Venäjä, Venäjä, Venäjä. Vaikka ministeri Jyri Häkämiehen taannoinen julistus sai Suomessa paljon vastareaktioita, oli hän epäilemättä oikeassa. Venäjä on haasteemme, joskaan ei pelkästään sitä.
70-luvulla suomalainen älymystö ihaili kuvitelmaansa Neuvostoliitosta, vaikka sen raaka todellisuus oli kaikkien avosilmin kulkevien näkyvissä ihan täällä vieressä. Nyt Venäjä on tavallaan lähempänä. Rajat ovat avoimempia, rajakauppa vilkasta ja venäjänkielisten asukkaiden määrä Suomessa kasvaa kovaa vauhtia.
Suomalaiset ovat valtiouskovaista kansaa. He vetävät helposti vertausmerkin valtion ja sen kansalaisten välille, vaikka jälkimmäiset olisivat niinkin skeptisiä omaa valtiotaan kohtaan kuin sitä oli neuvosto-venäläinen ”intelligentsija” Niin sitten idässä asuvaa kansaa on pidetty neukkuina ja ryssinä, samaan aikaan kuin suurta naapurivaltiota ei ole uskallettu tarkastella kovinkaan kriittisesti. Ihmisten leimaaminen on helpompaa, turvallisempaa.
Tämän päivän Venäjä on vaikea paikka. 90-luvun toiveikkaasta kehityksestä huolimatta maasta ei ole tullut demokraattista, vaan se on muuttunut autoritääriseksi ja monin tavoin vaikeaksi, varsinkin omille kansalaisilleen? Mutta myös naapureilleen.
Suomi valtiona tasapainottelee pragmaattisten hyvien itäsuhteiden ja eurooppalaisten arvojen välillä, samaan aikaan kun kansa totuttelee elämään rinnakkain uusien naapureiden kanssa ja ihmettelee yhä kasaantuvia ikäviä uutisia idästä: toimittajien ja ihmisoikeusaktivistien murhia, ääriliikkeiden kasvua ja kurjuuden palaamista arkeen.
YYA-sopimuksen takia Suomi ei ollut Neuvostoliiton toisinajattelijoille suosiollinen pakopaikka. Nyt solidaarisuus naapurivaltion rohkeiden ajattelijoiden kanssa on ainakin periaatteessa mahdollista. Emme tarvitse ryssittelyä, mutta avointa ja rohkeata kriittisyyttä kylläkin. Arvostakaamme parasta venäläistä henkeä - Saharovin henkeä - ja niitä rohkeita ihmisiä, jotka sitä vielä edustavat, rajan takana tai täällä meidän joukossamme!
Nuorille lisää kontakteja venäläisten kanssa
Monelle nuorelle Venäjä on yhä vieras, pelottava paikka, josta kantautuu vain huonoja uutisia. Vielä omilla evakkoisovanhemmillani on ollut arkipäivän kosketus venäläisiin, kylissä asuneisiin sotavankeihin ja Neuvostoliiton hajottua vanhojen kotipaikkojen vieraanvaraisiin, vodkaryyppyä tarjoaviin emäntiin. Heillä tavallisen venäläisen ja valtion erottelu on selkeästi mielessä, ja valtiota moititaan, ihmiset kohdataan ihmisinä, ei ryssinä.
Suomen kasvava venäjänkielinen vähemmistö auttaa korjaamaan railoa, joka on avautunut nuorempien sukupolvien mieliin - siis meidän, joilla on Neuvostoliitosta vain hatarat muistot ja joille 1990-luvun Venäjästä kerrottiin mafian riivaamana nälkäisten ihmisten maana, ei toisinajattelijoiden paratiisina. Arkipäivän kontakteja pitäisi vain pystyä lisäämään eikä eristäytyä omiin lokeroihinsa.
Anneli Ahonen, toimittaja, Pietari