Analysoitu ja koettu

Marja Salonen kirjoittaa netissä Lukupiirin seuraavasta romaanista todella kiinnostavasti. -Vaan miten hän arvioi Ylpeys ja ennakkoluulo-romaanista tehdyt elokuvaversiot? Tässä koko artikkeli:

Jane Austenin ”Ylpeys ja ennakkoluulo” (Pride and Prejudice, 1813) on minulle lukijana kovin läheinen kirja. Se on ollut rakas tuttava jo vuosikymmenten ajan. Austen kuuluu kirjailijana Englannin 1800-luvun naisten aaltoon, joka kaikin tavoin on käynyt lähelle sydäntä. Näiden tekijöiden kynä haki eri tavoin naisen ääntä siten kuin sen vain nainen voi esiin tuoda.

Austenin romaani on suomennettu pariinkin kertaan. O. A. Joutsenen suomennos ilmestyi jo 1922 (WSOY) ja S.-L. Norko-Turjan suomennoksen ensi painos ehkä joskus 1940-luvun keskivaiheilla. Molempien tekstien yhteyteen on ollut sijoitettuna Charles E. Brockin kuvitus 1890-luvulta. Näin ollen tulkinnallinen puoli on myös ollut kovin varhain tekstin ”tukena”. Austen on kuitenkin siitä erikoinen kirjailija, että suht poikkeuksellisesti haluan tutustua hänen teksteihinsä myös alkukielellä. Tosin luen tekstiä myös Norko-Turjan suomennoksena. Kiinnostuksen kohteena tällöin on myös kuvitus.

Austenin maailmassa ovat naiset päähenkilöitä. He ovat kaikki järjestään säätyläisiä, jotkut hieman köyhempiä kuin toiset mutta piikatyttönä ei hääri kukaan. Kirjailija on keskittynyt siihen elämään, jonka itse parhaiten tunsi ja jota päivittäin näki ympärillään. Sen maailman ulkopuolisena mutta sisällä olevana tarkkailijana palvelusväki silti päähenkilön ohella on. Austenin parrasvaloissa oleva nainen ei ole täydellinen, mutta yleensä hänellä on tarpeen tullen jopa kyky mennä itseensä.

Naisten päämääränä on avioliitto, mutta he myös elävät avioliittojen keskellä. Elizabeth Bennet on viisilapsisen tytärkatraan toiseksi vanhin neitokainen. Äidin ja isän avioliitto on epäsuhtainen. Isä on vaimoaan huomattavasti älykkäämpi henkilö. Avioliittoja ”Ylpeydessä ja ennakkoluulossa” solmitaan tämänkaltaisten liittojen (Charlotte Lucas ja herra Collins) ohella suoraan seksuaalisen halun tai rahallisen hyödyn merkeissä. Yleensä tällöin on kyseessä kovin kevyt välittäminen puolisosta (Lydia ja Wickham) eikä onnea kovin pitkään ole tiedossa. Epäsäätyinen liittokin on uhkana (mm. Miss Darcy ja Wickham), mutta tavoitteena on tietenkin tasa-arvoinen, toisen kunnioitukseen perustuva samansäätyinen liitto (Jane ja Bingley, Elizabeth ja Darcy), jotta mahdollisuudet tulevasta olisivat paremmalla perustalla.

Avioliittovelvoitteen tuo heti kirjan alussa esiin rouva Bennet. Perhe asuu tilalla, joka Bennetien suvussa kulkee miesperijältä toiselle. Näin onkin tärkeää ihmisten arvioinnissa, ei pelkästään naisten vaan myös miesten osalta, heidän taloudellinen tilansa ja taustansa. Niin naiset kuin miehet arvioidaan rahassa. Avioliittoon asettuminen maksaa mutta ilman avioliittoa varsinkaan nainen ei ole mitään. Hän jäisi kuten Charlotte Lucas (ehkä), jollei naisi herra Collinsia, veljiensä huollon varaan, näiden taakaksi nurkassa elämään. Kotiopettaja- ja seuraneitikuvio ammattina on puheissa esillä säätyläisnaisten ”mahdollisuutena” Darcyn tädin, lady Catherine de Bourghin suuressa talossa Kentissä. Toinen rahallinen kuvio, varakkaan henkilön oikeus nimittää pappi virkaan, saa syrjässä eläneen herra Collinsin pappina esiintymään liehakoivana ja tekopyhänä tekopyhän ja liehakointia kaipaavan vallasnaisen seurassa.

Miehet voivat ihastua ja kenties rakastuakin naiseen varattomuudesta huolimatta varsinkin jos tämä on kaunis. Siinä on eräs lisäarvo avioliittomarkkinoilla. Pelkkä kauneus ei kuitenkaan Austenille riitä, vaan naisella täytyy olla luonnetta. Hänellä on oikeus virheisiin mutta luonteettomuuteen ei missään tapauksessa. Naisen asema on tarkoin säädeltyä. Elizabethin tulo Netherfieldiin katsomaan sairasta sisartaan ilman kaitsijaa ja jalkaisin jo pelkkänä tekona vailla negatiivisia seurauksia aiheuttaa parjaavaa sananvaihtoa Netherfieldin naisten keskuudessa. Mutta Elizabeth käyttää tilansa hyvin. Hän koettelee koko kirjan ajan naiselle suotujen mahdollisuuksien rajoja ja käy tasavertaisesti keskustelua niin herra Darcyn kuin myös tämän tädin kanssa tyytymättä pelkkiin kysymykseen esitettyihin vastauksiin.

Elizabethin ympärillä pyörii hänen köyhyydestään huolimatta neljäkin miestä. Häntä kositaan kolmesti, joista kaksi ensimmäistä vaikka toiseen kertaan jo rakkauskin liittyy, ovat alentavia ja epähienoja. Herra Collins haluaa kosimalla jotakuta perheen tyttäristä korvata vääryyden periessään tulevaisuudessa Bennetien tilan. Hänen rakkautensa on kuitenkin pelkkää kuvitelmaa. Herra Darcy on sosiaalisessa paineessa vaikka rakastaakin Elizabethia. Tämän sukulaiset, joiden joukossa on sellaisenkin ammattiryhmän kuin liikemiesten edustaja, ovat aivan liikaa ylhäisön piirissä eläneelle miehelle. Elizabeth itse on kiinnostunut herra Wickhamista ja kovin altis uskomaan tämän kertomiin ”totuuksiin” kokiessaan Darcyn häntä itseään loukanneen ja havaitessaan tämän ylpeyden. Myös Darcyn serkku Kentissä on kiinnostunut Elizasta, mutta hän arvioi tilanteensa perheen nuorempana poikana sellaiseksi, ettei varaa varattomaan naiseen vaikka kuinka hurmaavaan ole olemassa.

Elizabeth Bennet on herra Darcylle kuin raikas tuuli, joka käy hänen ylitsensä ja tekee pesän hänen kotipuunsa oksalle. Nuori nainen kyseenalaistaa asioita ja nauraa niin tekopyhyydelle, typeryydelle kuin monesti esiin tulevalle sosiaaliselle pönötyksellekin. Darcy avautuu kuorestaan ja melkein kehrää kerronnassa. Mutta eipä ole kovin paljoa Darcya tuomitseminen kun tarkastelee Netherfieldin tanssiaisia. Joskus lukiessani jopa ylitän tämän jakson. Se on upea kuvaus hullutuksista mutta eihän sellaista typeryyden määrää tarvitse aina kestää.

Bennetien perhe hahmottuu perheenä. Sen vanhimmat sisaret toisiaan rakastavina ystävinä, jotka hyväksyvät erilaiset luonteensa ja tuntemuksensa. Aina olen jotenkin kokenut, että nuoremmat sisaret ovat hieman kuin eri asioiden ilmentäjiä. Koska he ovat vielä nuoria ja kokemattomia, yleinen hupsuus, tekopyhyys ja ajattelemattomuus siirtyy heihin kuin kasvamaan oireena parempaan tai pahempaan. Omassa perheessä henkilöllä on hyvä sosiaalinen tausta myös luonneanalyysin tarkastelun kannalta.

Jane Austenin ”Ylpeys ja ennakkoluulo” on useaan kertaan ollut tulkinnan kohteena. Siitä on tehty useita sarjafilmejä televisioon ja ainakin pari elokuvaa, joista Robert Z. Leonardin ohjaama mustavalkoinen elokuva ”Pride and Prejudice” (1940) on melko oivallinen, hieman myöhempään ajankohtaan siirretty ”kepeä” tyylittely, jossa henkilöt kuin liitävät tilanteesta toiseen. Nyt elokuvateattereissa pyörivä, Joe Wrightin ohjaama elokuva (2005) sivuaa kirjaa siinä määrin vieraasti ja vuorosanoja henkilöltä toisen suuhun siirtäen, että loppujen lopuksi katsoja voi todeta: onneksi on olemassa kirja. Sen sijaan melko vaarallisena voi pitää televisiossa useaan otteeseen pyörinyttä Simon Langtonin ohjaamaa sarjaa vuodelta 1995. Sen välittämä kuva tuli niin lähelle kirjaa kuin mahdollista mutta pysyi tietenkin tulkintana, että jouduinpa pienelle ainetta kirjoittavalle ystävälleni huomauttamaan sellaisesta seikasta kuin että hänen tulisi ilmaista kirjoittavansa tekstiään tulkinnan eikä kirjan perustalta.

Marja Salonen