Huojuva talo

Maria Jotunin "Huojuva talo" oli ilmestyessään kirja, joka vaikutti. Luin sen nopeassa tahdissa. Lean olotila perheessä tuntui epätoivoiselta ja kammottavalta. Jollain tapaa loppu rauhoitti vaikka en sitä oikein käsittänytkään siinä kirjassa. Myöhemmin törmäsin sattumalta Tuomas Anhavan kirjoitukseen, jonka otsikko oli jotain sellaista kuin "Jotunin talo ei huoju". Hän painotti lopun sopivuutta juuri tuohon kirjaan.

Aivan uusin silmin ja korvin tutkin teosta katsellessani Eija-Elina Bergholmin televisiolle tekemää viisiosaista sarjaa Huojuvasta talosta. Lean vahvuus nousi esiin, Eeron luonnevikaisuus sai ulottuvuuksia, joita en ollut aiemmin havainnut. Jopa Toinin kritiikki tuntui oikeutetulta. Loppukohtaus oli löytänyt olennaisen paikkansa. En ole lukenut kirjaa televisiosarjan jälkeen. Voi olla, että Bergholmin ohjaus on jättänyt jälkensä seuraavaan lukukertaan. Sarja avasi silmäni näkemään ja kuulemaan niitä aineksia, joita kirjan ilmestyessä en vielä osannut tajuta.

On kyse kirjasta, joka ei ole mikä tahansa kirja. Se on merkittävä kuvaus avioliitosta, joka tavallaan solmitaan rakkaudesta. Se, että kaikki muuttuukin helvetiksi, on perusteltu hyvin. Oma osuutensa on sillä, että perheellä ei koskaan ole tarpeeksi rahaa. Tältä ainakin näyttää. Lea ei esim. saa uusia vaatteita. Ylipäänsä hänen oikeutensa perheen rahoihin on minimaalinen. Toinen henkilö hallitsee perheen rahoja ja niiden käyttöä ja tässä on jo nöyryytyksen alku liikkumassa. Perheellä on välillä palvelija, mutta Eeron sairaalloinen itsetehostus saa hänet käyttämään palvelijoita oivallisesti sitä henkilöä vastaan, jonka hän kokee vihollisekseen. Sairaalle yksilölle vahva ja taipuvainen mutta taittumaton ihminen on uhka. Ei hän kelpaa toveriksi. Koska Eeroa ei ole kuvattu yksiulotteisesti, hän tajuaa ajoittain mitä tekee. Tajuaminen saa hänet kuitenkin riitelemään itsensä kanssa ja hyökkäämään sitä helpommin uudemman kerran.

Jotuni osasi kiteyttää lauseeseen paljon. Sana on nähtävä yhteydessään, että sen merkityksen oikein tajuaisi.

Nerokasta kirjailijaa ihaileva nimimerkki sivulause

Luin Huojuvan talon seurattuani aikaisemmin TV-sarjaa, joka perustui romaaniin. Näytelmäsovituksessa nousi - näin muistan - etualalle Eeron 'luonnevikaisuus' ja Lean pyrkimys säilyttää avioliitto; lujuutta löytyi siihen mutta ei omien yksilöllisten oikeuksien puolustamiseen. Eeron tapaisista ihmisistä ovat psykologit ja 'uhrit' kirjoittaneet ja puhuneet viime aikoinakin.

Toivoisin, että ohjelmassa keskusteltaisiin edes hiukan seuraavasta asiasta: minkälaisin askelin Lea vähitellen kypsyi siihen ratkaisuun, että ryhtyi ratkaisemaan ongelmaansa päättämällä hankkia vanhempiensa kaupan oman toimeentulonsa pohjaksi? Romaaniin sisältyvät Eeron ja Lean dialogit varmaan sisältävät siitä vihjeitä.
Itse en jaksanut innostua tästä järkyttävästä romaanista niin tarkasti, että olisin pystynyt seuraamaan. Lisäksi olen kai omaksunut romaanista sellaisen mallin, että kirjailija enimmäkseen kuvaa. Nyt tuntui monesti, että lukee näytelmäkäsikirjoitusta. Jotuni viljelee tätä kirjoittamistapaa myös novelleissaan.

Kylläpä Jotuni oli kiinnostunut avioliittoasioista ja naisten rakkauskäsityksistä ja -odotuksista ja niiden törmäämisestä todellisuuteen. Olin aikaisemmin lukenut korkeintaan muutaman kouluopetusta varten tuotetun näytteen Jotunin novelleista. Muutama pieni radionäytelmä kuului myös Jotunin tuntemukseen. Pieninä annoksina Jotuni menetteli. Kun nyt ryhdyin lukemaan Jotunia, päätin olla perusteellinen. Muutaman novellin jälkeen rakkausteemaan kyllästyi, varsinkin kun henkilöt olivat talonpoikaisväestöä ja tilattomia. Jotakin tuttua noissa Jotunin maalaisteksteissä oli verrattuna edellisen sukupolven puheisiin, varsinkin niiden maalaisten. Huojuvassa talossa kohteena oli Suomessa liian harvinainen kaupunkilaiskeskiluokka. Pitäisi kai lukea Helvi Hämäläisen romaani ja verrata.

Hämmästyn aina lukiessani tekstiä, jossa aikuinen nainen kuvataan uhrina. Lapset saavat kärsiä miten paljon tahansa - eikö lapsista ole mitään väliä?

Aikuinen nainen voi valita. Lapset eivät.

Huojuvan talon Lea valitsi kieroutuneen avioliiton eikä välittänyt pelastaa avuttomia lapsiaan kammottavasta ympäristöstä.

Mielestäni Huojuva talo ei ole siinä mielessä suinkaan mikään kovin syvällinen, vaan ihan tavanomainen kuvaus psykopaattimiehestä ja häntä palvelevasta, lapsistaan välittämättömästä naisesta. Hmph.

Pidän Jotunin novelleja paljon mielenkiintoisempia luettavina kuin tätä mastodonttiromaania. Sitä paitsi teos sai - sanoisinko - jopa absurdin lopun. Ei ollut uskottava.