Lue Sota ja rauha! - ja kommentoi

Sota ja rauha lähetettiin muistaakseni televisiosarjana joskus 1970-luvulla. Siitä jäi mieleeni kotona käsitöitä yms. tekevien ja ODOTTAVIEN naisten (mikseipä miestenkin) odotus. Juuri se odotus kaikessa arkipäiväisyydessään. Ja se, että vaikka miehiä kaatui kuin meren mutaa, niin siellä turvallisessa kotiympäristössä kaikki rakkausasiatkin olivat lähes kuin tavallisesti. Ylipäätään se ällistyttti, että tavallinen arki jatkui vaan, vaikka kuolinviestejä oli odotettavissa koska tahansa. Nämä ihmiset vain jatkoivat tavallista arkeaan, tekivät tavallisia elämänsuunnitelmia - ja se oli oikein. (Se oli esitetty siten, että se oli oikein, niin piti olla.)

Sodassa ja rauhassa on kuvattu kaikkki, koko elämä. Kirja on suuri niin yksilökuvauksena kuin historiallisena romaanina kuin maailmankatsomuksellisena elämänfilosofiana ja minä muuna lieneekään.
Kritiikki modernismia kohtaan viilttää niin hallinnon pöyhkeilevää byrokratiaa kuin Napoleonin nykyaikaisen sotakoneiston väkivaltalogiikkaa kuin nousunsa tunnossa olevaa hyötyä maksimoivaa tiedettä ja teknologiaa. Kirjoittajan johdonmukainen anarkistinen ylimielisyys ja leikittelevän kepeä huvittuneisuus kaikkea tärkeilevää mahtavuutta vastaan on ylittämätöntä.

Kirjassa on onnistuttu yhdistämään myös koko elämän tunnetilojen spektri, hetkessä siirrytään äärimmäisestä tragediasta ja kauhusta riehakkaaseen huumoriin ja hauskanpitoon. ( Kurosawan elokuvissa on saavutettu tätä samaa kepeyttä siirtyä tragediasta hetkessä komediaan)
Myöskin käydään läpi ihmisen olemistavat pelokkaasta, ahneesta, itsekkäästä julmurista uhrautuvaan, sankarillisiin hengen jättiläiseen. Ja kuinka saman Moskovan asukkaat toisaalta repivät hengiltä pormestarin heille kaupungin kukistumiseen syylliseksi osoittaman vallankumouksellisen nuorukais-paran niin samat asukkaat toisaalta sankarillisesti pelastivat kaupunkinsa yhteisöllisyyden myönteisillä voimillaan. Ja kirjailija kuvaa nämä asiat aina tarkasti, totuudenmukaisesti,sydänverellään, ja kuitenkin myös ilmiöiden yleispätevyyttää ja kokonaisuutta omaperäisesti oivaltaen. ("Dostojevski toi venälaiseen kirjallisuuteen nk. kyökkinäkökulman. Mutta jumalan näkökulmasta uskalsi kirjoittaa ainoastaan Leo Tolstoi", Bitov, Pushkinin talo)

Luin Sodan ja Rauhan vain muutama vuosi sitten. Kerronta oli mukaansatempaavaa ja hyödyllistä: tiedän, mitä Napoleonille tapahtui Venäjällä ja miksi. Eniten kuitenkin kiinnosti se, kenen kanssa Natasha päätyy naimisiin ja miten käy hyvien ihmisten. Erinomaisesti kerrottu tarina, siis.
Toisaalta ymmärrän hyvin, että Tolstoi kielsi myöhemmin aikaisemmat romaaninsa: jos joku tulee Sodasta ja Rauhasta selväksi, niin se, että aatelisto on ollut jonninjoutava luokka, joka kuvaamisen voin kuvitella tuntuneen tolstoilaisesta (= myöhemmästä) Tolstoista samoin jonninjoutavalta. Jotenkin tuntuu huvittavalta, että 2000-luvun Suomessakin kovin innostuneesti järjestellään iltapukujuhlia; ikään kuin tämäntyyppisessä yhteiskunnassa olisi jotain tavoiteltavaa nykyisen demokratiamme ja tasa-arvoisuuden rinnalla.
Eräs venäläinen venäjän opettajani sanoi aikoinaan, että romaanin nimen Mir y vaina (suom. Mirri vainaa) voisi kääntää myös Maailma ja sota; tarkoittaahan venäjän "mir" paitsi rauhaa myös maailmaa. Jotenkin tämä käännös avaa myös uudenlaisen tulkinnan Tolstoin välillä pitkästyttäviltäkin tuntuviin pohdiskeluihin sodan melskeissä pitkin Eurooppaa liikkuvista kansoista.