Skip navigation.
Home

Eläköön rautaiset pianoammattilaiset

Laulukilpailun pääosassa ovat luonnollisesti laulajat, mutta en malta olla kirjoittamatta pianisteista. Lukkarinrakkaus pianisteja kohtaa nostaa päätään aina musiikkikílpailuja seuratessa. He nimittäin, siis nämä päivittäin lavalla esiintyvät sivuroolihenkilöt, viralliset kilpailupianistit, kyntävät aikamoista työsarkaa päivittäin. Tänäänkin Kristian Attila on soittanut jo lähes puolitoista tuntia. Ja ennen kuin välierät huomenna päättyvät, on hän ollut lavalla viidesti, suunnilleen kaksi ja puoli tuntia. Samoin on laita Tuula Hällströmin. Kolmas virallinen pianisti Ilmari Räikkönen soittaa neljän välieräkilpailijan partnerina.

Siinä on harjoiteltu tunti poikineen, ensin itsenäisesti "laput" opetellen, sitten harjoituksissa kilpailijoiden kanssa. Finaaleissa sentään on mukana orkesteri, joka sekään ei pääse vähällä. Kaikkien välieriin päässeiden seitsemäntoista kilpailijan finaaliaariat on pitänyt harjoitella, sillä koskaanhan ei voi tietää...

Eläköön rautaiset pianoammattilaiset

On hienoa, että pianistit myös nostetaan esiin. Olen samaa mieltä, että he tekevät hienoa työtä ja täydentävät sen tunnelman, joka tilaisuuteen syntyy. Täytyy myös muistaa, että laulajan ja pianistin yhteistyö on monessa tapauksessa kestänyt vuosia, kestää vuosia ja jopa vuosikymmeniä (esimerkkejä on!). Kannustusta kaikille! Nimimerkki: Marrastaja

ihanat pianistit

Minunkin puoleltani suuri kiitos ja kumarrus mahtaville pianisteille. Varsinkin Tuula Hällström on aivan huiman taitava ja hänen soittoaan on paitsi kiva kuunnella myös kiehtovaa katsoa. Eikä pelkästään hänen kauneutensa vuoksi vaan myös siksi että hän on niin koko kehollisesti soittamisessa mukana. Kerrassaan hurmaavaa.
Olin seuraamassa alkuerät paikanpäällä ja oli kyllä antoisa reissu. Kiitoskiitos. :)

Tuula on paras

Kyllä Tuula on upea, - siis myös pianistina. Pari vuotta sitten hän säesti minuakin, sai nuotit pari tuntia ennen tilaisuutta ja tekaisi niihin paremman sovituksen. Itse esityksessä unohdin hetkeksi sanat ja tauko venyi liian pitkäksi. Tuula hoiti homman niin, ettei yleisö huomannut ja hän kiitteli minua vielä jälkikäteen hyväntuulisesti naureskellen "taiteellisesta tulkinnasta".