Oliver Twist ja dickensiläinen joululaulu

Oliver Twististä muistuvat vuosien takaa heti kolme asiaa: orpous, köyhyys ja hirttoköysi. Oikeus pyytää jotakin yhteiskunnalta kyseenalaistetaan heti kärkeen. Kuoleman läheisyys joko luonnollisesti ts. näillä näkymin nälkään ja uuvuttavan työn tekemiseen on kovin lähellä rikoksen tietä, joka siintää kovin mahdollisena ja ainoana ratkaisuna köyhän elämään. Yhteiskunta on jakautunut ainakin kahtia vaikka väliin mahtuu myös harmaa vyöhyke niin taloudellisesti kuin oikeudellisestikin.
Kirjan kiintoisimpia ryhmiä on Faginin porukka, jossa rahaa kerätään muiden taskuista ja kukkaroista. Joukossa tyhmyys tiivistyy, mutta Dickens antaa yksilöiden myös erottua. Ryhmän jäsenet etenevät rikoksen saralla eri tahtiin ja eri astein. Kun varakkaalla ihmisellä on suku turvana ja taustana, niin näillä poikaviikareilla on oma ryhmänsä, jonka kuuluu auttaa toveri pulaan mutta myös pulasta. Fagin on värikäs henkilö, Englannin kirjallisuuden yksi merkittävä juutalaispersoona, johon on kasattu kaikki mahdolliset juutalaistypologian piirteet, mutta hänet voi tulkita myös ilman uskonnollista ja kulttuurista taustaansa.
Miten onkaan, Dickens esittää nämä "hilpeät veikot" kuten heitä muistaakseni kirjassa kutsutaan eloisammin kuin nuo kovin hyvät ja varakkaat, joiden olemusta voi tietenkin myös miettiä toisin. Onko Dickens kuvannut tosiaan heidät vain hyveellisinä. Hän harrasti yhteiskunnallisia asioita ja esitti hellää, joskus hurjempaakin kritiikkiä teksteissään. Näin oletan nytkin tapahtuneen.

Kuuntelin eilisen Lukupiirin ja ihmettelin sitä, miten monet lukijat kokivat Dickensin kirjan niin kovin kauheana. On ehkä liian aikaista tosin lukea Oliver jo 10-vuotiaana. Milloin itse luin kirjan, en tarkkaan muista. Ehkä 13-15 -vuotiaana! Joka tapauksessa lukuaika oli sopiva. Aikuisena olen myös kuullut kirjan sisareni lukemana. Kumpainenkin kerta on jäänyt hyvänä kokemuksena mieleen. Jossain siellä piilee hihittely, ei kurjuudelle, vaan Dickensin hurjalle kuvaukselle: tämä poika riippuu vielä hirressä jne. Kirjailija kuljettaa lukijaa yhteiskunnallisen arvostelun läpi naurun säikein mutta myös niin, että sosiaalisten olojen mahdottomuuden näkee selvästi. Sykesin, hänen koiransa ja Nancyn yhteys on sitten sitä toista puolta kirjassa, jotain paljon syvempää kuvausta kirjailijalta kuin siisteissä taloissa asuvien kunnon ihmisten kuvaus konsanaan. Lukija menee tuohon tragediaan mukaan helposti aivan sydänjuuria myöden.

On kovin mielenkiintoista havaita, miten hyvin Dickens hallitsee nämä tällaiset äärilaidat.

Heh, olipa ärsyttävän hauskaa kuunnella lukupiiriä, kun kukkahattutädit soittelivat ja joka jumalan kerta oli radiot auki, eikä kirjaa oltu aina edes luettu..
vaikka muuta väittivät. Hyvin kesti juontajilla
hermot, meikäläinen sovitteli jo köyttäkin kaulaan.

Siis jotain räväkämpää kirjallisuutta sais olla
esillä, esim Arto Salmisen tai Juha Seppälän romaanit
vois tuoda mielenkiintoisempia soittajia langoille.
Noita tummuja kauaa enää jaksa!!

t.Pekka Ruoska

Pidin Dickensiä ennen sillä tavoin ikävänä, että hänen henkilönsä ovat niin mustavalkoisia. Lukupiiri sai minut uteliaaksi ja opin "oikean" asenteen Dickensin lukemiseen. Löysin sattumalta Olivar Twististä ajankohtaisuuttakin, kun uutisissa kerrottiin, että turkulainen kokoomuspäättäjä puolusti kaupungin suunnitelmia periä vuokraa omistamistaan taideteoksista, jotka on sijoitettu kouluihin: "Kulujahan niistä aina on" tai jotakin samantyylistä. Aivan kuten Mr. Bumble ja muut "kunnallisten köyhien" holhoojat päivittelivät holhokkiensa vaateliaisuutta! Nyt kun opin lukemaan Dickensiä, olen lukenut Kolean talon, ja David Copperfield on menossa. Kiitokset, lukupiiri, vaikka tämä kommentti tuleekin myöhään!