangelo, Leonardo…probably inferior to the Best Race, but good enough to me. And with pleasure I’ll leave to her Simone de Beauvoir. By the way, I’ve seen many (finnish) girl spitting in public places.
Goodbye!
Andrea Burci

Oliko Sarkasmia?

Että sisältöön voisi ottaa jotain kantaa pitäisi kuuntelijan tietää ohjelman tyylilaji, mutta se ei todellakaan tullut selväksi!!
Jos tämä oli "alivaltiosihteeri-huumorilla" toteutettua ironiaa niin sitten se oli totaalisen epäonnistunut. Tässä ei siis selvinnyt oliko Kirsi Virtasen mielipiteet todella "faktapohjaisia" vai "huumoripohjaisia".
Siksi kuuntelinkin ohjelman kahteen kertaan enkä kyllä tavoittanut sitä "ydintä", että kummasta tässä oli kyse.
Ja siksi en ihmettele että täällä "fundamentalistit" kiihkoilevat joka suuntaan, joka johtuu siitä että Kirsi Virtanen sekoitti nyt sarkasmin ja ironian. Linkki aiheeseen, ihan vinkisi, että kyseisillä termeillä on melko suuri ero (ainakin ammattitoimittajan pitäisi tietää?):
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sarkasmi

Suomessahan on mielipiteen ilmaisemisen vapaus, jota kannattaa käyttää silti harkiten, pysyen tyylilajassa jonka osaa, niin ei tule väärinymmärryksiä tosikoille, eikä turhia tutkintapyyntöjä poliisille (jollaista joku kirjoittaja väläytti).
Sanan miekka on sen verran vahva ase, että kyllä sitä kannattaa sen verran järjellä ajatellen käyttää, ettei tahtomattaan sytytä sotaa, joka täällä nyt sanallisesti on käynnissä äärifeministien ja- sovinistien kesken.
Ainakin toivon ettei ohjelma ollut tietoista "sukupuoliso taan"kiihottamista,mutta se jää nyt mysteeriksi ainakin minulle?

Tekijöille toinen kysymys, lieko tämä kuvaus ohjelmasta vielä voimassa?
"Liikoja kumartelematta, mutta lämmöllä ja huumorilla hän tarjoaa kuulijoilleen uutta tietoa - ja tuulettaa samalla rohkeasti vanhoja uskomuksia ja asenteita!" Nyt taisi unohtua?

Hienoa evoluutiota

Saimme kuulla, että naisten karvattomuus on merkki pitkälle ja oikeaan suuntaan edenneestä evoluutiosta. Virtasen mukaan jotkut naiset jopa ajelevat ja/tai nyppivät karvojaan, mikä osoittanee halua edistää evoluutiota entisestään.

Kaikki eivät tyydy tähänkään, vaan useat naiset maalaavat ruumiinosiaan eri värein ja värjäyttävät hiuksiaan. Jotkut laitattavat vartaloonsa täytteitä ja leikkauttavat muutenkin itseään. Ilmeisesti he eivät malta odottaa evoluution tekevän tehtäväänsä. Tämä jos mikä todistaa, että nainen tosiaankin on korkeamman asteen olento, joka on pannut aivojensa tiuhassa olevat neutronit tosi toimiin.

Kiittämätön sukupuoli

Kuules nainen.

Te naiset olette harvinaisen katala, kiittämätön ja ylimielinen sukupuoli.

Sinä ja te muut naiset ette olisi yhtään mitään, ellei kaikkivaltias valtio tekisi kaikkea puolestanne, tasoittaisi teille tien edestänne ja sortaisi kaikilla tavoin miehiä - teidän hyväksenne - ja ellemme me miehet olisi kaikin tavoin ajaneet historian saatossa asiaanne. Teistä on ollut vain itkemään ja ruikuttamaan..

Naiset eivät ole historian saatossa tehneet yhtään merkittävää keksintöä. He eivät ole tehneet merkittäviä innovaatioita, johtaneet liikeyrityksiä, tehneet yhtään merkittävää henkistä, hengellistä tai filosofista innovaatiota, eivät ole maalanneet ainoatakaan merkittävää taulua, säveltäneet ainoakaan merkittävää sävellystä tai kirjoittaneet ainoatakaan merkittävää kirjaa. Naisten uskonnollisuus ja hengellisyys liittyy magiaan astrologiaan, tarot-kortteihin ja horoskooppeihin. Kaikki maailman huippukokit, vaatesuunnittelijat ja kampaajat ovat poikkeuksetta miehiä.

Naiset aiheuttavat täysin irrationaalisella ajokäyttäytymisellään valtavan määrän onnettomuuksia toisille. Heidän käyttäytymistään on mahdotonta ennakoida. Pukeutumistyylin painottaminen on tyyppiesimerkki naisten tyhmyydestä ja logiikan puutteesta, sillä se on muodon nostamista sisällön yläpuolelle.

Ainoa, missä naiset ovat hyviä, on lasten synnyttäminen. Naisten pitäisikin keskittyä ydinosaamisalueeseensa ja jättää yhteiskunnalliset tehtävät miehille.

Eikö Kirsi aio kommentoida millään lailla?

Onko ylimielisyys niin huipussaan, että siellä norsunluutornissa vain naureskellaan kun "rahvas" kerrankin kunnolla kuohahtaa?

Voi Chipa, Chipa, Chipa

Voi Chipa, Chipa, Chipa ?

Keskiviikkona 01.10.2008 YLE Peilissä tuli Kirsi Virtasen ohjelma ”Miksi naiset ovat miehiä
parempia?”. Ensin ajattelin ohjelman olevan huumoria, mutta kyse olikin aidosta läyhäämisestä.
Jos tämän valkoisen naisen ohjelman muuttaisi muotoon "Miksi valkoiset ovat mustia parempia?" niin havaitsisi, että juttu täyttäisi rasismin ja kiihotuksen kansanryhmää vastaan tunnusmerkit ja Virtanen itsekkään tuskin rohkenisi tehdä moista juttua.

Alitajuisesti Virtanen tulee todistaneeksi muuta kuin oli tarkoitus. Ihmisalkiosta siis muokataan
mies, mutta nainen on raakavedos. Aivan kuin taiteilijalla olisi kaksi graniitti lohkaretta joista toisesta muovautuu komea patsas ja toinen jää alkuperäiseen muotoonsa graniitti lohkareeksi.

Entä miesten karvattomuuden pelko? Entä naisten silikonirinnat, silikoni pakarat, rasvaimut,
kasvojen kohotukset, botox ruiskeet (satoja tuhansia kuolleita koe-eläimiä) ja muut lukemattomnat toimenpiteet? Vai oliko Simson ja Delila tarinan opetus sittenkin se, ettei naisiin voi luottaa täydellisesti

Ne jotka ovat asioineet kuntien sosiaalitoimistoissa, työvoimatoimistoissa ja muissa virastoissa
naisten kanssa eivät ole empatiaa kohdanneet. Ehkäpä sitten jossain laitoksessa saa empaattisen pistoksen insuliinia tai empaattisen lohdutuksen menetettyään varpaansa, että nytpä ei tarvitse leikata varpaan kynsiä.

Onneksi Pohjois-Koreassa on on ollut sen verran valoa, ettei Kirsi Virtasen ole tarvinnut luolassa asua ja kirjoittaa juttujaan rantahiekkaan.

Parempi liikenteessä?

Taitaa olla niin, että onnettomuustilastot suhteutettuna miehen ja naisen ajomääriin nainen on noin kolmanneksen vaarallisempi liikenteessä. Niin että se siitäkin paremmuudesta.

beematti hoi!

Taitaa olla myös niin, että naisten osuus vakavissa (henkilövahinkoja aiheuttaneissa) onnettomuuksissa on huomattavasti miesten osuutta pienempi. Naisten onnettomuudet ovat lähinnä näitä "akka ratissa" -tapauksia: peltivaurioita parkkipaikoilla ja taajamaliikenteessä. Tällaista tietoa sain taannoin Ylen kanavalta (radio-ohjelmasta, en muista taajuutta, ohjelmaa enkä ajankohtaa), kun haastateltiin asiasta vakuutusyhtiön tutkijaa.

Kirsi on Suomen Pen ja

Kirsi on Suomen Pen ja Teller (Bullshit) yhdessä henkilössä, korkeakoulutettuna. Ei hullumpaa huumoria. Harmi, että ohjelma vie ohjelma-aikaa pois asiaohjelmilta

Hyvät pointit katoaa fundamentalistiseen (huumori)paatokseen.

terv.
Teemu Ritvanen

HAH, siis uskomatonta, mä

HAH, siis uskomatonta, mä en jaksa enää kuunnellla tällasta hulluilua, eikö nykymaailmassa ollakkaan enää tasa-arvoisia?? mieti sitä virtanen.

haa

"Toinen mielenkiintoinen asia tässä on se, että miesten ÄO:t eroavat toisistaan, paljon tuloksia välillä 140 ja 80, kun taas naisilla on keskittynyt sinne 100-120 alueelle, tästä voisi päätellä että on enemmän tyhmiä miehiä kuin tyhmiä naisia, mutta myös enemmän huippuälykkäitä miehia kuin naisia."

Juuri näin olen asian ajatellut olevankin, tosin kaikki naisetkaan eivät tietenkään tuolle 100-120 alueelle mahdu.

Olisiko aika

katsoa peiliin. Pyytää anteeksi nöyrästi ja etsiä uusi työpaikka???