Skip navigation.
Home

Ruoka loppuu

Mitä me olemme valmiita tekemään sille asialle? No, me haluamme tappaa ylimääräiset ihmiset. Tosiasia on kuitenkin sellainen, että jo nyt maailmassa tuotetaan ruokaa niin paljon, että sitä riittäisi yllin kyllin kaikille maapallon asukkaille. Kunhan vain se ruoka jaettaisi tasapuolisemmin, huolenhäivää ei olisi.
Mutta, sehän tarkoittaisi sitä, että me joutuisimme luopumaan yltäkylläisyydestämme, eikä sellainen käy päinsä. Joten, siksi on parempi, että listitään ne ylimääräiset ihmiset. Ne ihmiset, joilla ei ole ruokaa.

Tämä liikakansoitus ja ihmisten tappaminen liittyy nimenomaan ”ihmisiin”.
Aina kun puhumme ”ihmisistä”, puhumme muista kuin miestä itsestämme.
Ihmiset, väki, väestö – ne ovat kaikki jotakin muita. Ne eivät ole minä tai sinä tai meidän lapsemme tai vaimomme tai miehemme tai isämme tai äitimme.

Geeniteknologian avulla saadaan tuotettua terveellisempää ja paremmin kasvavaa ruokaa. Siltikin geenimanipulointia vastustetaan.
Miksi ihmeessä?

No, eihän geenimanipulaatiota mielestämme tarvita. Riittää, kun ne nälkäänäkevät, liiallisuuksiin saakka lisääntyvät köyhät tapetaan pois. Sen jälkeen me länsimaalaiset läskit voimme hyvällä omallatunnolla jatkaa ruualla porsasteluamme.

Riittää kun lopetetaan tuhlaaminen

Ruuan riittävyyden takaamiseksi riittäisi kun me kehittyneiden maiden asukkaat lopettaisimme valtaviin mittoihin paisuneen ruuan tuhlaamisen. Tällä hetkellähän me syydämme kaatopaikoille valtavat määrät täysin käytökelpoista ruokaa, vastaavasti tietysti viljelypinta-ala ja karjan määrä ovat liian suuria.

.

KETKÄ HE?

Väitetään milloin missäkin, ettei se vaikuta mutta silti ”sinäkin” käyttäydytään todella ”ahneiden” edessä nöyrästi, kuin odotettaisit ahneilta putoavan sitä mitä toivot. Itse et näe tai sitten näet mutta et osaa tehdä asioille sen enempää kuin et ole ennenkään ”osannut” tehdä. ”Olet” sitä mitä ”hekin ” täällä olisivat, vai olisivatko ”he”?

Geeniteknologiako turvallista?

Ei ole pitkääkään aikaa, kun suomalainen asiantuntijaprofessori kommentoi gm:ta sanomalla, että tällä hetkellä ei ole ollenkaan varmaa, osuuko geenin asettaminen juuri oikeaan kohtaan dna-ketjussa. Luontoon voi joutua gm:n vuoksi vaikka millä tavalla muuntuvia lajeja.
Tämä kertoisi, että Kirsi Virtasen paatos geenimuuntelun varmuudesta lienee hakoteillä.
Mitä tulee ihmisten suureen määrään, ei ongelma ole pelkästään ruuan riittävyydestä, vaan asunnoista, työstä, terveyspalveluista jne. Ei pitäisi puhua asiasta ilman riittävän laajaa perspektiiviä. Kyllä tosiasia on, että maailmassa on aivan liikaa ihmisiä. En ryhdy määrittelemään, ketkä niitä ovat.
Kirsi Virtanen, olet melko ärsyttävä ihminen, tietenkin varmaan ohjelmassasi tarkoituksellisesti, mutta usein olet puhunut asiaakin. Tällä kertaa kuitenkin tuli harhalaukaus.

Pekka Pyykönen
Taivassalo

Ihanko totta olet sitä

Ihanko totta olet sitä mieltä, että vain asiantuntijat saavat keskustella ja olla asioista jotakin mieltä? Siis kemistit voivat keskustella kemiasta, insinöörit tekniikasta jne. Mutta eivät hekään esimerkiksi päivähoidosta, ruoasta.

Voisiko kuitenkin olla niin, että myös muilla on tietoa, jonka varassa keskustelu etenee? Voisiko olla niin, että myös humanisti voi tietää kemiasta, että insinööri voi olla kiinnostunut kirjallisuudesta? Jos hän ei tiedäkään jokaista yksityiskohtaa, hän tietää riittävästi, jotta pystyy ottamaan kanta, ja usein on myös niin, että keskustelu herättää kiinnostuksen ottamaan selvää.

Erikseen ovat tietenkin ne, jotka räksyttävät kaikesta hyvin vähin tiedoin, vain räskyttämisen vuoksi. Heitä liikkuu netin keskustelupalstoilla ja joskus muuallakin.

Asiantuntija.

Millainen biologin koulutus Virtasella lienee?

Ohjelmasarja yleisesti kiinnostava, vaikka olisi eri
mieltäkin jostain asiasta.

Ei vaan ole uskaltanut vielä toimittajakuntaa ruotia.

Koulutus?

Lienee koulutukseltaa vikipedean maisteri?

minäminä

"Minusta tässä geenimuunteluasiassa Internetin käyttö pitäisi kieltää maallikoilta kokonaan. Maallikothan ovat niitä, jotka mielellään maalailevat kauhukuvia ja pelottelevat ihmisiä olemattomilla asioilla."

Ihailen, Kirsi, suurta ymmärrystäsi jolla kykenet erottelemaan ihmisiä maallikoihin ja asiantuntijoihin, joista jälkimmäiseen ryhmään kommenttisi perusteella luet myös itsesi. Ettei vain linkolalainen retoriikka nostaisi päätään...

Mutta täytyyhän sitä meidän kaikkien leipämme eteen jotain tehdä, ja näkyvät tällaisestakin maksavan. Onneksi tältä paasaamiselta on mahdollisuus yleensä välttyä laittamalla radion kiinni. Monet ärsyyntyivät aikoinaan Hannu Taanilan ilmaisuun, mutta se oli erittäin sivistynyttä tähän minäminäminustaminulleminun-jankutukseen verrattuna.

Hyvä, Kirsi!

Kirsi Virtasta parhaimmillaan! Ylelle kiitokset, että tällaista faktoihin perustuvaa suorasanaista, kriittistä ohjelmaakin tehdään. MOT television puolella on myös monesti hyvä. Jatka samalla linjalla!

KV päivitteli Linkolan

KV päivitteli Linkolan korkeaa sijoitusta suosituin suomalainen äänestyksessä.
Mikä ihme se on, kun koko kisan voitti henkilö, joka murhautti tuhansia ihmisiä vuonna 1918.

geeniteknologialla parempaa ruokaa?

toivoisin todella että geeniteknologialla tuotettaisiin parempaa ruokaa.

joku aika sitten TV esitti dokumentin geenimuokatun maissin tuotannosta USA:ssa. tätä maissia kasvattavat maanviljelijät sanoivat ohjelmassa etteivät itse syö sitä, koska se on niin huonoa. eläimet joille sitä annetaan rehuna eivät pysy terveinä ilman antibiootteja. suurin osa tämän maissin tuotannosta käytetään sokerin ja siirapin tuotantoon.

maissi on muutenkin melko epäterveellinen ravintokasvi, ja ainakaan geenimuuntelu ei ole sitä muuttanut yhtään parempaan suuntaan.

Perusasiat tunnustettava

Oltiinpa Linkolasta mitä mieltä tahansa, perussasiassa hän on oikeassa: ihmisiä on maapallolla liikaa. Ihminen on suurikokoinen eläin, jonka vaikutukset ympäristöönsä ovat mittavat. Jos kuvitellaan, että mikä tahansa muu eläinlaji, jonka yksilöt ovat fyysisesti yhtä isoja, esiintyisi maapallolla miljardeissa laskettavin populaation, ihminen olisi aikaa sitten ruvennut metsästyksellä tai pelkällä tappamisella säätelemään sen kantaa. Ihmisen kohdalla tämä ei käy, mutta silti ihminen vaikkapa täällä kotoisessa Suomessamme katsoo tarpeelliseksi säädellä esimerkiksi suurpetojemme määrää, vaikka niitä koko maassamme tarpoo yhteenlaskienkin korkeintaan muutama tuhat yksilöä, sudet, karhut, ilvekset ja ahmat kaikki mukaan laskien. Siis vain määrä, joka vastaa vain pienen maaseutukunnan asukaslukua jos sitäkään. Missä tässä on suhteellisuus ja luonnonhistoriallinen oikeudenmukaisuus?

Totta on, että ihmisiä on ollut massoittain maapallolla vain hyvin lyhyen ajan, niin lyhyen, että ekosysteemien näkövinkkelistä kysymyksessä on pelkkä silmänräpäys. Pitkällä akikavälillä ekosysteemit pyrkivät tasapainoon ja myös hakevat sen, tavalla tai toisella. Ihmisen kohdalla korjausliike ei tule hänen omien tomiensa seurauksena, ekofasistit eivät liikaväestöä tapa. Todellinen uhka on mikromaailmassa. Ajankohtainen sikainfluenssa voidaan nähdä merkkinä tulevasta, vaikka ei tappava olekaan. Mutta luonnolla on aikaa, ja kun ihmiset väenpaljoutensa vuoksi mudostavat mikro-organismeille ana vain otollisempia kasvualustoja, ennemmin tai myöhemmin ilmaantuu maailmaan mikrobi, jonka edessä lääketiede on voimaton. Kun se tekee työnsä, ihmisiä voi muutaman vuoden kuluttua mikrobin ilmaantumisesta olle jäljellä enää kymmenesosa nykyisestä jos sitäkään. Tämä mahdollisuus on todellinen ja oikeastaan lähes varma, kysymys on vain ajasta: milloin? Sitä ei kukaan voi tietää. Esimerkiksi lintuinfluenssaviruksen tappavuus Kaakkois-Aasiassa muutama vuosi sitten oli noin 50 %. Ihmiskunnan onneksi tämä virus kuitenkin tarttuu huonosti ihmisestä toiseen. Jos se onnistuu parantamaan taitoaan tässä, yksin se kykenee saattamaan ekojrjestelmän ihmiseläintä koskevan välttämättömän korjausliikkeen hyvälle alulle.

Geenimuunneltu riisi

Ei ole kuin muutama kuukausi TV-ohjelmasta, joka paljasti, mihin vaikeuksiin intialaiset riisinviljelijät ovat joutuneet geenimuunnellun riisin vuoksi. Tämä riisi tuottaa huonoja, jopa surkeita satoja, niin että viljelijät eivät saa siitä toimeentuloaan. Kun siemenvilja, johon ylikansallisilla yhtiöillä on monopoli, pitää joka satoa varten ostaa erikseen (ja se on tietenkin kallista), ja kun sitten satoa ei saadakaan, jokainen arvaa seuraukset. Lukemattomat viljelijät ovat ylivelkaantuneet vain siksi, että heillä ei ole muuta vaihtoehtoa toimeentulonsa hankkimiseksi kuin koettaa sitkeästi jatkaa ammattiaan, ja kun he eivät siinä onnistu, tuhannet ovat velkavankeudesta päästäkseen tehneet itsemurhan. Tätäkö on se uusi uljas geenimanipulaatioon perustuva ylikansallinen maatalous, jonka kutsumustehtävänä on pelastaa ihmiskunta nälkäkuolemalta?

Ruokaa ja velvollisuuksia

Sinä päivänä kun Kirsi Virtanen syntyi, Etiopiassa oli noin 25 miljoonaa asukasta. Nykyään tuo luku on yli 82 miljoonaa. Wikipedian mukaan "the country has lost 98% of its forested regions in the last 50 years."

Ohjelmassa puhuttiin oikeudenmukaisuudesta. Onko mainittu Etiopian väestönkasvu ja metsäalan väheneminen ongelma, ja jos on, mitä sille pitäisi tehdä? Pitäisikö suomalaisen, yltäkylläisyydessä elävän ihmisen, tehdä jotain etiopialaisten puolesta? Lähettää ruokaa lisääntymisen jatkamiseksi? Kantaa valkoisen miehen valistustaakkaa ja kertoa, että homma ei voi jatkua loputtomiin? Ottaa puolet etiopialaisista tänne, höyryävien lihapatojen ääreen?

Minä en tosiaankaan ole tappamassa ihmisiä. Mutta väitän, että muiden kyvyttömyys hoitaa asioitaan järkevällä tavalla ei synnytä minulle velvollisuutta tehdä sitä heidän puolestaan. Eikä mikään "oikeudenmukainen tasajako" tarkoita sitä, että minun pitäisi antaa ruokaa tai muita resursseja selvästi haitallisen toiminnan ja itseaiheutettujen ongelmien jatkamiseksi.

Patentoidut geenit ja lisenssimaksut...

Nykylinja on se, että geeniteknologian avulla tuotetaan patentoitua ruokaa, jota saa kasvattaa ja myydä vain maksamalla lisenssin. En näe, miten tämä lisämaksu auttaa köyhät pois nälästä.

Pidemmän päälle geenimanipulointi ja -teknologia saattaa hyvinkin olla lajien monimuotoisuuden pelastus - uusia lajeja tilalle kun olemme tappamassa näitä nykyisiä eliölajeja sukupuuttoon...

Loistavaa Kirsi

Kiitos loistavasta superior jutusta. Ensimmäinen kerta kun kuulen asiasta jotain järkevää ja konkreettista. Asiat ovat juuri niin kuin kerrot ja annoit perusteettomia väitteitä esittäville ekoterroristeille lisää harmaita hiuksia.

Myrkynkestävä gm-soija

Taannoin TV:ssä esitettiin ohjelma geenimuunnellun soijan viljelystä USA:ssa ja Paraguayssa. Gm-soija kestää Roundup-rikkaruohomyrkyn, joten valtaville peltoalueille levitetään lentokoneilla myrkkyä - joka tietysti leviää laajemmallekin. Metsät oli tietysti pantu ensin sileäksi.

Geenimuuntelun hyödyt

Kuulin pakinan tänään ja olin positiivisesti yllättynyt, että ekofasismi nostaa maailmassa päätään. Pakinassa kuitenkin ärsytti muutama seikka.

1. Vain asiantuntijat voivat keskustella geenimanipuloinnista, koska tietävät enemmän asioista.

2. Geenimanipuloitu ruoka on terveellistä.

3. Nälänhätä ratkaistaan jakamalla ruoka tasaisemmin.

Tutkiskellaan kohtaa 1. jos geenimanipuloinnista tietävät henkilöt ovat ainoita, jotka voivat sitä kritisoida ymmärrän hyvin miksei geenimanipulaatiota käyttäviä maanviljelijöitä voida kuulla tai ottaa vakavissaan. Monet viljelijät kun valittavat jopa tavallisten epä-ekologisten hyönteismyrkkyjen haittavaikutuksista ja terveysriskeistä. Geenimanipuloinnista valittavat sekä gmo:ta harjoittavat sekä naapuripelloilla viljelevät (naapurit kun eivät voi viljaansa myydä kun se on saastunut gmo-aineilla, mutta koska eivät maksa siitä yrityksille rahaa joutuvat sitten vain sinnittelemään).

Kohta 2. geenimanipulaation terveysvaikutukset ovat epätarkkoja. Gmo-viljelijät ovat raportoineet terveyshaitoista. Ihmisiä epäilyttää, koska nämä superaineethan leviävät luontoon ja ekosysteemiin. Mitkä ovat pitkäaikaiset vaikutukset luonnossa ja ihmisessä? Ongelmat eivät näy välttämättä viiden vuoden sisällä, mutta entä 50 vuoden päästä?

Kohta 3. nälänhätä poistetaan, kun ihmiset saavat ruokaa. Mitä tapahtuu kun nälänhätä poistuu? Maailman väestö kasvaa. Eli loputtomana kierteenä mitä enemmän ja enemmistöllä ihmisistä on ruokaa sitä enemmän ihmisiä ja nälkää tullaan aiheuttamaan.

Ehkä kestävämpien ratkaisujen etsiminen ja suurien riskien välttäminen olisi järkevää. Noin suoraan sanottuna luomuporkkanan popsiminen ja ehkäisyn käyttäminen. Ehkä meillä on vielä jotakin opittavaa ekofasisteilta, Kirsi?

Aloita homma itsestäs!

Jälleen Kirsi suolsit sontaasi. Itsekin jokin aika sitten valittelit ylensyömisongelmiasi ja totuuden että ruoka hallitsee sinua: vetelet kolmekin pizzaa tuosta noin ja sitten kilvoittelet laihduttamisen kaidalla tiellä, pelkäät joulua, että suklaata tulee taas ahmittua ja body paisuu.

Puollustat ateisteja ja ymmärtääkseni he kannattavat usein abortteja ym. Viitsit vääntää juttua moisesta Linkolasta.

Millään ei ole tolkkua!

Ovatko Euroopan Unioniin

Ovatko Euroopan Unioniin valitut ihmiset höppänöitä, kun vaativat suurempia takuita GMO:n turvallisuudesta.
Monsanto väitti heidän DDT:n olevan ratkaisu pulmiin vaan kuinkas kävi? Heidän geenisoijan resistenssistä on olemassa tarpeeksi näyttöä, jos vain surffaat esim. Argentiinaan ja Japaniin.
En väitä minun allergiani E 210 - säilytysaineeseen (luonnollisena puolukassa tosiaankin) johtavan kauheaan shokkiin, mutta harmillinen se on kuitenkin!
Nauraahan voisimme yhdessä sille miten kuituhampun kasvatus cannabisin lähistöllä vei tarpeeksi siitepölyä tekemään tyhjäksi eräiden toiveet omasta hasisesta. Mutta kun kultainen ukkoriisi pääsisikin valloilleen tuhoten muut kannat, en halua ottaa eettistä vastuuta haitoista.

Loistavaa!

Tervetullut puheenvuoro. Nämä linkolalaiset ja muut ekofasistit unohtavat aktiivisesti, että kaikilla meillä on täällä yhtäläinen elämisen oikeus. Geenimanipulaatio ei ole uhka vaan mahdollisuus helpottaa maailman nälkää ja kurjuutta.
Timo Tanner
lääkäri

"Kehitystä"

On se kyllä ihan kauhea juttu, että joku on todellakin onnistunut herättämään keskustelua liikakansoituksesta ja liikakulutuksesta. Sehän saattaa järkyttää meidän ihmisten, siis ihmisten hyvinvointia kun me valtiovallan kannustamana olimme juuri aikeissa lähteä kuluttumaan lisää, ostamaan kaikkea sitä, mitä meillä ei vielä ole. Eikös olekin ihan hirveätä, että joku uskaltaa kyseenalaistaa meidän, siis meidän ihmisten lisääntymisen oikeutuksen. Eihän siitä nyt mitään haittaa ole, siis lisääntymisestä, eihän. Voi Kirsi, onneksi Sinä olet ihmisenä luonut meille niin ihanan maailman, että vaikka tähän ihanuuteen tukehtuisimme, niin vielä viimeisenä olemme valmiit siunaamaan kaiken tämän tarjolla olevan loputtoman tavaran ja hyvinvoinnin äärettömyyden.
J.P.

Jumalan luoma

Täällähän mestaroidaan. Ihminenkö päättää, montako meitä täällä on. Kirsi Virtanen tekee erinomaisesti työtään eli hyviä ohjelmia, Jumalan luoma.
Luvatussa maassa on yksi maailman tehokkaimmista armeijoista eli tappokoneista. Kyllä Luoja panee ihmisen kylvämään tuhoa, jos niikseen tahtoo.
Jumala taas on Raamatun luoma. Katsokaa ihmiset ympärillenne ja etenkin peiliinne: elättekö oppikirjanne mukaisesti!

Kirsi ja Pentti samalla asiallako?

Voisin tulkita, että näin voi hyvinkin olla. Kirsi tekee työtään googlaamalla omien hyviksi havaitsemiensa ajan trendi-ilmiöiden, argumenttien, syyseuraussuhteiden ja arvojenkin suosta suuret määrät erilaista tutkimus- yms tietoa tutkivan journalistiikan metodein. Omaksi taiteen lajikseen osoittautuneen toimittajan työnsä pohjalta hän sitten taitavasti suodattaa ja värittää sanomansa tajunnan räjäyttämiskeinoin ajassamme hyviksi havaitsemiensa pyrkimysten ja arvojen puolesta.

Molemmat tykittävät moniarvoisessa ja siten myös pinnallisuudessaan kaaosmaiseksikin tulkittavassa aikamme arvoristiriitasuossa lajitovereidensa hyväksi tavoitteenaan arvojen selkiyttäminen ajassamme ihmisille annetun oman järjenkäytön ja arvovalintamahdollisuuksien hyväksi ja puolesta. Molemmat pyrkivät omin kyvyin ja omalla tavallaan auttamaan ihmiskuntaa ja sen yksilöitä selkiyttämään omat kestävämmälle kehitykselle pohjaavat arvonsa. Samalla he pyrkivät auttamaan kansalaisia löytämään niissä vielä jonkinlaista konsensusta sopuisampien ja inhimillisen järjen tasolla yksituumaisempien perusarvojen selkiyttämiseksi vastaisten kestävään kehitykseen tähtäävien päätösten valmistelun ja syntymisen nimissä.

Kirsi tekee tätä työtään omalla tavallaan omasta naiseudestaan käsin syleillen maailmaa ehkä pinnallisemmalla ja nykyhetken tunnetasolla, kun taas Pentti tähdäten kestävän kehityksen puolesta puhujana hallitsemattoman (ja globaalin) väestöräjähdysilmiön suitsimiseksi tulevien sukupolvien hyvinvointia ja elinmahdollisuuksia ajatellen. Pentti tekee työtään maskuliinisemmalla tulokulmalla osoittaen karummin ja shokeeraavimmin argumentein näin kannattajilleen ja politikoille, että tarttukaa hyvät valtaa pitävät aloitteellisuuteeni ja toimikaa, kun teillä on valta käsissänne, minulla sitä ei yksittäisenä kansalaisena enää kohta ole. Voisin kuvitella, että Pentti (enemmälti hänen tuotantoonsa paneutumattomana) saattaisi haluta osoittaa aikalaisilleen ja jälkipolville luottamusta keksiä itseään parempia, kypsempiä ja toteuttamiskelpoisempia ideoita oivaltaa kunkin aikakauden teknologisenkin kehityksen mahdollisuuksia hyödyntäen, että hyviä ja kestäviä linjapäätöksiä tehdään kunakin aikakautena asioista ensin laajamittaisesti ja ennakkoluulottomasti keskustellen. Molemmat, Kirsi ja Pentti, ymmärtävät ja tähtäävät, että tällaisille keskusteluille on luotava ja oltava entistä enemmän tilaa ja suvaitsevaisuutta hyvien ja kestävien linjapäätösten aikaansaamiseksi. Näin luodaan ensisijaisen tärkeää pohjaa hyville päätöksille paljon sukupolvien työtä vaatineen ja kansainvälisestikin arvostetun ja tunnustetun suomalaisen hyvinvoinnin ja yhteiskuntajärjestyksemme säilymiseksi ja ylläpitämiseksi.

Jorma Leppänen 64 v

Älä alistettua matoa litistä

"Koneisto" meitä valvoo? ÄLÄ ALISTETTUA MATOA LITISTÄ

Jokaisella maalla on maanpäällinen "raamattu", jos emme noudata sitä tai poikkeamme hallitsioidemme määräämistä arvoista (ei tarkoita lakia), meidät saatetaan ahdistaa peruusteettomasti merkityksettömien joukkoon, vaikka olisimme vain hivenen halunneet puolustaa heikompia. Media on yksi taho, joka on muokannut sen mitä nykyisin uskallamme olla. Harva yksittäinen kansalainen saattaa avoimesti uskaltaa osallistua kirjoittelemaan maailman talouden asioista tai ruuan saannista? Vielä harvempi uskaltaa esittää mitään ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Vielä harvempi uskaltaa arvostella yhtään mitään.

Suomalaiset on jo ajettu sivistyneiden valio joukkoon jonka edustajat kumartavat toiseen suuntaan ja samanaikaisesti (jätetään sanomatta). Ne jotka eivät ole kumarruksen puolella, heille ei anneta tai annetaan vaikkapa epäterveellistä "liekitettyä hoitoa", "palautetta"?

Media oletettavasti tietää miten käy niille, jotka uskaltavat julkisesti edes "ähkästäkkään" siitä miten köyhiä ihmistä kohdellaan, Suomessa ja ulkomailla, jos hän (suomen kansalainen) vähäkään puuttuu sanallisessa muodossa ihmishengillä "hauskaa pitävien" päätöksiin. Siinä voi käydä niin että kansalainen pääsee urkinta listalle ja hänen elämänsä tehdää mahdollisimman vaikeaksi? Mahdollisesti seurataa hänen elämäänsä pilkun tarkkuudella, jos hän sattuisi tekemään jonkun mokan?

Kyllä jokaisen kansalaisen pitäisi tietää, että "iso veli" valvoo paljon tarkemmin kuin joskus ennen, ehkä moni sen tietääkin mutta ei uskalla siitä kommentoida mitään, jos on mitään syytä edes siitä mitään kommentoida, luotetaan vaan "iso veljeen" ammattitaitoon.

MIKSI MAAPALLON TURVALLISUUDES EI HUOLEHDITTU

Siinä onkin (isoveljen turvallisuuspolitiikkaan) paljon naurussa pitämistä kun nyt taas ollaan taantuman ja laman tietämillä. Oletettavaa on, jos ei osata hoitaa maailman taloden talouselämän asioita niin mitenkähän muut asiat?

Arvosta Kirsi Virtasen ohjelmia hyvin paljon, ihmettelen vaan miten on mahdollista, että Yleisradio sallii yhden ihmisen tehdä noin hienoja juttuja,? Raapia valtaapitäviä, arvostella ihmisten käytöstä, arvostellea virkaihmisiä, alistaa itsenssään olevia heikkouksia mediakanavalla kuten esimerkiksi paino ongelmiaan, lentopelkoa, ujouttaan. Minä tällä kirjoituksella en "vavisuta" maailmaa mitenkään. Toivottavasti saat jatkaa Kirsi Virtanen, toivottavasti en itse koskaan joudu kynsiisi, se olisi oletettavasti paljon julmenpi kokemus kuin joutua vaikkapa sala-ampujan (tarkka-ampujan) luodin kohteeksi.

Löytääkö Kirsi Virtaselta niinsanotusti "isoveljen joka valvoo"? KUINKA LÄHELLÄ OLEMME menneisyyttä, DDR:ää? Kuoleeko Suomessa silloin tällöin enemmän tai vähemmän tärkeitä henkilöitä, niinsanotusti siististi (putkakuolemia, roskajoukkojen toimesta sattuneita ylilyöntejä)?

Valvotaanko liikaa, jolloin pelätään, että on mahdollisesti joku joka tietää enemmän kuin "he", valvojaT?

Haluatko oikeasti, Kirsi, tietää ja ymmärtää?

Pidän vääränä tapaasi lähestyä Pentti Linkolan ajatuksia.
Hänen sanomisiaan pitää lukea useampien kirjojen kautta.
Kun perehtyy, hämmästyy, että meillä pienessä Suomessa voi olla näin laaja-alaisesti asioista tietävä ja ajatteleva henkilö. Hänen "hätähuutoihinsa" olet halunnut takertua kuin hän olisi mieltä vailla. Linkola on biologisesti ajatteleva; se on näkökulma, muttei se ole vaikea näkökulma. Opastaisin Sinua Kirsi, nollaamaan kaikki koulussa oppimasi uskontokasvatus ja lähtemään liikkeelle maailman alusta ja maapallon resursseista, kun ihminen astui kuvaan, ehkei vielä pystyasennossa. Saalistamalla oli toimeen tultava luonnon ehdoilla.
Kävi niin, että ihmisen ahneus tuotti ravinnon "varastoon" keräämisen ja maanviljelyn, jonka jälkeen maalla alkoi olla itsessään arvoa. Siitä ryhdyttiin taistelemaan ja ihminen tuli vallanhaluiseksi ja halusi aina vain lisää maata, riistaa, vaihtotavaraa, rahaa jne. Ihminen unohti, mitä on elää luonnon varoja hävittämättä, tuhlaamatta ja vain nälkäänsä syömällä. Perhekunnasta huolehtiminen on ihmiselle luontaista, niin kuin eläimellekin. Mutta yltäkylläisyyteen ei ole maapallolla elävillä ihmisillä enää varaa, ei rikkaillakaan! Linkola on yliopiston rehtorin poika eikä kuka tahansa lausuja; hän on läpikotaisin miettinyt ja punninnut vaihtoehdot, jotka IHMISELLÄ on suhteessa itsensä tarpeisiin, luontoon ja kanssaeläjien(eliöiden) elämän säilyttämiseen ja säilymiseen. Kuuluisa filosofimme Georg Henrik von Wright on myöntänyt, että arvostaa Pentti Linkolan syvällisiä ajatuksia, on todennut että harva pystyy tuonkaltaiseen analyysiin. Pentti on jo kymmenet vuodet tiennyt, mihin katastrofiin olemme me ihmiset (eivät nuo ihmiset) itseämme johtaneet ja yhä lujempaa vauhtia johtamassa.
Voin kertoa, että sen tietäminen ja ymmärtäminen on NIIN SUURI TAAKKA, ettet Sinä Kirsi-parka koskaan voi sitä ymmärtää! Sinulla kun ei ole halua ottaa selvää, mitä tuo luontoa (ja ihmistä luonnon osana)rakastava Penttimme oikeasti tarkoittaa. Kun olisit kantanut tuollaista taakkaa tietoisesti noin 50 vuotta harteillasi, voimatta tehdä muuta kuin esimerkilläsi osoittaa, kuinka edes hivenen voisit tätä luonnon tasapainoa yrittää palauttaa, olisit jo nääntynyt tuon kuorman alle.
Mutta Pentti jaksaa, kaikkien meidän puolesta, silloin tällöin antaa haastattelun tai kirjoituksen, jotka järjestäin ovat HÄTÄHUUTOJA luonnon (ja ihmisen) puolesta. Ihminen näet tarvitsee monimuotoisen luonnon ympärilleen. Luonnosta otetaan ravinto, se ei ei saa olla saastunutta, jotta seuraavatkin sukupolvet (nuo ihmiset) saisivat syödä,juoda ja elää ihmisen elämää, jonka me nyt vielä ehkä saatamme hahmottaa oman ikäpolvemme elämänkaarista.
Jos et pysty antamaan maapalloa käyttöön seuraaville sukupolville yhtä puhtaana ja monimuotoisena kuin sait sen, hyvä Kirsti, olet tuhonnut lastesi ja lastenlastesi mahdollisuudet elää tällä maapallolla.
Pentti on miettinyt keinot, jolla voimme hillitysti palata luonnon tasapainoiseen "hyväksikäyttöön", mutta arvaapa mitä, HARVAT KUUNTELEVAT! Radiossakin KV:n ohjelmassa tämä ajattelijamme saa vai rätisevät haukut! Pyytäisin Sinua, jos tunnet aitoa kiinnostusta viisauteen, tarttumaan PL:n teksteihin ja ajatuksella lukemaan hänen näkemyksiään. Jos tulee oikein vaikeita paikkoja, hyppää yli ja palaa niihin myöhemmin. Muista ainakin se uppoavasta laivasta erkaneva pelastusvene, johon haluaisit mahtua, mutta jos hyppäät siihen, se uppoaa ja kaikki siinä olevat myös tuhoutuvat tai ainakin joutuvat veden varaan. Pentti olisi valmis auttamaan ainakin ne veneessä olijat jatkamaan olemassaoloaan, haaksirikkoisessa laivassa olijoiden täytynee menehtyä,(uhrautua?) jotta edes muutama jäisi jatkamaan ihmissukua. Ylilyönnit teksteissä ovat osoituksia siitä, että Penttikin on ihminen. Hän on niin tuskissaan, että joutuu "vääntämään rautalangasta", herättelemään kipeimmän kautta, meitä poloisia kirsivirtasia, ajattelemaan. Se vaatii aikaa ja voimia Sinulta, mutta varsinkin Pentiltä ja voin vakuuttaa, että se ymmärtämisen yritys kannattaa. Opit jotakin olennaista ihmisenäolemisesta, kieltäymyksistä, logiikasta ja hyvänä esimerkkinä olemisesta. Olen tavattoman kiitollinen siitä, että joku Pentti haluaa, uskaltaa ja osaa kirjoittaa meille suomalaisille maailman ja ihmisen tärkeimmästä; elämän jatkumisen puolesta. Tuhon tiellä olemme sanoo Pentti, on vain kyse siitä, kuinka pitkälle voimme vielä hidastaa tuhon toteutumista ennen ihmisen häviämistä maapallolta. Hän soisi, että ihmiselle (ei meille!) jäisi mahdollisuus säilyä lajina. Haluaisitko Sinä, että ihminen (se tuleva) saa elää elämäänsä luonnon ehdoilla? Lisäksi toivon, että tutustut henkilöön, jota moukaroit. Hän on mitä väkivallattomin. Kiitos, että luit tämän ja kuuntelit Penttiä.(etukäteen) Nyt onkin "tartuttava toimeen" Kirsi, selvitä suhteesi Suomen ehdottomasti uskottavimpaan ajattelijaan.
R-B K-P

Ympäristö huomioon

Siirtelen työkseni geenejä. Välillä teen myös niitä kemikaaleilla aiheutettuja mutaatioita tutkimuskäyttöön. Kirsi voisi ehkä kutsua minua asiantuntijaksi. Mielestäni ohjelamssa oli hyvä pointti, että geenimanipulaatiolla saadaan tarkasti haluttu ominaisuus kasviin, esimerkkinä vaikkapa tämä mainittu riisi. Ruoka on varmasti turvallista. Toivoisin kuitenkin Kirsin kiinnittävän huomiota koko ympäristöön. Tässä onkin tullut muutama hyvä kommentti aiheesta. Riski on, että keinotekoisesti paremmaksi tehty kasvi ottaa vallaan kasvualueellaan ja luonnon monimuotoisuus laskee. Tästä taas seuraa useiden eläin ja kasvilajien tuhoutuminen, mikä taas heikentää alueen vastustuskykya vaikkapa joitain kasvitauteja kohtaan. Sato menetykset voivat olla massiivisia ja alueen ekosyteemi mahdoton palauttaa. En sano, että geenimuunneltuja kasveja ei tulisi ollenkaan käyttää, mutta olisin niiden suhteen hieman varovainen ja ennenkuin rupeaisin GMO ruuan puolesta puhumaan opiskelisin vaikka ekologian tutkinnon.

Taivassalossa ilmeisesti on

Taivassalossa ilmeisesti on liikaa ihmisiä.
Jos geeni osuu väärään paikkaan, sitten yritetään uudelleen. Ei eoäonnistumisia päästetä liikkeelle. Miksi päästettäisiin? Ai niin, ihmisten vähentämiseksi?

törkeätä humpuukia sun jutut!

Mitä hölynpölyä sä oikeen puhut? siis juurihan teidän Ylen kanavilta tuli dokumentti, jossa köyhät maissinviljelijät pakotettiin ostamaan gm-maissin siemeniä, kasvukauden jälkeen gm-pomot kävivät tarkistamassa, ettei viljelijälle jäänyt yhtään siemeniä varastoon, joilla olisi voinut jatkaa toimintaa ilmaiseksi seuraavana satokautena, vaan hän joutui ostamaan taas uudet kalliimmat siemenet! eräitä viljelijöitä oli jopa tapettu ja loppuja uhkailtu, kun eivät suostuneet ostamaan gm-siemeniä kalliilla, miksi ostaisivatkaan, kun he ovat itse vuosisatojen saatossa huomanneet , mikä lajike heillä toimii parhaiten, eikä tarvitse maksaa mistään ylimääräistä, eikä huolehtia, ettei maahan jää yhtäkään siementä itämään seuraavalle satokaudelle, koska tietty osa menee suuhun, ja myyntiin, ja tietty osa jätetään aina seuraavalle vuodelle maahanpantavaksi. gm ruoka voi ehkä ollakin ihan toimivaa, mikäli suuryhtiöt eivät käyttäisi tilaisuutta hyväkseen törkeästi.puhuit samaan hengenvetoon myös e-koodeista sun muista: kuunteleppa groove fm.ltä joku elämän eväät ohejlmaa, siinä entinen e-koodi tutkija tietää mistä puhuu, kun sanoo ettei itse esimerkiksi käytä lainkaan tiettyjä ruoka-aineita, kuten natriumglutamaattia, jne. eikä nyt ole kyseessä mikään propakanda, sillä samalta kanavalta tulee myös ydinsähkön puolesta-puhumis-mainoksia tietyin väliajoin, ja uskon että ne on maksettu, mutta ei e-koodin vastustajilla olisi varaa mainostaa luontaista elämää. outoa, kun muuten puhut ihan asiaa esimerkiksi siitä että uskonnot pitäsis lopettaa, ja että on kauheaa kun äidit varastavat lapset isiltään avioeron yhteydessä.

Sananvapautta vastaan!

Hei,

Kuuntelin "Ruoka loppuu" ohjelmaa yllättyneenä ja järkyttyneenäkin. Toimittaja Kirsi Virtanen kun kommentoi ettei maallikkoiden pitäisi osallistua geenimanipulaatio keskusteluun olleenkaan. Aika yllättävää että median edustuja mainostaa sananvapauden rajoittamista. Eikö se ole tärkeää myös medialle? Minusta on ihan OK, että ihmiset puhuvat, miettivät ja kommentoivat asioita, jotka liittyvät heidän elämäänsä. Järjetön ajatus, että kommentointiin vaadittaisiin taustakoulutus tai tutkinto.

.

Geeniteknologia
.
.
.
Olen kuullut, että kun kala geenimanipuloidaan saadaan esimerkiksi kalasta suurempikokoinen.
.
Kun kalan kasvattomista aina karkaa joitakin kaloja aiheutta se sen, että meressä naaraskalt valikoivat lähes aina isokokoisimman kalan. Joka johtaa siihen, että geenimanipuloitu uroskalan maiti ei kuulemma ole hedelmöittävä niin naaraskalan mäti ei hedelmöity.
.
.
.
Voi käydä niin, että meressä olevat luonon kalat ainakin vähenisivät huomattavasti, mahdollisesti lajikohtaisesti häviäväisivät sukupuuttoon.
.
.
.
Pitääköhän se paikkansa, että Sveitsi alpeilla rinteissä ja seinämissä kasvaa jalostettuja mansikka viljelmiä jotka pystyvät elämään aivan lumirajan tietämillä, näin on saatu kaytettyä viljelyyn myös ne alueet joissa ei ennen ole voitu viljellä?

Geenimuuntelu ei ole täsmäjalostusta

Tutustu faktoihin vaikkapa www.gmovapaa.fi. Ei tarvitse olla kahjo linkolalainen vastustaakseen geenimuuntelua. Ei tarvitse myöskään olla ydinfyysikko voidakseen vastustaa ydinvoimaa. Kyllä maallikkokin osaa lukea ja ajatella. Olen muuten hortonomi, mutta myöskin itseoppinut paatosmestari, heheh.

Geenimuuntelu ei todellakaan ole turvallista täsmäjalostusta. Gm-kasvit ovat lupauksista huolimatta lisänneet torjunta-aineiden käyttöä. Gm-soijan sadot ovat 5-10 % pienempiä kuin tavanomaisten lajikkeiden, mutta sitä ei olekaan tarkoitettu nälkäisten ruokkimiseen vaan teollisuusmaiden karjanrehuksi.

Todellisia ratkaisuja maailman nälkään: maareformit, kestävät maatiaislajikkeet mm. kuiville seuduille, luomuviljely (parantaa maan kuntoa eikä tarvita torjunta-aineita sekaviljelyn ja viljelykierron ansiosta), metsäpuutarhat, ravintoa tuottavat puut, kasvissyönti erityisesti länsimaissa (olen luopunut "herkuistani"), koulutus, tasa-arvo, jne.

En tiedä kuinka huolella kultaisen riisin turvallisuus on tutkittu, mutta eläinten ruokintakokeissa on havaittu gm-kasvien aiheuttavan sisäelin-, suolisto- sekä immuunisysteemin häiriöitä.

Yleensä ohjelmasi on hyvä, mutta nyt kyllä iskit kirveesi kiveen.

Tiedeyhteisölle riidanalainen gmo-maatalous

Hyvänen Kirsi

Ensinäkin: En tunne itseni kuuluvan niihin "meihin", jotka haluaisivat tappaa "ylimääräiset" ihmisetjotta ruoka riittäisi. Keitä kaikkia mahdat tarkoittaa?

Siinä olet kyllä ihan oikeassa, että "jo nyt maailmassa tuotetaan ruokaa niin paljon, että sitä riittäisi yllin kyllin kaikille maapallon asukkaille kunhan vain se ruoka jaettaisi tasapuolisemmin. Yltäkylläisyydestä luopuminen ruoan osalta tarkoittaisi sitä, että tyytyisimme syömään kohtuudella emmekä muuntaisi itseämme ähkylihaviksi.Näin yltäkylläisyydestä luopuminen pitäisi meidät suomalaiset, amerikkalaiset ynnä muut lihavuusongelmien kanssa paljon nykyistä terveempinä ja enemmän jaksavina. Nämä hyödyt pidentäisivät vähintäänkin yhtä paljon ikää kuin naurun väitetään tekevän.

"Aina kun puhumme ”ihmisistä”, puhumme muista kuin miestä itsestämme." - Tuo aina nyt on aivan liikaa: Omalta osaltani tarkoitan sekä minua ynnä monia muita tuntemiani ihmisiä, jotka tarkoittavat laajempaa ihmisjoukkoa, viime kädessä kaikkia maailman ihmisiä.

Väitteestäsi "Geeniteknologian avulla saadaan tuotettua terveellisempää ja paremmin kasvavaa ruokaa. Siltikin geenimanipulointia vastustetaan. Miksi ihmeessä?":

Tuo väitteesi kertoo sen, että olet saanut varsin yksipuolista niin sanottua tietoa, jota gm-tuoteteollisuus ja sen etujärjestöt ovat toistaneet jatkuvalla syötöllä. Et näemmä ole tutustunut alan teollisuudesta riippumattomien tiedemiesten ja tiedeyhteisön tutkimusraportteihin, jotka listaavat merkittävän joukon tuhoja maatalousekosysteemeille sekä lähisukuisille luonnonkasveille. Todettuja ja todennäköisiä riskejä ihmisten ja eläinten terveydelle on tähän asti listattuna ainakin 65. (Jeffrey M. Smith: Genetic Roulette 2007.
Tuore USA:n maatalousministeriön ja sen tilastopalvelukeskuksen aineistoihin perustuva tutkija Charles Benbrookin tutkimusraportti paljastaa geenimuunneltujen, Roundupia ja muita glyfosaattituotteita sietävien soijapavun, maissin ja puuvillan käytön USA:n kaikki osavaltiot kattavalla alueella lisäävän ratkaisevasti torjunta-aineiden käyttöä, ennen kaikkea Roundup -rikkakasvihävitettä - ympäristötuhoja aiheuttaen.

YK-järjestöt- Ruoka. ja maatalousjärjestö FAO, ympäristöohjelma UNCED, talouden ja kehityksen UNCTAD ja kehitysohjelma UNDP pitävät runsaaseen agroekologiseen keinovalikoimaan perustuvaa maataloutta kestävimpänä ratkaisuna kehitysmaille, samoin teollisille ja jälkiteollisille maille. Biologisin, ekologisin ja orgaanisperäisin menetelmin voidaan tehokkaimmin saada ohentunut ja aavikoituva multakerros paksummaksi ja maa tuottavammaksi ilman kalliita väkilannoitteita, joista päälannoite typpi vaatii tonnia kohti kaksi öljytonnia vastaavan määrän fossiilista polttoainetta. Samoihin lopputuloksiin ovat tulleet mm. Worldwatch-instituutti, lukuisat maatalousyliopistot ja -tutkimuskeskukset ympäri maailmaa.
Teollisuudesta riippumattomat tiedeyhteisöt ja em. tahot ovat todenneet, etteivät tähänastiset gm-tuotteet keskimäärin ole tuottaneet tavanomaisia satoja parempia satoja, gm-kasvien ja tavanomaisten vastaavien lajikkeiden osalta sitä enemmänkin sekoittumista ja tuhoja.

Suosittelen ex, virusopin professorin ja nykyisen Tromssan yliopiston geeniekologian professori Terje Traavikin kirjan "Biosafety first" hankkimista. (Tapir förlan yliopistopaino). Siinä tarkastellaan harvinaisen monilta näkökulmilta geeniteknologian riskejä sekä sitä suurta tietämättömyyttä joka tiedemaailman piirissäkin edelleen on selvittämättä.
Teollisuus pro-järjestöineen on valtavan informaatiokoneistonsa puitteissa saanut maailmassa aikaan informaatiotulvan, jota kriittiset, vertaisarvioita tehneet ja riippumattomat tutkijat yhteisöineen nimittävät kulttiliikkeeksi.

Hyvää Joulua sinulle

mr

GMO:n uhka

Geenimuuntelun suurin uhka tosiaan on se, että geenimuunneltu eliö korvaa ympäristöstä luonnonvaraisen lajin. Tämä yksipuolistaa biodiversiteettiä. Toki geenimuunneltu, luontoon levinnyt eliö on ylivoimainen kyseisessä ympäristössä, mutta mitäs sitten jos ja kun ympäristö muuttuu esim. ilmastonmuutoksen vuoksi. Tällöin voi käydä niin, että GMO-eliö häviää ja näin on hävinnyt koko eliö ympäristöstä.
Evoluutio tarvitsee tehokkaasti toimiakseen mahdollisimman suuren geenipoolin eli monimuotoisen luonnon.