Uusi vuosi puusta katsoen: Apinoiden Tarzan

Tarzan-kirjat kuuluvat omaan lapsuuteeni (s. 1978) ja nuoruuteeni erottamattomasti. Tarkkaan en enää muista, miten kirjat löysin, mutta elävästi on jäänyt mieleen tyttökavereiden hieman hölmistyneet ilmeet, kun he esittelivät Neiti Etsiviään ja romanttisia romaanejaan, ja minä kaivoin laukusta Tarzanit.

Olen kahlannut koko suomennetun kirjasarjan läpi moneen kertaan, viimeisin taisi olla lukioiässä. Kun nyt kymmenen vuotta myöhemmin tartuin jälleen Apinoiden Tarzaniin, huomasin hieman surullisena lukukokemuksen muuttuneen. Näinhän käy tietysti kaikille lapsuuden nostalgisille kokemuksille. Aikuisen silmäni nostivat tekstistä nyt ärsyttävyyteen asti tekstin rasistisia ja sovinistisia piirteitä, jotka toki kuuluvat 1900-luvun alun maailmankuvaan. Apinoiden Tarzan on mielestäni puhtaampi kahtiajaotteiluista kuin Burroughsin myöhemmät Tarzan-teokset: lieneekö mies kyynistynyt vanhetessaan...

Luontoelämykset olivat lukukokemuksessa sentään ennallaan. Pimeä viidakko, missä vaarat vaanivat ja siellä metsän jumala, joka suvereenisti voittaa kaikki eteensä tulevat esteet. Siinä minun teini-idolini.

Edgar Rice Burroughs oli kuin kirjatehdas. Tarzanien lisäksi hän on Suomessakin tunnettu Mars- ja Pellucidar-sarjoistaan (sarjoja on enemmänkin ks esimerkiksi Wikipedia). Tarzanit luin pariin kertaan, mutta varsinaisesti Mars-sarja oli huumaava kokemus. Kaverin kanssa kehittelimme salakirjoituksen ja -kielen sarjan pohjalta. Viimeisellä lukukierroksella opiskeluaikoina hämmästyin, miten näissä (kuten osin Tarzaneissakin) oli voimakas seksuaalinen viritys.

Olipa ennakkoluuloton ja hieno valinta kuukauden kirjaksi! Olen viisikymmentäluvun lapsi ja huomasin , että Tarzan on mielessä tuttu jonkinlaisena supermieshahmona , mutta yhtään kirjaa en ole hänestä lukenut enkä Johnny Weissmyller-elokuvaakaan ole katsonut.
Vaikka olen ikäni kahlannut kirjallisuuden maailmassa, tuo aihepiiri taisi lapsuudessani niin selvästi kuulua isojen poikien maailmaan, että siihen ei pieni tyttö uskaltautunut. Arvid Lydeckenin seikkailukertomukset sarjassa Arvilyn teoksia ja Aaro Hongan (= rehtori Eino Arohonka Tampereen klassillisesta lyseosta) vauhdikkaat kirjat tarjosivat yllin kyllin jännitystä meille tytöillekin. Lempikirjani oli kyllä Aili Somersalon Mestaritontun seikkailuja. Sitä rakastivatkin kaikki.

Oli hämmentävää lukea näin aikuisena Tarzania. Kirjaversioni on LIKEn kustantama Pekka Markkulan suomennos vuodelta 1999: Tarzan 1.Apinoiden kuningas (Tarzan of the Apes).
Kirjailija kirjoittaa mielestäni jopa ärsyttävän suoraviivaisesti. Toimintaa, toimintaa ja faktoista viis!
Tiikereitä Afrikassa, ohhoh! Ja miten ne liaanitkin nyt kasvoivat...
Vaikka lukemaan oppiminen on aina suuri ihme, niin kyllä Tarzanin oppiminen lukemaan kirjan kuvaamissa oloissa oli todella satumaista. Tuntui, että ilmeenkään värähtämättä Burroughs keksi tämän tapahtumakulun. Muutenkin tuntui, että Tarzan kaikilta ominaisuuksiltaan oli suorastaan jumalallinen.

Kirjailijan luomista hahmoista pidin eniten Kalasta. Kirjan lopussa on muuten sanasto ”apinain kielestä”. Siinä kala tarkoittaa naista(!). Kala-apinahan adoptoi pienen orvon ihmisvauvan itselleen oman poikasensa kuoltua. Näin Tarzanin elämänkaari sai suunnan lopulta apinoitten kuninkaaksi.
Kala-emon hellästä ja rakastavasta huolenpidosta olisi monella nykyäidilläkin oppimista.

Uskon, että kyllä Tarzanistakin löytyy ihan itsenäistä nykynaista miellyttäviä piirteitä, ainakin tässä ensimmäisessä sarjan kirjassa. Kukapa ei haluaisi turvallista, luotettavaa, uskollista, huolehtivaa ja moraalisesti tinkimätöntä miestä. Ja vielä niin hyväkuntoista ja vahvaa...

Kyllä kirja panee miettimään myös imperialismin kauhuja, luonnon ja ihmisen suhdetta, ihmisen pahuutta, ahneutta ja vallanhimoa. Mitä mahtoi Burroughs miettiä?

Näin kirjasta jäi ristiriitainen olo. En osannut lukea sitä vain viihteenä ja seikkailuna. Siitä huolimatta olen tyytyväinen, että luin tämän kirjan. Oma-aloitteisesti en olisi sitä koskaan valinnut.
Vielä haluan oppia ja kokea uutta! Kiitos!

Leena I.

Luin 1970-luvulla paljon Tarzaneita ja keräsin niitä itselleni Kauppakirjapainon julkaisemana sarjana. Kyseisissä kirjoissa on kuvia Tarzan-elokuvista, jotka kävin katselemassa elokuvateatterissa. Näin elokuvien ja kirjojen maailmat eroineen ja yhtäläisyyksineen sulautuivat yhdeksi minun mielikuvituksessani.

Tarzan oli mies, joka taisteli oikeudenmukaisuuden puolesta, auttoi heikompia ym. Hän osasi myös käsitellä naisia! Eräässä kirjassa Tarzan lepyttelee säikähtänyttä naista suukottelemalla hänen otsaansa ja taputtelemalla häntä pepulle. Tätä keinoa olen itse vaimon kanssa kokeillut hyvällä menestyksellä. Oma isäni ei paljon äitiä lasten nähden kosketellut.

Tarzan-kirjojen maailma on aika selkeän kaksijakoinen. On hyvikset ja pahikset. Ehkä siksi erikoisimpana hahmona on mieleeni jäänyt joku salaperäinen seikkailija, joka taisi olla nimeltään Esteban Miranda. Hän luisteli vuoroin hyvisten ja pahisten puolella ja toi tarinoihin yllätyksellisyyttä. Todennäköisesti ei esiinny vielä ensimmäisessä kirjassa.

Radio-ohjelmassa joku naissoittaja kertoi, että ei uskaltanut lukea Tarzan-kirjoja. Kyllä ne oli jännittäviä minullekin 10-12 vuotiaalle pojalle. Iltaisin nukkumaan mennessä piti aina kurkata sängyn alle että siellä ei ole gorillaa tai käärmettä tai rosvoa. Joskus piti hypätä myös aika kaukaa omaan sänkyyn, ettei rosvo nappaa jalasta kiinni.

Muutama Tarzan puuttuu vielä omista kokoelmistani.

Terveisin
- Pekka