Ahma juoksee kantavalla lumihangella.
Kovaksi pakkautunut lumihanki tärisee selvästi suurten tassujen alla ja korviin kantautuu epämiellyttävää mörinää. Ääntä, jota ahma on aina vaistomaisesti yrittänyt välttää.
Jonkin eläimellisen ja kaukaisen vaistonsa ansiosta ahmanaaras tietää, ettei ääni tarkoita hyvää. Ahmanaaras nopeuttaa etenemistään, poispäin äänestä, kauemmaksi, turvaan.
Mutta ääni liikkuu nopeasti.
Ahma juoksee jo parinkymmenen kilometrin tuntinopeutta, mutta takaa tuleva ääni etenee paljon, paljon nopeammin – viittäkymppiä, kuuttakymppiä kohta kahdeksaakymppiä.
Nyt ahmanaaras erottaa kolmen ihmisen huudot.
Huutavat toisilleen, antavat ohjeita.
”Kierrä sinä se sieltä vasemmalta, minä kierrän oikealta.”
Kolmas äänistä huutaa pysyttelevänsä aivan ahman kannoilla, melkein takajaloissa kiinni.
Nopeasti ja varmasti äänet lähestyvät hangella henkensä edestä juoksevaa ahmaa.
Ahma ei ehdi nähdä eikä tajuta mitään, kun moottorikelkka ajaa sen ylitse.
Kipu ja tuska iskevät ahmanaaraaseen kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Hartiat ovat kuin tulessa, kun kolmesataa kiloa painava moottorikelkka jyrää kymmenen kiloa painavan ahmanaaraan alleen.
Kipu jyskyttää hartioissa, mutta nyt ahmanaaraalla herää suojeluvaisto.
Pennut.
Hänen on päästävä suojelemaan pentujaan, jotka ovat yksin pesässään.
Samalla ahmanaaras tuntee miten toinen, kolmesataakiloinen moottorikelkka jysähtää uudelleen sen kylkeen.
Kipu ja pelko sumentavat ahmanaaraan aivot, eikä pieni eläin voi ymmärtää mistä on kyse. Myös kolmas moottorikelkkailija saa osansa jahdin nautinnosta. Kuski kaasuttaa ahman päälle ja jyrää sen kelkkansa alle.
Ahmanaaras ei jaksa enää pitkään.
Moottorikelkkailijat seuraavat kelkoillaan ahmaa vielä muutamia satoja metrejä, kunnes ahmanaaras asettuu pienen puun alle kuolemaan.
Ketkä ajoivat ahmanaaran ylitse moneen kertaa?
Milla-suden tarina ajoittuu vuodelle 2003. Silloin Pyhäjoen rannasta löytyi kaksi sutta kuolleena. Toinen susista oli Milla ja toinen oli sen puoliso.
Kummankin suden ympärille oli kiedottu sinistä nailonköyttä ja susien etujaloissa oli valkoista vetoliinaa.
Ja kuulkaahan nyt: kuka uskoo että Milla ja sen puoliso tapettiin luvan kanssa? Sudet murhattiin, julmasti ja raa’asti – ja sitten ne heitettiin veteen, jotta tappajien jäljet peittyisivät. Muistoksi julmista ihmisistä jäi vain sininen nailonköysi ja valkoinen vetoliina.
Poronhoitoalueella taitaa olla jotakin todella, todella pahasti pielessä.
YLE Radio 1 keskiviikkona 10.2.2010 klo 9.05 - 10.00.
Lapissa puhuttiin ennen
Lapissa puhuttiin ennen Lapin Laista, millä tarkoitettiin oman käden oikeutta. Olisiko siitä vielä jotain jäljellä kun oman käden oikeutta toteutetaan tällaisten sudenmurhien muodossa.
Taitaa virkavaltakin katsella asiaa läpi sormiensa. Ja paikallinen väestö tietää keitä nämä rikolliset ovat, mutta ei ilmianna heitä. Mikä onkin järkevää, ettei sudenajo kohdistu heihin itseensä...
Jos joku ihminen pystyy tuollaiseen julmuuteen eläintä kohtaa, ei paljon omatunto paina etteikö pystyisi samaan toista ihmistä kohtaan.