Ironiaa ja naimakauppoja

Työläiskodin kirjahyllyssä ei montaa kirjaa ollut. Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo siellä kuitenkin (noin 40 vuotta sitten) oli.
Kirja oli asetettu ylimmälle hyllylle, jonne en päässyt kuin keittiön jakkaralta kurkottamalla. Lapsilta kiellettyä kirjallisuutta siis.
Muistan, että kirja oli kuvitettu, ja että piirroskuvien alla oli kohtausta kuvaava teksti.

Pidin kirjasta ja mielestäni se oli lapsellekin helppolukuinen.
Sitä kummastelin, miksi ihmeessä niiden tyttöjen oli pakko päästä/mennä naimisiin. (Jutun juju ei ilmeisesti ollut mennyt lapsen tajuntaan.)

Lisäksi hämmästelin sitä, etteivät naiset osallistuneet yhteiskunnallisiin asioihin tms., vaan heillä oli ne iänikuiset naistenpuuhastelunsa ja naisten puheensa. Ei ikään kuin täysi ihmisoikeuksia ollenkaan.

Kirja vaikutti ajattomalta, siitä jäi hyvä mieli.
(Vai ovatko vuodet kullanneet muistot...?)

JK. Tarleena: Mainitsit kirjoituksessasi myös Karen Blixenin tammikuun kirjailijaksi. Kerro lisää! Mikä teos? (Ehdotan Kertomuksia, sillä niiden avulla lukija pääsee nopeasti kirjailijan tyyliin mukaan. Eivätkä Kertomukset ole keveitä: niissä on monessa hyvinkin syvällinen sanoma, vaikeastikin löydettävä.)

Tarkistin Blixen tuotannon ja eipähän sieltä löytynytkään kuin lähes Kertomus-nimisiä teoksia... Minun tarkoittamani kirja on kuitenkin Karneval och andra berättelser. (Jos myt muisti pelaa oikein. Ruotsissa julkaistua nidottua sarjaa.)

Austenin jälkeen on todellakin Blixenin vuoro aivan helmikuun lopussa, kuun viimeisenä maanantaina.
Sukellamme silloin Salaperäisiin kertomuksiin ja Karen Blixen on jo nyt herättänyt kiinnostusta.

Tulkaa kuitenkin ensin mukaan maailmaan, joka oli niin jyrkästi jakautunut kuin olla voi. Lapsuusmuistoja-kommentin kirjoittaja huokaisee jo tyttönä ihmetelleensä naisten toimettomuutta. Vaikka Elisabethin kaltainen tunneälykkö olisi noita kirjoittajan mainitsemia yhteiskunnallisia asioita hoitanut taatusti kaikella energiallaan!

Tuli vain mieleen, kun katsoin juuri tämän viimeisimmän elokuvaversion (joka mielestäni oli hyvä, kun ottaa huomioon kuinka lyhyeen hetkeen oli puristettu valtava kudelma), että siinä kerrottiin, että Catherine De Bourghin tytär tulee perimään äitinsä. Näin tiuski Lady itse Elisabethille kuuluisan vierailunsa aikana. En ole hoksannut asiaa tarkistaa kirjasta tai muutenkaan, mutta olisiko tässäkin jokin luokkaero tai muu taustalla sille, että juuri maalaisaatelisten tytärten tuli etsiä mies eivätkä miehet etsineet heitä..

Muuten kommenttina itse teokseen, että se on ollut minulle tyttösestä asti rakas, niin kuin muutkin Jane Austenin kirjat. Ehkäpä mielenkiintoisin on hänen romaaninsa Persuasions.

Luin lukupiirin innostamana pitkästä aikaa uudelleen Ylpeyden ja ennakkoluulon. Yhä edelleen se on terävä, hauska ja mukaansatempaava - erilaiset romanttiset elokuvaversiot vain olivat jo vähän hämärtäneet kirjan älykästä ironiaa. Uudelleen lukiessa kiinnitin huomioni kirjan alkuun ja loppuun. Alku ensimmäisestä lauseesta lähtien on terävä ja hallittu, antaa kuvan siitä, mitä on tulossa. Loppusivuilla ikäänkuin kiireisesti raportoidaan, mitä tapahtui kaikille muille kirjan henkilöille, mikä vähän latistaa kokonaisuutta. Vai olikohan se sen ajan kirjojen yleinen piirre - lukijaa ei jätetä itsekseen arvailemaan ?

Marja