Skip navigation.
Home

Raittiushenkeä, naispoliiseja sekä Panaman ihmeitä

(YLE Radio 1 ma 21.4. klo 9.06-10.00)

Viinan juonti se ei ole uusi ongelma tässä maassa. Eikä se johtunut kieltolaista, kuten joskus kuulee väitettävän. Tämän selvittää Markus Kajo, todisteena on Tauno Judinin 1967 tekemä haastattelu merikarvialaisesta Hanna Alhosta.

Alho muistelee toimintaansa valvojana raittiuslautakunnan leivissä kieltolain aikaan. Nämä Raittiuden valvojat, 'hengenhaistajat', kuten silloin sanottiin, tekivät tinkimätöntä työtä juoppouden nujertamiseksi Merikarvian synkeillä kaduilla.

Silloinkin varhaisnuoriso rällästi humalapäissään, oli ponunkeittäjiä salakuljettajia, syntinen juoppous kukoisti.

Tämänkertaisessa lähetyksessä tavataan myös yksi Suomen ensimmäisistä naispoliiseista, Wilhelmiina Toivanen. Viipurissa vaikuttanut Toivanen aloitti poliisiopintonsa tasan sata vuotta sitten. 1918 valmistunut nuori naispoliisi teki virka-uransa Viipurissa.

Lopuksi Kajo johdattaa kuulijat olympiakesään, jolloin radioon haastateltiin Suomessa vieraili nainen merkillisestä ja vaarallisesta Panamasta.

Vieras oli suomalaissyntyinen Hellin Shelton, joka Yleisradion haastattelussa kertoo mm. Panaman eksoottisista ruoista, keitetyistä sisiliskoista ja krokodiilin hännistä.

Suurkiitokset

Lämmin kiitos,Kajo, kun esität näitä vanhoja äänitteitä.
Olin nuori perheenäiti 60-luvulla, vähän ennen ja jälkeen. En ehtinyt paljon radiota kuunnella, joten ovat niin mielenkiintoisia ja hauskoja ja toiset liikuttavia ja niitä molempia.

Anna tulla joka lähetyksessäsi näitä äänitteitä ja muutenkin kuuntelen aina ohjelmaasi.

Terveisin Leena

Porttikielto Pasilaan?

Olen huolestuneena seurannut Kajon ohjelmaa ja joudun kysymään ovatko välihuutelijat saaneet Pasilaan porttikiellon. Ilman välihuutelijoita Kajo ei Kajasta.
Kiitos silti tämänkin päivän ohjelmasta.

Ystävällisin terveisin

Jukka Hildén