Ohjelman sivut ovat muuttaneet.

Uudet sivut löytyvät täältä.

Iso joukko kaupungin nisäkkäistä on hämärän liikkujia, joita ei ole helppo havaita. Kaupungin eläimissä on maahanmuuttajia kuten siili, jolla on lukuisia kaksijalkaisia tukijoita tai paluumuuttajia kuten salojen yksinäinen vaeltaja, ilves, joka on löytänyt tiensä takaisin Uudellemaalle.

Kiinnostavaa on ajatella, että sata vuotta sitten Pasilassa luikki kyitä ja vaskitsoja. Käpylässä oli liito-oravia, hirvi vasoi Oulunkylässä ja Lauttasaaressa pesi metso. Ajatella, että Töölön viljapelloilla metsästettiin syksyisin teeriä. Näistä elämistä voi eksyä joskus Helsinkiin joku hirviparka, joka lopuksi koituu viranomaisen aseen suusta lähtevä luoti.

Oravaa, joka oli 1900-luvun alussa vielä riistaeläin voitaneen pitää ”alkuperäisenä” helsinkiläisenä. Orava kesyyntyi 1930-luvulla. Se on äänestetty kaupungin tunnuseläimeksi. Mutta niin on rusakkokin, jonka sanotaan tulleen Helsinkiin Karjalan Kannakselta 1930-luvulla tänään kaikille tuttu puistoalueilta ja talojen takapihoilta.

Mustarotta rantautui Suomeen 1500- luvulla mutta 1800-l. kauppalaivojen mukana tullut isorotta vei siltä elintilan. Rotan lisäksi ovat mm. piisami, supikoira, valkohäntäpeura on ihmisten liikkeiden mukana tulleita eläimiä. Supikoirat liikkuvat Helsingissä aivan asuintalojen liepeillä.

Luontokeitaat ovat osaltaan kadonneet yhdyskuntarakenteen rytkyessä. Sammakoille ja päästäiselle ei ole majapaikkaa kun lätäköt ja purot ovat kadonneet viemäreihin. Metsot, teeret ja pyyt ovat käyneet harvinaisiksi. Mutta Helsingissä on saaristoa, meren rantaa ja Viikin ja keskuspuiston kaltaisia luontokeitaita, joissa on eläimillekin tilaa.

Suomen luontoon on viime vuosina kotiutunut kymmeniä vierasperäisiä lajeja: citykaneja, merimetsoja, kurtturuusuja ja mäntyankeroisia, jotka ovat alkaneet lauhojen talvien vuoksi menestyä ja toisin paikoin aiheuttaa myös merkittäviä tuhoja.

Helsingissä on elänyt tuhansien city-kanien populaatio, joka lienee saanut alkunsa 1990-luvulla Arabianrannasta. Kanit ovat hämmästyttäneet ja ilahduttaneet kansalaisia ja aiheuttaneet päänvaivaa puistotyöntekijöille. Citykaneja on yritetty tuhota mm. ampumalla ja loukkupyynnillä. Pisteenä iin päälle on syntynyt keskustelu kanien tuhoamisen eettisyydestä.

Osa hämärän eläimistä on löytänyt hyvin paikkansa kasvavan kaupungin sykkeessä. Ihmisten kulutuskeskeisestä elämäntavasta syntyvät jätteet ja ystävällisyys ovat luoneet menestymisen edellytyksiä toisille nisäkkäille. Kettuja on havaittu hakemassa ruoantähteitä Itäkeskuksen metroaseman liepeiltä. Löysipä repolainen tiensä Korkeasaaren flamingojenkin luo.

Millaiseksi kaupunkilaisten ja eläinten rauhanomainen yhteiselo sekä olemassaolon taistelu on muodostumassa? Miten ihmisten ja eläinten muuttoliikkeet liittyvät yhteen tänään?

Kainuun aatelisen kanssa kaupungin ekologiaan tutustuvat Päivi Leikas, Helsingin kaupungin ympäristötarkastaja, Tuula Nyström, Eduskunnan ympäristö - ja luontoryhmän sihteeri sekä
Janne Heikkinen, tuholaistorjuntapalveluiden asiantuntija.

Soitamme lähetyksestä Katja Holmalalle riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle sekä Korkeasaaren kuraattorille Paula Holmalle

Kuuntelijakysymys: Minkälaisia havaintoja olet tehnyt kotikaupunkisi
supikoirista, rotista, rusakoista, kärpistä, mäyristä, hiiristä, oravista,
siileistä, lepakoista- entäpä ketuista, hirvistä tai ilveksistä?

Vähävaraisemmille suomalaisille julkiset palvelut ovat tärkeämpiä kuin säännöllisessä työssä käyvälle väestölle, jotka kuuluvat työterveyshuollon piiriin. Yhteiskunnan eriytyminen ja eriarvoistuminen näkyy siinä, että meille on muodostumassa kahden tason työmarkkinoiden ja koulutuslaitoksen lisäksi myös vähintään kaksitasoinen terveydenhuoltojärjestelmä. Juhlapuheissa vielä jauhetaan lähimmäisenrakkaudesta ja hyvinvointiyhteiskunnasta vaikka sen peruspilarit uhkaavat rapautua. Puhutaan kauniita ja samalla hivuutetaan markkinat palvelualoille, jotka aiemmin osattiin tuotettaa kustannustehokkaasti julkisilla varoilla. Joillekin palvelualoille markkinoiden uskotaan sopivan.

2000-luvulla ovat julkiset palvelut markkinoistuneet Suomessa.Yksityiset yhtiöt tuottivat 1990-luvulla kymmenisen prosenttia terveydenhuollon palveluista, nyt jo 20–25 prosenttia. Suomessa saa tehdä kansainvälisille osakkeenomistajille voittoa kansalaisten terveydellä. Sitä tehdään ja samalla puhutaan kauniisti valinnanvapaudesta, yksilöllisistä ja laadukkaista palveluista.

Kaikista palavimpien markkinataloususkovaisten paratiisissa yksityinen yhtiö toimii kaikissa olosuhteissa tehokkaammin kuin julkinen palvelu. Tämän uskomuksen tueksi ei löydy faktaa. Kuntien terveydenhuollon yksityistäminen ei ole tuonut kunnille säästöjä vaan menot ovat jopa kasvaneet. Kokonaisia julkisen terveydenhuollon terveyskeskuksia on siirretty yksityisten lääkäriyritysten hoidettavaksi vaikka tutkimustulosten mukaan siitä ei koidu säästöjä eikä ylenmääräistä tehokkuuttakaan.

Yksityisessä terveydenhuollossa on yritys lopultakin vastuussa vain omistajilleen. Julkisen tuottajan kansanterveydellinen vastuu on sen sijaan todellinen. Luin eräästä tapauksesta Tanskasta, jossa yksityisten palveluntuottajien vetäytyminen markkinoilta sai vanhustenpalvelujen kunnalliset tilaajat ja kilpailuttajat hädän partaalle. Vanhukset jäivät palvelua kaipaamaan kun tuottajayritys otti ja lähti tuottoisemmille seuduille. Heippa!

Terveydenhuollon järjestäminen vaatii nyt ryhtiliikettä. Kaiken kivan perässä ajelehtimisessa ei ole tolkun häivää eikä siihen ole köyhtyvillä kunnilla varaa eikä aikaa. Esimerkiksi palvelusetelijärjestelmän toimivuutta epäillään vähäväkisissä kunnissa, jossa ei ole edes palveluntuottajia joita kilpailuttaa. Ja markkinoiden valvominen maksaa jos joku sen homman edes taitaa. Vähävaraisilla ei ole varaa seteleihin eikä kunnan kirstussa ole pätäkkää, jolla korottaa palvelusetelien arvoa taivaisiin.

Olisiko vanhan terveyskeskusjärjestelmän kunnianpalautuksessa vara parempi? Voisiko kuntauudistuksella odottaa jotain tolkullista? Kävisikö hallintorajat ylittävä järkevä palvelu-uudistus?

Toivon, että yksityistäminen ja kilpailuttaminen on avannut kunnallisten päättäjien silmät huomaamaan, että terveyskeskukset voivat tehdä itsestään kilpailukykyisemmän ottamalla mallia yksityiseltä puolelta sekä lääkäreiden että hoitajien työn organisointimalleista että palkkausasioissa. Pysyvä kunnanlääkäri luo hyvinvointia aivan eri tahtiin kuin kiertävä reissulassi. Hyvästä voisi pitää kii!

Toiseen suuntaan kulkee Sitra uudella huikentelevalla rahastomallillaan, jossa julkinen ja yksityinen terveydenhuolto rinnastettaan samalle viivalle. Sitra ehdottaa kansallista tilaamisesta ja rahoittamisesta vastaavaa elintä, valtakunnallista tilaaja- ja rahoittajatahoa, "Katiraa", jolle kaikki terveydenhuoltoon käytettävä julkinen raha kootaan. Se tarkoittaisi yksityistetyn terveydenhuoltoa tukemista julkisen rahaston kautta. Tukimaatalouden ja yritystukien rinnalla saisimme siis tule myös terveysmarkkinoiden luomista tukirahalla. Huh, vaatii lisäselvityksiä...

Hurjimpien mukaan valtio ja kunnat saisivat jo menettää vahvan roolinsa asukkaiden terveyspalvelujen itsenäisinä järjestäjinä. Siinä menisi kunnalliselta demokratialta ja hyvinvointiyhteiskunnalta ideologinen pohja. Tilalle tarjotaan mm. terveysvakuutusjärjestelmää, jossa terveyspalvelujen järjestämistehtävä siirrettäisiin alueellisille vakuutuspiireille. Se lisäisi Kelan roolia ja valtaa. Vakuutusperusteisen hyvinvointijärjestelmän ns. vakuutusmallin vakuutusmaksut kerättäisiin etukäteen määriteltyihin tarkoituksiin. Samalla sanoisimme hyvästit yhteisvastuulle ja solidaarisuudelle, mikä joillekin etupiireille näyttää ideologisesti sopivan.

Elämme mielenkiintoisia aikoja myös terveyspoliittisesti. Kansa voi jakautua kahtia mutta riittääkö yhteisiä varoja kahden eri järjestelmän ylläpitämiseen?

Jääkö julkisen terveydenhuollon tehostaminen, kuntatalouden
kestävyydestä huolen pitäminen sekä palvelujen tasapuolisen saatavuuden varmistaminen yksityistämishumun jalkoihin?

Yksityistämisen ihanuutta palveluntuotannossa ovat ruotimassa Kainuun
aatelisen seurassa Reijo Vuorento, suunnittelupäällikkö Suomen
Kuntaliitosta, Jouko Isolauri, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja
sekä Kari Varkila, Tampereen Lääkärikeskuksen toimitusjohtaja.

Puhelimessa Sitran yliasiamies Mikko Kosonen ja Kelan Terveysturvan tutkimuksen päällikkö Hennamari Mikkola.

Tekstiviestillä voi vastata aamun kuuntelijakysymys: Mistä moinen hoppu julkisten palveluiden markkinoistumiselle juuri Suomessa oikein kielii?

Bioenergian kehittäjät pakenevat Suomesta samaan aikaan kun Ruotsissa
biokaasulle nähdään äärettömät markkinat. Koska 60 kg kodin ruokajätettä riittää tänään tuottamaan biokaasua noin 100 km:n automatkalle niin onko sinulla jotain sitä vastaan, että vuonna 2050 Suomessa olisi kodin, taloyhtiöiden tai asuinalueiden yhteiset biovoimalat? Kuuntelijat voivat kommentoida tätä aamun kysymystä lähettämällä tekstiviestin lähetykseen tai kirjoittamalla tähän blogiin.
Lähiseuden biovoimalat voisivat olla merkityksellisiä monessa mielessä. Taloyhtiön saunat ja pesutuvatkin voisivat olla tervetulleita takaisin hyvän yhteisöelämän ja kestävän kehityksen näkökulmasta.

Joensuun torin laidalla YLE:n studiossa on Kainuun aatelisen seurassa aurinkoisena tiistai-aamuna biokaasun tuottaja ja kehittelijä Erkki Kalmari sekä Pohjois-Karjalan yrittäjien puheenjohtajaja ja kokoomuspolitiikko Ari Alsio.
Ministeri Mauri Pekkarinen ja MTT-teknologiatutkimuksen johtaja Markku Järvenpää vastaavat puhelimeen ruuhka-Suomen humusta.

Joensuussa keskitymme nyt biokaasun hukattuihin saloihin.

Suomessa on arvioitu olevan jopa 700 000 ha peltoa, joka olisi valjastettavissa
biokaasuntuotantoon. Sen bioenergiasisältö mahdollistaisi 800 MW sähkötehon (Loviisan nykyinen atomivoimala) tai 1,4 miljoonan henkilöauton liikennekaasun. Tämä antaisi varovastikin arvioiden töitä yli 10 000 suomalaiselle. Ydinvoiman työllistämisvaikutus on reilusti vähemmän.
Biokaasun käyttöönotto liikuttaisi arviolta jopa 2000 miljoonaa euroa suomalaiselta suomalaiselle. Tästä potista haja-asutusalueiden kunnatkin pääsisivät osalliseksi. Se piristäisi leikkauslistoja laativine kuntien mahdollisuuksia tarjota hyviä peruspalveluita. Biokaasu voisi olla aivan uusi elinkeino maaseudulle ja yrityksille. Mutta kun ei.

Keiden liiketaloudellisia intressejä hallitus nyt ajaa syrjäyttämällä biokaasun? Miksi Suomessa ei panosteta biokaasuun kuten Ruotsissa?

KESKUSTELIJOINA Ville Rantanen, uuden Vihreän puolueen aktiivi,
Jarna Pasanen, Maan ystävät ry:n aktiivi ja tutkija,
Kaj Bärlund, entinen ympäristöministeri ja YK:n Euroopan talouskomission
ECE:n ympäristö- ja asuntoasiain entinen johtaja.
PUHELIMESSA Jyrki Kasvi, Vihreiden kansanedustaja

Kesän korvalla joka nurkka vihertää. On värikarttamainoksia lehdissä ja mediatempauksia puoluekokousten yhteydessä. Kylläpä oli sööttejä ne vihreäsävyiset polkupyöräkypärät tv-uutisten kuvissa. Hellanlettas! Nyt itseironian jalon taidon taitavan puolue kannattaisi kirmata puoluekokouksessaan pyörillä varustetuilla potkureilla. Se olisi todellinen neljän vuodenajan tykki! Sitten voisi nauraa paskaset naurut puolueiden polleille eleille, joista tulisi erottaa arkisemmin tai oikeammin vihreä.

Samaiset arkisemmin tai oikeammin vihertävät puolueet mahtuvat samaan hallitukseen ja harjoittavat yksituumaisesti yhdensuuntaista liberalistista talouspolitiikkaa. Kokoomuksen puisto-osastoksi mainitut Vihreät vaikuttaa ihan tavalliselta keskilinjan puolueelta, joka haluaa olla vallan kahvassa kiinni ja haluaa avartaa hyväosaisten keskiluokkaisten elämänlaatua. Se on ihan okei ellei välitä siitä, että rikas on suurempi kuluttaja ja isompi ympäristöriski kuin köyhä. Äänestämällä oikeiden asioiden puolesta saamme rauhoittaa omaatuntoa ja jatkaa kulutusta. Niin keskiluokkaista.

Mutta näinkö maailma pelastuu?

Ekologisemman elämäntavan ja kestävämmän kehityksen tuotantotalouden rakentamisessa on kyse vähän radikaalimmasta asiasta kuin voimajoogasta, vihreän teen juomisesta ja hyvisten eliittiin kuulumisesta. Ehkäpä kyse vallankumouksesta, joka tähtää yhteiskunnan rakenteiden, työn ja vapaa-ajan, elintason ja omistussuhteiden perusteellisiin uudelleen arvionteihin ihan globaalilla tasolla.

Maan ystävien aktiivi, Jarna Pasanen hahmottelee kansanvaltaisen kohtuujaon yhteiskuntaa yhdessä Marko Ulvilan kanssa kirjoittamassaan kirjassa: "Vihreä uusjako - fossiilikapitalismista vapauteen". Tiedä vaikka siinä olisi globaalikapitalismin" Uusi Forssan ohjelma" ?

Vihreää kapitalismia Pasanen ja Ulvila kuvaavat kirjassaan seuraavanlaisesti. ”YK:n ympäristöohjelman UNEP:n ja vihreiden Green New Deal ehdotuksia voidaan pitää keynesiläisen talousajattelun vihreänä muunnelmana: mittavilla julkisilla investoinneilla lisätään kulutuskysyntää ja palautetaan talous kasvu-uralle. Kapitalismia, suuryrityksiä, kasvupakkoa tai muita ongelmien rakenteellisia syitä ei näissä asiakirjoissa tyypillisesti lainkaan mainita, saati haasteta. Siksi tällaista suuntaa onkin alettu kutsua yhä useammin vihreäksi kapitalismiksi. Oma versiomme vihreästä uusjaosta sen sijaan on vallankumouksellinen kahdellakin tavalla. Ensinnäkin näemme, että valtasuhteiden rakenteellinen muuttaminen on tärkein kamppailujen kohde. Muutaman miljoonan ökyrikkaan joukko, joka hallitsee kasvotonta ja voitonnälkäistä pääomaa, ei kerta kaikkiaan kelpaa hyvän yhteiskunnan ylimmän vallan käyttäjäksi. Kansanvallassakin on omat puutteensa ja heikkoutensa, mutta nykyisen kaltainen pääomien ylivalta on vankeutta ja varma resepti kasvaviin kärsimyksiin. Tasa-arvoiset valtasuhteet kaikilla elämän alueilla, oli kyse sitten taloudesta, sukupuolesta, etnisyydestä, tiedosta tai lajeista, merkitsevät vallankumousta nykyjärjestelmään verrattuna.”

Like julkaisee kirjan ensi syksynä. Mutta tiistain ohjelmassa Tampereella asuva Jarna Pasanen kertoo minkälaista vallankumousta hän toivoo maailmalta fossiilikapitalismin jälkeen. Onko demokraattinen tie todellinen vaihtoehto?

Viimeistään finanssikriisi on herättänyt porukat miettimään onko kasvutalous kaikkia hyödyttävä siunaus tai onnellisuuskone. Tutkimukset kertovat, että suomalaisten kokema onnellisuus ei ole lisääntynyt sitten 1970-luvun vaikka talouskasvu- ja kilpailukyky ideologia on tuonut vaurautta alemmalle ja ylemmälle keskiluokalle ja varsinkin siitä ylöspäin. Talouskasvu on hyväksi sille, joka halajaa kasata lisää pääomaa mutta ei se loihdi elämään onnellisuutta. Mitä korkeampi on bruttokansantuote per kansalainen sitä suurempi on myös ekologinen jalanjälki. Mitä suuremmat tulot sitä suurempi saastuttaja. Eikö siis ylikuluttavan luokan tulisi maksaa vaikkapa verotuksen progressiivisuutta lisäämällä? Entäpä jos talouslaskun purkaminen onkin hyvä tapa vähentää ympäristönkuormitusta.

Maamme ympäristöjärjestöt ovat nimittäneet tämä eri tavoin vihertävän porvarihallituksen, historian ympäristökielteisimmäksi. Nyt porvarihallitus puhuu aluehallinnon uudistamisesta ja ajaa ympäristöhallinnon resursseja alas. Lähetykseen osallistuu myös Porvoossa vaikuttava Kaj Bärlund, joka oli ympäristöministeri Holkerin sinipunahallituksessa 80-luvun lopulla. Kaj Bärlund, joka oli ympäristöministerinä vuosina 1987–1991 Harri Holkerin sinipunahallituksessa tulee lähetykseen Porvoosta käsin kertomaan minne hävisi ympäristöministeriön synnyttäneiltä demareilta kyky pitää meteliä ekologisista kysymyksistä.

SDP laati Suomen ensimmäisen ympäristöohjelman vuonna 1969. Siinä oli esillä mm. vesistöjen suojelu, Itämeren pilaantumisen estäminen, vesilainsäädännön kehittäminen, ilmansuojelu, meluntorjunta ja jätehuolto-kysymykset unohtamatta maapallon väestönkasvua, luonnon, erityisesti metsäluonnon tasapainon säilyttämistä ja kemiallista ja biologista sodankäyntiä. HUH! Ei mitään uutta auringon alla, toteaisi Saarnaaja.

” Sosialidemokraattisen puolueen tavoitteena on ihmisen valinnanvapauksien lisääminen. Luonnon arvot kuuluvat kaikille eikä niistä nauttiminen saa riippua omistuksesta eikä jäädä suurituloisten etuoikeudeksi. Ihmisen tulevaisuus riippuu olennaisesti siitä, miten hän käyttää, hoitaa ja suojelee luontoa. Kaikki raaka-aineet ovat peräisin luonnosta; eläimistä, kasveista, maasta, vedestä ja ilmasta. Luonnon käytön, hoidon ja suojelun on oltava suunnitelmallista ja yhteiskunnan säätelemää. Vain siten voidaan luonnon riistoa ehkäistä ja säilyttää luonnossa tasapaino. Luonnon tasapaino on ihmisen elinehto.”

"Sosiaalidemokraateilla ja nykyvihreillä ei ole muuta eroa kuin se, että sosiaalidemokraatit ovat vähemmän ympäristövihamielisiä kuin Vihreät", latasi Ville Rantanen, joka kokoaa porukoineen Uutta Vihreää puoluetta, joka haluaa kyseenalaistaa kuluttamisen kasvattamisen ja talouskasvun ideologian vapaassa markkinataloudessa. Ville Rantanen tulee tiistain lähetykseen Oulusta.

Kainuun aatelisen seurassa tutkaillaan ekologisen ajattelun poliittisuutta. Onko kaikki mikä näyttää vihreältä ekologisesti kestävää?

Kenelle kuuluu vihreä hegemonia- eilen ja tänään?

Kuuntelijoilta kysymme, miten on mahdollista että ihmisten onnellisuus ei ole noussut sitten 1970-luvun päivistä vaikka yleinen varallisuus ja elintasoerot ovat?

Kreikan tukipaketin eduskuntakäsittelyssä hallituspuolueiden pääjehut syyttävät pääoppositiopuoluetta populismista, koska se ei ollut demokraattisen päätöksenteon sisällöistä ja tavoista aivan yksimielinen valtaapitävien porvaripuolueiden kanssa. Nähtäväksi jää realisoituuko oppositiosta kuulunut vieno toive saattaa myös riskejä ottaneet finassispekulantit ja pankit Kreikan kriisin maksumiehiksi?

Tokkopa oli luottamus ehtinyt edes palautua täysin rahoitusmarkkinoille finanssikriisin jälkeen, tuon torndaon jonka juuret olivat mm. Yhdysvaltojen asuntorahoitusmarkkinoilla, veroparatiiseissa, Kiinan valuuttavaraintopeleissä kun jo tummat epäluottamuksen pilvet nousivat markkinavoimien pesästä uhkaamaan EU: n orastavaa talouskasvua.

Vapaat kansainväliset rahoituspääomat ovat olleet vapaita mellestämään ja voimakkaita keinottelemaan ja keikuttamaan valuuttoja ja valtioitakin. Luin, että jopa 80% valuuttamarkkinoiden volyymistä on alle viikon pituisia nopeita valuuttakauppoja siis lähinnä keinotteluluonteisesta voitontavoittelua. Tässä virtuaalikapitalismissa osto- ja pikavoittoja tekevät osto-ja myyntiliikkeet ovat saaneet olla irrallaan reaalitaloudesta, joka perinteisesti on luonut työtä, toimeentuloa ja yhteistä jaettavaa eli hyvinvointia. Ja pankkijärjestelmän keskinäiset riippuvuudet ovat kehkeytyneet niin monimutkaisiksi, ettei rahoituspäätösten riskien suuruuksita ota selkoa se kuuluisa erkkikään.
En ymmärrä miten luottamusta voidaan taikoa jos edes riskien suuruudesta ei saada selkoa.

Voi markkinat, oi markkinavoimat kun en mä tunne teitä. HS:n päätoimittaja Mikael Pentikäisen kirjoitti sunnuntain lehdessä että markkinavoimista on tullut vallan todellinen vahtikoira. Minusta näyttäisi siltäkin, että markkinavoimista on tullut todellinen vallankäyttäjä, joka on sysännyt demokraattisen päätöksenteon ja politiikan porstuan kenkäkomeroon.

Viime viikolla laadittiin EU:ssa massiivinen Euro-alueen vakaus- ja kasvusopimus markkinoiden luottamuksen herättämiseksi. Se lienee ollut ihan välttämätön todisteltiin oppositionkin penkistä. Luottamusta, markkinoiden luottamusta on nyt rakennettu Euroopan rahaliittoon EU:n ja IMF:n massiivisella vakauspaketilla, jota toivon mukaan ei tarvitse suomalaistenkaan veromarkkoja käyttää. EKP on lupautunut jonkinlaiseen roskapankin osaan eli ostamaan valtioiden, yritysten ja pankkien velkakirjoja. Palatsien puhujainpöntöistä on julistettu, että julkisen talouden alijäämiä laitetaan nyt kuriin ja valtiovelkaa pyritään leikkaamaan. Mutta eikö olennaista ole miten hetkellinen alijäämä on aikaansaatu. Ei se sinälläään ole kauhistus eikä itkun paikka. Tiukka yksisilmäinen, oppikirjamainen leikkuriajattelu sensijaan voikurjistaa talouksia ja johtaa työttömyyteen. Kreikalle osoitettu tiukka leikkauspanta voi kurjistaa taloutta entisestään. No, ehkä markkinat leppyvät jos taseet tokenevat. Viis ihmisistä!

Tähän asti rahaliiton jäsenyyden peruskriteerejä on rikottu EU:ssa ihan kaikessa rauhassa. Talouskurista on saanut varsinkin Välimeren rantavaltiossa lipua kuin purjevene kimmeltävillä aalloilla. Julkinen velka on kasvanut ja budjettivajeet perässä. Samaan aikaan toisaalla on samaisessa monenlaisten valtioiden rahaliitossa on euro tuonut Suomelle vakautta ja Euroopan alhaisimpia korkoja eli virtaa talouteen. On niin nuori tää mun euro-rakkautein. Sen siedän.

Kiinnostavaa on, että finassikriisin ja Kreikan kriisin jälkeen markkinatalouden oikeista ongelmista puhutaan nyt vastuullisemmin. Tiedä vaikka puhuminen johtaa myös politiikkaan, jolla EU:n rahoitusmarkkinoita uudistetaan. Kaikki maailman hedge fundit tulkaa ulos kaapeistanne! Tiistaina on agendalla esim. rahoitusmarkkinavero sekä Ruotsin mallin mukainen pankkivero. Keskustelun aiheina ovat myös pankkien vakavaraisuussääntöjen tiukentaminen, johdannaismarkkinoiden riskikasautumien parempi hallinta. Millä välineillä rahoitusmarkkinoiden uusintaminen voisi tapahtua EU:ssa -entäpä globaaleilla finassimarkkinoilla?

Kera viisaiden vieraitteni eli finanssivalvonnan apulaisjohtaja Jukka Vesalan,
kansanedustaja Erkki Pulliaisen ja tutkija Lauri Holapan minä Kainuun aatelinen yritän tässä Euroalueen kriisin jaloissa käydä läpi rahoitusmarkkinoiden säätelyyn liittyviä perusasioita, jotta edes hitusen verran pääsisin lähemmäksi vapaita kansainvälisiä rahoituspääomia, jotka ovat pienelle ihmiselle jääneet etäiseksi.

HYVÄÄ ÄITENPÄIVÄN JÄLKEISTÄ ARKEA KAIKILLE ÄIDEILLE ja MYÖS YKSINHUOLTAJA-ISILLE!

Suomi on ollut tasa-arvoa tavoittelevana yhteiskuntana kummajainen maailmankaikkeudessa. Nyt ollaan tienristauksessa. Nuoren itsenäisen yhteiskunnan kärsimät kriisit ovat edellyttäneet myös naisilta vahvaa panosta työelämässä. Jo ennen itsenäistymisen virstanpylväitä naiset olivat tottuneet maatalousyhteiskunnassa kovaan työhön. Perheet olivat isompia ja leipä tiukassa. Teollistuminen toi pumpulitehtaan ullat vesistöjen varsiin kohoavien teollisuuskaupunkien parakkikyliin. Sotien jälkeen varsinkin punamultayhteistyöllä vauhditetut hyvinvointiyhteiskunnan päiväkoti- ja koulupalvelut mahdollistivat naisten ansiotumisen työelämän taitajina vaikkakin miehiä pienemmällä paikalla.

Itse elin lapsuuteni sosiaalisesti ehyessä, samanlaisessa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jota 80-luvulla syntyneet nuoret aikuiset älyköt leimaavat tasapäiseksi holhousyhteiskunnaksi. Ei ollut kauheasti eroa rikkaan, johtajan ja työläisen lapsen elämän arjessa. Samat pihat ja leikit, vaatteet ja aatteet. Neuvolat ja koulut. Yhteinen vihollinen oli ydinsota ja NL:n pelko. Ehkä se on nostalgiaa mutta äitien arjen todellisuus oli enemmän yhteistä kuin nykyään. Tämä päivän yhteiskunnallinen eriytyminen ja eriarvoistuminen ei voi olla jättämättä jälkeensä äitiyteen, vanhempien ja lasten hyvinvointiin.

Se lienee poliittinen ja ideologinen kysymys näkeekö tämän ongelmana, poliittisena valintana vain luonnollisena markkinatalouden kumulaationa.

Missä on äidin paikka yhteiskunnassa nyt kun asuinalueet, koulut ja perheet eriytyvät? Miten muuttuva neuvola vastaa eriytyvän yhteiskunnan erilaisiin perheisiin, äiteihin ja isiin? Olisiko miehestä tasavertaiseksi huoltajaksi myös sosiaalitoimiston ja oikeuslaitoksen viranhoitajien asiantuntevissa silmissä?

Kainuun aatelisen seurassa neuvolan terveydenhoitaja ja äiti Leena Kallio,
kirjailija ja äiti Nina Honkanen, nuorisotyön suunnittelija ja äiti Kirsi Pihlaja. Puhelimessa on Yhden vanhemman perheiden liiton puheenjohtaja Bodil Rosengren.

Wapun jälkeen kysyy Kainuun aatelinen Kainuun radion studiosta miten
maahanmuuttajista voisi tulla syrjäseutujen pelastus?

Eilen vieraili Kainuun opistossa Mieslahdessa Maahanmuuttaja maaseudun voimavaraksi- seminaarissa mm. ministeri Thors, jonka mukaan Euroopassa on polttava tarve jopa 50 miljoonalle työntekijälle EU:n ulkopuoliselle työntekijälle. Harmaantuvassa Euroopassa voi olla edessä mantereen laajuinen kilpailu osaavasta työvoimasta.

Jos näin on soppii kysyä miten Suomen väestötappioista kärsivät syrjäseudut pysyvät näillä työmarkkinoilla mukana. Tulisiko Kainuullakin olla oman maahanmuuttajaystävällinen visionsa? Eilisen seminaarin valossa asioita tehdään jo.

Väestöennusteet ovat kohtalokkaita Kainuun korkeudella. Maakunnan väki harmaantuu ja harvenee melkoisella rytinällä. Kohta tarvittaisiin sosiaali- ja terveyssektorille paljon työtätekeviä käsiä.

Maahanmuuttajat eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä tai porukka Kainuussakaan. Suurin osa väestöstä on tullut Kainuuseenkin perhesiteiden tai työn perässä. Turvapaikanhakijoita ja kiintiöpakolaisia on vähemmän. Tällä hetkellä Kajaanin vastaanottokeskusessa on parisen sataa asiakasta. Vastaanottokiintiö laskee viiteenkymmeneen vuodessa. Kymmenen vuoden aikana tuhannet ihmiset ovat saaneet apua ja ohjausta Kajaanin vastaanottokeskuksessa, jonka kuluista pitää valtio huolta.

Suurin osa Kainuun maahanmuuttajista on venäläisiä, joilla on vähintään toisen asteen koulutus eli ammattikoulu käytynä. Mutta tämä varsin hyvin koulutettu porukkakaan ei työllisty helposti vaikka turuilla ja toreilla huhuillaan Venäjän osaajien perään.

Kauppakadun vinkkelistä katsoen Kainuu on monikulttuuristunut kymmenen vuoden aikana reippaasti. Maakunnassa puhutaan kymmeniä vieraita kieliä. Metässä ja pilkillä voi tavata irakilaisia, iranilaisia, afganistanilaisia,sudanilaisia, khmerejä, nepalilaisia, somaleja, kongolaisia.

Kotoutumisen haasteita ovat eritasoisen kielikoulutuksen järjestäminen ja työelämään sijoittuminen. Työnsyrjään kiinni pääseminen vaikuttaisi molempiin pullonkauloihin.

Kainuulaiset eivät Kajaanin kaupunginjohtaja Tolosen mielestä ole muukalaisvastaisia vaan hyväntahtoisella tavalla "salauteliasta" väkeä. Olisiko siinä uuden elämän siemen maakunnalle?

Aivan aluksi on tehtävä tuttavuutta ja tultava tutuksi.
Kajaanin radion studioon kokoontuvat suoraan lähetykseen 23-vuotias, kahden lapsen äiti, uzbekistanista kotoisin oleva Dilnozahon Ahmedova, joka on Kajaanista turvapaikan saanut poliittinen pakolainen, Samuel Luak, joka on Sudanissa kasvanut kiintiöpakolainen, KAO:n maahanmuuttajakoulutuksesta vastaava Outi Piirainen sekä Eira Ojalehto Kajaanin kaupungin maahanmuuttopalveluiden johtaja.

Ministeri Astrid Thors kommentoi miksi työvoiman saatavuusharkinnasta pitää luopua juuri nyt?

Aamun kysymys: Jos kotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi niin mitä kantaväestö voisi tehdä maahanmuuttajien elämän helpottamiseksi?

Ajatus Suomesta yhteiskunnasta, jossa ei olisi yhteiskuntaluokkia on myytti. Jotakinhan se kertoo aikamme poliittisesta hegemoniasta, että varsin hiljaisesti tunnistamme oman yhteiskunnallisen luokkamme lait. Silti sosiaalinen eriytyminen ja eriarvoistuminen etenee lähiöissä, kouluissa ja syrjäseuduilla kohtalokkain tavoin. Sosiaalisesta kohoamisesta on tullut Suomessa Julian ja Romeon- tarinan kaltainen tavoittamaton unelma.

Kainuun aatelisen kanssa ovat studiossa vapun alla etsimässä omaa luokkaansa ja sosiaalisen eriarvoistumisen lakeja vasemmistoaktiivi Laura Tuominen,
THL:n tutkimusprofessori Sakari Hänninen, joka on ollut yhtenä kirjoittajana Mikä meitä jakaa? Sosiaalipolitiikkaa kilpailuvaltiossa -kirjassa sekä koulutuspolitiikan tutkija Tero Toivanen.

Puhelimessa kommentoi keskustelua kolme tutkijaa eli koulujen sosiaalista oikeudenmukaisuutta tutkiva Anna-Leena Riitaoja Länsi-Uudeltamaalta, sosiaalisen periytymisen tutkija Juho Härkönen Ruotsista sekä kansainvälisestikin arvostettu verotuksen tuntija Matti Tuomala Tampereelta koulutuksellisen ja taloudellisen eriarvoisuuden kasvua Suomessa.

Millaisia ovat suomalaisten luokkaerot ja miten niiden merkitys
on muuttunut. Miten suomalaiset jakautuvat yhteiskuntaluokkiin? Miten luokka-asemat
periytyvät tänään?

Luokkakeskustelua jatketaan ihan livenä Helsingissä teemaseminaarissa ke 28.4.2010 Vanhalla ylioppilastalon Musiikkisalissa ( Mannerheimintie 3, Helsinki, 2.kerros) klo 13.00 alkaen. Seminaarissa julkaistaan myöskaksi uutta kirjaa. Jani Erolan toimittamaan Luokaton Suomi (Yhteiskuntaluokat 2000-luvun Suomessa) on ohjelmamme keskustelija Juho Härkönen kirjoittanut artikkelin Sosiaalinen eriytyvyys ja sosiaalinen periytyvyys (Gaudeamus 2010). Toinen kirja on Petteri Pietikäisen toimittama Valta Suomessa(Gaudeamus 2010). Se kyseenalaistanee vakiintuneita käsityksiä vallasta Suomessa. Tässä vielä tarkempi ohjelma seminaarista

13.00 Seminaarin avaus: Petteri Pietikäinen ja Jani Erola

I VALTA SUOMESSA
Anu Kantola: Vallan uudet ideat: konsultokratiaa valmentajavaltiossa. Kimmo Lapintie: Voittaako valta järjen? Tieto ja valta kaupunkikehityksessä

klo 14.45 II YHTEISKUNTALUOKAT 2000-LUVUN SUOMESSA
Juho Härkönen: Sosiaalinen periytyvyys ja sosiaalinen liikkuvuus .
Heikki Silvennoinen: Koulutus, yhteiskuntaluokat ja eriarvoisuus.
Laura Kolbe: Luokat, myytit ja suuri kansallinen kertomus

16.00 Seminaari päättyy

Tuskinpa olen ainoa lapsi, joka on saanut kuulla ukkomustilaisen tulevan ja vievän mukanaan jos ei ole kunnolla. Pelkkä ajatus kotoa pois joutumisesta ventovieraiden matkaan sai pikku-Markun hiljaiseksi. Sittemmin suhde ventovieraisiin on muuttunut kiehtovammaksi. Ketkä tänään pitävät ukkomustilaisen paikkaa mielissämme? Kenen nimeä ei saa lausua ääneen?

Aikuisena olen ystävystynyt joidenkin aiemmin ventovieraina pitämien ihmisten kanssa. Kuten erään romanin kanssa. Kerran menimme yhdessä tilaisuuteen, jossa tapasin yllättäin muitakin tuttaviani. Siinä yllätin itseni pohtimasta, että mitäköhän he mahtavat ajatella suhteestamme? Olikohan se ihan ok? Pitäisikö minun valkolaisena tilittää ystävyyttäni ”heimotovereilleni”? En ollut varautunut moista outoa itsetutkiskelua varten. Se tuli yllätyksenä kuin faksi Annelille aikoinaan. Mistä sitten tulikaan? Ystäväni tarinoiden valossa olen voinut tutustua romanien elämään nyky-Suomessa. Elämä on tullut eri tavoin lähelle kuin sosiologista vähemmistötutkimusta lukemalla (vaikka esim. Martti Grönforsin kirjoitukset ovat mielenkiintoisia) Jossain sisimmässä kohtaamisemme on nostanut esiin outouden ja vierauden tunnetta. Mutta se on ihastuttanutkin. Omien ennakkoluulojen setviminen ei ole heti kättelyssä imartelevaa. Jokin outo ja minulle vieras on tullut tutummaksi myös itsessäni.

Kuinka paljon erilaiset ennakkoaavistukset ja ennakkokäsitykset rajoittavatkaan tekemistämme, vuorovaikutusta ja luovuutta? Jostain syystä Suomessa hakeudumme mieluummin juttusille oletettavasti samanmielisten ennalta-arvattavaan seuraan. Kaihdamme konflikteja ja toisenlaisia kohtaamisia. Siitäkin huolimatta, että meillä on kaikilla niitä kivoja kokemuksia siitä kuinka ennakkoluulomme ovat saaneet kyytiä kun olemme lähteneet rakentamaan tietä kohti meille vierasta ja tuntematonta. Luovuuden, keksimisen ja uuden löytämisen maailmassa oudot ja kummalliset, ei totunnaiset ja epäsovinnaiset kombinaatiot herättävät toisenlaista kipinää. Pieni riski ja vaaran elementti sisältää myös mahdollisuuksien maailman.

Ei ole ihme, että esim. politiikassa säkenöivää ystävyyttä syntyy useammin kansanedustajilla, jotka tulevat eri puolueista. Samassa puolueessa, omassa jengissä, ammattikunnassa on kilpailua. Kyynärpäätaktiikka ja mustamaalaminenkin tuttua. Kuinka paljon tämän ”meisyyden ” ylläpitämiseen hukkuu energiaa, joka on poissa ravistelevista kohtaamisista vieraissa leireissä, jossa jokin uusi ajatus liikkuisi esiin.

Taloudellisen toimeliaisuudenkin nimissä pitäisi tarttua asioihin, joita on aina pelännyt ja vältellyt. Miksi laulaa samaa laulua ja pyöriä samaa latua varsinkin kun se alkaa maistua puulta?

Jokaisessa meissä on toiseus. Yhden mielen ja kielen ja kansan harhaisista odotuksista huolimatta me olemme kaikki myös erillisiä, yksilöllisesti olemassa olevia erilaisia olentoja. Maahanmuuttajan aseman parantaminen voi lähteä siitä, että suomalaisena tajuaa oman siirtolaisuutensa.

Kainuun aatelisen seurassa Niina Lappalainen, kulttuurin tutkija, Sami Koivisto toimittaja ja Wali Hashi, tv-toimittaja eivät keskustele monikulttuurisuudesta, koska kulttuuriin sisältyy jo valmiiksi ajatus moniarvoisuudesta. He keskustelevat elämänsä ennakkoluuloista, jotka estävät meitä tutustumasta toisiimme ja itseemme.
Kun pelkää toista jää itselleen vieraaksi.