Islamin ja sananvapauden suhde on kuohuttanut Eurooppaa jo 20 vuotta.
Ensimmäistä kertaa jyrkkä islamilainen käsitys sananvapaudesta saapui Eurooppaan 1989, kun ajatolla Khomeini julisti tappokäskyn brittikirjailija Salman Rushdielle.
Monissa islamilaisissa maissa ovat voimassa tiukat jumalanpilkkalait. Mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun uskonnollinen johtaja puuttui länsimaisen kirjailijan vapauteen arvostella islamia.
Silloin länsimaiset poliitikot ja intellektuellit puolustivat lähes yksimielisesti Rushdien sananvapautta fundamentalistien uhkauksia vastaan.
Sittemmin kaikki on muuttunut.
Kun hollantilainen elokuvaohjaaja Theo van Gogh murhattiin musliminaisten asemaa käsittelevän elokuvan takia vuonna 2004, monien kommentaattorien mukaan hän sai, mitä kerjäsi.
Ja kun äärimuslimit uhkailivat tanskalaisia taiteilijoita Jylland-Postenissa 2005 julkaistujen Muhammed-pilapiirrosten takia, eurooppalaiset peräänkuuluttivat pilapiirtäjiltä ymmärrystä “toisten uskonnollisia tunteita” kohtaan.
Sananvapautta ei enää kovin paljon muistettu. Kuten brittikirjailija Kenan Malik sanoi: ”Tappokäskyjä ei enää tarvita. Olemme sisäistäneet sen fatwan. Enää ei kukaan kirjoittaisi, eikä julkaisisi, uusia Saatanallisia Säkeitä.”
Uuden vuoden ensimmäisenä päivänä eräs fanaatikko yritti tappaa taiteilija Kurt Westergaardia, joka piirsi pommipäisen Muhammedin kuvan. Onko uskonnon kritiikin hillitsemisessä kysymys uskonnollisten tunteiden kunnioittamisesta, vai peräksiantamisesta murhaajille?
Demokratiaa ei ole ilman sananvapautta. Eihän monikulttuurisuus voi tarkoittaa luopumista kummastakin?!
Ei tarvitse kunnioittaa
Uskontoja, eli uskomuksia, ei tarvitse kunnioittaa millään tavalla, koska ne eivät ole totta.
Demokratia, vapaus ja uskonnottomuus kunniaan.