Skip navigation.
Home

Palestiina ja Israel

Tauti kaatoi Kirsin, joten toiveuusintana tammikuulta 2009 lähetämme ohjelman Palestiinasta.

Daavid onkin Goljat - pikkuinen rääkätty paljastui isoksi, pahaksi kiusaajaksi.

Mitä jos Helsingin kaupungin rajat suljettaisiin?
Eikä kaupunkiin enää saisi viedä lääketarvikkeita, ei rakennustarvikkeita eikä ruokaa?
Eikä sieltä pääsisi pois, jolleivät muut suomalaiset antaisi lupaa?

Palestiina ja Israel ja Israel ja Palestiina, piiri pyörii aina vaan.

Mutta kuka pelastaisi Israelin Israelilta?
Itsehän he eivät siihen nähtävästi kykene.

(YLE Radio 1 keskiviikkona 3.6.2009 klo 9.05 - 9.55. Ohjelma on uusinta tammikuulta 2009.)

Kiitos Kirsi Virtaselle

Kiitos Kirsi Virtaselle hänen ohjelmastaan.

Tällä ohjelmallaan Kirsi suistaa Suomen laman, työttömyyden, sikainfulenssan ja muiden Israelin (ja kristittyjen) Jumalan armossaan suomien kevyiden kuritustuomioiden syövereihin.

Ehkäpä tämä kansa palaa Jumalan luo tekemään parannusta riittävän kurjissa oloissa.

Juutalaisvaltio Palestinalaisten maille

Asiallisia huomioita asetelmasta Israel Palestiinassa.
Asian esittäminen osoittaa vahvaa siviilirohkeutta.

Lisäyksenä voisi mainita että Brasiliakin oli esillä mahdollisena juutalaisvaltion paikkana. Kaiketi siksi Brasilialainen Osvaldo Aranha YK:N yleiskokousta johtaessaan oli innokas lyömään nuijaa pöytään ja hyväksymään juutalaisvaltion perustamisen Palestiinaan.
Palestinalaisiltahan asiaa ei kysytty. Aluetta miehitti ja hallitsi nimittäin silloin Englanti, jonka oli hyvä tarjota juutalaisille tonttia palestiinalaisten maalta.

Palestiina ja Israel

Tämä ohjelma on aina ajankohtainen ja ansaitsee uusinnan kerran kuussa!

Israelin miehitys Palestiinassa jatkuu

Tämä ohjelma pitäisi saada englannin ja hebrean kielille ja levitetyksi New Yorkin juutalaispiireihin, mistä käsin Israelin toiminta rahoitetaan. Jos joku voi pelastaa Israelin, se on amerikan juutalaiset.

Israel

En viitsinyt kuunnella Virtasen ohjelmaa alkua pidemmälle, vaan keskeytin työni ja hiljensin radion, mutta kun aikaisemmin tuli kuunneltua ja kommentoitua, niin laitetaanpa kommenttikin osittain uusintana.

Sitä ihmettelen jälleen kerran, että miten on mahdollista Virtasen kaltaisen toimittajan pitää kokonainen tunti valtamediassa hallussaan ja esittää yksipuolisia ajatuksiaan, joista ihan liian usein paistaa se, ettei aiheeseen ole kunnolla perehdytty. Luulisi, että ammattitaitoisiakin toimittajiakin, jotka vaivautuisvat perehtymään aiheeseensa, Yleen olisi saatavissa.

Vaan Virtanenhan on besser wisser, joka tietää joka asiasta kaiken. Vai tietääkö?

Ainakin Israel-ohjelma tuntui olevan enemmän suoraan palestiinalaisten propagandatoimistosta kuin asiaan perehtyneen toimittajan suusta.

Virtanen väittää, ettei ole antisemiitti. Puheet kyllä osoittavat muuta, niin yksisilmäinen ohjelma oli.

Itse olen lukenut paljonkin alueen historiasta ja nykypäivästä. Sen lisäksi olen ollut jonkin aikaa paikan päällä. Siltä pohjalta hiukan ajatuksia.

Virtasen mainitsema muuri ei ole muuten Gazan ja Israelin välisssä, vaan ihan muualla. Muuri pystytettiin estämään jatkuvien itsemurhapommittajien tuloa Israeliin. Samasta syystä katkesivat yhteydet Gazan ja Israelin välillä Hamasin otettua vallan. Sitä ennen Gazasta käytiin mm. työssä Israelin puolella. Muuri ja yhteyksien katkaiseminen Gazaan ovat estäneet lähes kokonaan itsemurhapommittajien toiminnan Israelissa.

Pitäisikö Israelin purkaa muuri ja sallia vapaa liikkuminen Gazasta Israeliin ja samalla hyväksyä, että koskaan ei kukaan israelilainen tiedä, milloin astuu bussiin, joka lentää taivaan tuuliin tai jääkö torimatka viimeiseksi matkaksi tms. Minusta ei.

Israel ei karkottanut aikanaan palestiinalaisia Israelin maasta, vaan sen tekivät arabit ihan itse - ja synnyttivät samalla massiivisen pakolaisongelman, jota eivät ole yrittäneetkään ratkaista ehkä Jordaniaa lukuunottamatta, vaan säilyttäneet leirit propagandavalttina. Mitähän olisi tapahtunut ja mikä tilanne olisi nyt, jos Suomi olisi leirittänyt karjalaisensa asuttamisen sijaan? Ehkä minäkin karjalaisten vanhempien jälkeläisenä heiluisin jonkun terroristiryhmän matkassa ja vaarantaisin Suomen olemassaolon itänaapuriin kohdistuvilla terroriteoilla??? Palestiinalaisten asuttamiseen arabimaat olisivat kyenneet, onhan heidän maansa valtavat ja öljytulot olleet myös. Israel sen sijaan on entisen Uudenmaan läänin kokoinen.

Juutalaisia on kautta aikain asunut Palestiinaksi kutsutulla alueella ja heillähän oli historian hämärässä siellä oma valtiokin, mutta ensin tulivat sinne babylonialaiset, assyrialaiset ja vihdoin roomalaiset, jotka karkottivat suurimmaksi osaksi väestön ympäri maailmaa, sitten tulivat vielä osmaanit, turkkilaiset ja lopuksi englantilaiset valloittajina.

Alue oli siis lähes pari vuosituhatta yhdenjaksoisesti miehittäjien hallussa. Sitä ei ole omistanut kukaan. KOSKAAN ALUEELLA EI OLE OLLUT PALESTIINAN VALTIOTA OLEMASSA.

Miehitetyllä alueella on aina asunut jonkin verran juutalaisia, arabeja ja ilmeisesti muinaisten filistealaisten jälkeläisiä, vaikka viimeksi mainitut taitavatkin pääasiassa asuttaa Libanonia, mikäli nykytutkimukseen ja dna:han on luottamista.

Maa oli ennen juutalaisten isompaa muuttoa alueelle lähes raiskattu ja asumaton eikä siellä paljon mitään kasvanut. Juutalaisilla oli hallussaan länsimainen tietotaito ja he saivat maan kovalla työllä kukoistamaan, mikä houkutteli alueelle lisää arabeja, joita juutalaisten ohella oli ollut maassa entuudestaankin. Tuo synnytti alueella omat kahnauksensa, kun arabipuolella oli vaikea hyväksyä sitä, että kun he luulivat saaneensa hyvän hinnan kelvottomasta maasta, niin se alkoikin juutalaisten käsissä kukoistaa.

Palestiinalaisiksi itseään kutsuvat lienevät arabien ja filistealaisten sekä kenties turkkilaistenkin jälkeläisiä, vaikka tarkkaan kai heidän alkuperäänsä ei tiedetä. Jokunen ristiretkeläinenkin on palestiinalaisten joukkoon sinisilmäisen jälkeläisen jättänyt.

Pakolaisongelma syntyi aikanaan siitä, kun Israel YK:n tuella julistautui itsenäiseksi ja ympäröivät arabimaat hyökkäsivät maahan. Ennen hyökkäystään arabimaat kehottivat alueella asuvia palestiinalaisia lähtemään pois, jotta hyökkääjät voivat rauhassa ajaa juutalaiset mereen. No, juutalaisten mereen ajaminen ei onnistunut.

Arabit, jotka eivät suostuneet sodasta huolimatta lähtemään, ovat eläneet rauhassa Israelissa. Sen sijaan he jotka lähtivät, arabimaat leirittivät onnettomiin olosuhteisiin sen sijaan, että olisivat pyrkineet asuttamaan (kuten Suomi teki karjalaisilleen) heimoveljensä, jotka heidän käskyttämään lähtivät kotikonnuiltaan, vaikka juutalainen väestö pyysikin jäämään.

Maatahan arabeilla asuttamiseen riittäisi, mutta palestiinalaisiahan käytetään arabimaiden taholta hyväksi. Näissä pakolaisleireissä kurjissa oloissa sitten pesii viha ja terrorismi, mitä aivopesulla ylläpidetään.

Nyt tilanne on vihankylvön vuoksi mennyt niin pahaksi, ettei Israel voi oman turvallisuutensa vuoksi suostua yleiseen palestiinalaisten paluuseen. Sehän olisi Israelilta itsemurha, kun ottaa huomioon, että monet arabimaat ja etenkin Hamas eivät tyydy vähempään kuin Israelin ja juutalaisen kansan täydelliseen hävittämiseen.

Myös kahden valtion perustaminen alueelle olisi todellinen uhka Israelin kannalta. Mikäli Länsirannalle syntyisi palestiinalaisvaltio, olisi vain ajan kysymys, kun siitäkin tulisi asiantuntijoiden mukaan Hamasin vallassa oleva rakettien ampumisalusta. Se tietäsi tuhoa Israelille. Israelin toimien taustalla on siis kysymys olemassolotaistelusta.

Mahdotonta pitkän päälle Israelilta olisi ollut myös olla välittämättä Gazasta satavista raketeista. Gazaanhan on toimitettu jatkuvasti aseita, joten oli vain ajan kysymys, milloin sieltä alkaisi sataa tehokkaampia ohjuksia kuin tähän asti ja tuho sen mukaista.

Rakettejahan on satanut tasaisesti Israeliin viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Päivää ennen Israelin operaation alkamista jouluaattona Israeliin tuli 80 rakettia. Siis yhtenä päivänä. Olikohan se Golda Meir, kun on todennut Hitlerin hirmutöiden jälkeen, että 'ei koskaan enää'. Tätä taustaa vasten ymmärrän hyvin Gaza-operaation, vaikka ihmisten kärsimys järkyttävältä tuntuukin.

Gazaan on kyllä pystytty viemään tonneittain aseita. Aseet eivät siis sieltä ole ollut loppumassa, vaan päin vastoin. Jos siis aseita ja mm. iranilaisia aseiden asiantuntijoita on voitu viedä Gazaan, niin miksi ei ruokaa ja muuta gazalaisten tarvitsemaa? Tuota vastaan tuntuvat väitteet Israelin harjoittamasta saarrosta naurettavilta.

Missä ovat typerimpien muurien muuraajat?

Virtaselta tuli väärin kohdistettu vertaus, että Helsingin rajat suljettaisiin. Päinvastoin helsinkiläiset ovat pitäneet huolen siitä, että muut suomalaiset joutuvat alistumaan helsinkiläisten ja Helsingissä rakennettujen muurien armoille. Joutuvathan muut suomalaiset ravaamaan päivittäin sadoin juna- ja lentolastein Helsingin rajan yli, jotta saisivat asioitaan esille ja jotenkin hoidetuksi. Helsingissä on muurattu myös muuta Suomea siten, että muiden suomalaisten mahdollisuudet on eräissä asioissa tehty kertakaikkiaan mahdottomaksi.

Esimerkiksi Pohjois-Suomessa on Naturalla ja muilla suojelupäätöksillä asetettu muurit ihmisten elinkeinojen toteuttamiselle siten, että mm. Pohjois-Suomen pinta-alasta lähes kolmannes on suojeltu muureilla. Esimerkiksi Savukosken Soklin kaivokselle suunniteltu ratahanke ei saa läpäistä 2,5 km osuudella Natura-muuria. Tuo muuri uhkaa kaataa koko Soklin kaivoshankkeen tai rata joudutaan rakentamaan Kovdoriin Venäjän puolelle. Tämä tietäisi myös malmin jalostusta naapurimaan puolella ja vastaavien elinkeinomahdollisuuksien menetystä muilta suomalaisilta.

Neljänkymmenen vuoden ajan on Soklia toivottu yhdeksi Lapin ja eritoten Itä-Lapin kuntien asukkaiden elinmahdollisuuksien virkistäjäksi. Nyt kun sille olisi toteuttaja, niin satojen kilometrien ratahanke ja koko kaivoshanke ilmeisesti estyy typerän 2,5 km Natura-muurin takia. Järjetöntä! Tuo 2,5 km pätkä laajassa Lapissa on kuin hyttysen kakka Helsingin Rautatientorin pihamaalla. Tällaisia muureja siellä Helsingissä on rakennettu ja rakennetaan koko ajan lisää muiden suomalaisten elinmahdollisuuksien tukkijoiksi.

Mikä on totuus?

Lukekaapa nimimerkki Ksantipan kommentti. Se antaa hyvän taustan ja uskottavamman totuuden kuin Virtasen yksipuoliset ja pinnalliset vertaukset ja muut pulputukset.

Tämähän on rasistista

Ihmettelen todella paljon, että Virtanen sanoo, että Israel perustettiin palestiinalaisväestön alueelle. Sehän raivattiin erämaahan, jossa ei ollut juurikaan asukkaita. Kylläpäs oli rasistinen ohjelma.

asiaa

Kirsillä on tapana kärjistää ja suoristaa mutkat, joskus ärsyttävyyteen asti, mutta tämänkertainen ohjelma oli miltei napakymppi. Ehkä vihdoin moni Israel-Palestiina (iäisyys)konfliktiakin seuraamaton sai edes jonkinlaisen aavistuksen, miksi palestiinalaiset käyttäytyvät kuten tekevät. Israelin propagandakoneisto hyödyllisten idioottien avustuksella (so. krist.sionistit) pitää kyllä siitä huolen, ettei sen kanta jää kenellekään ainakaan täällä lännessä epäselväksi.

Kivitys

Kirsi Virtanen väheksyy kivien heittelyä. Kivi voi tappaa. Muinoin yksi teloitustapa oli kivitys.

kivitys ja xantippa

Mitä kauemmin noiden ääriuskovaisten sanomaa Israelin valtion hyvyydestä kirjoitetaan ja luetaan sen kauemmin kestää järjen äänen saanti tuohon palestiinalaisten surkeuteen. Onneksi USA:n uusi presidentti on ilmeisesti on oikea henkilö paikallaan (ei sekoita ääriuskovaisten puuduttavaa ja yksisilmäistä liturgiaa päätöksentekoon, kuten edeltäjänsä sotahaukka) ja toivottavasti tehdään todelliset rauhanaloitteet kahden valtion muodostamiseksi. Oli surkuhupaisaa lukea äärifundamentillinen puolustuspuhe Israelin puolesta. Hän jos kukaan on täysin puolueellinen ja sodan hyväksyjä. On se kumma, että ei teikäläisten sydämissä ole mitään sijaa palestiinalaisille. Sitten on aivan turha vedota karjala-asiaan sehän juuri tehtiin maan kokonaisedun mukaisena. Me valitettavasti hävisimme sodat NL:lle ja siitä johtui toimenpiteet. Nimim. asioita seurannut.

Helsinki - alistettu?

Virtanen paljasti itsensä yllättäen anti-semiitiksi julkaistessaan uusimman äänikolumninsa radio ykkösen taajuuksilla.

Mutta helsinkiläiset Gazan kaistalla? Antakaa nauraa, vaikka palleaan koskee. Eikös se ollut Hellsinkki, joka veti Sipoon kaistan matalaksi hallinnollisella päätöksellä ja ns. haki lebensraumia idästä?

Oikea Gazan kaista löytyy Kannuksesta ja Jerusalem Pasilasta!

> Kivi voi tappaa. Muinoin yksi teloitustapa oli kivitys.

Nin on. Virtanen voi tappaa. Nykyään yksi teloitustapa on Kirsi Virtasen tykitys Pasilasta.

Israelin propaganda vääristää historiaa

Ksantippa on lukenut historiaa ja kirjoittaa "Israel ei karkottanut aikanaan palestiinalaisia Israelin maasta, vaan sen tekivät arabit ihan itse - ja synnyttivät samalla massiivisen pakolaisongelman"

Arabit siis perustivat juutalaiset terroristijärjestöt, kuten Irgun Tzvai Leumin,pani sen johtoon Menahem Beginin ja pakotti tämän tekemään terroriskuja ja pommihyökkäyksiä arabeja vastaan, jotta syntyisi pakolaisongelma!

Ksantippan revisonisti historian kirjoissa ei siten kerrota,
juutalaisia asui Palestiinassa 1800-luvun lopulla vain 10 000 – 20 000 henkeä. Sittemmin alkanut juutalaisten laiton maahanmuutto aiheutti ongelmia alkuperäisväestölle,jotka olivat olleet alueella ainakin 600-luvulta.

25. 7. 1938 Haifan torin pommi-iskussa Irgun tappoi 53 ihmistä.22. 7. 1946 Jerusalemin King David Hotelli iskussa kuoli 91 ihmistä – brittejä, arabeja ja juutalaisia.

Ksantipan historia vaikenee ilmeisesti myös 1948 siviilien joukkomurhista, naisten raiskaukset sekä palestiinalaisten kylien ja moskeijoiden tuhoamisesta.

Arabitko siis itse aiheuttivat palestiinalaisten siviilien joukkopaon ja aloittivat terrorismin ja pommi-iskut?

"asumaton" Palestiina?

Netistä eräs tapaus. Lieneekö sekin propagandaa?
9.4.48 Menahem begin porukoineen hyökkäsi 750 hengen palestiinalaiskylään Deir Yassin. 100 ihmistä tapettiin.

Xantippako asiantuntija?

Tarkistin yhden lauseen: ...muuri ei ole Gazan ja Israelin välissä...

Mm Osmo Soininvaaran sivulla 9.1.2009 mainitaan kyseinen muuri. Toisessa lähteessä sen mainitaan olleen siellä jo vuodesta 1994.

Totuus tuntuu olevan kovin tiukassa.

Rasisti? Antisemiitti?

Rasisti? Antisemiitti? Voisikohan joku VIHDOIN määritellä nuo termit! Niistä on muodostunut leimakirveitä, jotka itse asiassa eivät merkitse yhtään mitään.
Jos rasistilla tarkoitetaan rotusortajaa/syrjijää ja antisemiitillä juutalaisvihaajaa/kammoajaa, niin jokainen voi ohjelman kuunneltuaan tajuta ja itse päättää onko Virtaska sitä. Mielestäni ei.
Jos joku ei pidä Suomen hallituksen harjoittamasta politiikasta, tekeekö se hänestä antifennistin (tai peräti antiugristin)? Siis suomalaisvihaajan? tai peräti antiluteristin/antikristityn? Siispä leimaajat: miettikää ennen kuin heittelette niitä leimoja! Sanat saattavat inflatoitua, ja itse haukkumasanasta saattaa pahimmassa tapauksessa muodostua kehusana, näinhän kävi esim. protestantti-sanalle (ähäkutti katoliikit!). Ette kai todella halua levittää aitoa juutalaisvihaa??

Totuus, niin

''Tarkistin yhden lauseen: ...muuri ei ole Gazan ja Israelin välissä...

Mm Osmo Soininvaaran sivulla 9.1.2009 mainitaan kyseinen muuri. Toisessa lähteessä sen mainitaan olleen siellä jo vuodesta 1994.

Totuus tuntuu olevan kovin tiukassa.''

Enpä viitsi ottaa muuhun kantaa, mutta sen verran totean, että kannattaisi ehkä tutustua karttaan mieluummin kuin luottaa siihen, mitä esim. Soininvaara esittää. Vai liekö hän kuitenkaan maininnut, että muuri sijaitsee Gazan ja Israelin välissä? Tuntuisi ihmeelliseltä, ettei Soininvaarakaan tarkistaisi edes kartalta tietojaan.

Totuus tuntuu todella olevan kovin tiukassa ja vielä tiukemmassa suhteellisuuden käsitys.

Väestötietojen oikaisua

Nimetön: "Ksantippan revisonisti historian kirjoissa ei siten kerrota,
juutalaisia asui Palestiinassa 1800-luvun lopulla vain 10 000 – 20 000 henkeä. Sittemmin alkanut juutalaisten laiton maahanmuutto aiheutti ongelmia alkuperäisväestölle,jotka olivat olleet alueella ainakin 600-luvulta."

Ainakin Wikipedian mukaan yksinomaan Jerusalemissa asui vuonna 1896 yli 28 000 juutalaista - selkeä enemmistö kaupungin asukkaista.

Maahanmuutto, niin juutalaisten kuin arabien, oli 1900-luvun alkupuolella osittain laillista ja osittain laitonta. Huomattava kuitenkin että säätelevät lait olivat muiden kuin paikallisten asukkaiden päätettävissä, Ottomaanien ja Brittien.

Joka tapauksessa valtaosa alueen asukkaista oli Israelin perustamisen aikaan maahanmuuttajia eikä selvää eroa kantaväestön ja maahanmuuttajien suhteen voi tehdä sen paremmin juutalaisten kuin arabienkaan osalta. Koska väestöryhmien välit olivat riitaisat, oli perusteltua ehdottaa alueen jakamista.

Tulipa iloinen kolmikymmenluku mieleen

Ihmettelen, miten YLE antaa tällaiselle täysin yksipuoliselle propagandalle näin keskeisen ohjelma-ajan. Kyse ei ollut viihteestä eikä asiasta, vaan aivopesusta propagandalla, jonka Israel-vihamielinen sävy muistutti Natsi-Saksan ajoista.

Kun Israel esim. v. 2000 yritti Clintonin avustuksella pakottaa Arafatin hallintoa jonkinlaiseen sopimukseen, tältä ei herunut mitään ehdotusta. Sen sijaan hän kieltäytyi Israelin tarjouksista yksiselitteisesti.

Sen sijaan palestiinalaiset aloittivat silmittömän terrorin.
Silloin vielä palestiinalaiskaduilla riemuittiin, kun juutalaisia räjähti palasiksi toreilla ja kahviloissa.
Täpötäysien bussien räjäyttäminen oli kammottavaa, kun sen matkustajat paloivat elävältä ja huusivat tuskissaan.
Moottoriteiden varsilta ammuttiin autoja ja kaupunkien laidoilta kerrostaloihin.

Tämä oli mahdollista, koska Israel tarjosi palestiinalaisille Oslon sopimuksen kautta omaa hallintoa ja valtiota, ehdolla että terrori ja kiihotus loppuisi.

Mutta kävikin päinvastoin. Avoimet rajat mahdollistivat ennen näkemättömän terrorin. Vasta tämän jälkeen alkoi aitojen pystytys, samoin muurien alueille, joista ammuttiin taajamiin.

Kirsi Virtanen ei maininnut halaistua sanaa näistä taustoista. Hän edustaa sitä vanhaa eurooppalaista perinnettä, jossa juutalainen on aina syyllinen, mutta erityisesti, jos hän yrittää puolustaa itseään.

Tulipa iloinen kolmikymmenluku mieleen

Ihmettelen, miten YLE antaa tällaiselle täysin yksipuoliselle propagandalle näin keskeisen ohjelma-ajan. Kyse ei ollut viihteestä eikä asiasta, vaan aivopesusta propagandalla, jonka Israel-vihamielinen sävy muistutti Natsi-Saksan ajoista.

Kun Israel esim. v. 2000 yritti Clintonin avustuksella pakottaa Arafatin hallintoa jonkinlaiseen sopimukseen, tältä ei herunut mitään ehdotusta. Sen sijaan hän kieltäytyi Israelin tarjouksista yksiselitteisesti.

Sen sijaan palestiinalaiset aloittivat silmittömän terrorin.
Silloin vielä palestiinalaiskaduilla riemuittiin, kun juutalaisia räjähti palasiksi toreilla ja kahviloissa.
Täpötäysien bussien räjäyttäminen oli kammottavaa, kun sen matkustajat paloivat elävältä ja huusivat tuskissaan.
Moottoriteiden varsilta ammuttiin autoja ja kaupunkien laidoilta kerrostaloihin.

Tämä oli mahdollista, koska Israel tarjosi palestiinalaisille Oslon sopimuksen kautta omaa hallintoa ja valtiota, ehdolla että terrori ja kiihotus loppuisi.

Mutta kävikin päinvastoin. Avoimet rajat mahdollistivat ennen näkemättömän terrorin. Vasta tämän jälkeen alkoi aitojen pystytys, samoin muurien alueille, joista ammuttiin taajamiin.

Kirsi Virtanen ei maininnut halaistua sanaa näistä taustoista. Hän edustaa sitä vanhaa eurooppalaista perinnettä, jossa juutalainen on aina syyllinen, mutta erityisesti, jos hän yrittää puolustaa itseään.

Ylen palestiinalaispropagandaa tuutin täydeltä

Ihmettelen, miten YLE antaa tällaiselle täysin yksipuoliselle propagandalle näin keskeisen ohjelma-ajan. Kyse ei ollut viihteestä eikä asiasta, vaan aivopesusta propagandalla, jonka Israel-vihamielinen sävy muistutti Natsi-Saksan ajoista.

Kun Israel esim. v. 2000 yritti Clintonin avustuksella pakottaa Arafatin hallintoa jonkinlaiseen sopimukseen rajoista, tältä ei herunut mitään ehdotusta. Israelin tarjouksista hän kieltäytyi yksiselitteisesti. Sen sijaan palestiinalaiset aloittivat silmittömän terrorin.

Silloin vielä palestiinalaiskaduilla riemuittiin, kun juutalaisia räjähti palasiksi toreilla ja kahviloissa. Täpötäysien bussien räjäyttäminen oli kammottavaa, kun sen matkustajat paloivat elävältä ja huusivat tuskissaan. Moottoriteiden varsilta ammuttiin autoja ja kaupunkien laidoilta kerrostaloihin.

Tämä oli mahdollista, koska Israel tarjosi palestiinalaisille Oslon sopimuksen kautta omaa hallintoa ja valtiota, ehdolla että terrori ja kiihotus loppuisi. Mutta kävikin päinvastoin. Avoimet rajat mahdollistivat ennen näkemättömän terrorin.

Vasta tämän jälkeen alkoi aitojen pystytys, samoin muurien alueille, joista ammuttiin taajamiin. Kirsi Virtanen ei maininnut halaistua sanaa näistä taustoista. Hän edustaa sitä vanhaa eurooppalaista perinnettä, jossa juutalainen on aina syyllinen, mutta erityisesti, jos hän yrittää puolustaa itseään.

Löpinää

Keskiviikko 3.6.2009. Hiekkalaatikko tasoista mielikuvituksellista löpinää. Antisemitismin iskostaminen vertaamalla hakaristiä Daavidin tähteen on todella törkeää. Näköjään Ylelle kelpaa kaikki. Miksi länsimainen media keskittyy vain Israelin mustamaalaamiseen. Milloin kerrotaan siitä, kuinka Hamas ja Hizbollah Gazassa kiduttavat palestinalaisia. Mitä arabimaat ovat tehneet omiensa palestinalaisten hyväksi? Suosittelen Kirsi Virtasta ottamaan kartan kauniiseen käteensä ja tutustumaan reviiriin, jossa länsimainen media ei hallitse. Olen asunut jonkinaikaa Lähi-Idässä, myös sota-ajan.

HYVÄ

Loistava ohjelma

KV

Olen sen verran kuunnellut K.Virtasen ohjelmia, että luulen hänen ärsyttävän tahallaan. Ja kuten usein: se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Suomessa on väkilukuun suhteutettuna pieni, mutta äänekäs Israel-fanaatikkojen joukko (ns. Israelin ystävät), joiden mielestä sionistien maallinen hallitus on toiseksi pyhin heti Jumalan hallituksen jälkeen, ts. tuo hallitus (oli sen koalitio mikä tahansa) ei tee koskaan virheitä. Tuossa vakaumuksessaan he ovat valmiit hyväksymään ja oikeuttamaan vaikka kansanmurhan (toisaalta pelastihan se Hitlerkin Euroopan bolshevisteilta monien kristittyjen mielestä). Ei ihme, että monet arabit pitävät Israelia pelkästään uutena ristiretkeläisvaltiona.
Miksiköhän nämä jumalan valitut kutsuvat niitä juutalaisia, jotka ovat uskonnolliselta tai poliittiselta vakaumukseltaan antisionisteja? Antisemiiteiksiko (siis seemiläisten eli arabien vihaajiksi)?

YLEen parempia toimittajia

Ohjelman tiimoilta, tulipa mieleen että missä näitä kirsivirtasia tehdään? Miksi Suomessa ei saa ääntä muuta kuin ne toimittajat jotka puolustavat äärimuslimien väkivaltaa ja propagandaa?

Eikö YLEn pitäisi puolustaa myös niiden palestiinalaisten ihmisoikeuksia jotka haluaisivat asua rauhassa ilman että Hamas käyttää heitä ihmiskilpinään? Tässä esimerkki, ks Youtube ’ Human Shields - Hamas in action’ osoitteessa http://www.youtube.com/watch?v=kBYtij4Q7sE

Haloo YLE, antakaa tilaa toimittajille jotka villiintyvät myös niiden palestiinalaisten oikeuksista jotka eivät halua antaa lapsiaan Hamasin ihmiskilviksi.

Israelin olemassaolon oikeus

Merkillistä, että jos puolustaa Israelin oikeutta olla olemassa, on joko ääriuskovainen tai sitten kuuluu johonkin fanaattiseen ryhmään.

Itse en kuulu kumpaankaan, olen ev.lut. kirkon jäsen, en edes minkään herätysliikkeen ja en kuulu mihinkään ryhmittymään, en edes Israelin ystävät ry:een.

Silti olen sitä mieltä, että juutalaisella kansalla on olemassaolon oikeus ja se olemassaolo täytyy taata Israelin maassa.

Silti olen sitä mieltä, että Israelilla on oikeus puolustautua terrorismia ja valtion olemassaoloon kohdistuvaa uhkaa vastaan, tuli se sitten muiden valtioiden tai palestiinalaisten taholta. Ja uhkiahan Israelilla todella riittää.

Silti olen sitä mieltä, että Hamas on puhdas terroristijärjestö ja muodostaa Israelin olemassaololle todellisen uhan.

Silti olen sitä mieltä, että juutalaiset eivät tavoittele minkäänlaista kansanmurhaa, sen sijaan Hamas ja Hizbollah sekä Israelia ympäröivät arabivaltiot kyllä ehkä Jordaniaa ja Libanonia lukuunottamatta.

kiitos ja kumarrus kirsille :)

pohtiessani Suomen tilaa ajattelen toteamaa jonka olen kuullut .. -kansallinen politiikka on heijastuma kansan tilasta (siis oli se diktatuuri tai mikä propagandistinen kapitalismi tahansa)
tarkkaillessamme edes hitusenkin objektiivisten linssien läpi kulttuuriamme ei ihmetytä että maamme tulevaisuus on alennusmyynnissä ollut jo jonkin aikaa ja se mitä joskus pidettiin sivistyksenä on lähinnä kulissi.
meillä kansakuntana on itsetutkiskelun paikka ja mitä pikemmin se alkaa sen kivuttomampi se on, näin ollen kiitos ja kumarrus kirsille ;)
kirsi oletko sä "poikkeus vahvistaa säännön hampaattomassa mediassa" vai onko suomen medialla sittenkin vielä toivoa.

ei-islamilainen valtio on arabeille liikaa

Ksantipalta asiallinen yhteenveto alueen tilanteesta. Tuollainen kertaus perusasioista on todella paikallaan, ettei kaiken maailman kirsivirtaset onnistu totuudenvastaisessa propagandassaan.

Arabit voisivat antaa esimerkin alueen kansojen itsenaistymishaaveille sallimalla mm. Kurdistanin perustamisen. Miksi sille hankkeelle ei irtoa tukea ? Onko syy se, etta "se on muslimien sisainen asia" ja etta alueen valtioita ei oikeasti kiinnosta hallitsemiensa kansojen itsenaistyminen ?

Israelia saa kaikesta paatellen delegitimoida siksi, etta se on alueen ainoa ei-muslimivaltio. Samalla periaatteella pitaisi kai Euroopassakin alkaa ajamaan Bosnia/Hertzegovinaa ja Kosovoa takaisin Serbian syliin, koska eivat ole kristittyja valtioita.

Eli kaiken takana Palestiina-ongelmassa on siis kuitenkin se vanha tuttu islamilaisen maailman rasismi ja suvaitsemattomuus toisinuskovia kohtaan. Luopuminen islamin uskosta on monessa alueen valtiossa laitonta ja hengenvaarallista. Miksi noissa ideologisissa olosuhteissa voisi odottaa, etta ei-islamilaisen valtion olemassaolo tunnustettaisiin ?

Summa Summarum: Vaikka Palestiinan valtio perustettaisiin Israelin rinnalle, niin Iran, Syyria, Libanon (Hizbollah) ja Palestiina jatkaisivat tuttua vihapropagandaansa kansalaistensa ja uskonveljiensa parissa plus hankkeitaan juutalaisvaltion tuhoamiseksi. 9 vuotta sitten Camp Davidissa oli Palestiinalle tyrkylla itsenaisyys, mutta Jasserille ei kelvannut. Nyt on jo vaikeampi tarjota samaa, koska kukapa haluaisi naapurikseen Hamasin edustamaa vihakoneistoa, jonka tavoite on naapurinsa valloittaminen ja islamilaistaminen Sharia-lain hengessa ? Gazan parin vuoden takainen judenfrei-operaatio, jossa alue tyhjennettiin totaalisesti juutalaisista, ei antanut rohkaisevaa esimerkkia siita, etta palestiinalaiset maltillistuisivat, kun saavat alueita komentoonsa.

Itkin silloin ja nyt iloisen KV:n rohkeudesta

Alle liitin kopsun Voima-lehden 1/2009 elokuva-arvostelusta.
"Israelilaista itsetutkiskelua"

Itse muistan tuon ajan vajaat 27 vuotta sitten niin tarkkaan kuin se olisi eilinen päivä, Arafat joukkoineen poistui alueelta ja minä itkin katsellessani tv-uutisia, mitään verilöylyä ei silloin ollut vielä tapahtunut, mutta minulle oli päivänselvää, että niin tulee käymään, kun nämä siviilit jäivät ilman suojelua.
Turtumus oli Shabran ja Shatilan jälkeen tuntemukseni, olinhan jo kerennyt itkeä tätä päivänselvää suurteurastusta Kuopiossa Kemiläntien keittiössä ennen kuin sitä oli vielä tapahtunutkaan.
Fasistiset falangistit ja sionistit, totta kai heillä on paljon yhteistä.

Kirsi Virtanen seuraa maailman tilannetta 2009 huomattavasti tarkemmin kuin muut median edustajat täällä ankkarutakossa, ja Amerikoista päen tuuloo nyt justiisa tätä sammoo, joten ihanata, ettei tartte hävetä koko ajan vaan jatketaan näin, inhimillisiä voittoja päin! Inhimilliset voitot alkavat tosiasioiden tunnustamisesta (Paasikivi) ja realisoituvat jokaisen kansalaisen rohkeissa teoissa.
Ja unohtaa ei sovi, että Suomessa on ollut aina äklö sivistymätön nurja puoli, pidettäköön heidät mahdollisimman vähissä aseissa ja paljastakoot itsensä näissä foorumeissa, sehän on hyvä vaan, että tiedostamme mädän hajun omassa keskuudessamme, ja pidämme sen aisoissa.

JA SIIS: Voimauttavia sanoja:

Israelilainen ohjaaja Ari Folmanin elokuva Waltz with Bashir kertoo Sabran ja Shatilan verilöylystä Libanonissa vuonna 1982. Se oli samalla Lähi-idän konfliktissa käännekohta, joka paljasti Israelin politiikan ja oikeudentajun sokean pisteen.

Folman itse pitää elokuvaansa epäpoliittisena. Waltz with Bashir on toteutettu animaationa. Kuuntelemalla israelilaisten veteraanien muistoja hän pyrkii ymmärtämään tragediaa, jossa oli itse mukana 19-vuotiaana sotilaana.

Syyskuussa 1982 Israelin armeija piiritti ja sulki palestiinalaisten asuttamat Sabran ja Shatilan pakolaisleirit Länsi-Beirutissa, Libanonissa. Israelin hävittäjät laskivat leirien ylle laskuvarjoilla soihtuja, jotka valaisivat öiset leirit auringon tavoin. Leirien sisäänkäynti avattiin Israelin liittolaiselle, libanonilaiselle falangistiarmeijalle, jonka sotilaat janosivat kostoa vastavalitun presidentin Bashir Gemayelin murhasta. Murhan tekijästä ei ole tänäkään päivänä selvyyttä, koston uhreja olivat pääasiassa palestiinalaiset siviilit.

Kahden päivän ajan falangistit ampuivat, silpoivat ja raiskasivat palestiinalaisia nuorukaisia, lapsia, naisia ja vanhuksia. Israelilaissotilaat estivät siviiliväestön poistumisen leiriltä, eikä puolustusministeri Ariel Sharon keskeyttänyt verilöylyä, vaikka tapahtumien kulusta oli hänelle tiedotettu. Siviiliuhreja oli eri arvioiden mukaan 800–3 500.

Kun elokuvan 19-vuotias Ari Folman nousee merestä Libanonin rannikolle, hän tulittaa ympärilleen silmittömän pelon vallassa tietämättä edes mitä ampuu. Uhri on libanonilainen perhe, ei palestiinalainen sissi. Sabran ja Shatilan verilöylyä edelsi Ariel Sharonin ilmoitus leirillä piileskelevistä 2 000 ”terroristista”, joista jokaisen nimet Israelin armeijalla oli. Todisteita terroristeista ei koskaan saatu. Silti verilöylyn jälkeen pelosta tärisevät nuoret israelilaissotilaat hyökkäsivät kuoleman hiljentämään leiriin etsimään ”terroristeja”.

Aviv Ben-Yehuda, helsinkiläinen lääkäri ja muusikko, liikuttuu katsoessaan Folmanin elokuvaa. ”Nyt ymmärrän paremmin, millaista sota oli sotilaille. Elokuva kertoo asioita, joita en ole tiennyt.” Ben-Yehuda oli juuri vapautunut Israelin asepalveluksesta kun Libanonin sota vuonna 1982 alkoi. Hän vältti sodan tuurilla.

”Elokuva näyttää, että sota on oma todellisuutensa. On mahdotonta ennakoida kuinka ihmismieli käyttäytyy sotatilanteessa. Mielellä on omat suojamekanisminsa, jotka auttavat selviytymään kuolemanvaaran aiheuttamasta pelosta. Nämä suojamekanismit saavat meidät käyttäytymään yllättävillä tavoilla.”

Ben-Yehuda lisää, että tämä oli ensimmäinen sota, jossa israelilaiset sotilaat eivät taistelleet tavallista armeijaa vastaan, vaan vihollinen saattoi olla missä vain, siviilien seassa tai puuhun piiloutuneena. ”Kun pelokas ihminen on sotatilassa ja väsynyt, kamalia asioita voi tapahtua.”

Moni ei tiedä, että Israelissa Libanonin sota kyseenalaistettiin laajalti jo ennen sen alkamista. Moni israelilainen sotilas kieltäytyi lähtemästä Libanoniin. Ben-Yehuda arvelee, että jos hänet olisi kutsuttu sotaan, hän olisi luultavasti myös kieltäytynyt.

Ben-Yehuda korostaa, että Libanonin hyökkäys alkoi rajattuna operaationa, ei sotana. Poliitikkojen alkuperäinen ajatus oli suojella Israelia sekä auttaa libanonilaista vähemmistöryhmää.

”Olen liberaali ja haluan todellista rauhaa. Sabran ja Shatilan aikaan toimin palestiinalaisten oikeuksia puolustavassa ihmisoikeusliikkeessä. Sabran ja Shatilan tapahtumat järkyttivät minua syvästi, eikä verilöyly olisi koskaan saanut tapahtua. Siviileihin kohdistuvia iskuja ei voi hyväksyä.”

Kuitenkin puhuessaan Israelin sodankäynnin oikeutuksesta yleisemmin Ben-Yehuda toistaa ajatuksen israelilaisten moraalisesta ylemmyydestä suhteessa ympäröiviin arabikansoihin.

”Yleisesti ottaen meillä on vihollistamme paremmat moraalisäännöt sodassa. Falangistit olivat puskuri Israelin ja vihollisen välissä. He olivat kesän 1982 sodassa liittolaisiamme ja ystäviä, koska meillä ei ollut muita vaihtoehtoja.”

Waltz with Bashir on Ben-Yehudan mielestä tehty ennen muuta israelilaiselle yleisölle, ja elokuvan kritiikki kohdistuu epäsuorasti myös vuonna 2006 käytyyn Libanonin sotaan, jossa Israelin armeija toisti vanhoja virheitään. Ari Folmanin elokuvan suurin saavutus on se kuinka se onnistuu kuvaamaan israelilaisten kantamaa syvää ristiriitaa.

Libanonissa falangisteja ei koskaan tuomittu sotarikoksista, ja falangistipuolue istuu tänäkin päivänä maan hallituksessa. Israelissa Ariel Sharon nousi maan pääministeriksi 20 vuotta Sabran ja Shatilan jälkeen, eikä häntä koskaan saatu oikeuteen sotarikoksistaan.

Katja Lautamatti
Kirjoittaja on Libanonissa asunut ja opiskellut dokumenttielokuvaohjaaja. Jutun eri versio on julkaistu DocPoint 2009 -festivaalilehdessä.
Arl Folman: Waltz with Bashir. Ensi-ilta elokuvateattereissa 20.2.

---- Eli vielä ei ole liian myöhäistä kääntää elämän sivua, kuolleita on jo tarpeeksi.
Rakennakoon ja avattakoon yliopistot uudestaan, sekä koulut ja sairaalat, sekä kaikki muu inhimmilliseen infrastruktuuriin kuuluva nykyisin keskitysleiritilassa oleville alueille. Palauttakaamme usko ihmisyyteen ja parempaan huomiseen, suokamme siskoillemme ja veljillemme se sama minkä suomme itsellemme joka päivä; aloitetaan leivästä!

Teitä tervehtää Martintytär

Pysyvästi avoimet silmät

Erinomainen ja kouriintuntuva analyysi Virtaselta. Olen aiemmin (uutisten lisäksi tietenkin) tutustunut aiheeseen lukemalla, yllätys yllätys, Joe Saccon reportaasi-sarjakuvakirjan Palestiina. Suosittelen. Se avasi silmäni, jotka nyt Virtasen Palestiina ja Israel- kolumnin ansiosta pysyvät jatkossakin auki.

Hyvä YLE ja Virtanen!!!

60 vuoden verenvuodatuksen jälkeen ollaan vihdoinkin ymmärretty että israel on RASISTINEN valtio. Näen täällä paljon kommentteja jossa yritetään puolustella israelin älytöntä väkivaltaa ja sortoa. Totta juutalaisilla on olemassaolooikeus, mutta ei toisen kansan kustannuksella. satojen vuosien ajan muslimit kristityt ja juutalaiset elivät täysin rauhassa palestiinassa. Eri on nyt kun on Rasistinen juutalaisvaltio jossa EI juutalaisia kohdellaan ERITTÄIN huonosti. Samalla tavalla kun nazit laittoivat juutalaisille tähden käteen gettoissa juutalaiset laittavat EI juutalaisille ERIVÄRISET auton kilvet israelissa.

ja kaikille jotka "kauhistelevat" palestiinalaisten "terrorismia". Shimon Peres ITSE sanoi oman elämän kerrassaan että me (israel) pystytään voittamaan meitä vastaan asettuvat aseistautuneet ihmiset, mutta mitä voi tehdä 18 vuotiasta tyttöä vastaan joka laittaa pommin vyötärölleen ja tappaa itsensä tehdäkseen tuhoa israelissa.
Kysymys on MITÄ israel on tehnyt tälle 18 vuotiaalle tytölle että hän katsoo tarpeelliseksi tehdä itsemurhaiskun!!!

lisää totuutta israelista ja muista maailman kaksinaismoralismista:

worldwarx.blogspot.com

Santimemiitti

Tämä oli vastine edelliseen maaseutu/Helsinki-kolumniin, jossa KiVi otti vaihteeksi altavastaajan aseman saamansa karun kritiikin vuoksi, kun hän aiemmin oli ottanut yltävastaajan aseman ja suurin piirtein pitänyt muuta Suomea palestiinalaisina, piinattavina, pilkattavina arafat-huivin kantajina. Jos ihmisellä on sydän, hän ei pidä tällaista S/M-leikkiä erityisen "kiihottavana". Mikä on vakio ja pysyvää, on se, ettei Virtanen sen koommin kuin meistä monikaan voi pitää toisen maan toisenlaista tilannetta kuin metaforana sille, mitä omassa päässä tapahtuu. Se, että haluaa ottaa metaforakseen väkivaltaisen maan väkivaltaisen tilanteen, jossa harva tietää, kuka heitti ensimmäisen kiven ja miten se eskaloitui kranaattien heittämiseksi, kertoo lähinnä siitä, miten konfliktien täyttämä tilanne omassa päässä vallitsee. Israel ja Palestiina ovat statisteja taistelussa, jota käydään Kriisi-Virtasen ja streptokokkien välillä. Kumpi puoli voittaa?

Nasty habits die hard

Jotkut Palestiinaa puolustavat oikeinajattelijat ovat näköjään ottaneet ideakseen tehdä täällä joitain puolihuvittavia selontekoja Lähi-idän primaarista konfliktista, ikään kuin heillä olisi montakin lanttia liossa siinä. Tai ikään kuin Virtanen olisi OIKEASTI Palestiinassa käynyt EDES turistina. Muistetaan nyt, että hän rinnasti Palestiinan plightin Helsingin puristukseen maakuntien munalukossa.

Jos lautamateilla olisi yhtään munaa tahi munasarjaa, he eivät vittuilisi P-stiinan puolesta vaan vetäisivät kuivat paralleelit johonkin ilmiöön, joka on aidommin suomalainen tai täältä käsin käsitettävissä. Mieleen ei tule muuta kuin sisällissota 1916-18.

Sillä välin Kriisi-Virtanen harjoittaa sitä propagandaa, mistä hän saa palkkansa, eli propagandaa "vähäosaisten" puolesta. Maailma on täynnä vähäosaisia ja heidän puolustajiaan, mutta mitä merkitystä sillä on? Vähäosaisuuden syy on yleensä aina jossakin muussa kuin tuessa tai tuen puutteessa. Maailma ei ole köyhiä täynnä siksi, että köyhien tukijoita on liian vähän -- vaan siksi, että rikkaita on liikaa. Tältä pohjalta koko Palestiina näyttäytyy vain yhtenä surkeana suona, josta voi vetää emotionaalisia esseenaloituksia kuin pahaisemmastakin kitshitaulusta omalla seinällään, ilman tangentteja realiteetteihin. Tunne ei toimi. Degeneroitunut Kriisi-Virtanen on regeneroitava.

Kuka mitäkin pelkää

Kiihkouskovainen Baruch Goldstein hyökkäsi n. 10 vuotta sitten Jerusalemissa palestiinalaisten moskeijaan, jossa oli parhaillaan perjantain rukoushetki meneillään. Goldstein, siis yksi mies vanhaan Israelin armeijan palttooseensa sonnustautuneena, tappoi rynnäkkökiväärillä muutamassa silmänräpäyksessä 30 aseetonta arabisiviiliä ja haavoitti 150:tä (!). - Miettiköön itse kukin, täytyikö terroristihyökkäyksen tunnusmerkit vai onko terroristin maine iankaikkisesti varattu vain palestiinalaisille.

Jos minulla olisi tuollaiset aseet vapaasti saatavilla ja valtion puolesta suorastaan vapaat kädet käyttää niitä, en kyllä pelkäisi muutamaa kivenheittäjää. En ainakaan ketään yli 12-vuotiasta.

Der Alte

asiaa

Luehan Lähi-idän historiaa kauas taaksepäin, niin sinullekin selviäisi, miten asioita tietämätöntä on K virtasen kirjoitus. Kun katselisit mm. YOU tubesta, kuinka hamasin jäsenet opettavat alakouluikäisiä lapsiaan ampumaan ja vihaan (juutalaiset ja kristityt ovat sikoja, jotka pitää tappaa, sanoo n. 4-vuotias). Kun tällaista KV:sen palestiinalaista propagandaa Ylessä julkistetaan, on se vajonnut moraalisesti alas.

Dokumentteja on, millaista oli ns. Palestiinan alue mm. Ottomaanien aikaan ja sitten englantilaisten hallinnan aikana. Se on ollut todistettavasti huonossa kunnossa. Ja mm.se alue, jonka juutalaiset ostivat muualla eläneiltä "mullaheilta", oli malariasääsken "miehittämä".
Kun juutalaiset saivat maan kukoistamaan, ovat nyt palestiinalaiset hamuamassa sitä itselleen.

Se on tosiasia, että palestiinalaista kansaa ei ole ollut missään. tuolla alueella (roomalaisten antama nimi, Palestiina) on asunut vähäinen joukko arabeja, joten alue oli melkoisen tyhjä, joskin ei aivan tyhjä. Se oli kasvanut ohdaketta ja harjoitettu vähäistä viljelystä, sekä lamapiden paimentamsita.

Todettakoon tässä vielä, että tuskinpa itse k.virtanenkaan sallisi panokset vyöllä tulevaa ihmistä kotikonnuilleen, saati sitä, että tämä tekeytneenä sairaaksi pääsisi tihutöihin sairaalaan, jossa KV itse on.

Olen lakannut kuuntelemasta KV:n ohjelmia, sillä ne ovat ala-arvoisia. Myös ne, joissa hän on haukkunut kielemme ja suomalaisuuden, osoittavat, että hänen olisi syytä pohtia, mistä moinen oman kielen ja identiteetin ala-arvostaminen johtuu. Siitäkö, että hän on lapsuutnsa ja nuoruutensa asunut Ruotsissa, jota edelleen kummasti ihailee (kritiikittä).

Verenvuodatus loppuisi...

...jos arabit muuttelisivat Palestiinasta ympäröiviin arabimaakuntiin ja -valtioihin. Aikavälillä 1948-1998 he olisivat pystyneet kevyesti internoimaan itsensä yli rajojen kuin karjalaiset konsanaan sodan aikana. Mutta. Muut arabivaltiot eivät halua vastaanottaa arabeja konnuilleen, koska heidän systeeminsä ovat kehittymättömät ja vastaanottamattomuus pitää yllä niin kauan kuin on tarpeellista tilannetta, missä Israelilla on maaperällään uniikki pakolais-, poliittis- ja talousongelma. Israelin vähittäisessä tuhoamisessa heillä on tärkeä rooli. Arafat/arabit saavat sympatiapisteitä niin kauan kuin palestiinalaiset pomppivat kuin flipperin kuulat niiden porttien ja paalujen välissä, jotka hylkivät heitä (kunnes putoavat alaosa aukon läpi jonnekin) aina vain. Game Over on läjä kuolleita arabeja. Välillä kone menee tilttiin rauhanneuvottelujen tai tulitaukojen tai täysimittaisten taistelujen takia. Sitten peli alkaa uudestaan. Israelissa tapahtuvien taistelujen intensiivisyys kertoo siitä, kuinka ekstensiivistä on Lähi-idän panarabisen vyöhykkeen sitä kohtaan tuntema viha. On lautamateilla siinä sitten helppo moralisoida? Lautamatti on varmaan sitä mieltä, että Shabra ja Shatila olivat se ensimmäisen kiven heitto ja että ajanlasku alkaa siitä. Ajanlasku alkoi 0 eKr/jKr. Ja on meidän omaa ansiotamme täällä Euroopassa, että Israel tuskin järkyttyy vasta kun sillä on edessään ja takanaan ja keskellään 6 000 000 kuollutta arabia haudattuina mataliin hautoihin.

Virtasen tahallisia valheita?!

Nimimerkkiin 'ksantippa' voi täydellisesti samaistua. On hämmästyttävää, kuinka Kirsi Virtanen pääsee latelemaan täysin tuulesta temmattuja mielipiteitään. Jokainen, joka viitsii nähdä vaivaa, voi mennä katsomaan esim. videoita 'Jerusalem Post'in' sivuilta tuoltaa vuodenvaihteen sota-ajalta. Sieltä mm. selviää, että nimenomaan hamas on ampunut raketteja Israelin puolelle jo vuosikausia. YK ei halua ilmeisesti siihen puuttua ollenkaan, joten Israelin on ollut pakko puolustaa maataan yksin. Hamas on myös itse ilmoittanut, että pitää ihmiskilpiä ja heillähän on myös koulutettavina lapsisotilaita. Se on rikos jo sinänsä. Niin: käykääpä, Virtanen ja Yle, katsomassa noilta mainituilta 'Jerusalem Post'in' sivuilta. Totuus löytyy, joten 'sokeat reetatkin' voivat ottaa vaaleanpunaiset hamaslasit silmiltään ja nähdä asiat oikeassa valossa. Ja: vaadin, että Virtanen erotetaan! Hän on loukannut myös muissa yhteyksissä esim. keskiä-ikäisiä. Kaikkia hölmöyksiä, kuten nyt viimeksi siis Israelia vastaan esitetyt valheet ja ikäihmisiä vastaan jne. ei pidä totuuksina ja sananvapauden nimissä laukoa. Kukaan ei myöskään halua tälläisesta röyhkeydestä maksaa mediaveroa, jos ei media pysy edes asialinjalla.

Voi aikoja, voi tapoja....

Tai ilmeisesti tavattomuutta.
Röyhkeää rahvaanomaisuutta ja suvaitsemattomuutta henki tämä edellinen kommentti.
Totuuden kestäminen on niin vaikeaa, että siinä pitää vihankirves kaivaa esiin ja vaatia ainoan rohkean journalistin erottamista.Ikäihmiset ja keski-ikäiset eivät suinkaan kaikki ole taantumuksellisia ja vihaa kanssaihmisiään sananvapauden kustannuksella.
Ja Ruotsia, tätä edistyksellistä naapuriamme, käytetään kirveenä joka toisessa vihakommentissa.
Pateettista ja säälittävää, joka paljastaa tämän kateuden ja vihan vaivaaman kansanosan, jolta on todella syytä takavarikoida sekä kirveet että muut kättä pidemmät.
Meillä on täällä takapajulassa todella syytä nostaa kunnioituksen hattua läntiselle naapurillemme ja vielä enemmän omalle Kirsillemme; Heja Sverige ja rohkeutta työn tekoon, Kirsi!
Meitä on kuitenkin kosolti paljon, jotka jaamme ajatuksesi ja iloitsemme mediatyöstäsi täällä Ankkarutakossa...

Vaikka olenkin pitkälti

Vaikka olenkin pitkälti Virtaskan kanssa samaa mieltä tässä Palestiina-kysymyksessä, täytyy ihmetellä hänen itseinhoaan eli hänen inhoaan suomalaisuutta kohtaan. Jos Suomi on niin vastenmielinen maa, ainahan on Ruotsi ja iki-ihana Viro. Teremenemäst vain, Suomen Anu Saagim! Vai luuletk, että tänne jää iso joukko sinun perääsi itkemään? Vaikka todennäköisesti pidätkin itseäsi jokseenkin korvaamattomana intelligentsian edustajana Suomessa, et sitä todellakaan ole! Analyysisi yleensä ovat kaiken kritiikin alapuolella, pelkkiä julistuksia ja omia mieltymyksiä ilman minkäänlaista kritiikin kritiikkiä. Itsekin lopetin hänen ohjelmiensa kuuntelun noin vuosi sitten, mutta sitten kuultuani vahingossa tämän Palestiina- osan, yllätyin: Eihän Virtaska olekaan ihan 100% idiootti! Kyllähän sokea kanakin löytää joksus sen kultajyvän.

Ei kovinkaan kaukaa haettu vertaus...

Jos Pohjanmaalla yhden poliittisen ryhmittymän haaveet toteutuvat, jää Vaasa samanlaiseen tilanteeseen kuin Gaza. Ja vilkkaalla mielikuvituksella voi kuvitella kaikenlaista.