Skip navigation.
Home

"Aatosta jaloa ja alhaista mieltä"

Markku Heikkinen
Radio 1:n tiistain aamuääni kuuluu Kainuun aateliselle, toimittaja-dokumenttiohjaaja Markku Heikkiselle. Hän on kasvanut Kainuun korvessa ja valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolta.

Radionkuuntelijoille hän tuttu mm. Radio Mafian Huttusista, Radio Suomen Puhelinlangoilta ja Yöradiosta, YleQ:sta sekä Radio 1:n Todellisia tarinoita -dokumenteista. Heikkinen on ollut mukana myös Toivontuottajien jouluradiossa.

Markku Heikkinen on ohjannut ja käsikirjoittanut dokumentteja myös televisioon, mm. YLE Teemalla nähdyn Punklandia-sarjan yhdessä Ari Matikaisen kanssa. Keväällä 2009 oli ensi-illassa Laskettu aika - dokumenttielokuva, joka kertoo Kainuun surjäkylien vanhusten ja lasten elämästä, olemassaolon arvosta. Kesäkuussa 2009 sai ensi-illan pitkä dokumenttielokuva All Boys - Poikien bisnes, joka kertoo miehistä Itä-Euroopan poikapornobisneksessä.

Syväpuheisia ja usein rohkea-aiheisiakin Markku Heikkisen luotsaamia keskusteluja kuullaan tiistaiaamuisin syksyllä 2009.

Heikkinen ottaa mielellään vastaan aihe-ehdotuksia vaikkapa sähköpostitse os. markku.heikkinen@yle.fi

YLE Radio 1:ssä tiistaisin klo 9.05 - 9.58.

www..yleradio1.fi/markkuheikkinen